Varhaisultra

Mulla sama että 2-3päivää pienempi mutta mitat on niin pieniä että muutaman päivän heitto on ihan normaalia. Itse kun on jo neljäs raskaus (toinen lapsi) niin hyvin tutulta näytti syke mutta vielä ei kuunneltu tai mainittu mitään nopeudesta. Mulla tosin viikkoja oli vasta 6+0-6+3 kun kävin. Ensiviikolla kun on 7+0-7+3 niin toivottavasti kuunnellaan sykkeet ja silloin kone laskee nopeuden myös.

Saako teillä varhaisultran kunnalta vai menetkö omalla kustannuksella molemmat? Vai onko molemmat edes varhaisultria?
 
Mulla eka raskaus, nyt 5+1. En aluksi ajatellut mennä varhaisultraan, mutta tässä nyt viime päivinä kun olen teidän ja muita keskusteluja lukenut ja asioihin perehtynyt, olen saanut reality checkin ja tajunnut että tässähän voi mennä kaikki pieleen ja voi olla ettei mitään alkiota edes ole! Voi kuulostaa naurettavalta että tämä on vasta nyt valjennut, mutta kun aiemmin on keskittynyt jännittämään vain sitä että onnistuuko raskautuminen ylipäätään kun siinäkin (itselleni) yllättävän kauan kesti... niin ei tullut mietittyä yhtään sen pidemmälle.

Joten perhe-arteen varasin tänään ultran 7+1. Kunpa saisi varmistuksen, että mukana on elämää.
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
 
Osanottoni ja voimia :sorry::Heartred
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
Otan osaa. Voimia ja jaksamista. :sorry::Heartpink
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010

Voimia❤️
 
Olen todella pahoillani :Heartred voimia kovasti teille :Heartred
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
Onpa kamalaa, osanottoni! ❤️ Ei ole (vielä) omakohtaista kokemusta, mutta keskustelujen perusteella monet on tulleet nopeasti uudelleen raskaaksi, jopa seuraavasta kierrosta. Voimia teille tähän prosessiin ja uuteen yritykseen!
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
Olen pahoillani :Heartred kunpa pääsisit uudelleen jo kohta yrittämään.

Mulle on käynyt samoin ja tulin heti uudelleen raskaaksi seuraavasta kierrosta kun tyhjennys oli tehty ja siitä meille syntyi terve lapsi!
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
Voimia:Heartred:sad001
 
Mulla eka raskaus, nyt 5+1. En aluksi ajatellut mennä varhaisultraan, mutta tässä nyt viime päivinä kun olen teidän ja muita keskusteluja lukenut ja asioihin perehtynyt, olen saanut reality checkin ja tajunnut että tässähän voi mennä kaikki pieleen ja voi olla ettei mitään alkiota edes ole! Voi kuulostaa naurettavalta että tämä on vasta nyt valjennut, mutta kun aiemmin on keskittynyt jännittämään vain sitä että onnistuuko raskautuminen ylipäätään kun siinäkin (itselleni) yllättävän kauan kesti... niin ei tullut mietittyä yhtään sen pidemmälle.

Joten perhe-arteen varasin tänään ultran 7+1. Kunpa saisi varmistuksen, että mukana on elämää.
Minulle tuli myös täysin yllätyksenä/järkytyksenä mikä kaikki voikaan mennä pieleen.:nailbiting:
 
Nyt olen jo vähän rauhoittunut ja yritän ajatella, että vaikka keskenmenot on yleisiä, ne ei ole raskauden todennäköinen lopputulos, ja todennäköisyys pienenee päivä päivältä. Tää laskuri auttaa jonkin verran https://datayze.com/miscarriage-reassurer. Mutta kiva se on tietää aiemmin kuin myöhemmin jos on jo mennyt jotain pieleen, siksi ultraan.
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010

tsemppiä!:Heartred Meillä sama tilanne. Tai no, lopullinen tuomio tulee keskiviikkona, mutta viime keskiviikkona ei sykettä ja koko pienempi kuin piti ja nyt vielä pieni vuoto alkanut. Sama siis todennäköisesti edessä. :sad010
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010
Voi ei, olen todella pahoillani.:sad001 Voimia jatkoon ja toivottavasti onni suosii teitä pian:shy:
 
Nyt olen jo vähän rauhoittunut ja yritän ajatella, että vaikka keskenmenot on yleisiä, ne ei ole raskauden todennäköinen lopputulos, ja todennäköisyys pienenee päivä päivältä. Tää laskuri auttaa jonkin verran https://datayze.com/miscarriage-reassurer. Mutta kiva se on tietää aiemmin kuin myöhemmin jos on jo mennyt jotain pieleen, siksi ultraan.
 
Muokattu viimeksi:
Mun ei ole tarkotus pelotella enkä itsekkään tiennyt tätä ennen kuin ystäväni noin 3 viikkoa sitten joitui kokemaan tämän keskeytyneen keskenmenon myös saamme nyt toisistamme vertaistukea ja olen niin kiitollinen että meillä tää selvis ultrassa toki minunkin raskaus olisi ollut jo 8-9 viikolla jos kaikki olisi ollut hyvin... Mutta osasin epäillä juuri oireettomuuden ja sen ekan ultran takia että näin tämä päättyy... Ystäväni tilanne on toinen hän teki positiivisen testin joulukuun alussa ja koki voimakasta pahoinvointia joulunalla ja muutenkin kaikki raskausoireet hänellä oli... kävi ekassa neuvolassa.. Ei varhaisultraa... enää viikko oli nt-ultraan kun alkoi viikolla 11 vuotaa ja meni tarkistamaan tilanteen... Ultrassa selvisi että sikiön kehitys oli loppunut jo viikoilla 5-6 eli tuo keskenmeno vuoto alkoi vasta paljon myöhemmin... Hän siis luuli jo melkein selvinneensä ensimmäisestä kolmanneksesta kun sai kuulla että monta viikkoa kantanut kuollutta alkiota :sad001 tämän takai aijon myös jatkossa ehdottomasti mennä varhaisultraan... Kuten myös ystäväni... Toivon todella että selviän myös tyhjentymisestä vähemmällä kuin hän.... Kaksi lääkehoitoa silti kaavinta ja edelleen vuotaa ja nyt epäillään tulehdusarvojen takia kohtutulehdusta :sad001 toivon todella ettei kukaan teistä joutuisi kokemaan tätä mutta nyt sen itsekkin tietää miten yleistä nämä on :sad001:sad010

Ei tietenkään oman kokemuksen jakaminen ole pelottelua vaan aivan todella arvokasta meille kaikille! Tarkoitin sitä että mulle tuli tää keskenmenojen yleisyys yleisesti järkytyksenä, josta on pitänyt vähän rauhoittua. Mutta tottakai olen nyt kiitollinen että tiedän ja arvostan todella paljon kokemusten jakamista! Nyt osaan itse suhtautua paremmin jos sattuu omalle tai läheisen kohdalle.

kiitos siis sinulle ja muille! Ja toivon sydämestäni että prosessi menee sinulla loppuun mahdollisimman sujuvasti ja seuraava lapsi pääsee syliin asti! onneksi sinulla on ystäväsi kanssa toisenne tukena. ❤️
 
Tänään toinen ultrakäynti ja kehitystä ei ollut tapahtunut eikä sykettä joten keskeytynyt keskenmeno :sad010 nyt pelottaa miten kauan menee että oon uudelleen raskaana ja miten tää tyhjentyminen käynnistyy kauan tähän menee aikaa että voi edes yrittää uudelleen :sad010

Osanottoni. ❤️ Jos jotain positiivista tästä voi mitenkään saada, kuulemma helppo tulla uudestaan raskaaksi kun elimistö on jo oikeassa moodissa. Paljon voimia jatkoon, kyllä se onnistuu vielä!
 
Takaisin
Top