Kiitos sympatioista.Heidihh, toivotaan, että meillä kävisi kuten sun esikon kanssa. On tosiaan vaikeaa, kun ei hirveästi uskalla toivoa, mutta on kumminkin elettävä sen mukaan, että siellä voi kuitenkin olla elämää ja vaikka syötävä kaikkien rajoitusten mukaan. Ja oireethan eivät tästä mihinkään ole hävinneet. No, toisaalta, jos nyt olisi tuulimuna, niin ainakin saataisiin tietää aikaisin. olisi ihan kamalaa ensin odottaa monta viikkoa ja vasta siinä ekassa normaaliultrassa saada kuulla, että ei siellä mitään ole. Ja ainakin nyt asia tosiaan konkretisoitui miehellekin enemmän, niin että jos tämä on tuulimuna, se varmasti ymmärtää paremmin, miltä musta tuntuu. Nyt se jo eilen huhuili mun vatsalle, että "Ootko siellä, pikkuinen?". Eli kävi miten kävi, tän ultran ansiosta musta tuntuu, että mies osaa tukea ja ymmärtää paremmin.
Yritän nyt asennoitua tähän niin, että kumpi tahansa tuomio voi tulla. Mutta kyllä nyt silti vähän itkettää (eilen pidin itseni paremmin kasassa). Ei sitä ennen plussaa edes tajua, miten paljon huolta ja ahdistusta ja pelkoa raskaana olemiseen voi liittyä.