The Lokakuu

Täällä samat ajatukset "epäonnistumisesta" la:n mentyä. Sen lisäksi, että odotetaan syntymäuutisia kysellään eikö ole edes oireita. Ihan kuin sekään mitää ennustais; kun itse olen jo toivoa antavasti oireillu 35. rv:lta lähtien. Itse olen syntynyt ilmeisesti ihan virallisestikin yliaikaisena. Monen päivän käynnistelyistä huolimatta hätäsektiona sydänäänten laskettua. Ja syy miksi en päässyt syntymään oli ilmeisesti napanuora kaulan ympärillä istukan päästä ja se ei joustanut ja antanut mun edetä synnytyskanavaan (olin oireillu kk:n verran ja äitini oli mun sydänäänteen heittelyiden takia päiviä sairaalassa tarkkailussa). Tämä tarina ei ole tarkoitettu pelotteluksi. Itse vaan yritän myös ajatella, että jos onkin jokin vikana niin onpahan sitten käynnistettynä tarkemmassa seurannassa ja ennen käynnistystä saa myös ultrauksen (80-luvulla kuva melko epätarkka). Vaikka en yhtään panis pahakseni, jos synnytys lähtis spontaanisti käyntiin... Yritän siis uskoa, että luonto tietää mikä on vauvan parhaaksi.

Lisään vielä, että esikoiseni syntyi napanuora kaulan ympärillä, eikä hällä ollut hätää missään vaiheessa syntymää.
 
Kiitos kohtalontoverit! Ihanaa, että sain avautua ja vertaistukea löytyi!

Mä kävin tosiaan lenkillä ja miehen kanssa lounaalla. Nyt esikoinen nukkuu ja itse katselen telkkaria. Yritän kovasti pitää lipun korkealla ja mielen levollisena.

Mutta joo, noi kyselyt. Juurikin noin, että ne tuntuvat lähes loukkauksilta. "Eikö vieläkään? Eikö edes oireita?" Ja sitten päivittelyä päälle.

Mulla on ollut menkkajomotteluja yms vaikka kuinka kauan. Mun alaselkä särkee koko ajan. Liitokset on ratkeemassa. Mutta vauva ei ole laskeutunut, ei kiinnittynyt, limatulppaa ei ole irronnut, ei supistele. EI MITÄÄN. Nada.
 
Kieltämättä nyt la: n reilusti mentyä (41+1) on alkanut mietityttää enempi vauvan kunto vaikka viimeksi toissapäivänä sydänäänet, rr, pissa ok ja liikkeet hyvin tuntuu jne. Odottelen kanssa kutsua polille tsekkaukseen, mut menee ens viikkoon. Istukan toiminta kyllä alkanut huolestuttaa, vaikkei mitään erityistä syytä olekaan. Mut tietysti pitää mennä tarkistuttamaan tilanne jos liikaa alkaa vaivata tai liikkeet vähenee tms . Nyt on taas uudestaan alettu päivittelemään masun kokoa ja sekin välillä mietityttää, vaikka kasvanut tasaisesti omalla käyrällään, sf 30. Oon vaan sen mallinen ettei sitten ilmeisesti mitoissa niin näy, vaikka keskikokoiseksi arvioitu vauvan koko neuvolalääkärin ja terkkojen toimesta.

Jos mmeillä ei olisi tuota muuttoa nyt ens viikolla niin olisin varmaan ihan samoissa fiiliksissä Triina ja Pauvelin kanssa. Oon myös niin kyllästynyt noihin tiedusteluihin. Ensin toivoin että synnytys olis ollut jo muutama viikko sitten niin olisi ehtinyt vähän palautua muuttotouhuihin, mut nyt toivon että menis reilusti ens viikon loppuun, niin ei tarvis enää muuttoa stressata vaikka paljon on apujoukkoja ja uskon kaiken menevän hyvin ilman minuakin. Mut näinhän ne asiat menee monesti, että isot asiat sattuu tapahtumaan kerralla, josko sitten olis hetki tasaisempaa aikaa...
 
Olipas tuttua juttua teillä. Mä meinasin jo eilen kysellä että onko normaalia tuntea jotenkin epäonnistuneen kun ei edes supistele ja kaikki paikat vaan kiinni. Tunne,että en oo tehnyt jotain tarpeeksi tai että mun olis pitänyt jotain osata tehdä toisin. Vaikka samalla tajuan että ei tässä oo mitään syytä itseään syyllistää. Mutta jostain se vaan tulee se tunne,että normaali kroppa osaisi itse ilman käynnistyksiä. Ja toisaalta eikö se oo ennemmin niin että ne on ne vauvan hormonit jotka provosoi synnytykseen eikä mun?
 
Oi ei, muistakaa nyt hyvät äidit, ettei yliajalle menossa mitään vikaa ole. Onhan se loppuodotus rankkaa, mutta ei siinä kukaan epäonnistunut ole! Jokaisella naisella on oma kantoaika ja la on vain keskiarvo syntymäajoista. Eihän ne 2 viikkoa etukäteenkään synnyttäjät mitenkään viallisia ole. :) Mulla syntyi eka 41+3 ja toka 41+0 ja yliaikaisina ovat olleet tosi "elinvoimaisia" alusta asti. Ei keltaisuutta, ongelmia sokereissa jne. Jänteviä vauvoja, joilla sujuu syöminen ja kontakti alusta asti. Tsempatkaa vaan vikat viikot ilman mitään epäonnistumisen ajatuksia!
 
Ymmärrettävä tunne!

Mulla on hiukan toisinpäin. Ei oo kiire vielä, rv39+5. Haluan ystäväni meille saunomaan tänään :wink ja olisi mukava vielä nukkua päiväunia ja järjestellä, olla esikoisen kanssa erityisen tiiviisti kun niin pelkään kovaa ikävää ollessani sairaalassa.
 
Entäs sitten tällainen kroppa, joka yrittää ja yrittää käynnistää synnytystä vuorokausikaupalla, muttei siltikään siinä itekseen onnistu. Tai no. Ois kai tuo synnytys lopulta itekseenkin käynnistynyt , mutta jos kovin kauan olisi sitä täytynyt vielä odotella, niin synnytys olisi tuskin sujunut niin hyvin kuin nyt meni, kun olisin ollut vielä väsyneempi jo valmiiksi. En oikeasti ajattele epäonnistuneeni, mutta ei se silti kivalta tunnu lukea papereista, että päädytään käynnistämään synnytys äidin väsymisen vuoksi.
 
Nyt iski joku ihan mega kiukutus. Mua pelottaa ja ahdistaa mokoma käynnistys (siis ma klo.7.00) eikä siihen nyt tule mikään auttamaan muu kuin että se sitten on vaan kohdattava. Ja ihan totaalikyllästyminen kaikkien jatkuvaan kyselemiseen kanssa. Tekee mieli sanoa että antakaa mun olla rauhassa viikonloppu. Tähän asti ei oo haitannut. Nyt haittaa. Tuntuu että muhun iskee joku viime hetken paniikki.
 
Kannattaa sanoa kyselyistä ja uteluista jos ne ahdistavat, että saat rauhassa valmistautua käynnistykseen. Mäkin tiuskasin tänään äidille, että oikeesti se olen MINÄ, jolle se vauva tulee kun hän päivitteli " ettei voi kotona aloittaa mitään hommia, jos tuleekin lähtö". Siis oikeesti?!?!? Hän ei todellakaan ole tulossa synnytykseen, vaan ihan mieheni ajattelin sinne ottaa, eikä osastollekaan saa tulla kun illalla isovanhemmat vierailemaan. Anoppi on samaa luokkaa... huh huh noita mummoja...
 
Melkein yhdeksän tuntia katkeamatonta yöunta takana! Ei edes vessareissua :D viikon ajan huonosti nukkunut, joten paljon univelkaa. Opamox oli nyt hyvä lääke, onpahan saanut nukuttua ainakin. Vieläkin unta riittäis varmasti, mutta nyt odottelen puhelua synnäriltä että milloin voin sinne mennä, niin ei enää malta nukkua :D
 
Mä sain yöllä hermoromahduksen! Eilisen päivän puuhailin kaikkea: leivoin pakkaseen pullaa valmiiks, siivoilin, pesin pyykkiä, haravoin ymsyms. Odottelin et josko jotain tapahtuis et vois lähteä synnärille. Turhauttaa tää odotus vaikkei kukaan ole edes jankkaamassa et jokojoko? Yöllä heräsin puol neljältä siihen kun koira vinkuu ulos ja kävin ite eka vessassa ja sit menin niiden kans pihalle. Pienempi rämäpää hihnassa ja isompi vapaana. Isompi joka vinkui jäi rappusille istumaan ja pienempi teki tarpeensa nätisti. Kun tulin rappuja kohti nii koira päätti kiertää meidän grillin eri puolelta kun minä ja sitten onnistuttiin kaatamaan se kauhealla ryminällä. Molemmat koirat sai paskahalvauksen ja juoksi puskaan piiloon ja minä kiroon aamutakkisillani sitä grilliä jonka oon jo pari viikkoa sitten pyytänyt laittamaan varastoon.. No, otan koirat kiinni ja laitan hihnan isommalle että sekin sit kävis tarpeillaan mut ei kun pienempi alkaa sit leikittää ja reuhuu siinä ympärillä kun pääsi vapaaks..ei siitä sit mitään tullu muuta kun entistä isompi kiukku ja tultiin sisälle sit. Menin sänkyyn niin ukko kysyy et mikä nyt. Taisin vähän huutaa siinä et ..tun koirat ja ei tästä tuu mitään ja kaikki ahdistaa ja aloin sit hyperventiloiden parkumaan. Toinen viel kysyy et supisteleeko johon nakkaan et supistaiski et pääsis synnyttää!! Aikani siinä itkettyäni ja mietittyäni tulevaisuutta nukahdin uudestaan ja heräsin äsken..Että hyvää huomenta vaan täältä hormonimyrskyistä :meh:
 
Kyllä sen järjellä ja järjen hetkinä täysin ymmärtää, ettei yliaikaisuudessa ole kyse missään määrin huonommasta raskaana olemisesta. Mutta sitten taas löytää itsensä murehtimasta itsepäisen mahakumpunsa ääreltä. Alkaa huolettaa kaikki. Syytän kyllä hormoneja ainakin osittain. Kaikki itkettää ja suututtaa. Eikä sellainen ole mun normaali olotila.

Tänään tuli se 41 viikkoa täyteen. Lauantaisiivous tehty ja nyt tekee mieli karkkia! Tai muita herkkuja. Voi kun osaisinkin nukkua päikkäreitä nyt kun poikakin nukkuu. Varmaan herää kohta ja sitten on lähdettävä ulkoilemaan, ettei täysin homehduta...
 
Mulla oli kans jotain hormooneita sekaisin kun olin illalla tosi väsynyt ja tutti ei auttanut niin annoin lopulta tissiä lisää. Sitten kiroilin siinä ja mies meinas että koita rauhoittua. Sanoin taas aika tiukkaan sävyyn että imetäppäs itse ensin ympärivuorokauden jokapäivä ja katsotaan sitten kuinka rauhallinen osaat olla keskellä yötä. No menipä hiljaiseksi. En oikein tukea saa hältä mikä kyllä ottaa koppaan. Toivoisin että saisin nukkua jonku välin ja hän ruokkis pojun. Mut sit syyllistetään kun hänkin on väsynyt kun koko viikon töissä ollut..nmmöhän vaan hengailen kotona. No ei noin sanonut mutta semmoinen olo mulle tulee. Muuten niin ihana ollut taas mut sit tää vauvanhoito kiristää välejä.
 
Triina, mä kävin kaupassa ja ostin lauantain kunniaks irttareita.:wacky:

Ja oon tänään kyl saanut aikaseks vaikka mitä yöllisestä kohtauksesta huolimatta :rolleyes: Haravointia tuli jatkettua, kaupassa käytyä, imuroitua, kukat kasteltua, kenkäkaappi korjattua ja pari koneellista pyykkiä pestyä. Viel jos pölyjä vähä pyyhkis niin sais hyvällä omallatunnolla istuu sohvalle noitten karkkien kans :angelic:
 

Liitteet

  • _20151024_163545.JPG
    _20151024_163545.JPG
    785.7 KB · Katsottu: 40
Tänää otin kokeiluun sen metodin millä oma äiti lähti musta synnärille ja tuuppasin paistin uuniin..Heikolta silti näyttää kun ei edes supistele..:meh: Aamulla totesin et tänään olis hyvä päivä synnyttää kun ulkona sataa ja nukuin sit semmoset 13tunnin unet yhdellä vessakäynnillä! :grin
Ehdottakaas jotain tekemistä ihmiselle joka luulee tehneensä jo kaiken? :wink
 
Akupainanta kiinnostais muakin. Itsetehtynä. Vähän oon tutkinu mut en oo saanu aikaseks kokeilla.
 
Bussit ja junat ilmestyy aina sillä sekunnilla kun tupakin saa sytytettyä. Mutta synnytys ei ole ottanu käynnistyäkseen vaikka kuinka on tehny muita suunnitelmia. Olotiloja on. Yöstä tulee kai melkoisen rankka kun viimeyökin oli aika kivulias mutta mikäs tässä on valvoessa kun mihinkään ei oo menoja :) Aamulla täytyy vaan muistaa soittaa äippäpolille ja valittaa liikuntakyvyn heikkenemistä ja hengenahdistusta ja nesteen kertymistä ja toivoa että ne haluaa päästää mut kärsimyksistäni nopealla aikataululla.
 
Joillain oli ranteet kipeät. Voikohan tää mun nilkkojen kipeytyminen johtua samasta eli raskaudesta? Välillä jopa jalkaterä puutuu nopeasti vaikka olis suorana. Varsinkin vasen nilkka on kipeä..mutta nukunkin pääosin sillä kyljellä.
 
Takaisin
Top