Täällä ollaan..:)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja embu83
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
hei taas kaikki pitkästä aikaa.. Ahkerasti olen kyllä käynyt juttuja lueskelemassa, mutta jotenkin kirjoittamisen puolella on ollut laiskuutta  ehkä siitäkin johtuen, että aika tasaisesti ja leppoisasti on nyt odotus sujunut..

Kelan paperit odottavat vielä pöydällä, kun tarvitsen työnantajalta palkkatietolomakkeeseen palkkatiedot, mutta eihän se saa niitä aikaiseksi täytellä. Tällä pomollamme kun yleensäkin kaikkien papereiden (sopimukset, työtodistukset ym) jumittavat pöydällä monia viikkoja, jopa kuukausia.. ääh.. ärsyttää, kun jos itsestään olisi tämäkin asia kiinni, niin paperit olisivat jo kelassa..

Täällä meillä päin ei enää edes järjestetä minkäänlaista synnytysvalmennusta. Netistä kuulemma pitää etsiä tarvitsemansa tiedot, ja toki neuvolassa asiasta keskustellaan jotain, mutta siinä ymmärtääkseni kaikki.[8|] Tylsää sinänsä, etenkin kun näin esikoista odottaa, mutta eipä voi minkään. Ei sitä synnytystä tosin vielä osaa ajatellakaan, saati pelätä, että katsotaan sitten miten tuntemukset vaihtuvat sen lähestyessä.

Vielä ois kolme päivää töitä ennen joululomaa [:)] Onneksi jaksaminen on ollut vielä hyvä, eikä selkäkipujakaan ole esiintynyt. Toivottavasti näin jatkuisikin vielä pari kuukautta ainakin[:)]

Mukavaa joulun odotusta kaikille! ..ei enää montaa päivää!
 
Tänne tosiaan on kirjotettu kauhian paljon..:) Meilläkin luki neuvolan seinällä että kaikki valmennukset peruttu..:O No, en olis mennykkään ku on jo kokemusta mut entäs ne otka odottaa esikkoa, tosi kiva niille. Vaikka ilman sitäkin saat oki vauvan ulos..:D

Täällä on tehty jouluvalmisteluja ihan tohinalla..eilen siivottiin joulusiivous, huoh, kesti kokonaiset 6 tuntia..:D
Mitäs teille muille joulu merkkaa? Miten vietätte tämän joulun?
Itse olemme kutsuneet sukulaiset meille syömään ja viettää joulua, käydään haudalla ja saunotaan..:) Joulu on todella tärkeä täällä ollut aina, mutta lasten myötä tullut vain tärkeemmäksi. Esikoinen odottaan täpinöissään ja kun osaa jo laskea niin täällä tiedetään ihan tasan tarkkaan kuinka monta päivää on jouluun..:D

Tässä tämän hetkistä kuvaa masusta (rv 24+4)..oon ehkä vähän laittautunut kun ollaan lähössä juhliin..:)



 
Moi taas kaikille, en ollu taas ehtiny muutamaan päivään käydä lukemassa, niin johan sitä olikin tullu juttua.

Me maalattiin pinnasänky ja syöttötuolikin jo samalla valmiiks viikonloppuna, niistä tulikin ihanat ja tarkoitus olis vähän sisustaa tota yhtä ylimääräistä huonetta vauvalle, vaikka eihän se heti siitä mitään ymmärrä, mut on itselle kivempaa [:)]
Laitetaan nyt varmaan kuitenkin seinien alaosaan uudet tapetit ja on ollu suunnitelmissa että niitten päälle maalattais sabluunalla jotain safarieläimiä, niin eilen kun olin vähän aikaa poissa kotoa niin mun mies olikin netistä tulostellut monta hienoo kuvaa [:)]

Meillä on nimikin jonkun aikaa ollu valmiina. Mulla oli kans varmaan yläasteajoista lähtien 2 nimeä tytölle ja pojalle, mut ne on jo monta kertaa vaihtunu ja toi nimi tulikin tässä odotuksen aikana. Mä ehdottelin muutamia nimiä miehelle ja tosta se sanokin että sehän onkin aika hieno. Nyt se jo suunnitteli tatuointia itselleen siitä nimestä [:D] Että tossa vähän aikaa sitten kun harmittelin ettei sitä tunnu kiinnostavan, niin sillä taitaa olla vaan omat tapansa [:)]

Mä oon säästyny tähän mennessä aika vähillä vaivoilla, mut välillä on ollu tosi kovia mahakipuja ja lisäks melkein joka yö suonenvetoja, mut nyt kun syön magnesiumia niin ne on vähentynyt. Ei enää niin heikotakaan kun oon muistanu joka päivä ottaa rautalääkkeen.

Täytyykin seuraavassa neuvolassa kysyä siitä valmennuksesta, mun kokemukset perustuu lähinnä tosi tv-sarjojen synnytyksiin [:D]
 
Hei Embu83: Me vietetään Joulua niin, että käydään molempien vanhempien luona syömässä. Toisessa varmaan Joulupäivänä, ettei tuu ihan ähky yhelle päivälle[:D]. Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa ja läheisten kanssa yhdessä oloa ja tietenkin hyvästä ruoasta nauttimista. Näin "aikuisena" Joulu ei enää tunnu samalta, kuin lapsena..ei edes tajua että kohta on jo Joulu. Seuraava Joulu ja siitä eteenpäin tulevat varmaan olemaan erilaisia kun on lapsi, ehkä lapsen myötä tulee itselläkin panostettua enemmän Jouluun. Nytkään en ole pahemmin leiponut tai Jouluruokia laittanut, kun kuitenkin käydään muualla syömässä, jäisi ne omat sitten syömättä. En ole myöskään hirveästi lahjoja ostanut, ainoastaan jotain pientä läheisimmille. Joulusta on tehty vähän liian kaupallinen. Tärkeintä on nauttia siitä mitä on ja tietysti ihanien ihmisten seurasta. Hyvää Joulua kaikille![;)]
 
Embu83 niin nättinä, ja ihanan pyöreä masu jo [:)] Tosi kiva toi sun mekko, mäkin haluaisin just jonkun ton tapasen.

Mulle joulu on tärkeä juhla, oikea perinteinen perhejuhla, syödään hyvin ja ollaan yhdessä. Meillä tulee ihan oikea joulukuusi ja kinkkukin on pakastimessa valmiina, myös muita jouluruokia teen itse. Saa nähdä monta kiloa tulee jouluna lisää kun pitää joka paikassa syödä [;)] Joulu-aattona mennään iltapäivällä miehen veljelle, siellä 1- ja 3-vuotiaat lapset, niin mies lupautui sinne joulupukiksi. Sen jälkeen miehen äidille syömään ja iltaa istumaan, sieltä sitten kotiin yhdessä glögistä nauttimaan. Joulupäivänä sitten käymään mun vanhempien luona.

Odotan hirveästi jo ensi joulua kun on se oma pieni, varmasti korostuu joulun merkitys entisestään ja tulee laitettua kaikki oikein viimeisen päälle [:)]

Täytyykin itsekin huomenna neuvolasta kysäistä miten täällä on tuon synnytysvalmennuksen laita. Voi olla että siitä on joskus jotain mainittukin mutta kaikkea ei voi muistaa, ainakaan tämän raskausdementian kanssa [:D]

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE, NAUTTIKAA JA SYÖKÄÄ HYVIN [:)]
 
niina_1: tuli tosta sun jutusta mieleen, että mä oon ollu viimeaikoina kauheen hajamielinen.. mies on huomautellu kaikista mitä oon unohtanu, yx päivä kovalla pakkasella olin jättäny ulko-oven auki, eilen autotallin oven, perjantaina ajoin päin punaisia ja ajoin varmaan kolmen kaupan ohi [:D] 
 
Joo-o, kovasti pitäisi siivota, mutta oudosti tänne sitten parkkeerasin itseni kahvikupin kanssa.. [:D] No, kyllä sitä ehtii, kuten varsin kulunut sanonta kuuluu. [;)]

Miulle joulu on ollut aina tärkeä sukujuhla, silloin ollaan kotiin hankittu kuusi ja koristeet, sukulaisille menty aattona syömään ja käymään joulusaunassa, ja muina joulupäivinä menty rääppiäisille. Mies ei ole omassa perheessään tuota sukuloimista oikein oppinut, joten vieläkin se on miehelle vähän vaikeaa. Mutta toisaalta miehen perhe, isä, äiti ja sisko lähtevät ulkomaille uskonlahkonsa pääpaikalle unohtaen jopa oman perheensä jouluna, joten kyllä mieluummin haluan tulevina jouluina opettaa omille lapsilleni sukulaisten tärkeyden ja joulun merkityksen perhejuhlana. [:)]
Nyt vain tämä pirskatin siivoaminen tuntuu olevan ylivoimaista, siitä kun pääsee niin joulu tuntuu paljon todellisemmalta! [;)]

Juu, hajamielisyyttä on täälläkin havaittu.. [8|] Ja vaikeampi on ollut keskittyä mihinkään, kun hyvin helposti tulee sellainen "day-dreaming"-efekti, jolloin yht´äkkiä unohdun johonkin syvälle ajatuksiin. Onneksi en ole sentään vielä nimeä ja kotia unohtanut, mutta kauppaankin lähtiessä muistilappujen tärkeys on saanut aivan uuden merkityksen. [:D]
 
Heissan ja tunnelmallista maanantai-iltaa kaikille!

Aattelin nyt ensin kertoo ja purkaa oman navan kuulumiset ja sit muiden tarinoihin: Eli täällä on menty jouluvalmistelut hissun kissun, kaupoilla on ollut pakko piipahtaa pikaisesti, mutta mieheni on auttanut kantamaan kasseja ja tehnyt joulusiivouksen ja tampannut matot. On ollut ihanaa, että hän on auttanut ja olen myös muistanut sen hänelle osoittaa. Ihana kuusikin löydettiin. Ehkä tää joulunaika vähän huono olla saikulla, kun sit ressaa että miten saa kaiken hoidettua vaikka ei mulla mitään suurempia suunnitelmia ollukaan. Aina täytyy itseään välillä komentaa, että nyt lepämään[:D]

Supistuksia tulee nyt kyllä vähemmän, mutta selvästi tietyissä rasitustilanteissa kuten penkiltä noustua esim. autosta, rivakammin kävellessä tai liikaa touhutessa ja stressatessa. Koko ajan jotenkin semmonen jännittynyt olo kropassa, ehkä juuri siitä kun kuulostelee liikaa. Nyt tossa rentouduinkin juuri lattialla kevyesti venytellen ja rentouttavaa joulumusiikkia kuunnellen. Ihanaa teki. Vauva liikkuu ja pyörii kovasti, joten ihanaa tuntea että sillä kaikki hyvin[:)]

Tänään soittelin neuvolaan ja kerroin kuulumiset. Pyysi soittelemaan viikon päästä, kun antibioottikuuri on loppunut ja kertomaan tuntemuksia. Jos asia vielä vaivaa, pääsen sit maanantaina lääkärille. Hieman vaan jo varotteli, että kun tuntuu kohtu olevan supistusherkkä, niin voi olla että joudutaan harkitseen tota loppuajan töissäjaksamista oikeen perusteellisesti. Eihän se kivalta kuulosta, että joutuis 2 1/2 kk saikulla oleen ennen mammalomaa, mutta kaikkeni teen mikä on pienelle parhaaksi[:)]No mutta katsotaan sitä tilannetta sitten, voihan olla asiat tästä vielä muuttuukin[;)][;)]

Ja sit muihin asioihin:

Joku tais kysellä joulun merkityksestä. Mulle itselle joulu merkitsee tosi paljon, jotenkin joulun ajan pimeys ja sen tuota tunnelma saa mut tuntemaan hyvää ja rauhallista oloa. Ehkä nykyääm nautin eniten siitä, että saa olla yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa, syödä hyvin ja olla kiireetön. Ehkä sit jo ens vuonna on taas enemmän hässäkkää ja lahjoja ym...Mutta kyllä joka vuosi pyrin laittamaan joulua tavalla taikka toisella. Me kans tänä vuonna tehään niin, että miehen perheen luokse aatoksi syömään ja saunomaan, joulupäiväksi mun äidin luo ja sit tapanina iskälle. Tajuttiin just miehen kanssa että tämähän on meidän ensimmäinen virallinen yhteinen joulu yhteisessä kodissa[:)]tuntuu kun oltais oltu jo monia monia vuosia yhdessä..Mut ihanaa että kerrankin aikan kuluu hitaasti ja ehtii nauttia kaikesta[:)][:)]

Marjo82: Mukavaa että sulla oli kaikki hyvin neuvolassa ja kaiken lisäksi vielä kiva terkkari. Nyt tuntuu, että on niin toivottoman pitkä matka synnyttämään, mutta varmasti kun vuosi vauhtuu, niin äkkiä se aika menee. Sit varmaan jo jossain vaiheessa huomaa, että apua niin paljon pitäis vielä tehdä. Kiva, että teillä siellä on vielä mahdollista kunnon synnytysvalmennukseen. Täällä Tampereella on kans netissä eikä tuossa juuri mitään uutta. Ja vähän vaikea kysyä tietokoneelta, jos tulee kysyttävää.

Voi embu83 kun oot nättinä[:)]Oonkin usein miettinyt, että missä oot lymynnyt, kun ei oo kuulunut..No joo ehkä vaan itellä on liikaakin aikaa täällä pyöriä ja sit ihmettelee että missä muut on[:D][:D][:D]Toi sun tunika /mekko on ihana, ajattelin itelle kans jouluks jotain tuommosta ja sukkikset tai legginsit alle. Tuntuu noi mammafarkitkin jotenkin ahdistavilta, kun on niin jäykkää kangasta. Oiskin kiva, jos ei tulis kovin kylmää talvea niin vois aina mennä vaan legginseissä ja pitkässä takissa ja saapikkaissa.

illil: pikaista paranemista lentsusta!Toi on kyl inhottavaa kun on nokka tukossa eikä mittää mahda. Sisua sisua nainen[:D]

Kettuli82: Teillä tuntuukin jo kivasti olevan kaikki mallillaan ja sit saa just semmoset huonekalut mistä itse pitää. Ja niillä on aina enemmän tunnearvoa. Kiva kuulla, että sun raskaus sujunut hienosti. On kiva lukea niitä hienojakin kokemuksia, siitä saa positiivisen mielen ja ilon toisen puolesta. Niin se vaan on, että taitaa raskaudet aika hyvin jakautua, että toisilla ei ole mitään ongelmia ja toisilla kaikki mahdollinen ja sit jotkut siitä väliltä. Tiedä häntä mistä johtuu, eikä sitä kandee murehtiakaan, mutta hassua. Musta oli jotenkin outoa, kun mun ystävä kovasti harmitteli mun tilannetta ja sanoi että voi voi kun ei nyt voi nauttia raskudesta ja kulkea tuolla ylpeänä vatsa pystyssä. Kyllä mä nautin raskaudesta ja vauvasta vaikka vähän remppaa oliskin. Eikä mulla ole koskaa ollut tarvetta kulkea tuolla pitkin ja poikin itseäni esittelemässä. Mä halua että tää on mun ja miehen oma juttu. Enkä koskaan ajatellutkaan, että lapsen kantaminen yli 9 kuukautta tulis aina oleen ihanaa. Kaikista hetkistä oppii itsestään ja kaiken on tarkoitus kasvattaa ja vahvistaa ihmisenä[:)][:)][:)]
Määkin oon noita tosi tv synnytyksiä ahkerasti seurannut ja kyllä noi suomalaiset sarjat aika todenmukaisia taitaa ollakin ja tuntuu hyvin rauhalliselta tapahtumalta useimmiten. Mutta voi huoh noita amerikkalaisia sarjoja[:D][:D][:D]No on niillä ainakin kivat synnytyshuoneet[:D][:D]

Kiitos kaikille tsemppauksesta ja kauniista sanoista!!!

Ihanaa joulun odotusta kaikille mammoille!!!!
 
Heips kaikille.

Ihana kuva Embulla, kaunis massu ja mamma :)
Mulle joulu tarkoittaa yhteistä aikaa perheen parissa, hyvää ruokaa ja rauhallista olemista. Lähden siis äitini tykö ja vietämmä jouluaaton tyttöjen kesken. Minä, äitini, siskoni ja hänen 8v tyttärensä.
Käymmä joulusaunassa tuikkujen valossa, syömme hyvin ja käymme viemässä kynttilöitä rakkaille hautausmaalla. Sitä en jätä ikinä välistä ja vaikka exän haudalla on raskasta käydä, niin  en voisi joulua viettää toivottamatta hänellekkin hyvää joulua ja rauhaa.
Illalla sitten jaamme paketit ja syömme vähän lisää ja rentoudumme. Mukavaa ja rauhallista yhdessäoloa. Isän luona piipahdamme monasti jo aattona ja sit joulupäivänä on ollu tapana siellä syödä.
Ukon kanssa emme siis joulua yhdessä vietä. Saas nähä tuleeko sit jatkossa erimielisyyksiä kun lapsikin on..
Mä olen aina  joulun perheeni luona/kanssa viettänyt ja jatkossa samat suunnitelmat. Exä oli aina mukana mut nykynen ei ole koskaan ollut, hänelle joulu ei merkkaa mitään sen kummempaa. Käy mutsillaan syömässä ja sit ehkä näkee kavereita.

Hän  on kyllä ollut kovin auttavainen ja ystävällinen. Ei ole tarvinut kotihommista muistutella :)
Eilen kokeili vauvan potkuja ja totes et mä olen pallomaha[:D] Nuhasta oloa kun tänää päivälle viestissä valittelin, niin vastasi että onko sulla tarpeeksi päällä? Huolehtimaan ruvennu heh :)
Kotielo siis sujuu ihan rauhaisasti ja ok, vaikkei tämä mikään tavan parisuhde olekkaan.
Kaikkea ei vaan voi saada vissiin :)

Mä taidan olla niitä jotka on suhte vähällä vaivalla selvinnyt ainakin tähän asti. Ummetus ja öiset suonenvedot vaivaa mut muuten aika iisisti menny. Niin joo ja selkäsärky, sitä ei voi unohtaa.
Kaveri potkii kovasti, välillä tuntuu että vois jo rauhottua  ja välillä on sit taas pidempään hissukseen. Mut joka päivää antaa kuulua itsestään :) Tänään taas potkas kovaa jonnekki hermoo ja sai mamman sätkähtämää oikee kunnolla[:D] Ei se kivaa oo vaik nyt naurattaakin heh. Viitisen viikkoa vielä ja sit ois se tutkimus istukasta ja kuulee lääkärin mielipiteen.

Tuota sokerirasitusta olen miettiny et menisinkö vaiko ei. Vanhojen suositusten mukaan mulla ei olis mitään syytä, eli paino tai pissatestit ei anna syytä lisätutkimuksille, mut täällä on kuulemma uusi ohjeistus että kaikille suositellaan sitä ja kaikki saa sinne lähetteen. Itse voi sitten päätää et meneekö vai ei. Täytynee harkita. Tulee paljon hässäkkää samalle viikolle jos menen, kun rv28 kuulemma on se aika kun siellä pitäs käydä ja silloin myös sekä neuvolalääkäri että kättärin lääkäri. No katsellaan.

Väsymys meinaa olla jo aikamoinen ja kovasti joululoman alkua odottelen että pääsisi lepäämään.
Vain yhden vapaan olen toissa vkl jälkeen pitänytja sekin meni ikeassa haahuillessa. Eilinen meni töissä ja tänään oltiin vielä tavallista pidempään auki. Kaupungin kautta viimemen lahja hakemassa ja taas oli kello kaheksan ennenku kotiin asti pääs. Vielä pari päivää töitä ja sit hyppään junaan kaikkine lahjoineni ja kantamuksineni ja meinaan nukkua ja levätä kunnolla äiskän luona[:)]
Sisko on taas ostanu vauvalle lisää vaatteita joltain kaveriltaan ja kiva päästä niitä katselemaan ja näpläilemään[:)]

Masukuvankin sain tänään otettua eli tässä rv 23+1

Tsemppiä ja jaksua kaikille huhtimammoille ja ihanaa Joulun aikaa [:)]






 
Hei unohdin kysyä kaikilta kissan omistavilta mammoilta, että ootteko suunnitellut pinnasänkyyn mitään suojaa päälle kissojen varalle?Itse en usko, että meidän kissat mitään meinais, mut kun ne on kuitenkin eläimiä, niin aattelin et pitäiskö ainakin aluksi varoiks ettei tarvi olla koko aikaa valvomassa[8|][8|][8|]Onko kokemuksia kisuista ja vauvoista?
 
Mie lahopää en oo vielä edes muistanut varata sokerirasitukseen aikaa. [>:] Huomenna pitää sinne soittaa, kun 14.1 on seuraava neuvola-aika ja sitä ennen vissiin se pitäisi saada hoidettua, jos siis vain arvauskeskuksen puolesta aikoja löytyy.. [:D]

Nyytti: Nauti vaivattomuudesta, kyllä mielelläni miekin haluaisin näistä kaikista vaivoista eroon jos se vain olisi mahdollista! [;)] Onneksi ei ole enää pitkä aika, voi vitsit että 16 viikkoa voi kuulostaa lyhyeltä ajalta..

Onko muilla muuten edelleenkin haju- tai makuharhoja..? Just tuli aivan suolasalmiakin maku suuhun, ja sitähän mie nyt sit rupesin himoitsemaan. Voi äly.. [:D]
 
Nyytti: sullakin jo ihana maha..:)

Kiitos kaikille kehuista, mut olin siinä laittautunut. Normaalisti olo ei todellakaan ole nätti..:D Tämä tyttö mahassa on imenyt minusta kaiken irti minkä saa. Hiukset lähtee, iho on kuiva ja näpyillä selästä, painoa tullut jo 13 kiloo. Tosin tuo painon nousu ei paljon tunnu, vaan enemmänkin tunnen oloni hyväksi sen suhteen, kun olin ennen raskautta tosi laiha.

Mulla ei ole ikinä ollut noita haju juttuja. Tämä raskaus muutenkin kaikista helpoin ollut, paitsi voin alussa sen 5 viikkoa pahoin mitä ei edellisissä raskauksissa ollut. Edellisissä olllut tosi paljon selkäkipua ja supistuksia, nyt on alkanut vasta supistelee vähän kovemmin, toiv. ei tästä kovene. Selkäkipua ei ole..:) Väsymyksestä en joutunut olleskaan kärsimään mikä oli edellisissä ihan tajutonta sillon alussa. Nyt olen kyllä kohta viikon kärsinyt lievästä pääkivusta, ei kiva.

Tänää neuvolalekuri, vähän jännittää. Kuopuksesta olin tässä vaiheessa auki n. 2cm..mut sillon oliki niitä suppareita tooosi paljon. Saa nähä miten nyt käy.
 
Huomenta kaikille!

Äsken katselinen noita alusta asti otettuja masukuvia, niin nyt kyllä tosissaan huomaa eron ja oikeen naurattaa[:D]Ihan muutamassa viikossa tapahtunut suurin muutos. Ootteko muut filmannut alusta saakka vatsaanne?
Täytyy yrittää jos tänne sais jotenkin vertailukuvankin[8|]

Tuossa napsasin uuden masukuvan tänä aamuna rv 22+6
Kun oon niin huolehtinut tuosta vatsan kasvusta, niin kyllä siitä selvästi muodot on lähtenyt[:D][:D][:D][:D][:D]


 
No empä saanut samaan viestiin kahta kuvaa joten laitan sen vertailukuvan tänne[:)]Eli tässä rv 12+3





 
Joo illil täyty karsia noi tisut kuvasta, kun näkyivät aikas paljaana, niin olis joutunu sensuuriin[:D][:D][:D]Ihmettelen itsekin kuinka hoikalta sitä näyttää, kun elopainoa oli kuitenkin tossa vaiheessa jo n. 75kg[:D][:D]Mutta hei noi kuvat on aina kivempia katsella kun peilikuva[:D]

Oothan säkin mamma hoikka ku mikä:-)Sulla lähtee kivasti tuo masu tuolta ylhäältä, sitä paitsi suklaat ja jätskithän ei keräänny mihinkään näin raskaana[:D]Se on kato lihasta vaan, minkä vauva työntää siihen pintaan[:D][:D][:D] Juu pylly muhkea kun mikä, niin se pitääkin[:D]

Ihanaa kun saa kerrankin pyöristyä ja olla ylpeä siitä[:)][:)]
 
Vitsit sie oo  kyl oikeesti luikku Anelse! Ekaa kuvaa ku kattoo ni mietin et ei tuo masu kovin iso ole vieläkään, mutta toiseen kuvaan verrattuna eron huomaa[:)][:D]  Mulla ton sun ekan kuvan kokonen maha varmaa rv10...mut eri muotosia ollaa muutenki,mä vähän hmm..muhkumpi vaik ns.normipainonen oonki [;)]

Illilllä masu kasvanu kovasti, ja pötsiksi muita sanot[:D][;)] Sul on kans tommo kaks osanen masu niinku mullakin ,sull vaan vielä selvemmin. Eli eiköhän se alempi möykky oo kohtu ja ylempi sit sisäelimet, jotka työntyny tieltä pois? Näin mä asian ajatellu omasta tuplamasustani :)
Miten muuten sait kaks kuvaa laitettua, eka yhdistit ne ja sit vasta liitit? Mäkään en tosiana ole kahta kuvaa samaan viestiin onnistunu laittamaa kun sanoo että voi ladata vain yhden per viesti.
Vois tosiaan jonkun kuvakollaasin sit loppupuolella tehdä masun kasvusta :)
Mä olen yrittänyt kuvata suht joka viikko, mut alotin vasta kun masu jo selvästi näkyi. Ois pitäny alottaa heti alusta jo.

Arwen, kyllä mä joo ihan tyytyväinen oon että oksenteluilta ja pahoinvoinneilta yms. olen säästynyt. Harjotussuppareitakaan ei ole vielä tuntunut kertaakaan.
Tää jatkuva ummetus meinaa kyl viiä järjen välillä kun olo on kuin ilmapallolla ja saa vaappua epämukavasti..ei vaan toimi vaik aamuin illoil oon nyt levolacia ottanu, äskenki hömpsyt suoraa pullosta[:D]

Jaahas, väsy ois kauhee mut kai se on mentävä pesemää hiirten terraa ja alettava pakkaamaa reissukamoja kuntoo. Huomenna illalla suoraan töistä sit junalla Lahteen ja siitä dösällä etiäppäin.
Ihanaa kun alkaa pieni loma, tulee kyllä niiiin tarpeeseen!
 
hyvää huomenta kaikille [:)] mä aattelin olla tänää reipas ja käydä ostaa viimeset joululahjat saa vain nähdä millanen reissu tulee ku ottanu nyt vähän rauhallisemmin ja sitte nyt lähtä juoksee ruuhkaan. aattelin vielä laittaa masukuvan jos se nyt vaan onnistuu ku en ole mikää tietotekniikan ihmelapsi [:D] tuossa kuvassa (jos se näkyy) on rv.24+0
 
Hei taas kaikki huhtimammat!
 
Meilläkin vihdoin rakenneultra takana ja neuvolassakin ehdittiin käydä.
 
Rakenne-/seulontaultra oli 11.12. Kovasti kävi masuasukin jalat ja sydän löi 143 kertaa/min. Kuten monesti oon epäillytkin niin hän viihtyi perätilassa, eli pää pullotti ylävatsalla ja jalat polki kovin alavatsaan. Mittojen mukaan hän oli arviolta 453 g ja vastasi 21+4 viikkoista. Oli kasvanut samaan tahtiin kuin ensimmäiseenkin ultraan mennessä ja kone arvioi taas lasketuksi ajaksi 19.4. Laskettua aikaa (12.4). ei menty kuitenkaan muuttamaan, mutta ultra-täti sanoi ettei tarvitse huolestua, jos hän on yli viikon myöhässä (yritetään muistaa sitten 4 kuukauden päästä!) Koska oli seulonta kyseessä, niin tarkistettiin useaan otteeseen että kaikki oli kunnossa ja kaikin puolin terveeltä hän näytti. Tuleva isä oli ollut sitä mieltä että ei kysytä sukupuolta etukäteen, mutta yllättäen hän sitten päättikin kysyä kumpi on tulossa. Tovi sitä koitettiin selvitellä, mutta koska mitään selviä merkkejä ei näkynyt niin täti oli aika varma että meille olisi tulossa se pikku prinsessa, jota isä alusta asti on epäillytkin! Itelläkin ollut vähän tyttö-fiilis, vaikka enemmän on poikien vaatteita tullut hypisteltyä. Tähän mennessä ei kuitenkaan olla vielä uskallettu ostella mitään.  
 
Sitten viime torstaina 17.12 oli neuvola ja isäkin ensimmäistä kertaa uskaltautui hoitajan huoneeseen asti kun aikaisemmin oli odotellut ulkopuolella (tosin hän ei suomea puhu joten ei hän kauheasti käynneistä irti saakkaan, kun vain minun ja masuasukin vointeja suomeksi vatvotaan). No verenpaine ja hemoglobiini oli hyvät. Ensimmäistä kertaa mitattiin kohdun korkeus (20 cm) eli käyrien mukaan mennään. Kilojakin oli tullut se 500g/vko. Oli kuulemma ihan ok, mutta itteä vaan kauhistuttaa että minkälaisiin mittoihin tästä vielä venyy…joulukin tulossa! Nyt tullut se 7 kiloa lähtöpainosta.  Vauvelin sydän hakkas 150 ja liikuskeli taas aktiivisesti.
 
Meillekin annettiin Kelan ja sairaalan paperit mukaan täytettäväksi. On kyllä kieltämättä Kelan kaavake hiukan sekava tai siis ohjeet on sekavat, mutta soitin Kelaan ja sain neuvoja. Lähinnä ihmettelin että miten viimisen 6 kuukauden palkat voi ilmoittaa etukäteen jos jo 2 kuukautta ennen äippälomaa pitää hakemus silti jättää. Mutta setä siellä sanoi että voi jälkikäteenkin vielä toimittaa palkkalaskelmia, kunhan hakemus on sisällä 2 kk ennen.
 
Sitten päänvaivaa tuottaa hiukan se sairaalapaperi kun pitäis lapsukaisen nimivaihtoehdot jo mainita. . Lähinnä tärkeänä pidetään että nimi ois helppo ja ei niin yleinen sitten sekä Suomessa että isän kotimaassa. Heti ultran jälkeisenä päivänä mietittiin tytölle nimi valmiiksi ja oikein kivaan päädyttiinkin kun isä keksi omasta suvustaan peräisin olevan toisen nimen. Se pojan nimi vaan on hankala…oon sitä stressannu jo alusta alkaen, mutta onneks eilen illalla saatiin sekin sitten päätettyä.
 
Seuraavaksi vuorossa sitten neuvolalääkäri 11.1 ja sokerirasitustesti 14.1. Meillä täällä kuulemma kaikki yli 25 v odottajat joutuu ko. testiin vaikka toivoin että olisin voinut jättää väliin. Testissä menee kuulemma n. 2,5h ja joutuu jotain makeata litkua juomaan.hyh.
 
Ollaan vaunuja käyty katselemassa, mutta aateltiin myös odottaa joulun jälkeisiin alennusmyynteihin. yllätyin ihan kun tulevalle isälläkin oli mielipiteitä asiaan. Pitää kuulemma olla kolmipyöräiset että kääntyy sitten mutkissa paremmin ja mielellään uudet…”ei meidän prinsessalle mitään käytettyjä [:D]”, mutta toki niitäkin katsastellaan jos hyvät tulisi vastaan. Pinnasänkyjä meille on tarjottu useammalta taholta ja kun serkku ilmoitti että he jo sellasen olivat meille hankkineet ja että tontut kuulemma tuo kotiovelle asti niin eipä voinut kieltäytyäkkään [:D]. Hoitopöytä laitetaan kylppärin työtasolle mistä sitten vauvelia on helppo nostaa pesullekin.
 
Ainakin tähän asti odotus tuntunut ihanalta, ei pahemmin mitään kipuja, mitä nyt hiukan nivusissa, ja en ainakaan ole varhaisia supisteluja huomannut. Jotenkin tuntuu että mielialakin on ollut parempi. Jotenkin tuntuu että elämässä on nyt jotain järkeä ja hyvä syy tulossa miksi jaksaa painaa töissä ja keskittyä hetkessä elämiseen. Hyvä uutinen oli myös että työsopimusta jatkettiin kunnes äippäloma alkaa niin saa rahaakin säästöön. Tuleva isäkin odottaa yhtä innoissaan uutta perheenjäsentä ja kuuntelee masua ahkerasti ja potkuja koitellaan lähes joka ilta. Pohdiskeli eräs ilta että ekat pari vuotta voi olla rankkaa kun lapsi ei osaa vielä kertoa hyvin jos on jokin hätänä [8|]. Sanoin siihen että sitä varten on se äidin ja isän vaisto. Mua taas huolestuttaa enemmän se uhmaikä. Keskusteltiin jo siitä koska seuraavaa hommataan [:)]…sais nyt tän ensimmäisenkin maailmaan ja selviäisi niistä ensimmäisistä vuosista ilman suurempaa väsymystä! Ei sitä kyllä oikein osaa kuvitella miten se elämä muuttuu.
 
Istun vielä töissä ja ikkunan takana pyryttää oikein kunnolla lunta. Ihanaa kun tulee oikein valkea joulu! Viime vuosi vietettiinkin miehen kotimaassa yli 35 asteen lämmössä, oli kyllä vaikea päästä joulutunnelmaan!  Joka tapauksessa pari tuntia vielä töitä ja sitten lähdetään Lahtea kohti mummolaan joulunviettoon!
 
Kaikille oikein hyvää joulua ja uuttavuotta 2010!
 
Tänne Lahteen vaan kaikki joulunviettoon! Lunta tulee ja maisema kaunistuu..

Noin kolme tuntia työpäivää jäljellä ja sit alkaa JOULU.
Mulle joulu on kans aina ollu tosi tärkee juhla, johon keskeisenä kuuluu yhdessäolo perheen kanssa, syöminen ja sukuloiminen. Muutamana vuonna miehen porukat on vieny koko niitten perheen (lasten puolisot mukaan lukien) ulkomaille, mikä on ollu ihanaa, mutta myös aika ihmetystä mun suvulle kun sillä tavalla paetaan joulua muille maille. Mutta tänä vuonna on taas vuorossa ihana Suomen joulu. Tänään jo pääsee kinkun kimppuun miehen sukulaisten kanssa, niillä on ollu tapana ottaa varaslähtö jouluun ja kokoontua tätien ja serkkujen perheiden kanssa yhteen. Aattona miehen mummolle sen perheen kanssa, ja joulupäivänä mennää mun perheen luo maalle. Mun mummolle sit vielä tapanina ja sunnuntaina Tukholman risteilylle parhaiden kavereiden kanssa! Ohjelmaa riittää mutta mukavaa sellasta. Mun ei siis vielä oo koskaan tarvinnu oikeestaa laittaa joulua kotiin vaan oon päässyt ns. helpolla, koska joulu vierähtää meiän perheiden joulupöydissä, eikä kotona juurikaan ehditä olla. Toisaalta hyvä näin, ja varmaan vielä muutama seuraava joulu menee samaa rataa lapsenkin kanssa.

Ainoa mikä joulutunnelmaa vähän syö, on se kun tietää että mun äiti stressaa kauheesti lahjoista yms., eikä se luovuta vaikka minä ja mun veljet ollaa aikuisia ja sanotaa ettei OIKEESTI tarvita mitään, pääasia että ollaan yhdessä ja nautitaan olostamme. Ja jouluruokahan vie kielen mennessään[:)] . Täytyy vaan ottaa aika varovasti ton syömisen kanssa, ku mullaki on ollu nyt vähän taipumusta ummetukseen ja ilmapallona olo ei tosiaan tunnu kivalta, varsinkaan kun kylissä vietetään aikaa... Pitää kysyä lääkäriltä lääkettä heti tammikuun alussa kun on aika. Joku sano että rennie vois närästyksen ohella auttaa myös lieviin vatsavaivoihin.

Vauveli on selvästi kasvanut ja potkut tuntuu ihan uusissa paikoissa. Uusin lempparikohde on tonne ihan oikeelle kylkeen, en edes tajuu miten se voi sinne asti ylettyä! Ihanaa lukea tuolta, että jos nyt sattuis niin että vauva päättäis tulla ulos, sillä olis hyvät mahkut selvitä, ja joka päivä kohdussa lisää sen valmiuksia selvitä paremmin mahan ulkopuolisessa elämässä. Toki toivon että kaveri viihtyy nykyisessä poikamiesboksissaan mahdollisimman lähelle laskettua aikaa, 10.4.10.
Ihanaa ja jännittävää, enää 3,5 kuukautta...

RAUHALLISTA JOULUA TEILLE KAIKILLE JA PERHEILLENNE, JA ONNEA UUDELLE VUODELLE JA VUOSIKYMMENELLE[;)]
 
Takaisin
Top