Syyskuun supinat

Juu, mäkin soittaisin, ihan turha joutua miettimään asiaa kun voi käydä ainakin ne sykkeet kuuntelemassa.
Uskoisin, että alakautta ultratessa voi tulla vähän verta. Itsellä ainakin kuivat limakalvot, vaikka valkovuoto onkin lisääntynyt.
 
SannaRiikka, toivotaan että kaikki on hyvin. :) Eiköhän neuvolaan pääse kuuntelemaan sydänäänet.

Itsellä oli kanssa pienen pientä ruskeaa tuhruvuotoa joka kesti muutaman päivän. Tää oli hieman ennen rakenneultraa, varmaan viikolla 11? Huolestutti kyllä kovasti, mutta onneksi kaikki oli hyvin. :)
 
Toivotaan.. :) Ja toivottavasti neuvolassa suostutaan heti ottaan vastaan. Ei kai ne nyt jätä toista yksin murehtimaan. No huomenna selviää :)
 
Ääk, mulla alkoi eilen kamalat supistelut, jotka ei hellittäneet millään. Kävin lääkärissä ja määräsi välittömästi vuodelepoon, alkuun pariksi päiväksi mutta jos yhtään supistaa ke niin lisää saikkua pitää hakea kuulemma heti. Kohdunkaula oli kuulemma erittäin lyhyt, oli kovasti huolestuneen oloinen lääkäri.. :/ Lepo kyllä hillinnyt niitä tänään, eilen jatkuivat iltaan asti, ei yhtään voinut nousta ylös.. Onneksi on doppleri, pystyy tarkistamaan tilannetta kotona, kun meidän terkkarissa ei ole mahdollista kuunnella sydänääniä. Onko muilla ollut supistelua?
Liikkeet tuntuvat jo aivan selvästi, tänään 17+0. Hurja myllerrys, poitsu kun on aivan edessä. Mieskin eilen tunsi kun se nojaili kohdun etuseinää vasten, ja potkii ja kääntyilee tosi paljon! Kiva että joskus tästä on jotain iloa, että on itse niin pieni ja hoikka :p
 
Ohhoh, voi hurja!! Nyt lepoa tosissaan ja toivotaan, että ei enempää tule pyrkimyksiä pois sielt! :eek:
 
Jep, johtuu ilmeisesti siitä kun meillä on muutto parhaillaan käynnissä, ja edellispäivänä hosuin ja pakkasin koko päivän. No nyt sain tiukan komennon välttää kaikkia ponnisteluja, ja toimia ainoastaan päällysmiehenä. Mitään en saa nostaa enkä paljoa pakkaillakkaan enää, jotten kumartele liiaksi.. Ei kyllä kauheesti harmita ettei saa laatikoita kannella :p
 
Onko muilla ollut selkäkipuja jo tässä vaiheessa? Ite jouduin jo sairaslomaakin hakea sen takia.. Tukivyö lähti samantien tilaukseen niin toivottavasti siitä olis sitten apua että jaksais taas töissä, koko päivän jalkojen päällä töissä niin kyllähän se selkää rasittaa..
 
Mulla on alaselkä kipua.. mutta pystyn kyllä töitä tehdä ainakin vielä
 
Mulla ei ole selkäkipuja, eikä supistele. Mutta pahoinvointia on, tänäkin aamuna piti auto pysäyttää kesken päiväkotimatkan ja antaa tulla mahanesteiden pihalle. Vieläkö muut voi huonosti aamuisin? Täällä alkoi juuri vko 15-->
 
Mulla pahoinvointi alkanut tän viikon aikana (14+) jo helpottaa huomattavasti mutta nyt on muutaman viikon ollu unettomuutta, iltasin väsyttää hirveesti mut herään yöllä jo muutaman tunnin unien jälkeen enkä enää saa unta. Onko muilla samaa?
 
Miulla on kans vielä pahoinvointia (13+4) ei pelkästään aamuisin. Joo mie kans kärsin unettomuudesta ja koko päivän väsymyksestä :sad001
 
Välillä en saa unta, välillä nukun kolme tuntia ja sitten olen seuraavat kolme tuntia valveilla.
Viime yönä olin pyörtyä väsymyksestä, mutta sängyssä ei tullutkaan uni.
Nyt on korvat lukossa, mutta en tiedä liittyykö mitenkään raskauteen, vaikka raskaudessa limakalvot voikin turvota. Voi olla ihan syysnuhaakin.
 
Mulla ollu koko raskauden ajan tuota että heräilen öisin enkä saa enää unta, pari tuntia melkeen joka yö tulee valvottua :/
Niin ja viikkoja jo 17+
 
Mä myös heräilen öisin paljon ja aamuyöstä ei sitten välttämättä saa unta vähään aikaan. Pahoinvointi myös jatkuu täällä edelleen, tällä viikolla (13+) ollut itse asiassa pahimmat oksentelut aamulla, mutta toivo on kova, että kohta helpottaa.

Masun kanssa on vähän ristiriitainen olo, kun se on niin pieni, ettei sitä vielä todellakaan näe, jos ei tiedä mitä etsii ja silloinkin vain just ja just. Toisaalta haluaisin jo selkeän raskausmasun mutta toisaalta oon iloinen, ettei töissä oo mitään ongelmia pitää asiaa piilossa, koska yritän pitkittää kertomista niin pitkälle kuin mahdollista.
 
Takaisin
Top