Vaivat

Mulla ainakin taitaa olla kylkiluut ”löystymässä”/leviämässä. Sen verran tuntuu välillä ikävältä/pakottavalta varsinkin vasemman puolen kylkiluissa. Tuohon auttaa just esim että menee sille kyljelle makaamaan ja laittaa käden alle painamaan kylkiluita.
 
Selkäkipu, lähinnä alaselkä jumittaa ja kaupan päälle oikeanpuoleinen iskias (ei joka päivä mutta erityisesti silloin kun liikkunut enemmän). Uutuutena suonikohjut toisessa reidessä ja näköjään myös alapäässä(!). Näitä ei siis ekassa raskaudessa ollut. Muutenkin alakerta jotenkin turvoksissa ja arka usein päivän päätteeksi. Inhottava tunne! :confused:
 
Nyt en tiedä onko mun ylävatsakipu (mitä tunsin esikoisen aikaan) hiukkaakaan samantyylistä, kuin täällä on pohdittu, mutta sellainen jotenkin repivä kipu tuossa rintalastan alapuolella. Syy oli siihen revenneet vatsalihakset. Se kipu oli kyllä aikalailla koko ajan. Ihan levossa tais olla pois. Jopa vaatteiden osuminen siihen sattui. Ja oli olemassa monta kuukautta. Mitään sille ei voitu tehdä ja kyllä se tässä 3v aikana on hävinnyt se kipu. :)
 
Mua on kai alkanu närästää.. tähän 36-vuoden ikään en o koskaan siitä kärsiny, siksi käytin sanaa 'kai'.
Eli parina iltana nukkumaan mennessä nyt tuntunu et ois jotain kurkussa kiinni - sama tunne ku joku tabletti tms on jumissa - ja ruokaputkea vähä polttaa ja yrjöt käy suussa. Ja sellanen paha maku suussa koko ajan.
Onko närästystä? Pitääks tolle tehdä jotain? Jätänkö vähäisenki kahvinjuonnin pois.. tai iltateen - jonka juon 2h ennen nukkumaanmenoa.. vai mitä. Ei o kivaa. Mikään ei ole muuttunut ruokavaliossa tai syömisessä.
 
Kyllä tuo närästykseltä kuulostaa. Kannattaa varmastikin jättää ainakin tuo iltatee välistä. Jos ei muuten niin jotain närästyslääkettä sitten vähän ennen nukkumaanmenoa.
Itelläni närästys oireilee pahoinvointina, vatsan polttona ja ruuat nousee ylös. Että ei mitään perinteisiä happamia röyhtäisyjä.

Hmm, ehkä monella johtuu alarintakipu juuri tuosta kun kohtu painaa keuhkoja ja vatsalihaksia. Tämä vain mutu. Itelläni kipua ollut silloin kun esikkoa oottelin ja raskausmyrkytys oireili. Mutta siinä nyt on monta muutakin vaivaa sitten sen kivun lisäksi, ettei kukaan nyt ehdi huolestua asiasta. :)
 
Joo jonkinmoinen ylävatsakipu on myös raskausmyrkytyksen oire. Mulla verenpaine edelleen tasoa 100/50 joten ei lieni ainakaan omalla kohdallani siitä kyse. :) googlen avulla saa diagnosoitua itselleen vian myös maksaan, munuaisiin ja sappeen, mutta luulen kanssa, että monilla johtuu just siitä kun kohtu vie tilaa.
 
Noi itse diagnosoinnit on kyllä parhaita.
Mun rintakehän kipuun lääkärin veikkaus näillä näkymin: hetkellinen kylkiluiden ja rintalastan alueen ruston kipeytyminen. Ei välttämättä ihan noin sanoin mutta tolla idealla. Huomenna vielä varmuuden vuoks virtsanäyte, ettei oo sitä valkuaista... kun verenpaine ei ollu ihan ideaali :hilarious: (ekalla mittauksella älytön 150/87, toisella sitten rauhottu normaalin puolelle. Kyllä, jännitän lääkärissä käymistä.)
 
Itse olin just vajaa viikon saikulla supistelujen takia. Ei onneksi oo kipeitä ollu mutta viime viikolla parina päivänä oli aika jatkuvaa ja välistä tosi epämukavia. Lääkärillä kävin eikä ollu kuitenkaan aiheuttanu mitään muutoksia ja lisäksi kävin labroissa eikä löytyny mitään.

Tänää olin töissä ekaa päivää saikun jälkeen ja nyt taas särkee alaselkää ihan sikana ja hiukan myös säteilee oikiaan jalkaan..ilmeisesti joku iskiastyyppinen. Saikun aikana ei juurikaan ollu alaselkä kipuilua mutta nyt heti töissä taas ku pitää jaloillaan ollu koko työvuoro ni huomaa kyllä. Supisteluihinki ehin kiinnittää huomiota..pitää nyt seurata tilannetta.

Neuvolatäti sanoi että jos supistukset jatkuu ku palaa töihin ni ei muutaku lissää saikkua mutta toisaalta itestä tuntuu että ku ei oo kuitenkaan kipeitä ni eikö voi jatkaa töissä sit ihan normaalisti..

Onko muita saikulla supistelujen vuoksi ja minkälaista työtä teette? Ite oon siis huonekaluliikkeessä myyjänä ja kassalla seisomista ja myymälän ympäri ravaamista koko vuoron ajan, varastosta oon myös vielä jonkuverran antanu tavaraa asiakkaille, eli nosteluaki päivittäin ja kuorman purkua.

Rv28.
 
Olen alaselän kivun ja supistusten takia saikulla ollut tän kuun. Ja jatkan tod.näk ens kuun loppuun asti kunnes äippäloma alkaa. Istumatyötä minä teen tietokoneen ääressä. Eihän niiden supistusten tarvitse olla kipeitä, mutta kun tuppaavat valmistelemaan paikkoja jo liian aikasin synnytykseen. Ainakin näin minun kohdallani.
 
Onko muita saikulla supistelujen vuoksi ja minkälaista työtä teette? Ite oon siis huonekaluliikkeessä myyjänä ja kassalla seisomista ja myymälän ympäri ravaamista koko vuoron ajan, varastosta oon myös vielä jonkuverran antanu tavaraa asiakkaille, eli nosteluaki päivittäin ja kuorman purkua.

Rv28.

Mä oon myös saikulla samasta syystä. Kivuttomia ovat ja mut on jo monta kertaa tsekattu, kohdunkaulalla ei mitään muutoksia onneks. Mulla lisäks lantion alueen kipuja ja liitoskipuja, mitkä näyttää provosoivan supistuksia :/.

Oon istumatyössä, mikä on mun lantiolle kaikista pahinta. Potilastyössä ei oo mahdollisuutta välillä jaloitella ja kirjallista työtä on paljon. Seisomapöytää koitettiin, mutta eipä se paikoillaan seisoskelu mitään auttanut ja oli käytännössä aika vaikee toteuttaa (työpaikalla on tilat vähissä). Ja työn luonne on vähän sellanen, että ei voi olla on-off siellä (potilastyö, joka vaatii ennakoitavuutta). Nyt oon pari viikkoo saikulla, mutta sain lääkäriltä luvan käydä hajatunteja tekemässä (lausunnot ym), mikä sopi myöd pomolle hyvin. Toimii! Oon siis pari-kolme tuntia päivässä paperihommissa ja sit voikin taas lähtee lepäämään.
 
Mulla myös supistelee jatkuvasti. Alaselkä kipeytyy ja vasen pakara on lähinnä tulessa koko ajan. Vielä ei oo alkanut säteilemään jalkaan, mutta eiköhän sekin tule vielä. Mulla töitä 1,5vkoa jäljellä ja saikkarin mahdollisuutta ei ole. :sad001 Hieronnalla saatiin toi pakara vielä auki, mutta just tänään piti perua seuraava kerta, kun piti pidentää työpäivää... :sad001 Toivoisin kovasti, että 1,5vkon päästä helpottais.
 
Mä oon kans viimeajat kärsinyt selkäkivuista. Oon alkanut venytteleen ja vanutteleen useita kertoja päivässä ja mulla ainakin auttanut osin oireisiin. Eilen kävin myös hieronnassa :) mä en oo tän raskauden aikana kertaakaan siitä syystä ollut saikulla. Enää 3 vkoa töitä ja loman kautta äippälomalle, jee :grin
 
Onneksi saan valittaa ees tänne kun ukolta ei kyllä heru ymmärrystä.
Pidemmän aikaa on ollut jo issiastyyppistä kipua, että alaselkä kipeytyy ja säteilee vasempaan jalkaan. Välillä on pitänyt nostella käsin jalkaa kun krampannut eikä suostunut nousemaan.
Viimeisen kuukauden on ollut kivuliaita supistuksia ja liitoskivut jotka tuntuu repivän lantiota kahtia. Ja mielialalääkkettä olen vähentänyt ja lopetellut josta sitten mukavina vieroitusoireina ihme kokovartalopistelyt (sama kuin raaja oisi ollut puutunut ja alkaa pistellä kun veri lähtee kiertämään) ja siitä tulevaa huimausta.
Kyllä joinakin iltoina on itku kurkussa menty nukkumaan, kun olo on kuin jyrän alle jääneellä. Supistusten vuoksi lääkäri kehotti ottamaan rennommin. Otin sitten rennosti ja imuroin puolet talosta.
Olen miehelle monesti sanonut että tässä talossa kivun valittaminen tuntuu olevan tabu, ei heru empatiaa tai muutakaan vaikka kuinka kivusta itkisi. Miehellä nyt on varmaan isommat murheet kuin omat mitättömät kipuni, hän oli kuitenkin viime yönä valvonut neljästä saakka murehtien peltotöitä.
Olen nyt sitten tänään aamu neljästä saakka kukkunut hereillä. Yritin syödä saadakseni unta, mutta ei auttanut. Lopulta tuli itku kaikenlaisista asioista, jännittää pojan sairaalakäynti tältä päivää ja nousin ylös viideltä. Mies havahtui hereille ja käskin jatkaa vain unia.
 
Minulla on nyt tämän päivän koskenu välillä tuonne alas vasempaan kylkeen. Siis sellainen kunnon pistos. Luulen että joku lihasvenähdys tms siellä kun ei tuntuu tosiaan enempi tuossa selän ja kyljen välivaiheilla. Jos olis enempi mahan puolella ni vois olla muutakin tai jos korkeammalla niin kylkiluut..
 
Mä olin kuukauden saikulla supistusten takia. Olen myös kaupanalalla seisomatyössä. Eivät aiheuttaneet muutoksia alakerrassa, joten menin hetkeksi vielä töihin.
Nyt maanantaina alkoi lomat, joiden perään äippäloma. Olo kävi kyllä jo tosi raskaaksi kun joutui seisomaan 6-8h. En olisi jaksanut olla enään, vaikka kotona meinaakin aika käydä pitkäksi...
 
Osaatteks sanoo (vai pitäskö soittaa jonnekki..) ku mulla on si-nivel tms joku juttu nyt niin kipee etten päässy äsken miehen ja esikoisen kans liikenteeseen.. sain pojan valmiiksi ja kengät itelleni jalkaan niin alko vihloon kankku ihan törkeesti, siis en päässy olohuoneesta ees pois niin totesin et en taida lähtee..
Kipee tää on ollu jo reilun viikon, mut pahenee koko ajan.
Onkohan tähän jotain apua vai kärsimystä vaan.. esikoisen kohdalla ei ollut mitään tällaisia vaivoja.
 
Jooga,uinti ,venyttely sekä tukivyö. Mutta kokemuksesta ; ei ne auta kuin hetkellisesti ja ikävä vaiva synnytykseen saakka. Särkylääkettä sekä liikettä. Lepo pahentaa kun vetää jumiin entisestään.
 
Osaatteks sanoo (vai pitäskö soittaa jonnekki..) ku mulla on si-nivel tms joku juttu nyt niin kipee etten päässy äsken miehen ja esikoisen kans liikenteeseen.. sain pojan valmiiksi ja kengät itelleni jalkaan niin alko vihloon kankku ihan törkeesti, siis en päässy olohuoneesta ees pois niin totesin et en taida lähtee..
Kipee tää on ollu jo reilun viikon, mut pahenee koko ajan.
Onkohan tähän jotain apua vai kärsimystä vaan.. esikoisen kohdalla ei ollut mitään tällaisia vaivoja.

Kokeile tätä: Mene selinmakuulle lattialle (pidä huoli että on joku väline, jonka avulla nousta varmuuden vuoksi). Polvet koukkuun jalkapohjat lattiaa vasten. Laita käsi nyrkkiin (tai kupiksi niin että kämmen lattiaa vasten) lantion alle juuri siihen nivelen kohdalle ja paina lantiota sitten lattiaa vasten kevyesti ei väkisin ja tee sellasta pientä "pumppaavaa" liikettä. Sitten vaihda kättä ja käsittele toinen puoli samoin. Tota mä käytin viime raskaudessa loppuajasta muutamankin kerran päivässä, ja sain ohjeen toiselta odottajalta jolla samaa vaivaa. Jos ei ole ihan varma mistä kohtaa nivelen reunat löytyy, niin tuolta löytyy suuntaa antava kuva : https://www.kuntonetti.org/index.php/lantio-ja-si-nivelet/ Ei toikaan sitä lopullisesti helpota, mut akuuttiin kipuun antaa helpotusta.
 
Onkohan tähän jotain apua vai kärsimystä vaan.. esikoisen kohdalla ei ollut mitään tällaisia vaivoja.

Jos vaan mahdollista, niin raskaana olevien hoitoon erikoistuneella fyssarilla, osteopaatilla tai jäsenkorjaajalla suosittelisin käymään. Helpottanee synnytystäkin, jos saat jumit ja mahdolliset virheasennot lantion seudulla hoidatettua.
 
Apua, mun on pakko pysyä hyvässä kunnossa loppuun saakka. Vielä muutto edessä, ja asun yksin 2 vuotiaan kanssa, lasten isä auttelee sitten isyyslomansa ajan kunhan tämä syntyy, mutta siihen saakka olen omillani.
 
Takaisin
Top