*The Maaliskuu*

Kuvitelkaa jos alkaa kauheet supistukset vaikka kaupassa :D sitten oot vielä autolla liikenteessä ja pitäis kotiin koittaa päästä.. Hehe, nämä on näitä mun kauhuskenaarioita :)
 
Joo onhan noita asioita itsekkin miettinyt kun päivittäin teen jonkunlaisen ulkoiluretken johonkin. Milloin kauppaan, kirjastoon tai kirppikselle.

Vedet tulisi yhtäkkiä hulahtaen pöksyihin tai kauheet supparit iskisi. Pöksyt märkänä sitt ihmettelis tai ulvoo julkisella paikalla...näin kärjistettynä. :grin Mutta toisaalta ihan normi juttu jos näin kävisi. Ja kyllähän ihmiset tajuaa mistä on kyse, kun tällanen pallomaha nojailisi seinään tai pöksyt märkänä olisi. :)

Mutt neuvolakortti on aina mukana, kun kuljeskelee. :wink
 
Mä meen huomenna aamun neuvolan jälkeen yhden talokauppiaan kanssa tarjouksesta keskustelemaan, siinähän ois dramatiikkaa kun vedet menis siellä :D "saisko vähän alennusta, PLÄTS"

tai viikonloppina koiranäyttelyssä. Onhan näitä. Mä en tuosta ensisynnyttäjien yliaikaisuusjutusta oo niin vakuuttunut, mun lähipiirissä ekat on tullu sekä ennen että jälkeen lasketun ajan.
 
Mulla kans neuvola huomenna. :D Yleinen neuvolapäivä.

Onko muilla tullut minkäänlaisia epävarmoja tai pelokkaita ajatuksia äitiyteen liittyen? Mulla oli eilen ihan hirviä päivä (olin nukkunutki huonosti, liekö vaikutti..). Koko ajan jotenkin ahisti ja oli levoton olo. Sittenhän se purkautu itkuna kun mies tuli kotiin ja pääsin sen kainaloon köllöttelemään. Mua pelottaa niin kauhiasti ettei musta ookaan tähän. Hyvä nyt viikkoa ennen laskettua alkaakin miettimään että kannattikohan tää lapsen teko sittenkään.. :confused: Oon kyllä ihan ylikriittinen ja vaativa itteäni kohtaan, että siihen kai tää liittyy. Neuvolapsykologin kanssa tehtiin semmosia tunnelukko-testejä joissa tuo ominaisuus nous kans pintaan. En tiiä miks tää epäonnistumisen pelko vaivaa tässäkin. Voiko lastaan pilata? Mitä jos en osaa? Oliko tää oikea aika ja elämäntilanne? (aika monen mielestä varmaan ei, koulut kesken, vuokra-asunto, ei juuri omaisuutta tai tuloja..) A-pu-va. :nailbiting:
 
Tottakai on :( ja varmasti kaikilla odottavilla on..toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mä mietin kans välillä että miten elämä tulee muuttumaan ja miten me jaksetaan..ja että kasvaahan pojasta onnellinen ja tasapainoinen ihminen..jne. Paljon kaikenlaisia ajatuksia päässä. Mutta kannattaa vaan katsoa päivä kerrallaan ja yrittää parhaansa :)
 
Kyllä sitä täälläkin tulee mietittyä. Äsken justiinsa itku tuli kun mahassa on aika hiljaista ollut tänään niin heti alkaa jännittään ja pelottaan. Ja järki sanoo mulla että oikeeta tai väärää aikaa ei varmasti oo koskaan tulla äidiksi, siis että kaikki ajankohdat on varmasti yhtä hyviä. Ja täytyy vaan luottaa siihen että osaa ja pärjää ja jos tuntuu ettei jaksa niin pitää pyytää apua. Ja koittaa saada vertaistukea (joko täältä foorumilta :) ) tai sit jostain paikallisista äideistä niin huomaa varmasti että muilla on ihan samanlaisia mietteitä ja ongelmia arjessa mitä itsellä. <3
 
Ihana kun on ollut lämmintä ja aurinkoista ni päästiin heti tiistaina pikku likan kanssa ulkoilemaan :smiley-bounce015 Pää meinas hajota synnärillä kun katteli ikkunasta ulos ja oli niin nätti ilma mut ei päässy ulos..

Meil on ristiäispäivä jo varattuna ku soitin kirkkoherranvirastoon ni ehdotti ensin et käviskö pääsiäisenä, mut meinasin et on liian pian ni nyt meil on ristiäiset sit 12.4 pari päivää ennen ku likka täyttää 1kk. En oo ikinä kuullu et kenelläkään olis noin pian ristiöiset mut eipä kai sillä mitään väliä oo millon ne on... Etenkin ku oon kaiken jo suunnitellu valmiiksi ja mitään kutsuja ei lähetetä ni eipä sitä sen pidempää valmistelu aikaa tarvita. Kämpän remonttikin pitäis olla valmista viimeistään parin viikon päästä :smiley-bounce005 ja tänään tuotiin uus sohva kotiin :)

Huomenna tätyy käydä hakemassa cittarista vaippoja ja irtokarkkeja ku halvalla saa :wink
 
Joo varmasti kaikilla äideillä tulee se et pärjääkö/osaako olla vauvan kanssa jossai vaiheessa. Mä olin kans esikoista kun odotti,kaikki oli uutta. Vaik olinkin hoitanu siskopuolen lapsii kun ne pienii oli.
Eikä mulle tullu synnytyksen jälkeenkään sitä tunnetta et rakastais lasta. Se tuntu niin vieraalta. Mut se menee ohi. Mä olin just saanu opinnot valmiiks, eli työttömänä 3kk, sossusta saatii asuntotukee. Mut kaikki järjesty kuitenkin hyvin. Ja tosiaan kannattaa pyytää apua jos jostain ei tunne pärjäävänsä.

Avun pyytäminen ei pitäisi tuntua nololta tai äidin väsymys.

Äidin rakkaus on suurin tunne.
 
Älä huoli, Lismubettiina, kyllä kaikki äidit pärjää omalla tavallaan. Ja ne, jotka siitä osaa etukäteen vähän stressatakin, pärjää varmasti erinomaisesti ja niiden lapsista kasvaa tasapainoisia aikuisia, kunhan äiti ei ole jatkuvasti liian ankara itselleen ja siksi onneton. Taloudellinen elämäntilanne ei vaikuta kykyyn kasvattaa henkisesti terve lapsi. Itsekin asun vuokralla ja opiskelen, kuten opiskelin jo esikoistakin odottaessa. Enkä koe, että meiltä puuttuisi mitään. Mies on töissä, ja on siksikin kuitenkin varaa pitää autoa, matkustaa, ostaa vauvalle sellaiset rattaat, vaippakassit ja vaatteet kun haluaa. Esikoinen on neuvokas päiväkotilainen jolla on vahva oma tahto, mutta tulee kuitenkin myös hyvin muiden kanssa toimeen. Ikäisekseen normaalisti kehittynyt kaikin puolin, vaikka aloitti päiväkodin puolitoistavuotiaana ja asummekin vuokralla :D Eli ei se vakityöstä äitiyslomalle jääminen ole ainoa oikea vaihtoehto, itse olen kokenut, että opiskelun ja äitiyden yhdistäminen onnistuu varsin hyvin. Minulla on jäänyt enemmän aikaa lapselle kuin työssäkäyvillä äideillä keskimäärin, kun pääsen välillä hakemaan aikaisemmin päiväkodista tai voin pitää huvikseni jopa ex-tempore vapaapäiviä ja viettää ne korkeasaaressa tms. jos olen saanut vaikkapa yöaikaan edettyä opiskeluun liittyvissä kirjallisissa töissä. Ei ole siis tarvinnut tehdä niin tarkkaa rajanvetoa ja valintaa ns. 'aikuisten maailman älyllisten ponnistelujen' ja kotoilun välillä. Monet tutut taas ovat kotona koko sen kolme vuotta, kun työelämän rankkuus ja pitkät päivät ovat (teoreettisista mahdollisuuksista lyhennettyyn työviikkoon yms huolimatta) ainoa vaihtoehto, eivätkä halua lapselle niin pitkiä päiväkotipäiviä liian pienenä.


Kodin ulkopuolella liikkumisesta, että en kyllä ole pääkaupunkiseudulta poistumassa enää, mutta sen enempää en varo menemisiäni. Lapsenhoito on tietenkin järjestetty ja vain puhelinsoiton päässä koko ajan. Valtaosa synnytyksistä alkaa kuitenkin supistuksilla, eli vesien menostakaan en ole niin hysteerinen että pelkäisin sen tapahtuvan julkisella paikalla: en siis pidä varahousuja mukana käsilaukussa... Ja vaikka olenkin uudelleensynnyttäjä, ei se synnytys nyt ihan niin nopeasti ala, etteikö ruokakaupasta ehtis ulos ja pitäis jäädä sinne ähkimään tuskasta :D Varmaan ehtis hyvin ajaa kotiinkin autolla, rippuu tietenkin matkasta. Tarkoitan vain, että ei ne supistukset kipeinä ja tiheinä useimmiten ala ihan yhtäkkiä, vaan ensin lievempinä ja kovenevat sitten hiljalleen seuraavien tuntien aikana, eivät siis minuuteissa...
 
Tosta lyhennetystä työviikosta tuli mieleeni, että sehän on aika suosittua. Mä olen sitä kanssa miettinyt, mutta meillä ainakin tuppaa töissä helposti menemään niin, että sitten vaan tehdään neljässä päivässä viiden työt -> vastaavaa hyötyä ei juuri ole. Onneksi toki asiaa on aikaa pohtia ja mä tein työnantajan kanssa tuon tuntisopparin äitiysloman ajaksi. Eli jos siltä tuntuu niin voi tehdä töitä myös. Toistaiseksi ei ole tuntunut, kun on kiirettä ollut ja varmaan ihan ekoina viikkoina ei vauvankaan kanssa ole sellaista tunnetta.
 
Kyllä sitä itsekin miettii välillä et mihin sitä on päänsä pistäny ja kuinka sitä tulee tämän uuden elämän myötä pärjäämään.Mutta kun on nähnyt ympärillä olevien ihmisten pärjäämisen ja omaan hyvän tukiverkoston niin en pelkää tulevaa.
Eniten jännitän sitä miten tän kaiken alun jaksaa henkisesti ja fyysisesti,kunnes alkaa saamaan asioista otteen.:peeking:Jännitän hieman myös miehen jaksamista,osallistumista yms. Vaikka sisimmässä kuitenkin tiiän et kyl myös pärjätää:p
 
Ootteko muuten leiponeet pakkaseen mahdollisia vieraita varten, kun vauva syntyy ja alkaa vieraita lappaa ovista ja ikkunoista? Tai vaikka ruokia itselle, kun ruuanlaitto vauvan kanssa ei ole ekana mielessä? Jos ootte, niin mitä ootte tehny? Itse tässä meinasin leipoa jotain kivaa ja helppoa pakkaseen, sitä en vielä tiedä mitä se olisi. ☺ mutta se olisi tänään päivän ohjelma.

Oon Aqqu Sun kans samaa mieltä, et tuleva jännittää, varmaan suurinta osaa muistakin ensiodottajista.
Sillä on hyvä lohduttautua, et onhan ne muutkin pärjännyt! ☺ et eihän nyt itsekään voi ihan luuseri olla äitiys ja kaikissa vanhemmuus ja kasvatus asioissa.
Tsemppiä meille!
 
Mä ajattelin tehdä huomenna korvapuusteja, ne on helppo pakastaa ja ottaa pakkasesta sitten, ilman että kauhean kovasti kärsivät siitä. Samoin ehkä jonkun kuivakakun voisi tehdä, tai muffinsseja. Ruokaa olen laittanut pakkaseen tässä parin kuukauden sisään joitakin annoksia, lähinnä sellaisia mitkä ois lentäneet roskiin :). Mulla on onneksi siitä ihana mies, että se hoitaa meillä tuon ruoanlaiton (mun mielestä leipominen on paaaaaaljon kivempaa) ja varmasti hoitaa sen myös huhtikuussa.

Ollaan tässä manattu vaan huonoa säkää kun miehelle on tulossa huhtikuussa yksi melkein viikon työmatka ja toukokuussa yksi pitkän viikonlopun työmatka. Me ei olla ikinä oltu erossa toisistamme edes tuota kolmea yötä niin nyt sitten, kun vauva tulee, niin tulee näitä! Jos en olisi samassa työpaikassa, niin alkaisin ehkä epäilemään :grin. Mutta olkoon ohjelma kuinka tiukka työmatkalla kuin onkin, voi olla että sympatiaa niiden rankkuudesta ei ehkä kotoa käsin suju (miettikää, monta yötä hotellissa hiljaisuudessa nukkumassa!).... Ja oon myös yrittänyt perustella, että mun mielestä sitten mä voisin myös tehdä tommosia matkoja itsekseni, you know, tasapainon säilyttämiseksi.
 
Mullekin on välillä tullut pelkoja, että mihin tässä on ryhdytty kun vauva haluttiin. Varsinkin nyt tässä kun on viimeiset viikot meneillään niin on pelottanut tai jännittänyt, että miten elämä muuttuu ja onko meillä enää ikinä miehen kanssa rauhallisia hetkiä ja kahdenkeskistä aikaa.
Samoin mua on stressannut, että miten meidän kissa suhtautuu uuteen tulokkaaseen kun se on niin meissä kahdessa kiinni ja vierastaa kovasti muita ihmisiä. Kissa on mulle myös ihan äärettömän tärkeä enkä voi kuvitellakaan tilannetta, että sen joutuisi antamaan pois. Mutta joo, eipä näitä onneksi joka päivä tule mietittyä, joinakin päivinä sitä vaan on jotenkin herkemmillä fiiliksillä ja kaikki paniikki-ajatukset vyöryy mieleen.
 
Niin ja ruokaa mun on ollut tarkoitus tehdä pakastimeen valmiiksi mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Myöskin korvapuusteja olen ajatellut tehdä mutta sekin on vielä toteuttamatta. Tarvikkeet kyllä jo ostin valmiiksi :)
 
Mustikka, mulla on kans eläinihmisenä tuo aika vaikea asia et miten koirat suhtautuu uuteen tulokkaaseen. Ne kyllä rakastavat lapsia etten näe siinä ongelmaa mutta en halua että ne jää ihan kakkoseksi koko hommassa. Ovat niin rakkaita ja tärkeitä <3 osaispa antaa niillekin sitten aikaa. Ja pahin pelko on toki tuo että niistä pitäisi luopua!! En ikinä!! Mun veljellä on mennyt just niin että niiden koiraa ahdistaa lapset ja yhteiselo ei ole mitenkään helpoimmasta päästä. Mutta yrittävät silti pitää perheen koossa.
 
Täytynee vielä lisätä että huomenna on laskettu aika ja tuntuu oudolta että tuota päivää on odottanut 9kk..sit jos poika ei synnykään huomenna niin höööh :D tuntuu oudolta..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top