Vaivat

Tällä hetkellä keljuin vaiva on hermopinne jalassa. Sen lisäks hajuherkkyyttä on ja voi jösses että pierettää. Ei hyvä yhdistelmä :D Ihan ilmapallo olo.
 
Sonjis, mulla on ollu tota huimausvaivaa, välillä enempi ja välillä vähempi. Liitän sen kyllä täysin tähän raskauteen, tosin edellisessä raskaudessa sitä oli vaan yhen kerran kun meinas lähteä taju saunassa.

Tää raskaus on ollu ihan erilainen kun ensimmäinen, mietinkin että näinköhän olis tyttö tällä kertaa tulossa. Mä oon niiiiiiin väsynyt. Pahoinvointi alkoi aikaisemmin ja kesti pidempään ja oli voimakkaampaa. Tosin en ole oksentanut kertaakaan mutta useammin on meinannut tulla kun ekassa. Sitten vielä huimaus ja ilmapallomaha. Ja vielä kaiken huippuna mä oon kai nyt saanut sitten kunnon siitepölyallergian oireet kaiken muun ihanan lisäksi. Ärsyttävää kun koko ajan on ihan tukkonen olo ja nokka vuotaa. Kurkku on kipee ja ääni meinaa kadota. Muuten ei oo kipee olo joten allergian piikkiin taitaa mennä tämä. Ja ylläri pylläri viime raskaudessa siitepölyoireet jäi kokonaan puuttumaan, olin raskaana samaan aikaan sillonkin. Mitään lääkkeitä en haluais ottaa jos ei oo ihan pakko joten kai pitää yrittää vaan sinnitellä. Purnaa purnaa....Millon alkaa se hyvä keskiraskaus?! :smiley-angry017
 
Mulla on, Sonjis, käynyt juuri päinvastoin. Ennen raskautta on aina huimannut lähes päivittäin ja oikeastaan plussan jälkeen ei ollenkaan! Itsellä tiedän, että huimaus johtuu matalasta verenpaineesta, joka on nyt raskauden vuoksi vähän tavallista korkeampi. Kannattaa varoa nopeita ylösnousuja erityisesti ja ehkä puhua neuvolassa asiasta, jos ei mene ohi.
 
Sonjis, täällä on yksi jota huimaa jatkuvasti! Pelkään lähteä yksin ulos kävelylle, kun yhtäkkiä silmissä pimenee ja päässä humahtaa. Ahdistaa, kun suurin osa päivästä kuluu sohvalla kun ei pysty seisomaan kauaa. Lisäksi väsyttää paljon ja suihkussa ei jaksa kunnolla pestä hiuksiakaan kun kädet väsyy. Pelottavaa :sad001 Onneksi tänään oli verikokeet ja ylihuomenna näen taas lääkärin, hän oli viimeksi vähän huolissaan mun huimailusta ja pisti lähetteen sinne verikokeisiin.. Toivottavasti löytyy syy tähän ihmeelliseen oloon.
 
No kiva! Uusi vaiva ilmestyi oirelistalle. Mua ei oo koskaan elämässäni närästänyt, ei edes edellisessä raskaudessa yhtään ainutta kertaa! Nyt on kahtena yönä käynyt niin että olen herännyt niin sanotusti oksennus kurkussa eli hapot nousee suuhun saakka. Yäk, hirveetä! Viime yöksi korotin pääpuolta ja sain nukuttua kunnolla. Mutta onpa kiva jos tämäkin vaiva tuli jäädäkseen kun on vasta 16.viikko menossa ja raskautta jäljellä reippaasti. :sad001 Miten tää toinen raskaus voi ollakin näin erilainen?!
 
Santtu88- toivottavasti kohta alkaa tuntumaan paremmalta.. Mulla ei ole nyt viikkoon ollut yhtään niin ehkä se kyt helpottuu kun tämä raskaus edistyy... :) Toivottavasti saat vastauksia verikokeista ja että saat vähän apua siihen sun vaivaan!!
 
Sonjis; kiitos! Toivotaan, että pian helpottaa :) kiva kuulla, että sulla oireet loppuivat! Kävin tänään neuvolassa ennen huomista lääkäriä. Neuvolassa mitattiin verenpaine, se oli kuulemma alhainen (muistaakseni 110/68) ja silti ihan normaali. En tiedä sitten liittyykö tää huimaaminen pelkästään siihen verenpaineeseen, toivottavasti :) neuvolassa ei ainakaan osattu epäillä muuta..
 
Mulla on ollut päänsärkyä parina päivänä, mitä ei yleensä ikinä ole. Viime raskaudessa päänsärky johtui laskeneesta hemoglobiinista, mutta nyt en usko siihen koska olen syönyt rautalisää ja viimeksi mitatiin ihan hyvä arvo.
 
Mä meen nyt vähän ohi aiheesta, mutta voiko koko raskauden laskea vaivaksi?? Sanon tän ihan hyvällä: tämä oli toivottu raskaus, ja kaikista vaivoista huolimatta odottelen varovaisen innostuneesti tulokasta. :)

Mutta: Sen jälkeen kun kerrottiin kavereille ja sukulaisille tästä, on tuntunu, että niitten on pakko aina tavatessa jotain kysyä tai kommentoida raskauteen liittyen. Ite en oikeastaan ota sitä puheeksi kuin anopin ja omien vanhempien kans (joita tietysti tosiaan kiinnostaa kaikki), ja kavereilla käydessä koitan puhua niistä asioista, mistä muutenki puhuttais. Mut erityisesti tää yks kaveri on sellanen, joka on aiemmin sanonu, ettei se hirveästi tykkää, kun kaveripiiri alkaa lisääntyä, ja olen sitte koittanu erityisesti sen kans olla ottamatta koko raskautta esille. Sit se kuitekki kyselee sellasella "no pakko kai tästä ja tästäki on kysästä" -äänensävyllä jotain, mikä harmittaa hiukan, jos ei se oikeasti haluakaan tietää mitään. Ja sit samat ihmiset kysyy monta kertaa, että koskas saatte tietää, kumpi se on, ym. Ei se vastaus ihan viikon sisällä vaihdu. :D

Onko siis olemassa joku kirjottamaton sääntö, että raskaana olevan ihmisen kans pitää aina puhua jotain raskauteen liittyen?? Onhan se toisaalta kiva, että huomioidaan, mutta enpä silti halua kaikkia vaivojani ruveta syytämään, ku kysytään, miten jakselen...
 
Kestopäänsärkyä on ollut jo monta viikkoa, uusimpana vaivana jaloissa turvotusta ja kipuja, huimausta on, jos nousee nopeasti ylös, närästystä (ei väliä mitä syö) ja nopeaa hengästymistä, jos tekee jotain fyysistä. Ja pää on kyllä alkanut "pehmenemään": unohtelen helpommin asioita yms. Kaikenlaista vaivaa on, mutta näiden kanssa vielä pärjään. :)
 
en nyt vaivaksi sanoisi, mutta naureskellaan täällä miehen kanssa, kun vatsaani on alkanut kasvaa tummempaa karvaa kuin aiemmin. kaipa tämä nyt vahvistaa niitä poikaepäilyjä :wink
 
Mä huomasin tänään että mulla kasvaa kaulassa joku pitkä karva! Toivottavasti ei rupea karvoja ilmaantumaan ei toivottuihin paikkoihin missä niitä ei ole aiemmin ollut.
 
Mulla kans on vastaan alkanut tummempia karvoja pukkaa!! Saa olla nyppimässä koko ajan niitä pois. Ihme oire... poika fiilikset mullakin on :D
 
Täällä ilmoittautuu karvamaha. :grin Ja on niitä karvoja ilmestynyt tisseihinkin... Olen ilmeisesti muuttumassa apinaksi :)
 
Meillä heiluteltiin eilen peittoja pitkästä aikaa. Jotenkin on halut olleet vähän kateissa, sitten oli riesana hiivatulehdusta ja raskauden alussa oli veristä vuotoa. Esikoinen vie oman osansa jaksamisesta ja ollaan molemmat iltaisin väsyneitä. Hyvä että päästiin taas puuhailemaan ja ihanaa oli, jotenkin vaan oli kynnys aika korkea kun aikaa oli kulunut. Eikä oma olo ole tosiaankaan hehkeä. Turvottaa ja pierettää koko ajan. Mutta eiköhän se seksielämä normalisoidu taas joskus, viimeistään synnytyksen jälkeen. Pitäiskö näille seksiasioille olla oma ketjunsa?
 
Aijaj, hiivat on ikäviä :/ Mullakin nyt tuo dalacin kuuri menossa, neuvolalääkäri määräs vaikka ei näkynyt mitään papa-kokeessa (siis tietenkin harjattomassa) mutta epäili kuitenkin BV.tä oireiden perusteella.. Noh toivottavasti nyt auttas.
Voisihan noista seksijutuista oman ketjun tehdä. Meilläkin tosiaan nyt tää kuurin aikana ei harrasteta peiton heilutuksia vaikka tekis niin mieli murrrrr!! vaikka onhan ne kondomit keksitty mutta en viitsisi riskeerata.. :D

Toinen vaiva mikä alko tällä viikolla on toi närästys mistä joku jo puhukin tässä. Varsinkin iltasin närästää, inhottavaa..
(Aaaw tumps tumps käy kokoajan:love7)
 
Mulla on ollu nyt jäätävää selkäkipua vähän yli viikon ajan, jonka vuoks olen sairaslomalla. Teen fyysistä seisomatyötä, jossa nostellaan, painetaan, vedetään ja työnnetään raskaita taakkoja. Ilmeisesti kivut johtuu siitä, et vauva painaa johonki hermoon selkärangassa. Vauvamasu ei siis näy vielä lainkaan näin 17. viikolla, sillä lapsi "kasvaa taaksepäin". Nyt ei auta muuta ku odottaa, että kivut heltiäis :sad001
 
Sitä oon ihmetellyt, että missä se kuuluisa "energinen keskiraskaus" piileskelee, koska veto on aivan poissa. Ei niin huono olo ole onneksi kuin alussa mutta 10h yöunetkaan ei meinaa aina riittää.
 
I feel you.. Eilen nukuin 12 tuntia, tänäänkin olisin voinu ellei noi hemmetin työmiehet ois alkanu poraileen aamulla taas!
 
Täälläkin Flagyl-kuuria käytellään neuvolalääkärin eilisen tarkistuksen jäljiltä, vaikka aikas oireetonta vielä oli. Nää hiivat ym on kyllä tosi kiusallisia.. Mulle on tullut nyt myös sitä että kun herää aamuöisin niin voi mennä vaikka kuinka kauan että saa unen uudelleen :sad001 silmät ristissä sitten aamusta.. auts catti tuo närästys- sitä ilkeyttä odotellessa..
 
Takaisin
Top