The Lokakuu

Niin, vastahan se on lokakuun mammoissa eka vko menossa, joten suurin osa tämän kuun vaaveista taitaa vasta olla tuloillaan. Kunhan babyt muistaa katella kalenteria :)
 
Nyt olis matot ja petivaatteet kopsautettu, osa talosta imuroitu, pyykkiä pesty pari koneellista ja keittiön pikku uunikin viisvaille lämmennyt. :shy:

Hetki levolle ennenkuin pikkuisäntä oikeasti herää. Sitten pitäis tehä ruoka ja jatkaa siivoominen loppuun. Aattelin siivota vähän siihen viisiin että voi lähteä hyvillä mielin synnärille hetkenä minä hyvänsä ja ettei mökki jää kuin räjäyksen jäljiltä pariks päivää anopin hoiviin:wink. Ei sillä, tää viikko näyttää kyllä sille, et perjantaihin asti ois kiitettävästi ohjelmaa. :rolleyes:

Ihan näin niinkuin muistaissani voisin vaikka yrittää olla ajoissa liikenteessä ja yrittää kattoo huomenna jos vaikka isänpäivälahjakin tarttuis muiden ostosten seassa mukaan:) idea vaan vielä puuttuu.
 
Mäkin oon jo hankkinut isänpäivälahjan valmiiksi, kun pahimmassa tapauksessa oon isänpäivänä vielä vauvan kanssa laitoksella... Toivotaan että olis halukas syntymään aiemmin jo!
 
Mä ajattelin olla niinkin ahkera, että askartelisin vauvan kanssa kortin, jossa olis poitsun käden ja ehkä jalan jälki etupuolella. En tosiaan ole siis askartelu ihmisiä, joten se vois olla kiva muistaminen ja ylläri ensimmäisenä isänpäivänä. :) Meillä on aina ollut sopimus, ettei lahjoja hankita merkkipäivinä/jouluna ynnä muina vaan sit jos joskus tulee jotain kivaa ja käytännöllistä vastaan niin voi hankkia 'muuten vaan lahjan'. Ollaan molemmat yhtä surkeita lahjan hankkijoita, niin sitä ois muuten nurkat täys yhtä sun toista roinaa. :D
 
Mitä mieltä uudesta influenssarokotteesta? Meinasitteko ottaa?
 
Mä aika varmasti otan suojatakseni vauvaa. Vaikka esikoista suojatakseni ottamisen jälkeen olinkin seuraavan vuoden kerran kuussa flunssassa (vaikka ei taidakaan rokotteeseen liittyä). Olis vaikeampi kestää, jos vauva sais influenssan ja mä en olisi rokottautunut ja voisin niin ollen syyllistää itseäni.
 
Semonen kipsitaulu ois hieno tehdä. Nuutähän just myydäänkin lahjoiksi annettavaksi. Semmonen isukinpäivä lahja.
 
Meillä tuskin otetaan. Mä en siedä piikkejä ja tuntuu että noista rokotteista ei ole lähipiirissä ollut kuitenkaan sen suurempaa hyötyä.
 
Itse en siis ajatellut ottaa. Vältellään paikkoja, joista tartuntoja voisi saada. Luottamus meni rokotteisiin sen narkolepsiakohun jälkeen. Tietysti kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet otetaan, ylimääräisiä ei jos ei ole tarpeeksi tutkittu.
 
Muuten olen hyvin rokotemyönteinen mutta influenssarokotteita en ole koskaan ottanut enkä yhtäkään influenssaa ole myöskään sairastanut. Moisista rokotteista aion siis pysyä kaakana. Ja isänpäivän mä luultavasti unohdan kokonaan. Meillä kun ei ole tapana muistaa syntymäpäiviäkään ja hääpäivä on unohdettu monta kertaa peräkkäin.
 
Plaaaah.. Valvottu taas puoli neljästä asti. Reisiä särkee, lonkkia särkee. Ja kohta on nälkä, kun on niin pitkään ollu jo hereillä. Mies nukkuu, masukki nukkuu, koira nukkuu. Menis vaikka lapsivedet ni saatais jotain toimintaa aamuun. Kai sitä vois olla hereillä kunnes mies lähtee työhön ja mennä sit päiksyille.
 
Täälläkin jo puoli 5stä valvottu. Mukavaahan se oli miehen kanssa juoda aamukahvit ennen hänen töihinlähtöä. Loppupäivä meneekin sitten raatona kärvistellessä kun on ihan poikki mut ei kuitenkaan saa päiväunia nukuttua. Kamala olis lähteä illalla synnyttämään huonosti nukutun yön jälkeen, mutta eipähän siinä tilanteessa sitten enää pakiteta:wacky:
 
Samaa Annelia mietin tässä valvoessa. Jos sitä yrittäis edes levätä sitten päivän mittaan. :)
 
Mä nukuin ihan hyvin, mutta heräsin 2-3h välein lonkkakipuun. Tätä raskautta ei ole enää paljon jäljellä, mutta helpompaa nukkumista on kyllä järjetön ikävä. Tosin, vauvan kanssa nukkuminen ei ehkä ole sitä "helpompaa", mutta josko se olis kivuttomampaa.

Nyt esikoisen kakkavaippa vaihtoon, jättikuppi teetä ja hetki telkun ääressä! Mun esikoinen on aamuisin erityisen hyvin yksin viihtyvä ja leikkivä :Heartred Täyttää reilun kahden viikon päästä vuoden!!
 
Samaa miettinyt et olis just kamalaa lähteä synnärille noina päivinä kun nukkunut järkyn yön tai herännyt puoli neljä. Viime yö meni miten meni kipujen ja vaavin vuoksi. Täytyy yrittää vetää päikyt sit vaikka kun ei tiedä koska lähtö tulee. Kroppa ainakin reagoi jo jokseenkin...
 
Täällä kans rikkonainen yö joka toinen kerta. Pissaralli, levottomat jalat, kivut, nälkä ja joskus järjetön närästys... :mad: ja uni hakusessa muutenkin. Synnytystä en mieti. Luotan siihen synnyttäjän hormonivirtaan joka tulee avuksi, olipa sitten nukkunut eli ei. :smiley-bounce005
 
Takaisin
Top