Mun äitini osti mulle muotoilevia alushousuja ja sanoi että on liikunta helpompaa niiden kanssa kun ei koko ajan tunnu vaan siltä että maha tulee jossain kaukana perässä. Kuitenkin enimmäkseen tukevia, ei niinkään muotoilevia. Olen niitä tässä tuijotellut ja miettinyt, että jumalauta näitähän en kauaa pidä. Jälkikasvu syntyy seuraavan kolmen viikon kuluessa ja mä jo valmiiksi mietin sitä, miten ällöttävältä tulen näyttämään kun katson itseäni peilistä. Pinkeän mahan kanssa vielä ihan ookoo mutta entäs sitten kun vatsanahka roikkuukin niin että haarat peittyy näkyvistä? Huomautan siis, että olen koko ikäni ollut rutkasti ylipainoinen. En ole saanut mahaani yhdenyhtä raskausarpea, sillä mahanahka ei koskaan ole toipunut siitä, että kymmenen vuotta sitten painoin hieman enemmän kuin painan nyt. Tuntuu kamalalta että laihduttamisen ja elämäntapamuutosten täyteiset vuodet on nyt pyyhitty kokonaan pois ja taas ollaan lähtöruudussa. Ja ihan omasta syystä tietenkin. Liikunta jäi vähemmälle kun ei jaksanut, jokainen tupakki on korvattu jollain syötävällä, sokeriton kolajuoma, josta olen ollut jotakuinkin riippuvainen viimeiset 15 vuotta on jätetty pois ja korvattu TUOREMEHULLA. Kaikki ihanat rapeat ja rouskuvat kasvikset ja juurekset on aiheuttanu niin hirveetä närästystä ettei niitä ole voinu syödä. Raskauden alkuaikoina söin pari kuukautta pelkkää jäätelöä, sillä se oli kylmää eikä ällöttänyt niin kuin kaikki muu.
Ja kaikki tämä mielipaha pelkästä paketillisesta tukialushousuja. Odotan innolla. Jos nyt jotain positiivista tästä pitää kaivella niin mun edesmennyt isoäitini sanoi mulle aina että "no onhan sulla sentään noi kauniit silmät"