Syyssuhinat

Olen täällä taustalla lueskellut juttuja alusta saakka, jospa nyt ois aika liittyä mukaan keskusteluunkin
 
Kerronpa täs nyt vaik alkuun täällä päin nyt käytös olevasta neuvola systeemistä, täällä keski-suomen pikku kylässä, niistä kun ollut monenlaista juttua täällä.. Eli meillä sellainen systeemi että n. vk 9 eka neuvola, jossa otetaan verinäytteet, pissa, paino, verenpaine, täytellään lippusia ja lappusia sekä keskustelua ravinnosta yms. sieltä sit laiteteen keski-suomen keskussairaalaan lähete ekaa ultraa varten (ultra aika tulee sit viikon parin päästä kirjeellä kotiin).
Np. ultrassa sitten saa samalla kuulla sekä ultran että veriseulonnan tulokset.
Tällä kertaa minäkin onneksi sain kuulla hyviä tuloksia!!


Reilu vuosi sitten olin myös raskaana, silloin ultrassa vaikuitti kaikki hyvälle (nt. vain jtn 0,5), mutta veriseula hälytti (riski oli jtn 1:190) lapsivesipunktiolla kromosomi häiriö varmistui ja keskeytykseen päädyttiin..

Nyt la. on ultran mukaan 2.3. (vaidellut 27.2-6.3) Pääsin käymään pariin otteesseen varhaisultrassa ihan neuvolassa, koska vuoden takaisen keskeytyksen jälkeen ehdin jo saada kaksi varhaista keskenmenoakin, tämä on jo kaiken kaikkiaan kuudes raskaus. Minulla on siis edellisestä suhteesta vajaa 5v. tyttö (silloin kuului vielä ekaan neuvola käyntiin varhais ulta)

Tulipahan melkoisen sekava sepostus...
'
 
Mirkalla onkin ollut todella ikävä edelline raskaus, joten ihanaa, että saitte hyviä uutisia nyt!
Ja ilmeisesti sullakin ollut noita keskenmenoja ihan tarpeeksi jo, jos nyt on kuuden vauva tuloillaan?

Omaa: Pikkuressihän se täällä - ja pahalta näyttää, että taas iskee se saamarin masis päälle >: /
Mutta mutta- se on sitten sen ajan murhe - kummallista tämä raskaanaolo näin vanhoilla päivillä - kaiken maailman oireita ja kolotuksia ;D (onneksi on vika raskaus!!)
Tyttö on pian vuoden ja sen kyllä huomaa - toisesta on kehittynyt sen luokan touhutäti, että oksat pois! Pojilla on lähtenyt koulu rullaamaan oikein mukavasti ja tällä viikolla alkaa vikat harrastuksetkin. Mulla on tiistait varattu nuoremman pojan kanssa olemiseen, mennään aina hänen tanssitunnin jälkeen kahdestaan uimaan ja vanhemman pojan kanssa aloitettiin yhteinen harrastus - partio, joka on siis aina torstaisin. Pakko oikein varata pojat edes yhdeksi päiväksi itselleen, ku nuohan jo muuten viipottais pitkin kyliä kavereiden kanssa..joku roti, pitäähän sitä aipän kans olla joskus ;DD
Sitten ma ilpäivästä ja ke aamupäivästä mulla onkin koulussa istumista, joten viikot menee aikas hujauksessa, kun viikonloppuisin sitten pitää käyttää aikas monta tuntia opintojen parissa ja meidän molempien aikuisten treenit kans pitää saada sovitettua kuvioihin..Tätä sitten olis joululomaan saakka tiedossa..huh huh sanon minä!
Mutta pääasia lienee, etä kaikki voivat oikein hyvin ja torstaina sitten selviää, onko tuolla pallon alla elämää.

Voikaahan hyvin!
 
Labrahoitajana voisin koittaa vastailla tuohon verikoeongelmaan....

Eli normaalit verikokeet, johon tuo pissanäytekin siis liittyy, otetaan ennen ultraa, jotta on sitten lääkärillä kaikki tiedot samalla kertaa. Seulontaverikoe (eli ainoastaan se yksi punainen putkellinen) otetaan kuitenkin aina vasta ultran jälkeen, yleensä vieläpä samana päivänä. Tämä siksi, että masussa olisi mahdollisimman sama tilanne np-mittauksen ja seulonnan aikana (näin olen ymmärtänyt). Näitä muita veri- ja virtsa-arvojahan seuraillaan koko raskauden läpi, eivätkä ne liity tuohon seulontaan mitenkään vaan kertovat lähinnä odottajan terveydestä.

Täällä paha olo helpotti kuin taikaiskusta edellispäivänä! Edelleen kyllä etova olo välillä, mutta ne hetket kyllä kestää, kun saa suurimman osan päivästä olla ilman sitä oloa :) Nyt ihan perus Rennielläkin olo pysyy kurissa ja öisin ei närästä. Söin jopa lämpimän aterian eilen, ensimmäisen kerran seitsemään viikkoon! :D Enkä edes oksentanut sitä ulos ;) Iltaisin ei enää väsytä niin pahasti ja aamullakin herään jo kahdeksalta ihan pirteänä (aikaisemmin ei sängystä nousemista voinut edes harkita ennen kymmentä ylivoimaisen huonon olon ja huimauksen takia) ja mikä parasta; voin viimeinkin aloittaa aamuni aamupalalla! LUKSUSTA! ;) Töissäkin olen käynyt jo reilun viikon, onneksi olivat siellä reiluja ja sain tehdä pelkkiä iltavuoroja (on jo parisen viikkoa sijoittunut enää lähinnä aamuihin tuo oksentelu, vaikka etova olo onkin ollut jatkuvaa). Ensi perjantaille lupauduin sitten jo aamuvuoroon, toivottavasti tämä hyvä olo nyt jatkuisi eikä pahoinvointi enää palaisi!! Pitäisi kuitenkin opinnotkin vielä hoitaa loppuun ennen joulua ja mahdollisimman paljon haluan käydä nyt töissäkin, joten hyvä olo onkin ollut tilauksessa jo monta viikkoa ;)

Mulla ei tuo masu ole vielä mitenkään näkyvissä, ainakaan omasta mielestä... Tosin yksi mun 60+-vuotias työkaveri jo kehui masun pyöristyneen kauniisti, mikä tietysti sai mut heti illalla töiden jälkeen ryntäämään peilin eteen, mutta en mä kyllä mitään pyöristymistä siinä näe! :D Ja tuo -10kg pahoinvoinnin seurauksena on saanut kaikki vaatteet liian suuriksi...kiristävistä vaatteista ei siis ole tietoakaan! Aiemmin käyttämäni farkut menevät siis vielä kauan äitiysfarkkuinakin! :D Talvitakkikin luultavasti menee näillä uusilla mitoilla melkoisen hyvin päälle, vaikka masu kasvaakin asukin johdosta... Koitan nyt pahan olon hellitettyäkin syödä fiksusti (siis terveellisesti, välttäen turhuuksia), ettei paino kauheasti palaisikaan.

En tiedä, onkohan mulla jotenkin taaksepäin kallistuva kohtu (ei ole tullut neuvolalääkärin kanssa puheeksi), kun ei tosiaan näy masu vielä, mutta se on jo reilut pari viikkoa kyllä ahdistanut etenkin öisin mun oloa! Myös töissä kumarrellessa/kyykkiessä sen tuntee selvästi ja kumarassa ei voi siksi olla kauaa. Nivuset myös särkevät iltaisin ja öisin ja alaselkää kolottelee inhottavasti (aivan eritavalla kuin lihasjumeissa).

Mulla on kyllä ihanan hassut työkaverit, välillä saan muistuttaa heitä, että olen tosiaan vasta näin alussa raskautta eikä raskaus ole tehnyt musta invalidia! Toki tämänhetkinen työni vanhainkodissa on fyysistä ja vanhuksia joudun nostelemaan, mutta ei raskaus silti ole sairaus... :)

Tulipas piiiiiitkä viesti :/

Tsemppiä kaikille odotukseen ja tuleviin ultraääniin :)
 
Suora kopio Tampereen kaupungin sivuilta:

Tampereen kaupunki tarjoaa Kansanterveyslain asetuksen mukaiset sikiöseulonnat helmikuun alusta 2009 alkaen seuraavasti:

 

  • varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus: raskausviikoilla 10+0 - 13+6 tai
  • kromosomipoikkeavuuksien seulontaan varhaisraskauden yhdistelmäseulonta, joka koostuu
    • varhaisraskauden seerumiseulonnasta: raskausviikoilla 9+0 – 11+6 ja
    • sikiön niskaturvotuksen mittauksesta NT: raskausviikoilla 11+0 – 12+6
  • rakennepoikkeavuuksien seulonta: raskausviikoilla 20 – 21+6 tai raskausviikoilla 24+1 – 26+0.

Eli ei sitä seulontaverikoetta tosiaan oteta aina ultran jälkeen. Mulla ainakin otettiin reilua viikkoa ennen 5 "normaalia" putkea verta ja sitten tuo yksi punainen putkilo eli se seulontaverikoe. Muita verikokeita täällä ei oteta koko raskauden aikana, jos ei siis mitään eritysitarvetta ole. Eli viime raskaudessa mun ei ainakaan tarvinnut muita veriarvoja koskaan antaa, jos ei hemoglobiinia lasketa. Mutta käytäntöja tosiaan on varmaan yhtä monta, kun lääkäreitä ja sairaaloita :)

Tervetuloa MirKa ja ihana kuulla, että tämä raskaus sujuu paremmin kun edelliset :) Niin surullista kun olikin kuulla edellisestä raskauden keskeytyksestäsi niin myös aika tarpeellista, sillä itse olen ainakin typerästi tuudittautunut ajatukseen, että eihän näin "nuorella" tule down-riskiä ja jos niskaturvotus on pieni niin varmasti lapsi on terve. Eihän näin ikinä saisi ajatella..

Kaika, varmasti on stressaavaa teidän arki, mutta vähän olen kyllä kateellinen! Jotenkin mulle on tullut täyskyllästyminen tähän pelkkään lapsen kanssa kotona olemiseen niin mieluusti vaihtaisin osia vaikka viikoksi noin ohjelmarikkaaseen arkeen :) No kai tässä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja keksiä jotain muutakin aktiviteettiä, kun kotihommat ja pojan kanssa leikkiminen (ja tietenkin tämä ikuinen koneella istuskelu).

Mukava kuulla, että Azaleankin olot on vihdoin helpottanut :) Täällä vielä lopullista helpotusta odotellaan, mutta positiivisin mielin - ei voi kestää enää kauaa! Valtavasti on sulla paino tippunut! Eipä tarvitse ainakaan painonnoususta hetkeen (eikä varmaan koko raskauden aikana) stressata :)

 
On kyllä hauskoja nuo eri alueiden täysin erilaiset käytännöt! :D Meillä täällä TYKSLAB:in alueella tosiaan lähetteessä jo lukee, että seulontaverikokeet otetaan ehdottomasti vasta ultran jälkeen ja paperiin tulee aina lukemaan sekä ultrapäivämäärä että seulontapäivämäärä ja tuon lähetteenkin saa käteensä vasta, kun on ultrassa käyty. Onhan nuo lähetteet aina myös tietokoneella, mutta tuo paperinen lähete, jossa on odottajan yhteystiedot ja muita tietoja (paino, pituus), tietoja raskaudesta (kuinka mones, miten saanut alkunsa, riski/ei riski) sekä ultra- ja seulontapäivämäärät, lähtee aina näytteen mukana analysoivaan yksikköön. Yleensä tuo näyte tosiaan täällä otetaan sitten samana päivänä (onhan se helppo hoitaa samalla reissulla), mutta erittäin tarkkoja ollaan kyllä siitä, että se tulee otettua vasta ultran jälkeen (kukaties miksi, jos muualla kuitenkin on toisin).

Mutta pääasia on, että kaikki saavat tulokset ja toivotaan kaikille terveitä vauvoja :)
 
Mä ymmärsin kanssa täysin samalla tavoin kun Azalea sä selitit. Eli noiden NP:n ja seulan yhteissumma on ikäänkun se tulos, siksi ne otetaan samana päivänä.

Oli miten oli, ollaan nyt pe menossa ultraan ja jännittää ihan kamalasti että onkohan tuolla elämää.. Tänään tuntu sellasta jännää vatsakipua mahassa, melkein jotain liikkeentapaista, mutta luulen että kuvittelen ;D hihi

Muuten on oireet vähän vähentyneet, tissit ei oo enää niiiiin kipeet, pissahätä ja väsymys on ainoot mistä huomaa et on raskaana..

Oon niin kateellinen kaikille niille joilla maha näkyy jo, mulla lähinnä vaan turvottaa illasta.. 

Oon syönyt kyllä ihan liikaa kaikkia herkkuja, en oo miettinyt kyllä yhtään mitä suuhun laitan... Ja jossain raskausoppaassa luki että nyt alkaa ruokahalu pikkuhiljaa palailemaan.. Ööö ... mulla se ei koskaan kadonnutkaan :D Mutta toisaalta, ei oo ollu myöskään kauheita pahoinvointejakaan.. 

Koko ajan oon edelleenkin ohjaillut tunteja ja liikkunut... onneksi :D

Eilen kerroin kaverille joka oli innoissaan mutta myös ihmeissään kun olen vaan testannut raskautta kotitestillä kaks kertaa vkolla 6.. Itsekin aloin miettiä että ompas tää hullua, kun ei oo käyny varhaisultrassa niin vasta tällä viikolla, 6 vkoa myöhemmin saa tietää.. Oma olotila on kyllä kertonut että raskaana ollaan... Jännittää silti! Perjantai-iltana toivoisin saavani kertoa hyvät uutiset äidille <3

 
Todella vaihtelevat on kyllä nuo neuvola ja tutkimus käytännöt..
Onkos teillä tietoa kuinka lääkäri käyntejä raskauden aikana tulossa? Meillä vain yksi koko raskaudessa,ilmeisesti n. puolenvälin paikkeilla, jos ei mitään erityistarvetta ilmene.

Onko täällä muuten kellään kokemuksia veriryhmä vasta-aine jutusta(?) minulle nyt tähän raskauteen todettiin sellainen jännistystä lisäämään ja vaikka neuvolasta ja np-ultran tekijältä asiasta kyselin en oikein saanut selvyyttä että mitä se nyt oikeasti tarkoittaa..
Minulle varattiin tuon vasta-aine homman takia rakenneultra lääkärille se ois sit tiedos 18.10.
Pe. ois seuraava neuvola käynti, innolla odotan et pääsis pienen sydämen jumpsetta kuulemaan, toivotaan.
Nyt ois neuvolassa ihan vakkari täti paikalla, ekalla käynnillä mulla oli mun "siskopuoli" neuvolatätinä, meinas vähän karata jutut aiheen ulkopuolelle ja 1,5h ajasta meni reilu 0,5h koko käyntiin, ei turhan pilkkua viilaten tullu asioita käytyä läpi. Tosin olinhan mä reilua vuotta aikasemminkin käynyt ne keskustelut siel läpi.
 
Hei vaan hei!

Täällä kovasti ootellaan ens viikon np-ultraa ja toivotaan, että kumpikin kaksosista vois hyvin. Neuvolassa torstaina täti sano, että kohdun kasvun mukaan kyllä siellä AINAKIN kaks on, kun sf-mitta huitelee nyt jo jossain yli käyrien. Niin se kyllä oli ykköstäkin odottaessa, että saas nähdä mitä tästäkin tulee.. :D Masu on about samankokonen, kun esikoista odottaessa joskus viikolla 19!

Ympärivuorokautinen pahoinvointi ja oksentelu ei ota loppuakseen, viikkoja kylläkin vasta 10+2.. Toivottavasti tää tästä pikkuhiljaa rupeais helpottamaan, niin ei esikoinen loputtoman pitkään joudu kärsimään heikosti voivasta äidistä. Seaband-rannekkeetkin epätoivosena ostin, mutta niistä ei kyllä oo minkäännäköstä hyötyä. Ihan kun olis jatkuva maailmanlopun krapula, vaikka alkoholiakaan en oo nähnykkään aikoihin. :( Yh.

Tsemppiä kaikille odotukseen! :)
 
Mua alkoi mietityttämään kun Madie laittoi ton tekstin Tampereen kaupungin sivuilta ja täällä siis itsekin asutaan, niin tietääkö kukaan mihin perustuu tuo, että niskaturvotusmittaus pitäisi tehdä viim. viikoilla 12+6? Mulla osuu ultra viikoille 12+5 ja aloin miettiä niinkin hassua juttua kuin että jos hedelmöittyminen onkin tapahtunut aikaisemmin (mikä omalla kohdallani hyvinkin mahdollista) ja viikot onkin enemmän niin miten vaikuttaa tuohon mittaukseen tai tulokseen? Verikokeet multa otettiin jo, ja neuvo oli juurikin tuo vk 9+0-11+6 välisenä aikana. Esikoisen kohdalla mulla oli eka ultra jo viikolla 11+6, joten pisti vaan miettimään että jos joku tietäis mihin nää viikkorajoitukset perustuu ja voiko käydä esim. niin, että menen ns. liian myöhään ultraan saadakseni luotettavan tuloksen? Ja on muuten hassua miten erilaisia systeemejä eri paikkakunnilla on noitten verikokeiden kanssa:)
 
nopeesti memille: eipä hätiä - tässä kopioutu teksi:
"Lisääntynyt niskaturvotus on ohimenevä ilmiö ja se häviää pian rv:n 14 jälkeen, vaikka sikiön kromosomit olisivatkin poikkeavat. Niskaturvotus katsotaan normaalilöydökseksi, kun sen paksuus on alle 2.5 mm. Jos niskaturvotus on 2.5-2.9 mm, äidille suositellaan veriseulaan osallistumista vaikka hän ei olisi siihen ollut alun perin menossa. Yhdistelmäseulan tulos antaa usein negatiivisen seulontatuloksen vaikka sikiön nirkaturvotus on hieman koholla, mikä tarkoittaa sitä, että sikiöllä ei ole kohonnutta riskiä kromosomipoikkeavuuteen."
(luettavissa: http://sikioseula.dy.fi/3.html)
 
Itse kans tätä sekavaa seulonta käytäntöä ihmetelleenä Lempääläläisenä (meidät ultrataan Tampereella) niin neuvolantäti ohjeisti että varaa aika ultraan niin että se osuu 11- 12 viikoille. Sitten menet verikokeeseen viikkoa ennen ultraa. Näin toimin minä, ja verikokeen tulokset soitin ennen ultraan menoa (ne saatetaan myös lähettää valmiiksi ultraan) . Ultrassa kätilö sitten kysyi tarkan päivämäärän, koska verikoe oli otettu, eli se myös otettiin huomioon riskilaskennassa. Jännitti hirveästi moinen seulonta, kun esikoisen aikana oli pelkkä ultra ilman veriseuloja. Idioottina, kun verikokeen tulokset sain niin tietty niitä googlettelin ja olin ihan varma, että kaikki ei tosiaan ole masussa hyvin. Kaikki kyllä yrittivät sanoa, että niillä pelkillä verikokeiden tuloksilla ei tee mitään.. mutta idiootti mikä idiootti :) Ja asiasta seuraavaan eli pahoinvointi, olen selvinnyt ilman merkittävää pahoinvointia viime viikkoon asti. Nyt oksettaa illalla, yöllä, aamulla ja päivällä. Ei uskalla edes yskästä kun laatta lentää. Viikkoja tosiaan nyt kasassa 12. Miksi mun pahoinvointi alkoi nyt, kun sen pitäisi helpottaa jo niillä joilla sitä on ollut???
 
Heippa täältäki pitkästä aikaa!!

Edelleen raskaana :) Ainaki oireista päätellen...edelleenkään ei olla edes sydänääniä kuultu eikä käyty varhaisultrassakaan, niin jännityksellä odotellaan vielä. Ens viikon torstaina on lääkärineuvola jossa sitte kuullaan sydänäänet jos niitä on. Siihen asti jännätään vielä, vaikka oireet on kyllä sellaset, että ei voi erehtyä :DD Ultra mulla on lääkäristä viikon päästä eli 22. syyskuuta. Sen takia tuo ultra noin myöhään, koska ei osallistuta noihin seulontoihin, joista näköjään on ollukki aika paljon puhetta :)

Me ostettiin asunto tuosta seinän takaa ja se on vieny energiaa paljon tässä viime aikoina. Ollaan maalailtu ja fiksailtu siellä kaikkea että ois sitte kiva muuttaa sinne asumaan. Huomenna pitäis lähtee tekee vielä sohvakauppoja ja pari lisäosaa pitäis ostaa kirjahyllyyn. Sitte vielä pitäis osata valita liesi ja liesituuletin. Huoh!!!
 
Lääkärikäynneistä: Meillä on kolme käyntiä täällä eli vähän niinkun joka kolmanneksen loppupuolella. Yksi käynti tuntuisi tosi vähältä. Vaikka en mä tiedä, onko noista käynneistä lopulta mitään hyötyä, mutta jos on ollut vaikka supistuksia niin on se viimeinen lääkärikäynti ihan kiva niin kuulee onko edistystä tapahtunut :)
 
Heissan! Hämeenlinnassa nimenomaan myös piti olla verkokeet otettu ennenkuin edes sai varata aikaa np-ultraan. Ja viikot oli milloin verikokeet otettiin oli 10+0-10+6.
Ja täällä on kaks lääkärikäyntiä. Tänään oli eka ja kaikki oli hyvin. Mahakin alkaa pyöristyä, mutt tuo pahoinvointi vois pikku hiljaa jo loppua. Iltaa kohden pahentuu ja nyt oon vielä harjoittelussa ja iltavuorot on tuskaa. Ja selkä huutaa hallelujaa...nyt on pakko alkaa tehdä jo jumppaliikkeitä, että selkä kestää. Mutt tää vointi tekee kyll siitä haasteen
 
Madie ainakin kyseli takkiasiaa, johon mulla olis vinkki!

Löysin nimittäin viime viikonloppuna Jumbon Only:sta ns. pallonmallisen toppatakin! Takki on muuten melko perusmalli, mutta takin juju on leikkaus, jossa takki ikäänkuin laajenee palloksi. Takissa on hihoissa ja helmassa hieman kokoonkurova resori.Minusta takki on aika trendikäs, pelkistetty mutta siisti (toppatakiksi) ja saattaisin käyttää sitä vaikka en olisikaan raskaana.

En ehkä osaa nyt tätä kuvailla parhaalla mahdollisella tavalla, mutta menkää ihmeessä Only:istä katsomaan.

 Luulen, että tämä on täydellinen mulle myös loppuraskaudessa. Takissa on myös huppu ja vaikka itse ostin mustan, sitä oli myös harmaana. Eikä hinta hirvittänyt, maksoi jotan 60-70 €paikkeilla!

Anteeksi saman tien, että mainostin jonkun tietyn kaupan tuotetta, en tiedä, saisinko täällä niin tehdä, mutta mulle itselleni vastaava vinkki ainakin olisi ollut tervetullut!
 
Meille tuli eilen ihana kirje kotiin, verikokeiden perusteella ei ole kohonnutta riskiä downin syndroomaan, eikä lisätutkimuksia tarvita :) Taas yksi etappi onnellisesti takana :)

Lisäksi olin eilen myös labrassa sokerirasitustestissä. Tämä tehtiin minulle nyt alkuraskaudessa sekä tehdään uudelleen loppupuolella, sillä siskollani on diabetes. Testi oli mielestäni todella inhottava, 12h ei saanut syödä eikä juoda mitään, sitten otetaan verikoe jonka jälkeen juotetaan n. 4dl makeaa litkua. Tämän jälkeen tunnin päästä sekä kahden tunnin päästä otetaan uudelleen verikokeet.

Oli kyllä todella hirveä olo, kun siellä labrassa odotteli pari tuntia ja ajatuksen voimalla yritti pitää ne litkut sisällä. Mulla on muutenkin ollut paljon pahoinvointia ja tuo syömättömyys ja sen päälle tuo litku oli aika killeriyhdistelmä. Onneks sain pidettyä litkun sisällä, muuten koe olis keskeytynyt ja olis joutunu tulemaan joku toinen kerta uudestaan. Multa on elämäni aikana otettu varmaan satoja putkia verta, mutta tässä testissä tehtiin siis kyynärtaipeeseen 3 reikää ihan lyhyen ajan sisällä, joten ei ollut mikään miellyttävä kokemus. Plussaa silti labratädille, hän oli todella ammattitaitoinen ja mukava :) Ja onpahan tämäkin nyt sitten tältä erää ohi, tuloksia odotellessa :)

Lisäys: Tulokset sainkin jo tänään, kun soittelin muissa asioissa neuvolaan. Paastoarvoni oli raja-arvo, joten nyt sitten alan seurailla sokereita kotonakin, koska minut diagnosoitiin raskausdiabeetikoksi. Ensi tiistaina menen neuvolaan hakemaan mittarin ja odottelen sieltä saavani lisäohjeistusta.
 
Täällä on ollu paljo puhetta verikokeista ja mietin tuossa että kuinkahan luotettavat tulokset saan verikokeista kun mulla otettiin jo ensimmäisellä neuvola käynnillä verikokeet rv 9+6. Tosi jännä miten erilaisia käytäntöjä on eri puolilla suomee. No mut en aijo niistä pahemmin ressata kaippa ne täälläkin osaa hommansa ja jos ne veriarvot ei voi tässä muutaman viikon aikana sit nii paljoo muuttua...
Meillä täällä savon suunnilla on kaks lääkärineuvola käyntiä. 

safiye mullakin alko esikoista odottaessa pahoin voinnit aika myöhään ja kestivät sit viikoille 20 asti, et tuo pahoinvointi voi olla hyvin yksilöllistä.
Nyt tätä pientä odottaessa ei oo ollu niin kurjia oloja, mut aamusin tulee toisinaan heikotusta ja tuossa eilen kävin sit kolmannen kerran koko raskaus aikana kattelemassa vessan pönttöö. Sitä tuijotellessa tulin samalla siihen tulokseen et meijän pytty menee vaihtoon. Joka kerta kun olen joutunu lähemmin siihen tutustumaan sama ajatus tulee mieleen. Alkaa olla jo nähny nii monta vuotta et jo sen kattominen kuvottaa. :D Sanoinkin miehelle et saa vaihtaa pytyn viikon sisällä tai pyytää lvi alan serkkuaan apuun jos minä käyn sen pytyn hommaamassa meille.. Kummaa tää raskaus aika, viime raskauden aikana pistin uusiks suurimman osan meidän talon sisä seinistä ja keittiön ja nyt oon pistäny takkaan maalin pintaan ja tuo vessa lienee seuraava. :D

 
Pitkästä aikaa.. Kovasti olen käynyt lukemassa teidän kuulumisia, omat on vaan jääny vähän vähemmälle. Kylläpäs vaihtelee nuo verikoejutut, meillä otettiin kans ekalla kerralla 10+6 verikokeet ja tänään sitten 12+3 kävin ultrassa. Viime raskaudessa asuttiin eri paikkakunnalla ja siellä oli käytäntö samanlainen mitä täällä. Noh, tulokset jokatapauksessa hyvät - niihin uskotaan :)

Mulla on pahoinvoinnit oikeastaan historiaa ja öisinkään ei ole tarvinnut enää herätä vessaan tai syömään. Aamulla kyllä on sit juoskujalkaa mentävä äkkiä vessan puolelle ja syömään. Karmiva kokoaikainen nälkäkin alkaa olla poissa ja olo on kaikin puolin mukava..

Meillä esikoinen opettelee kovasti puhumaan. Ikää 1v 4kk ja sanojakin tulee jo reilusti yli 40!! Sellanen papukaija että.. Hyvin vielä ehtii kasvaa ja kehittyä ennen ku vauva sit syntyy. Ruoat syö pääasiassa itse ja päivä ja yöunillekkin menee onneks nukuttamatta omaan sänkyyn. :)

Tsemppejä huonovointisille ja toivotaan iloisia uutisia ultrasta kaikille.
 
Safiye, mun yhdellä ystävällä alkoi pahoinvoinnit nimenomaan vasta vkon 12 jälkeen ja kesti kans yli puolenvälin. Alussa hänellä ei ollut mitään.. Eli hyvin yksilöllisiä on voinnit.. :)

Mulla otettiin ekassa neuvolassa 8+3 joku "äippäpaketti" eli kolme putkea verta, mutta ultran jälkeen rv 11+3 kävin sitten siinä seulassa vielä. Viime viikolla tuli tulokset, ei kohonnutta riskiä ja normaalit tulokset. Ei siis tarvii alkaa miettimään aborttia.. 

Oma vointi on mitä mainioin, väsymyskin helpottanut vähän! Ainut että päänsärkyjä on tullut tilalle.. :/ 

Lääkärineuvoloita täällä on 3, myöskin joka kolmanneksen lopulla. Eka on nyt 21.9, sitä odotellessa. Rakenneultra onkin sitten 25.10. 

Kiitos vinkistä talvitakki-asiaan! :)
 
Taatu, mulla kans tosi kovia päänsärkyjä ollu vajaa pari viikkoa! Enkä tosiaan muistanu että ne voi johtua raskaudesta.. Panadol ei kyllä ainakaan mulla auta yhtään mitään. Ei oo auttanu ku kärsiä, kunnon särkylääkkeitä en uskalla ottaa..
 
Takaisin
Top