The Lokakuu

Jnk. Mä olin 12 päivää sairaalassa kaikkineen. Arvaa hajosiko mun pää. Viimeiset kaksi päivää itkeä tuhersin vähän väliä.
Mun mielestä se vierailu aika oli hyvä,vieruskaverin lapset oli rasittavia juoksijoita ja kurkkivat koko ajan suljettujen verhojen taakse. Mieheni olisin pitänyt kauemmin..

Kun lapsivedet meni viikolla 34 vauva ei todellakaan ollut kiinnittynyt. Ma kun oli lääkäri tiesin jo ennen lääkärin sanomista että kiinnittynyt on. Että kiinnittyy kuin luonnostaan :)
 
Tuntuu kun olisin hautakammiossa. Aiempi naapuri oli mukava puhelias ja jutusteltiin niitä näitä läpi vuorokauden. Tää uus on paljon hiljaisempaa sorttia ja mua ahdistaa toi hiljaisuus eniten. Oma mies on töissä niin istun täällä hautakammiossa hiljaa päivät. Pitää vaan muistaa et vauvan parhaaksi.. En haluu edes miettiä yötä, se tuntuu et vajoaisin mustaan aukkoon (oon ehkä hivenen melodramaattinen nyt mut siltä se tuntuu! :D)

Edit: Me päästäänkin jo tänään kotiin! Jeeeeeeeeeeeeeeeee :) :) :)
 
Muokattu viimeksi:
Meidän pitäisi illalla päästä, nyt kun sokeri on saatu nousuun. Mua vaan ahdistaa olla sairaalassa. En muista esikoisen sairaalassaoloajasta juuri mitään, halusin silloinkin vaan päästä kotiin. Täällä on alusta asti informaatiota saanut hakemalla hakea ja tytön kantapään pistelyt tuntuu joka kerta yhtä pahalta, otetaan aina purkillinen labraa varten. Lisämaitoa jos olisi aiemmin annettu, olisin jo kotona. Ei mulla sitä mitään vastaan ollut. Kunhan tyttö on tyytyväinen, hän kun ei oikein jaksa imeä rinnalla. Eikä tää miltään lomalta tunnu, koska nukuttua ei saa.
 
Just potutusketjuun avauduin kun lähipiiristä ainoastaan mies ja siskot ymmärtää mun fiilikset sairaalassa olosta. Mies näki ja siskot tietää kun itsekin kokeneet. Yritin yhdelle kertoa fiiliksistä niin hän alkoi vaan järkeillä asiaa, miksei voi vaan kuunnella ja lohduttaa?

Hienoa minusta että muutkin täällä kerrotte avoimesti noista fiiliksistä. Siihen kun ei oikein muu auta kuin niistä kertominen. Mullekin se sairaalassa olo on yhtä sumua. Yhtenä aamuna olin antanut palautetta yöhoitajista ja seuraavana yönä se sama hoitaja tuli puhumaan kun oli saanut palautetta.. Mä olin jo niin sekaisin siellä että en edes muistanut puhuneeni hänen kanssaan. :sad001 Siellä kun ei pääse ulos. Kyllä mun mielestä tarttis olla joku hapenottotila. Sitä oot ihan sekaisin että mikä vuorokauden aika on menossa. Joka paikassa vauvat huutaa ja ruoka-aikaa odotat kuin hukkuva pelastusta. ..laskin myös aamuyöstä tunteja koska vierailuaika alkaa että mies vihdoin tulee ja mikä pettymys kun hän ei jaksanut nousta sängystä ylös! ei edes vauvan takia.
 
Sympatiaa ja ymmärrystä Hepsuli. Välillä yöhoitajien jutut tuntuu kyllä suoraan kettuilulta. Ne on täällä töissä, mutta mä yritän palautua synnytyksestä, jättäkää mut rauhaan!
 
Mulle tuli ihan yllätyksenä tän osastolla olemisen vaikeus! Tarvis todellakin jotain ulkoilutilaa tms ja laajemmat vierailuajatkin olis toivottavia. Täällä on 8-20 mikä käytännössä tarkoittaa et mies on illalla kolme tuntia täällä. Persiistä. Sit kun vuorokausi on vaan yhtä pitkää jatkumoa ja ei oo mitään rytmiä niin vähemmästäkin pää sekoaa.

Hoitaja muisteli eilen vauvaloita, joista ajattelin sillon että ihan hullua touhua. Vaikka meitä on tässä huoneessa vain kaksi niin viime yön perusteella olisin valmis ottamaan vauvalat koska tahansa takaisin! Tai edes yö-vauvalat :D
 
Huh, sairaalasta kotiuduttu, huomenna aamusta käynnistykseen! Vauvalla oli kaikki ihan hyvin vieläkin, mutta tämä lääkäri oli sitä mieltä ettei toinna odotella enää enempää :) Jotain on nää parin päivän kivutkin saaneet aikaiseksi, kohdunsuu sormelle auki mutta melkein pari senttiä kanavaa vielä jäljellä..
Tuli kyllä ihan puun takaa että jo heti huomenna rupeaa tapahtumaan. Jotenkin olin asennoitunut siihen että vasta maanantaina suostuisivat käynnistämään. Mutta jo viikonloppuna miullakin on vihdoin vauva sylissä! :Heartred
 
Mä hermostuin esikoisen aikaan yhdelle hoitajalle niin paljon, että käskin hänen painua helvettiin mun huoneesta. Nyt jännittää onko sama hoitaja taas siellä sössöttämässä. Pyysin kyllä ennen kotiin lähtöä anteeksi hermoiluani, mutta hän aloitti saman mussutuksen, josta hermoni menetin alunperinkin. Argh, edelleen kiukuttaa kun edes mietin asiaa!

Oltiin perhehuoneessa viimeksi, mutta nyt mies luonnollisesti hoitaa esikoista kotona.

Sairaalassa olo ei ole kyllä herkkua. Älyttömästi tsemppiä ja purnatkaa vapaasti!

Ja vaikken sairaalaan nyt niin kaipaa niin silti... MILLOIN ON MUN VUORO SYNNYTTÄÄ???!!!!???!!??!!
 
Kiva käydä imetyksen lomassa kuikuilemassa palstaa. Joka kerta kun avaan foorumin on syntyneet listaan tullut viestiä ❤ Nyt niitä lokavauvoja oikein syntyilee.
 
Mulla on hermot niiiin tiukilla et aaargh ! Mies siivoo tekee ruokaa käy kaupassa, tekee niin paljon etten ois voinu kuvitellakaan. Mutta mitä teen minä kiukuttelen silti jokaisesta asiasta?!?! Oikee ärsyttää oma käytös. Mä en vaa jaksais enää odottaa jotta saan pienenokaisen syliini. Mutta en usko, että ennen käynnistelyjä tulee kun ei mitään siihen viittaavaa ole.. Nyt täytyy yrittää muuttaa asenne positiivisemmaks ei tästä muuten tuu mitää ! :)
 
Onpa hankalaa sairaalassa olo osalle! Kyllä mäkin mielellään sieltä kotiin tulin ja pääsin tietty niin hirmu nopeastikin, että ei ehtinyt pää hajota..mutta mä koen olon sairaalassa toisaalta jotenkin kovin turvalliseksi. Ekan synnytyksen jälkeen en olisi halunnut kotiin, kun oma olo oli niin heikko, mutta silloin oli kyllä perhehuone. Nyt kolmen hengen huoneessa meitä oli kaksi äitiä ja vaikka yöllä vauvat huuteli eri aikaan, niin ei se niin kamalalta tuntunut. Lähinnä oma hutera olo ärsytti ja oli vaan helppoa, kun ruoka tuli valmiina ja ei tarvinnut huolehtia muusta kuin itsestään ja vauvasta. Nopeasti halusin kotiin esikoisen takia, ettei sille tullut turhan pitkää hoitojaksoa ja sit kiukuttelis mun palatessa vauvan kanssa.
 
Musta sairaalassa oli tosi kivaa :D haha älkää pitäkö mua hulluna. Mun kohdalleni osui vain ihania hoitajia ja nautin valmiusta ruokapöydästä viis kertaa päivässä. Mulla oli huoneessa myös hervottoman kokoinen parveke, mistä pääsi nuuskimaan ilmaa. Hiljaisuus oli kieltämättä vähän liikaa...meillä siis ihan uus sairaala missä sellaset äänieristykset, ettei ikinä olis uskonut talon olevan täynnä vauvoja!
 
Ja just toi mitä M&S totesitkin, että tunsin oloni niin turvalliseksi koko ajan.
 
En mä ole kyllästynyt vielä sairaalassaoloon, tämä on kuin lomaa mulle kun ei tartte passata ketään eikä kukaan kiukuttele mulle :D huomenna tai ylihuomenna kotiin, ei niin väliä, kunhan olis oma vointi sellainen että jaksaa hoitaa arkiaskareita ja esikoistakin.
 
Oli mullakin turvallinen olo joo mut meillä taas seinät oli paperia. Huoneessa oli kolme äitiä ja mulla oli ikävä keskisänky. Ulos ei päässyt. Päivähoitajat oli mukavia. Jokaisella vuorolaisella oli vain oma mielipide. Iltavuoro sanoi tee näin, vaihtui yövuoron tekijä joka pyörsi iltavuorolaisen päätöksen. Sain töksäyttäviä kommentteja joihin jouduin yleensä ystävällisenä ihmisenä töksäyttämään ikävästi takaisin. Kyllä musta oli mukava vaan olla ja kerätä voimia ja tiesin että mun piti olla siellä vauvan vuoksi, silti olisin kaivannut jotain ..vaikka vaan sitä ikkunapaikkaa.
 
Just toi kun jokainen hoitsu tekee sulle oman hoitosuunnitelman ja sitten kaikilla on oma mielipide vaikka imettämisestä. Sekaisin siinä menee kun yrittää vaan ajatella lapsensa parasta.
 
Musta sairaalassa oli aika tylsää. Elo pyöri sängyn ympärillä. Olo tuntui nuutuneelta kun yöpaita oli päällä koko päivän. Vauva vaan nukkui, mä tapoin aikaa ja torkahtelin. Tuntui ettei palautuminen lähteny käyntiin kun reviiri oli niin pieni ja liikkuminen minimaalista. Ruokakin oli aika öllöä.
Noh kun tulin kotiin niin sain sitten puuhata molempien päivien edestä kun olin ollut poissa. Ihan sikailuksi oli perhe kotona pistänyt ja itkupotkuraivareilla siivosin koko kämpän ja manasin sohvalla rötköttävän äijän helvettiin. Oli vaan pakko saada koti kauniiksi. Nyt on kivempi nuuhkutella kukkasia, lueskella onnitteluviestejä ja ihailla vauvaa kun ei oo kaikki niin likaista ja sotkuista. Huomenna sitten pääsen ihan herkuttelemaan tulokkaan kunniaksi kun alkaa vieraat tulla.
Vihaa ja suurinta rakkautta. Laidasta laitaan..
 
Mä oon ihan tykännyt olla osastolla. Eilinen menikin vielä ihan torkkuessa jokaisessa mahdollisessa välissä. Tänään on alkanut tulla jo vähän tylsää. Kuitenkin kiva keskittyä vauvaan, imetykseen ja lepäämiseen nämä maidonnostatuspäivät. Kotona olisi paljon hankalampi vain imettää ja imettää ja imettää. Täällä on onneks vaan kahden hengen huoneet ja vauvankin saa tarvittaessa viedä hoitajien kansliaan yöllä, jos se on kovin itkuinen ja ite täytyy saada hetki levätä. Meidän poika olikin puolet ensimmäisestä yöstä kansliassa, kun olin itse valvomisesta niin väsynyt. Huonekaveri on ollut nyt kokoajan sama, eikä mulle oo yhdelläkään näistä neljästä kerrasta sattunut ikävää kätilöä tai hoitajaa kohdalle. Mielelläni oon kuitenkin huomenna lähdössä kotiin ja pettymys on kyllä kova, jos jostain syystä ei vielä päästäkään.
 
Eilen illalla puhuttiin että päästäisiin tytön kanssa täältä vauvateholta. Tytön vointi lähti kohenemaan happihoidolla, viimeksi nenämaha letkua tarvittiin eilen päivällä ja happiarvot ilman lisähappeakin pysytteli sadassa. Ja ruokatouhutkin siis lähti rullaamaan omalla tavallaan.

Aamulla sitten odotin lääkärinkiertoa kuin kuuta nousevaa. Mulle se oli sinällään ihan ok et lääkäri ei tullu meitä huoneeseen tsekkaamaan ku kaikki oli sillai paremmin. Noh. Kohta tuli sitten hoitaja käymään mukanaan uniapnea patja. Siinä vaiheessa meinasin jo romahtaa.. Sain kuitenkin kysyttyä että mitäs lääkäri sanoi? Tytöltä saatiin otettua nenämahaletku ja happisaturaatio mittari pois ja uniapnea patja sen tilalle, seurannan (ja ennenkaikkea muodon) vuoksi. Tytöllä paino tippunut edellisestä päivästä 20g, niin Jäätte vielä ainakin huomiseen tänne.

Ihan oikeasti! Vähän mä romahdin heti sen jälkeen kun se hoitaja läksi huoneesta... Isännälle laitoin vain viestiä omasta tilanteesta, puhumaan kun en pystynyt. Siitä ei mennyt tuntiakaan kun isäntä tuli ilmoittamatta meidän luo, itkuksihan se meni, näissä hormoni huuruissa. Käytiin ihan vain kahdestaan hetki kaupungilla ja fiilistelin takapenkillä olevaa kahta turvaistuinta.

Pikku isäntäähän tässä kanssa on ikävä. Eilen se oli sanonut äiti ei kotona, äiti vauva..
Jospas sitä huomenna kotiin?
 
Niin. Vauvan parhaaksihan täällä ollaan parhaassa hoidossa. Itse saa todellakin levätä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top