Huomenta!!
Jee, tänä vuonna sitten tulee se vauva, onneks!! Mä en uskalla sanoo varmaks et tässä kuussa, koska on tunne et yli menee, ja jos menee kaks viikkoo yli niin ehtii just helmikuu vaihtuun.
Ja jes, mulleki tuli vihdoin oireita, niitä menkkamaisia kipuja!! Tai yöllä ei todellaka ollu mikään jes-olo ku vollotin vaan. Vuoden vaihteen aikoihin oltiin ulkona raketteja ampumassa anoppilassa, ja alko mahaan sattuun ja oksettaan ihan hulluna. Koitin vaan kärvistellä ne raketit loppuun et vois lähtee kotiin sanomatta miehen vanhemmille oloista mitään (anoppi on aika hössö, enkä todella ois siinä tilassa varsinka jaksanu kuunnella mikä mikä-juttuja tai ees puhua kellekkä). Aikasemmin niillä sisällä tuli jo ihan karsee tuskanhiki, sellanen et tekee mieli repiä vaatteet päältä ja hypätä hankeen helpottaan oloonsa. Onneks mies tajus kysyä et mennäänkö kotiin vai sisälle viä, niin väsymyksen piikkiin vetämällä sanoin et kotiin. Ekana tuli tietty mieleen joku mahatauti tms, mutta sit muistin täältä nää kirjotukset menkkakivuista. Mulla ehti siis noin kymmenen vuoden pillerien napsimisien jälkeen tulla yhet luomumenkat ennen raskautta, niin en heti muistanu menkkaoireita (pillereitten aikana ei juurika ollu kipuja), et sillon sata vuotta sitten oon kolmena kertana yrjönnykki menkkojen aikana kun maha on ollu niin kipee.
Ja yöllä heräsin vessaan, ja tuskasin reissu tähän mennessä. Tuntu et koko lantio on halvaantunu, niin tönkösti liikku ja sattu nivusiin ja alaselkään, kyljet on taas kipeenä ja kädet on ihan oudot. Sattuu kämmenen puolelle tohon yhteen kohtaan (siis toi alue mikä on rystysten toisella puolella, kämmenen sisäpuolella.. äh, en osaa selostaa järkevästi). En saanu käsiä paljo yhtään nyrkkiin, nyt saa jo melkein. Ja olin niin väsynykki et nukahdin välillä kun yritin kammeta sängystä ylös, ja sitten tönkkönä siinä karseessa vessahädässä on kiva koittaa äkkiä kipittää pissalle!
Elegia, todellakin jatketaan tänä vuonna!! Tai siis välillä kirjotustahti voi hidastua, riippuu miten arki rullaa muksun kans. Mut voi kuvitella et ite ainakin tän esikoisen kans on aika hakoteillä ja tarvii kysellä ja miettiä kaikkee, ja kaikki uudet mielialat ja tuntemukset voi olla niin uusia ja eriskummallisia ettei ekana tuu mieleen tutuille niitä kertoo (koska varmasti tulee välillä negatiivisia asioitakin mieleen, vaikka kuinka vauva ois ihana ja rakastais sitä, eikä sellasia halua mennä heti ääneen sanoon, koska muutenkin oon niin hyvä syyllistään itteeni, niin varmaan lapsen kanssa viä enemmän).
Mutta kiitoksia kaikille tähän asti saadusta tuesta, nauruista ja kannustuksesta, mielipiteistä ja ajatuksista. Aikas henkireikä ollut tää palsta, välillä ollut niin pihalla omien mielenmyllerrysten kanssa ja ihana jakaa ne sellasten kans kellä on sama elämänvaihe menossa!!