Toinen haaveissa <3

Esikko, kiinnittyminen voinee myös aiheuttaa limatulvan jos joillain myös ihan verisyyttäkin. Sulla tuntuu olevan jänniä aikoja aina toisensa perään! Kyllä se plussakin sieltä vielä tulee.

Minäkin oon nyt vähän ihmemaassa tämän kiertoni kanssa. Eilen tuli tosi venyvää ja runsasta valkkaria mutta kosteat olot on jatkuneet myös tänään ja lieviä kipujakin tänään vasta tuntunut. Tässä vaiheessa olisi varmaan parasta heittää jorpakkoon kalenterit ja limakiikarit ja antaa koko homman olla herran hallussa, ei tästä mitään selkoa näytä saavan kuitenkaan.

Mites syksyinen, eikös dpot ole jo ihan hyvät?
 
Esikko mulla oli tuollaista kuukausi ennen kierron käynnistymistä. Selkeät ovisoireet kaikinpuolin, mutta parin viikon päästä ei menkkoja tmtn ja siitä muutaman viikon päästä taas sama juttu, tosin siitä pari viikkoa niin kierto käynnistyi. Kroppa teki vaan kepposiaan :)
 
Esikko: Mäkin bongasin ovislimoja monta kertaa pitkän kierron aikana, samoin ennen kuin menkat alkoivat synnytyksen jälkeen. Kai se kroppa vaan tekee kepposet. En tiedä onko ovulaatioita ollutkaan, en ole testannut.

Luen teidän juttuja vaikka itse yritän pitää haaveilun kurissa kun mies ei halua.
 
Marrasmamma mulla oli tuollaset ekat menkat synnytyksen jälkeen! Sitte tuli 3vk päästä päivä tuhrua ja siitä about 4vk toisen kerran päivä tuhrua. Kysyin lääkäriltä nii se laski ne menkoiksi että kierto yrittää palautua. Toki imetän vielä ainaki 10krt/pv ja öisin 3-4krt..

Tervetuloa Indie! Toivotaan pikaista plussaa :)

Täälä oottelen huomiselle testejä nii vois lauantaina synttärien kunniaksi sen negan testata :D jäätäviä alamahakipuja taas ollu, ja ilmavaivat pahentunu.. Ja halut lisääntyny. Taas vaihteeks kaikki raskausoireet mutta plussaan en usko ku en o-plussaa saanu. Tummempi o-testi oli about 3vk sitte mutta ei plussa.. Ja nyt o-testit on aiva blankoa että en usko senkää puolesta raskauteen :D
 
Mekin toivottaisi pikkukakkosta ennen kun esikoinen 3v., musta vaan alkanut tuntumaan, että toive ei välttämättä toteudu. Esikoinen 2v.
Siitä oon aikalailla varma, että kaksi lasta jos meille suodaan, niin siihen se jää. Enempää ei taitaisi edes jaksaa. :p
Oon ollut taustalla, mutta lukenut teidän jutteluita.
Nyt niitä plussia tännekkin, kiitos!
Täällä taitaa olla otolliset päivät käsillä viikonlopun aikaan..nyt kp13-14.
 
Indie kiitos lohduttavista sanoista :) ehkä se ajan kanssa.. Tilannetta pahentaa se että oon 'kaikki-mulle-nyt-heti' tyyppiä :facepalm::grin
 
SeEnsimmäinen, niin minäkin olen. :hungover: :hilarious:
Yritin pitää sopivaa tasapainoa keskustelujen ja taukojen kanssa. En halunnut painostaa, mutta kuitenkin pitää miehellä mielessä ja muistissa, että tälläinen toive ja ajatus mulla on. Paljon tsemppiä sulle ja teille! Toivotaan, että miehesi kääntää kelkkaansa tässä asiassa. :happy:
 
Niemja, mä kans imetän vielä päivisin ja öisin. Mä niin odotin jotain tulvaa kun ei oo 2 vuoteen menkkoja ollu :D parempi näin! Nyt vaan toivon yhtä vahvaa ovista tässä kuussa nii osaa sit talletella ajoissa :) mistä muuten tilaatte testejä? Raskaus&ovulaatio ja koska nyt pitäis alkaa ovulaatio testejä käyttää? tänää olis kp5 :)
 
Huh, onpa tullut paljon viestejä yhden päivän aikana! Tosi kiva, että saatiin vauhtia tähänkin palstaan :)

SeEnsimmäinen, voi kyllä olla, että kun "unholasta" kunnolla irtaantuu, niin paluu voi olla vaikeaa. Jos miehesti innostuu uuden lapsen alulle saattamisesta, niin antakaa palaa ikäeroasiaa miettimättä. Jos tärppää heti ykkösellä, niin sitten meette sillä ja jos vasta vuoden parin päästä, niin sitten olette ainakin tyytyväisiä, ettette lykänneet aloitusta myöhemmäksi ;)

Olivia, mites teillä muuten tallettelut tässä kierrossa, onko jännittämisen aihetta parin viikon päästä? Kuten sanoit, niin eihän näihin ikäeroasioihin mitään oikeaa vastausta ole. Kullekin perheelle ja tilanteelle omat sopivimmat vaihtoehdot. Teillä kyllä esikoisesta on jo oikeasti tosi iso apu sitten vauvan kanssa ja muutenkin luulisi, ettei niin pahaa mustasukkaisuutta tulisi kuin pienemmälle isosisarukselle, kun ymmärryksen taso on jo monta astetta pidemmällä :)

Bättismami ja SeEnsimmäinen, tunnistan myös itsessäni tuon "kaikkimullehetinyt"-mörön :D Kun viime syksynä aloitimme toisen lapsen yrityksen, olin jotenkin todella maani myynyt, kun ei tärpännytkään heti ykkösellä. Nyt ollaan jo hiukan realistisemmalla asenteella liikenteessä..kantapään kautta nämäkin on kai opittava :)

Marrasmamma, toivottavasti pääsisit piakkoin plussaamaan! Tarkoititkohan esimerkiksi minun tyyliäni vastata usealle ihmiselle samassa viestissä? Mä ainakin selailen uusimpia viestejä samalla kun kirjoittelen ja talletan (meinasin muuten kirjoittaa "tallettelen", mutta sitä sanaa en enää pysty käyttämään muussa kuin pupuilua ennen ovista -tarkoituksessa:D), jos siirryn seuraavalle viestisivulle. Ja kirjoittelen siis tietokoneelta, en kännykästä. Mä tilasin ovistestit (liuskoja) Raskauskeijusta ja raskaustestit oon tähän mennessä ostanu apteekista, mut seuraavat aion hakea Prismasta (muissa keskusteluissa on kovasti liputettu Pregcheckin puolesta). Jos tietää kierron pituuden, niin testailun voi aloittaa esim. noin 18-19 päivää ennen oletettua menkkojen alkamispäivää. Jos kierron pituudesta ei ole hajua, niin alottaisin saman tien.

Indie, loistava asenne! Vaikka esikoinen tärppäsikin vasta pidemmän yrityksen jälkeen, niin voihan kakkonen tulla vaikka heti ;) Ja positiivisuudella ja toiveikkuudella tästä yritysajastakin saa ihan mukavaa, vaikka toki muutama päivä kuussa on aina ihan pebasta. Mut uuteen nousuun vaan :)

Avvi, limakiikarit hyllylle vaan ja pupuilkaa fiiliksen mukaan! Kyllä kai niitä lapsia on joskus sillaikin alulle saatu :P Täällä dpo 9 menossa ja laskurin mukaan menkkojen pitäisi alkaa ensi tiistaina eli 1.3. Jos ei ala vielä silloin, niin testaan keskiviikkona. Mitään edellisistä kierroista poikkeavia oloja mulla ei ole, että siinä suhteessa toiveet ei ole superkorkealla, mutta ainakaan en kutsu tätiä kylään testaamalla liian aikaisin, niin kuin edellisissä kierroissa, heh.

LaRa, kestävyyttä viikonloppuun ;)

Esikko, mitkä dpot sulla olikaan menossa ja koska meinaat seuraavan kerran testata?
 
Indie käytän samaa taktiikka, mutta joskus menee hössötyksen puolelle kun innostun liikaa ja miehellä menee hermo :D
 
Apua kun ootte olleet taas aktiivisia. Eikun kiva vaan, että on elämää tässä ketjussa. :> Pikaista kommenttia pikaselauksen perusteella (eli varmaan jää monta välistä joille muuten sanoisin jotain)...

Tohon alkoholiasiaan voisin kommentoida, että jos kumminkin testailee pari viikkoa oviksen jälkeen tai jo ennemmin, kovin suurta vaaraa ei kai pitäisi olla. Siellä artikkelissahan puhuttiin että jo kolme viikkoa sen jälkeen tulee vaurioita että eiköhän täällä kuumeilevat sitä ennen tiedä olevansa raskaana. Tosin itse en juo ollenkaan yritän tai en. Sitäpaitsi ennen ovista ei raskautta voi olla edes ihan alussa, joten vähän hassua kieltää alkoholi ihan kokonaan.

Tervetuloa bättismama. Suurimman osan ajasta haaveilen pikkukakkosesta, mutta kun esikoinen on oikein hankala tai ei nuku, tulee mietittyä että olenko nyt ihan tosissani että haluan toisen vänkyjän... Melkeen heti pojan syntymän jälkeen oon tiennyt, että haluan toisen joskus, mutta tuosa syksyllä se 'joskus' sitten tarkentui siihen että sillä on lupa tulla. Välillä mietin, että miten tässä oikeen selviää kahden kanssa, kun esikoinen kaipaa aikas paljon huomiota. Sitäkin tulee mietittyä et missä esikko on sit kun olen synnyttämässä. Kaikki varteenotettavat hoitajat kun on töissä arkisin. :\ Mutta eiköhän siihenkin ongelmaan löydy ratkaisu kun on sen aika...

Avvi, se kertakin voi riittää. ;) Pidän peukut pystyssä että saatte kohta r-plussan.

Marrasmamma, mä kirjotan yhdellä välilehdellä ja selaan viestejä toisella. Tietokoneella siis kommentoin. Eiköhän noi oo ihan normaalit ekat menkat. Ainakin käsitykseni mukaan kierto ja menkat voi olla vähän mitä sattuu kun lähtee käyntiin.

Tsemppiä ja pitkää pinnaa (ja miehelle järkeä ryhtyä toiseen yritykseen) niille, jotka vasta odottaa että mies suostuu hommaan.

Pikkuherra (1v 5kk) päätti sitten näköjään ettei enää tissiä kaipaa. Eilen illalla kiemurteli tissillä ja päästi välillä irti ottaakseen kohta uudestaan kiinni. Kysyin sitten, haluaako maitoa vai sänkyyn. Halusi sänkyyn. Iltamaito oli viiminen, mitä oli jäljellä joten täällä loppui imetys ja vielä pojan tahdosta. Vähän haikeaa, mutta ainakaan se ei voi häiritä raskautumista. Nyt menossa kp 23 (jos nyt lasken oikein) ja ööh, voisi olla dpo8, mutta en ole lainkaan varma tän kertasesta oviksesta. Ensi viikon loppupuolella voisi testata ellei tätiä näy.
 
Syksyinen, juuri tuota kun pystytte monille vastaan :D mä käytän puhelimella nii hukkuu aina muiden, aloitin heti ovistestin ja miks hemmetissä siihen tuli haalia viiva :eek: menkat kun loppu eilen.... eihän noi haaleat mitää sano? Vai pitääkö käyttää aamulla varoiks toi mun ainoo raskaustesti :D laitan kuvan jos saan otettua!
 
e6c3b4f76231a6bc829f17a238c72de2
 
Näyttää mielestäni plussalta!!! Uskaltaako jo onnitella? Mulla ei koskaan ole tullut viivan viivaa jos en ole ollut raskaana.

Esikko: Kyllä sulla varmaan ovis on ollut kun testikin on ollut plussa. En ole testannut itse ja kaikki ovislimat eivät millään ole minulla tarkoittanut ovista, kun on ollut viikkokin välissä.
 
Mut joo marrasmamma mulle tulee aina viiva otestiin eli noilla hailakoilla ei oo mitään merkitystä :) naisella on aina vähän sitä lh hormoonia kehossa
 
Vargyja, pahoittelut ja onnittelut imetyksen loppumisesta! Varmasti haikeaa, mutta ainakin tapahtui pojan ehdoilla. Sullahan tosiaan lähes samat dpot kuin mulla, tuut yhden päivän "jäljessä" :) Ensi viikolla jännät paikat!

Marrasmamma, niin kuin esikko sanoikin, haalea viiva ovistestissä on ihan normaalia tuossa vaiheessa kiertoa. LH-hormonia (jota ovistesti mittaa) on elimistössämme koko ajan, mutta juuri ennen ovulaatiota sen määrä nousee todella jyrkästi ja silloin ovistestiin tulee yhtä vahva tai vahvempi testiviiva kuin kontrolliviiva. LH-hormoni nousee elimistössä myös raskaudessa eli testi voi näyttää vahvaa viivaa myös raskaana ollessa, mutta käsittääkseni silloinkin testiviiva on yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolliviiva.
 
Takaisin
Top