Heippa!!
Tässäpä meiän viimeisimmät kuulumiset (en kirjoita tätä enää erikseen neuvolakuulumisiin ja ultrakuulumisiin)
Viikko sitten torstaina oli neuvolalääkäriaika, mulla ja esikoisella. Innosta puhkuen sinne mentiin ja ensimmäiseksi tietenkin pissat purkkiin. Sovittiin neuvolantätin kanssa, että mut otettaisiin ensimmäisenä syyniin. Mitattiin paino ja RR. Sitten tehtiin sisätutkimus ja kaikki tuntui olevan ok. Olin jo pomppaamassa ylös, kun lääkäri tokaisi, että josko niitä sydänääniä vielä kuunneltaisiin. Joo, tietty!! Niitähän varten sinne oltiin menty. Lääkäri etsi ja etsi, vaan ei löytänyt :O Sanoi sitten että haluaisi ne saada kuuluviin kyllä, mutta ei taida aika riittää niiden etsimiseen enää. Yrittivät selittää, että onhan sydän aika pieni elin ja viikot eivät välttämättä täsmää jnejne...pettymys oli silti valtava. En kuitenkaan siinä vaiheessa vielä luovuttanut, vaan annoin mennä ohi. Joskus niitä ei saada kuulumaan, jospa lääkäri yritti liian ylhäältä, yritin selittää itselleni.
Kaikki meni hyvin tämän viikon alkuun asti, jolloin alkoi niukka verinen vuoto. Soitin neuvolaan ja kerroin tilanteen. Niin, tuota vähän pelkäsinkin, sanoi täti puhelimeen :O TÄH!! Et sitte voinu heti silloin torstaina mainita, vaan yritit selitellä jotain ihan muuta. Toisaalta sanoi myös että voi olla ihan normaalia, että katsellaan. Torstaina menet sitten ultraan, tapahtui mitä tahansa.
Vuoto jatkui ja runsastui päivä päivältä, kunnes tänä aamuna heräsin klo 6.30 polttaviin aaltoileviin alavatsakipuihin. Yritin kuitenkin vielä nukkua, mutta en saanut kivuilta enää unta. Hengittelin ja odotin uutta aaltoa. Esikoinenkin heräili aikaisin jo seitsemältä ja vähän ennen puolta kahdeksaa noustiin. Mun piti siitä melkein juosta vessaan, koska tuntu että nyt tulee vuotoa reilusti. Ja niin tulikin. Siinä se sitten oli, ajattelin ja sanoin miehellekki niin. Mies otti esikoisen ja mä menin suihkuun peseytymään ja helpottamaan kipuilua, joka jatkui edelleen. Sain hiukset pestyä, kun tunsin poksahduksen mahassa ja sen jälkeen alkoi vuotaa tosissaan ja meinasin pyörtyä sen näkemisestä. Sen verran taisin tömähtää lattiaan istuessani sinne, että mies tuli katsomaan, että onko kaikki ok. Annoin suurimmat veret valua viemäriin ja suihkutin sitten lattian puhtaaksi. Syötiin aamupalaa ja mentiin yläkertaan lepäilemään ja tokeentumaan tilanteeseen. Sitten tuli taas tarve mennä vessaan ja kun sain istuttua tunsin kuinka joku klöntti tuli ulos :( Pieni vauvamme <3 Sen jälkeen verenvuoto vähenikin huomattavasti ja olokin oli jo parempi. Lähdin esikoisen kanssa jo lounaalle alakertaan ja mun äitikin tuli aika pian, koska meillä oli edelleen ultra- aika varattuna ja sinne mentiinkin. Äitille kerroin tilanteen ja halattiin ja itkettiin.
Ultrassa kerroin tilanteen ja lääkäri kuitenkin katsoi tilanteen todetakseen, että tyhjentynyt on. Ei myöskään näkynyt istukanrippeitä, mutta antoi kuitenkin kohtua supistavat lääkkeet mukaan, jotka otan huomenna aamulla kera särkylääkkeen, koska tekevät kuulemma mahan kipeäksi. Kolmen viikon päähän määräsi vielä verikokeen varmistukseksi, että kohtu on tyhjentynyt eikä hormonia erity enää. Yhdet menkat pitää odottaa ennen kuin voi alkaa yrittämään uudestaan. Nyt ei tunnu siltä, että olisin valmis vielä silloinkaan. Katotaan sitten tilanne uudestaan.
En oo oikein osannu edes itkeä vielä tänään. Oon itkeny tätä jo viime torstaina ja tälläkin viikolla pariin otteeseen. Nyt itkettää tätä kirjoittaessa ja muistellessa päivän tapahtumia. Toisaalta on helpottunut olo, että asia selvisi ja kohtu oli tyhjentynyt hyvin.
Nyt kun ajattelen asiaa, niin raskausoireet hävisivät varmaan pari viikkoa sitten. Epäilen, että vauva on ollu jo pidemmän aikaa kuolleena sisälläni ja vasta nyt päätti tulla ulos. Toivon, että tää ei pelästytä ketään eikä tuo lisää pelkoa kenellekkään. Toivotan teille muille ihanaa raskausaikaa!!! Onneksi mulla on jo tuo yksi taapertaja lohduttamassa ja antamassa toivoa tulevaisuuteen :)
Olisin varmaan huutanut, jos vaatteet ei olis melko varmasti liian isoja. 
