The Lokakuu

Täällä kans on noita pelkoja. Herään myös öisin kuulostelemaan vauvan liikkeitä. Viime viikoilla tuntuu että on tullu joka tuutista juttuja kohtukuolemista yms. Tosin koetin parhaani mukaan niitä vältellä, muttei aina onnistunu.
Hirvittää kyllä että jos nyt on jo näin peloissaan, niin kuinka kun lapsi on maailmassa :O
 
Huomannut nyt että jos uutisissa on jotain tapahtunut lapselle sen ottaa jotenki niin että ihankuin oma lapsi olis kyseessä. Pyysinkin että kukaan ei kerro mulle mitään semmoista. Yks alko heti kertoa vaikka just olin pyytänyt että ei..huoh.
 
Minäkin sain juuri hirmuisen säkillisen pienen pojan vaatteita. Vaatteita joita ei koskaan pitänyt poika joka olisi nyt 18v mutta kuoli ollessaan 2kk vanha. Näin pitkään meni äidillä luopumisessa. Kyseinen rouvashenkilö on kokenut monta keskenmenoa ja kohtukuoleman ja sitten vielä kätkytkuoleman. Eläviä lapsia on yksi. Aikuinen tytär :) Mutta mä olen koko raskausaikani vain pitäny mielessä että äidiksi tuleminen ei ole sataprosenttisen varmaa ikinä ennen kuin laps on syntynyt. Mä kielsin todella pitkään kaikki lahjat ja kutomiset ja nytkin mulla on vaan kaikkein välttämättömimmät tavarat. Tulevassa synnytyksessä ei pelota kivut ja säryt vaan se että entä jos jotain pahaa tapahtuu. Entä jos lähtee henki jommaltakummalta. Joka kerta kun neuvolantäti on ottanu dopplerin käteen niin olen miettiny että entäs jos ääniä ei tällä kertaa kuulukaan, vaikka just olis muljahdukset tuntenu. Entäjosentäjos. Ukolle on ihan turha puhua kun se vaan suuttuu ja sanoo että negatiivisia ei ajatella ellei ole pakko. Mä vaan haluan kuvitella olevani valmistautunu kaikkeen ja olen melko varma että sellaista katastrofia ei olekaan mihin en olis jollain tavalla varautunu. Jatkuva stressaaminen vaan on hemmetin hankalaa ja aiheuttaa päänsärkyä. Ja kylläpä on kärsiminen sitten ihanaa. Ja mä olen ollu tällainen lapsesta asti. Lähimmät ystävät ja vanhemmatkin joskus ihmettelee että miten musta ei ole tullu alkomaholistia.
 
Miksei vauva voi tänä yönä nukkua puoli seitsemään kun olen yksin? Edellis yön nukuin huonosti, eilen en saanut nukkua ja nyt tää yö..ei pysty.
 
Oon valitellut tänne eri ketjuissa olotilojani yllätyksellisen synnytyksen ja vaikean alun jälkeen. Nyt kuitenkin alkaa ajatus kirkastumaan tähän hetkeen. Oon onnellinen vauvasta. Ja onnekasta on, että vauva on hyvä syömään ja nukkumaan. Tyytyväinen vauva. Osaa kysellä syliin, ilmoittaa kakan ja tietenkin nälän. Vatsanpurut taisi jäädä siihen pariin päivään ja mullakin antibioottikuuri loppui. Oon nukkunut tytteli kainalossa kellonympäri -unia. Unen suhteen ehtikin tulla raskausaikana mieletön vaje. Nyt uni on palauttavaa.
 
Kia, onpa mukava kuulla että olosi tasoittuu! Ootko kirjoittanut jonnekin synnytyskertomuksesi? Mulla on jotenkin mennyt ihan ohi miksi päätyi sektioon jne.

Itsekin olen tosi tyytyväinen, että väsymyksestä huolimatta oloni on onnellisen tasainen. Esikoisen kohdalla olin tässä vaiheessa jo hyvin itkuinen ja baby blues oli melkoinen. Toki vieläkin ehtii tunnevuoristorataan mukaan, mutta nyt olen ihan täynnä rakkautta.

Kahden vuorokauden ikäinen vauva on melko tyytyväinen tapaus. Yöllä söi kerran ja itkeskeli jumiin jäänyttä röyhyä kerran, mutta nukuttiin myös hyvin. Nukuin syömisenkin ajan, välillä vaihdettiin vaan tissiä. Olen ihan älyttömän väsynyt, mutta vaikka molemmat lapset nyt nukkuvat, en oikein osaa nukahtaa itse. Olo on kuitenkin lähes euforinen.
 
Ihana kuulla Kia, että mieliala alkaa parantua! Mulla oli ekan lapsen kanssa kovat baby bluesit, kun synnytyksestä jäi paljon vaivoja ja kipuja, jotka pelotti, ja imetys oli kivuliasta plus vauva itkuinen. Nyt toka vauva tuntuu helpolta, vaikkei varmaan keskimääräistä helpompi olekaan. Oma olo on vaan parempi!
 
Nyt sain nukuttua tunnin kun vihdoin luotin mummin kykyihin viedä vauva lenkille. Olivat tulleet niin hiljaa takaisin että en ollut siihenkään herännyt! Sanoinkin hänelle miksi en ole ennen pyytänyt apua..eli on ollut sellainen olo että mun on vaan pakko jaksaa. Mummi saa tästä lähin vaunuttaa vauvan useammin. :) Siinä hän opetteli vaipan vaihdonkin ja myönsi että ei muista mitään.
 
Ihanaa kun teillä mummikin osallistuu hoitamaan vauvaa! :) Me asutaan niin kaukana sukulaisista ja muutenkin niin landella, et oikeesti on pakko jaksaa kahdestaan miehen kans pyörittää tätä 4 lapsen huushollia. Minä tietty yksin hoidan arkipäivät kun mies töissä. Kyllä on monesti haaveiltu et olispa mummola tässä lähempänä. Onnekkaita ne kenellä on tukijoukot lähellä.
 
Triina, en vielä ole yksityiskohtaisemmin koko synnytystä kirjannut. Hätäsektio johtui siitä että vauvan sydämen syke laski äkisti, oli alimmillaan 60. Syyksi on epäilty napanuoran ahdinkotilaa. Ja sen puolestaan epäilty saaneen alkunsa siitä, kun vaihdoin asentoa. Otin supistukset vastaan seisaallaan/istuen etukenossa alun 7 h. Alkuun ne oli aika epäsäännölliset, 2-5 min, ja miehen mukaan vain kolmisen varttia ennen sektiota alkoivat tulla tuttuun tyyliin tauotta toistensa perään. Kun lääkäri ryhtyi laittamaan pudendaalipuudutusta siirryin makuulle vasemmalle kyljelle. Sydänäänet lähti jo tässä vaiheessa laskemaan. Kun käännyin oikealle kyljelle, ne romahtivat sinne 60, ja lääkäri sanoi että "hätäsektio". Sen jälkeen kaikki tapahtuikin vauhdilla. Kertomukseen on kirjattu 1min tämän vaiheen ajaksi. Siinä lukee myös että vauva syntyessään avotarjonnassa, vaikka aina aiemmin ultratessa siis raivotarjonnassa.

Tiijättekö tuosta avotarjonnasta, että miten synnytyksen kulkuun ylipäätään vaikuttaa? Ja voiko tarjonta muuttua kesken synnytyksen?
 
Kia mulla vähän saman tyyppinen tilanne. Käyrällä "liian tasainen" pulssi (140-145), käsky vasemmalle kyljelle vauvan herättelemiseksi -> vauvan pulssi 50 -> hävis. Minut käskettiin kontalleen, pyllykoholle ja happea naamaan. Sykkeet palas / löyty ja sain jatkaa normaalin alatiesynnytykseen. Ei toistunut enää synnytyksen aikana. Vauva kyllä kova puskemaan itseään ulos ja napanuora löyhästi kaulan ympärillä syntyessä, olisko hetkellisesti tullut häikkää niistä.
 
Vaikka liikkuminen raskauden aikana muutenkin ja supistusten kanssa "mahdotonta", kyllä siinä hetkessä sai itsensä hetkessä piuhoista huolimatta kammettua kontalleen!
 
Minutkin laitettiin Pauveli k. tilleen ja karjaistiin että hartiat kenttään, vaan ei ratkaissut tilannetta. Älytöntä miten hallitsematon ja muuttuva synnytys voikin tapahtumana olla! Napanuoran hapetusarvo oli vauvalla hyvä, mutta hengittäminen ei lähtenyt käyntiin. Pisteet 3/3/4. Sitten kuitenkin intuboituna virkosi nopeasti. Teholla viipyi 5 vrk koska oli "tyhjentänyt sokerivarastot" syntymänsä aikana eikä verensokeri pysynyt vakaana.Hyvän ennusteen sai ja "terveen paperit":). Huomaan kyllä tarkkailevani hänen vointiaan heti jos vaikka nukkuu paljon, mutta esim. kätkytkuolemaa en jaksa pelätä kuten esikoisen aikaan. On olo että en nyt voi asioita oikeesti hallita, tapahtuu mitä on tapahtuakseen.
 
Kia siksipä on hyvä, että saadaan nykypäivänä synnyttää avun lähellä! En nyt tällä tuomitse kotisynnytyksen suosijoita mitenkään... Mutta hyvä siis, että vauvakin selvisi tilanteesta vahingoittumattomana.
 
Ihan Off topic, katson tuota Marian ohjelmaa ja ihan ärsyttää tuo Anu Sagim. Kuinka inhottava voikaan olla vieraalleen.
 
Juuri samaa olen monet kerrat miettinyt, että onneksi oli apu lähellä. Myös tehohoito-osaston hoivaan ja kaikkeen mitä sieltä välittyi oon ollu tyytyväinen ja kiitollinen. Mahtavia hoitsuja.
 
Kia, meni oikein kylmät väreet lukiessani kokemuksestasi! Aivan varmasti melkomoinen skaala eri ajatuksia ja tunnetiloja mahtuu tuohon kokemukseen ja sen käsittelyyn.
 
  • Tykkään
Reaktiot: Kia
Hepsuli, me naurettiin täällä just ääneen Anu Saagimin uskomattomalle käytökselle. Mun vatsalihakset ei yhtään kestä vielä tuollaista hupia. :D
 
Se oli kyllä ihan uskomaton! :D
Mun käsi puutuu. Poika varmaan aistii että isi ei ole kotona, kun viime yönä heräili usein ja nyt ei halua tuttia ollenkaan vaan tississä roikkua. Yleensä riittää isin syli ilman tuttia rauhoittumiseen. :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top