Toinen haaveissa <3

Haa, täti on poissa! Ostin greippimehua tänään, muuten koitan olla ihan rennolla fiiliksellä. Laskurin mukaan ensi viikon torstaina olis ovispäivä. Sitä ennen ehtii makustella että miltähän tuntuis näin keväällä raskautua.

Ellen väärin muista niin tasan 8v sitten plussasin esikoisesta. Onhan tämä ollut aivan hurjan hieno matka tämä äitiys kaikkinensa. Ihan niistä kahdesta viivasta saakka. Miksi kuitenkin pelottaa "aloittaa alusta"? ehkä kun tietää miten paljon lapsi vaatii ja onhan se vastuu ihan mieletön. Ja kuitenkin lapset on vaan pienen hetken meidän vanhempien "hallussa". Kaikenlaiset tunteet ja ajatukset tässä pyörii kun miettii, että musta vois ehkä tulla vielä äiti.

Miehen kanssa ei oo nyt paljoa puhuttu tästä vauva-asiasta. Sen oon sanonut vastikään että oma jaksaminen mietityttää. Kun ei tiedä miten rankka pahoinvointi esim. tulee ja mulla on kohtuu raskas työ. Väsyttää ilman raskauttakin. Puhutteko muut miestenne kanssa päivittäin vauvahaaveista ja siihen liittyvistä jutuista?
 
Me puhutaan miehen kanssa nyt aika paljonki kun vasta aloitettiin toisen yrittäminen. Esikoisen yrittämisessä kului niin monta vuotta että oli pitkiäki aikoja että ei paljo asiasta puhuttu... Minä nyt ehkä enempi hötkyilen tätä raskaaksituloa mutta ainakin toistaiseksi mies on hienosti jaksanu mun intoilua kuunnella ja osallistua.
 
Syksyinen eikö, nyt on rv 1+2 ;) hitaasti mutta varmasti viikot nousee :D

Mashnu pahoittelut menkoista. 2017 olkoon meidän kaikkien vuosi!

Me puhutaan nyt miehen kans paljoki lapsista. Esikoisen yritysaikana ei juuri puhuttu mutta nyt kyllä ollaan puhuttu senki edestä :) siks varmaan onki paljo luottavaisee fiilis koko yrittämiseen ja tärppäämiseen.

Meitä tais olla monta nyt ovista metsästämäs? Jos mulla kierto ny tasoittuis heti nii ovis olis viikonloppuna, ollaan menos miehen veljelle joten pitää hoitaa tallettelut kuntoon sitä ennen..
 
Me puhuttiin miehen kanssa tammikuussa, kun raskauduin ja täs raskaudessa ei oo hirveesti miehen tehny mieli puhua. Ymmärtää sen, kun keskenmeno oli rankka hällekin. Tuntuu vaa epätodelliselta tää raskaus, kun ei livenä voi puhuu kellekään, kun itse haluis puhua. :/
 
Määrä en mitenkää päivittäin miehen kanssa vaivahaaveista puhu. Se on semmonen jörrikkä. Enemmänkin puhutaan arkisista asioista.
 
Täällä on nyt ensimmäinen yk käynnissä. Ovispäivä oireiden mukaan oli jo eilen oireiden perusteella, vaikka luulin että olis vasta viikonloppuna. Peitto heilui kolme päivää ennen ovista, nyt mies kipeenä, että jää nyt yhden kerran varaan tässä kierrossa. Esikoisesta tärppäsi ekasta yk:sta, joten olen silti varovaisen toiveikas. Nyt ei auta kuin odotella pari viikkoa...
 
Tervetuloa mukaan kazy :)

Tänään ollut kyllä vauvakuume kaukana ajatuksista. Esikoinen (nyt 1v3kk) mekastaa ja kiukuttelee jo kolmatta päivää putkeen :( ja luin juuri iltasanomista kauhukertomuksia siitä millaista on jos kaksi pientä lasta. Apua :D tähän huutosaasteeseen kuvittelin toisen pienen murusen ja hyvä etten itkenyt :D

Juuri viikonloppuna puhuttiin vauvoista miehen kanssa ja oli muutenkin ihanaselvitäänmistävain -fiilis :) nyt taas ei puhuta vauvoista yhtään kun mies ollut kiukkuinen ja väsynyt. Tuntuu että hän vaan makaa sohvalla työpäivän jälkeen tablettikone nenän edessä ja kiukuttelee välillä siitä jos poika kiukuttelee. Välillä salaa pelkään miten hän jaksaa kun lapsia olisi kaksi.. Tosin jos kakkonen saisi nyt heti alkunsa niin esikko olisi sen kaksi vee kun syntyy ja ehkä vähän jo iisimpi tapaus kun nyt yksi vuotiaana :D tosin mies juuri eilen pyysi anteeksi että ollut äkäinen mutta silti. Voisi lähteä vaikka ulos äksyilemään :D

Täällä dpo 2 tai 3. Ei tuntemuksia paitsi vetistä vv. Ja minullakin kärttyisyyttä :D

Huomenna taas mukavampi päivä <3 plussatuulia kaikille!
 
Kääk mulla sekosi kännykkä ja klikkaili kaikille tyhmä arvioita :D ei ollut tarkoitus toivottavasti sain klikattua poies kaikilta.

Tammibeibiä vimmalle :) pahoittelut silti!

Pojan kummitäti ilmoitti että voisi tulla käymään ensi viikon lopussa ja että yksi ilta pyhitetään sitten meille kahdelle eli lähdetään pitkästä aikaa ulos syömään ja siemailemaa :) ja tämä ollut suunnitelmissakin, tosin piti toteutua vasta kesäll. ihanaa, mun pitäis vaan ensi viikonloppuna"plussata" :D miten sitte selittää jos ei juo alkoholia? Ja siis tämä ystäväni tulee 400km päästä. Antibiootti kikka käytetty esikoisesta v 2014, olin plussannut viikkoa aikaisemmin kun nähtiin. Silloin vielä upposi ;) en haluaisi kertoa aikaisin. Esikoisesta kereoimme muille rv12+. Ei oikeasti voi taas sattua näin :D aika koomista!
 
Pahoittelut Vimmalle.. Mut nyt kyl täti tuli sit vikan kerran ainakin vuoteen eiksni? Koska tammibeibi pitää sen kaaaaaukana poissa <3

Kotimama, toi on kyllä tyypillistä, että ne harvat rellestysmahdollisuudet, mitä äideille tulee vastaan, sattuu just mahdollisimman epäsopivaan aikaan :D Mulle kävi esikoisesta niin, että olin juuri plussannut ja kahden viikon sisään oli kolmet juhlat, joissa minun todellakin oletettiin juovan... Nooooh, päätettiin sitten miehen kanssa kertoa, että ollaan alettu yrittämään lasta ja et vielä ei oo mitään sen enempää kerrottavaa ja et kerrotaan kyllä kun on, mut et ollaan päätetty, että mä en nyt juo. Eli ei paljastettu raskautta, mutta ei ihan täysin valehdeltukaan. Voisiko toimia sullakin? :p Muoks. vielä, että kerroin siis tästä "yrittämisestä" jo juhlia edeltäneinä iltoina parhaimmille ystäville ja sanoin, etten halua vatvoa asiaa juhlissa.
 
Pahoittelut Vimma, mutta nähdään isolla joukolla tammikuisissa sitte, eikö vain! ;)

Kotimama olis kyllä aika säkä jos taas plussaisit! :D jos olisit jollain "puhdistus"kuurilla tai liikuntakuurilla tai jotain ? :D

Täälä kp11 ja ei ovisoloja vielä.
 
Tänään testiviiva tummempi kuin kontrolliviiva ja oireita on jos jonkinlaista eli eiköhän tästä nyt joudeta siirtymään tonne joulukuisiin :D huomenna on kätilön kanssa jo tapaaminen ja ens viikolla varhaisultra :)

Tervetuloa uusille, toivottavasti kirjoittelu tällä palstalla jäisi lyhyeksi ;) Tsemppiä yritykseen kaikille tasapuolisesti ♡
 
Onnea vielä vanillap :)

Niemja tuo liikuntakuuri olis kyllä hyvä, oon nyt joka viikko pyrkiny juoksemaan yhteensä 15-18km :) tosin vasta kuukausi sitten haaveilin tästä biletys illasta ystävälle niin eiköhän ihmettelisi miten nopsaan on taas mieli vaihtunut :D
Joten eiköhä se plussa ens viikolla tikkuun pärähdä :D testaamista vois aloitella viikon päästä ke tai to jolloin dpo10-11
 
Menkat Alko..:-( jos seuraava tärppää niin niin ois suurinpiirtein tammikuuta alkua ja sillo ois esikoinen synttärit kans mutta toisaalta esikoinen syntyi 37+5..mahdollisuutta 2016vuoden vauvaan ei ole haudattu viellä :-D
 
Pahoittelut uusista kierroista kaikille. Meitä onkin nyt aika monta melko samoilla kierroilla menossa, eiköhän plussata rytinällä vapun jälkeen! Täällä kp6 ja tosi positiivinen fiilis tästä kierrosta. Ovistestitkin tipahti eilen postilaatikkoon ja viikon päästä käynti gynellä myös, jännää. Menkat loppui jo tuossa eilisen aikana, täytyykin aloitella petipuuhat nyt jo tällä viikolla. Ihana kevät ja ihana aurinko, kyllä näillä eväillä yksi (kaksikin käy) vauva saadaan aikaiseksi!
 
Pahoittelut menkoista molllis! Mutta uusi kierto tuokoon sen plussan ;)

Mullaki on Avvi tosi positiivinen fiilis tästä kierrosta! Vaikkaki nyt tuntuu että ei ovista tuu ollenkaa, ei mitää oloja ja tikut näyttää ihan blancoa. Toisaalta en pysty olla juomatta missää vaihees ja nuo on nuota kiinatestejä että ei välttämättä edes toimi ihan kunnolla :D mutta tallettelut ku on kohillaan nii sillä pääsee pitkälle ;)
 
Mä ajattelin hakea apteekista ovulaatiotestit. Olkootki kalliimpia mutta ostan vähempi. Pää siinä vaan hajoo jos jotain liuskoja päivästä toiseen kyttää ja koittaa nähä jotain mitä siellä ei oikeasti edes ole. Ja siihen testailuvimmaanhan se menee jos niitä testejä on tukuittain. Nyt on kiertoki tasaantunut ja on 27 päivää ku nakutettu niin helpottaa oviksen ajoituksen arvioimista tästä eteenpäin. Koitan nauttia keväästä ja ajatella muutaki ku ovulaatioita ja menkkoja ja raskaustestejä niin eiköhän se plussa sieltä sitten yllätä.

Aurinkoisia plussatuulia kaikille!

Mashnu, kp2/27 ja toista yritystä kohti.
 
Mä ostin sen donnatesti mikä on kestotesti. Eli käyttää nii paljo ku jaksaa. Näyttää ovulaation 2 päivää etuajassa. Saas nähä miten käy että toimiiko ;-)
 
Takaisin
Top