Tulinpa taas pitkästä aikaa tänne kurkkimaan ja sainkin lukea monta sivua teidän kirjoituksianne.
Onnea plussanneille ja voimia kaikille, jotka kovasti yrittävät ja toivovat, lyhyemmällä tai pidemmällä kaavalla.
Sain itse viikonloppuna ensimmäisen valonpilkahduksen toisen lapsen yritykseen, kun kuukautiset aika yllättäin alkoivat ensimmäistä kertaa lauantaina! Poika on nyt himpun vajaa 10kk, imetän edelleen lapsentahtisesti, myös öisin 1-2 kertaa, mutta niin vain kierto palautui. Tietenkään ei vielä voi sanoa, kuinka säännöllisen epäsäännöllisesti lähtee käyntiin, mutta yksi askel nyt eteenpäin kumminkin.
Suurempi askel onkin sitten tämä meidän perhepoliittinen keskustelu sopivasta lapsiluvusta...
Mies siis edelleen aika vahvasti sitä mieltä, että tämä yksi kyllä riittää oikein hyvin. Ja tottakai riittääkin, poikamme on tärkein ihminen maailmassa ja olen onnellinen, vaikka hän ainoaksi lapseksi jäisikin. Mutta kyllä itse silti toivoisin hänelle pikkusisarusta ja nyt täytyykin aloittaa keskustelu aiheesta, kun tähän asti ollaan menty ilman ehkäisyä, koska kierto ei ollut vielä käynnistynyt, mutta nyt voikin olla, että mies kaivaa kortsut laatikosta. Tiedän jo valmiiksi, että koska aihe on minulle tärkeä ja tunteellinen, varmasti alan taas itkeä, kun asia otetaan puheeksi. Niin olen tehnyt aina ennenkin. En siis haluaisi itkeä, mutta olen vaan jotenkin herkkis.... En tahdo, että mies kokee mun millään tavalla painostavan tähän, vaan toivoisin, että hänkin alkaisi haluta toista lasta. Aika näytää, kuinka käy.