SYYSKUUN kukertavat keskustelut

"ihana" sadepäivä ku voi vaan laiskotella!! suunnittelen tässä et alan laittaa ruokaa parin päivän tarpeiden verran ni ei tartte sit tehdä jos olis ulkonakin mahdollista jotain hommailla.
Neiti simahti päikkäreille pinnikseen. Toiovttavasti nukkuu sellasen parin tunnin rupeaman mitä viime päivinä on mennyt.
 
Mitenkäs vauvat nukkuu päiväunia?? Minttu nukkuu taas jo kolmansia kunnon mittaisia päiväunia.. ja tää ei ole ensimmäinen kerta, tuskin viimeinenkään.. tekis mieli tähän aikaan valvottaa toista, mutta kiukku ja hermostus suuri jollei saa nukkua.. käy kyllä ihan suht kiltisti yöunille sitten 20-21 välillä..
Ite on kyl kans ollut tosi väsynyt, syysväsymystä!
Alkusyksystä on saanut kuulla suru-uutisia 2 viikon aikana, ensin mun työkaveri kuoli aivokasvaimeen(tiesi itsekkin vain alle 1kk) ja sit miehen kaveri onnettomuudessa viime perjantaina..


voin kertoa et mulla on kiva työnantaja! ( ja paskat!) kävin heinä-elokuun vaihteessa töissä tekemässä hoitovapaalle jäännistä ilmoituksen. työnantaja sanoi et mun on pidettävä 3 vkoa kesälomaa pois. Toi asia ihan ok. Sovittiin että hoitovapaa alkaa heti äitiysloman perään(niiku useasti?) ja samaten kesäloma. äippäloma loppuu 22.10.2010, hoitovapaa ja kesäloma alkaa 23.10.2010 ja kesäloma loppuu 13.11.2010 saakka.. ja sain tietokone-ohjelmalla tehdyt tiedot tulosteena itselleni. no nyt sitten kelasta soittivat ja pyysivät multa tietoa loma-ajan palkasta, lupasin selvittää... soitin ja selvitin työnantajan puolelta et milloin mahdollisesti sen sais tietoon ni esimies siinä vaiheessa sano, ainii siihen tuliki muutoksia, et kesäloma pysy ajallaan eli 23.10alkaen, mutta hoitovapaa piti siirtää alkamaan vasta kesäloman jälkeen.. siitä alkoikin sitten soittorumba! selvittelin kelan kannan et voiko hoitovapaa olla kesäloman ns. "alla" ja kelalla ei mitään sitä vastaa, ainoastaan vaikuttaa hoitolisään.. ja ei väliä vaiks on äippäloman kans päällekkäin, ei menetä pvärahoja kun on luontoisetu loma-ajan palkka kyseessä... no sit selvittelin palkanlaskijan kanssa ja selvis et johtava ohjaaja oli käskenyt tehdä muutoksia... niistä ei ollut kukaan ilmoittanut mulle mitään!! riemastuin, sillä jos olis mennyt silleen niiku johtava ohjaaja oli käskenyt ni olisin menettäny n 300€ ja risat..  soitin tänään liittoon ja kysyin niiden kannan et saako työnantaja tehdä noit muutoksia työntekijän seläntakana, ni liitto vastas ei.. nyt luottamusmies hoitaa asiaa... en mitää korvausta hae, mut mä en aio olla tollasen paskan työnantajan leivissä jos jatkuu moinen.. saapaha ämmä ainaki näpäytyksen.. jos olis vittumainen ni vois pyytää kirjallisen anteeksipyynnön... nöyrtyispähä ämmä siel saakelin pilvipallilla korkokengät jalassaan paskaduunari alaisten edessä! Luulevat et nuoria voi huijata?? paskanmarjat!!!!!

et sellasta.. toivottavasti edes jotain selvää saa tosta tekstistä..

jotakin piti kysyä, mut mitä????  no palaan asiaan kun muistan!!

rentouttavaa syksyn jatkoa! (vaikka väsyttävää aikaa)
 
no niin taas kuumetta typyllä... 38,3astetta. päässä olevat patit on ennallaan joskin ehkä vähän kuivuneet jo. Huomenna ajattelin soittaa neuvolantädille ja kysellä pitäiskö lähteä niitä näyttämään...
 
Voi ei pikkuMiltsua:(( kova on kuume! onko ruoka kuitenkin maistunut?
Toivotaan että pian helpottaa!! Inhottavia noi flunssat:(
Meil on kaapissa vaan panadolia kaiken varalta, en sit tiiä pitäskö ostella muitakin lääkkeitä valmiiksi?! Millanen lapsen lääkekaappi muilla on??

Päivällä meillä nukutaan kahet unet, noin klo 8-10 ja 14-16 ajan. noi tietty heittelee paljon jos mennään esim autolla ni nukahtaa aina jne.. mut kahet päikkärit pääasiassa. Nyt jotenki tuntuu et ku on tullu toi konttaus kehiin joka vie paljon energiaa ni Nuutti on paljon väsyneempi esim iltasin.. Välillä tuntuu et se ei syö niin paljon sosetta ku pitäs liikuntaan nähden mut minkäs teet, eihän sitä voi pakottaa. Onneks korvikemaito on ravinteikasta ni sitä sit jos ei muuta mee. mut aika paljon oon vähentäny maitoa jo, ehkä 500-700ml menee päivässä enää ku ennen meni reippaasti yli litran.

Oon vielki täällä äitillä, tänään sentään jo mennään kotiin [:D] Oootan et Nuutti herää ja sit lähen.
Ja ihan hullu toi T-paitajuttu minkä Kaylies laitto... pitääks täs koht ruveta tekee ite vaatteet jostain lakanoista et saa turvallista päällepantavaa[:-][8|] kaikkee sitä onki...

MUKAVAA PÄIVÄÄ kaikille! täällä ainaki on onneks jo kirkastunutkin! ei tartte kaatosateessa kotiin ajella[;)]
 
lapsenlääkekaappi:
panadolia suppoina
panadolia nesteenä
disflatyliä
cuplatonia
relatippoja
dtippoja

Siinäpä meijä lääkekaappi.löytyy myös vicks vaporuppia mut sitä ei viel iha näi pienellä ainakaa mä hierois.en muista mite meni ne iät siinä ku joku pitkäkyntinen on rapsutellu ohjeet poikkeen *:p mut oon esimerkiksi sitten lakanaan sängyn päätyyn sitä hieronu vähä. Ja flunssan tullen olen murskannu valkosipulia muovipussiin ja se sängyn viereen niin on ollu helpompi hengittää mut voi luoja sitä tuoksua.


Kahet päikkärit yleensä. eilen meni yksillä ku nii myöhää heräs tyttö. kello aikoja vaikee sanoo ku heittää nii paljo päivästä riippuen mut yleensä 13-14 ja 17-18 suurinpiirtein

käytiin aamusta pankissa neuvottelee lainajuttuja. Jo tän hetken tilanteella saatas sopiva lainalupaus että voitas ostaa yks talo mitä mietitään. mutta yritetää silti oottaa viel hetki et sais tietoon kumpaan työpaikkaan pääsee vai pääseekö. sitte arvotaan taas että muutetaanko. mut kyl ehkä olis parempi muuttaa ku nyt maksetaan 620e tästä ja tähä tulee kohta vuokran korotus jollo se olis 670e kuussa nii sillä maksas kyl lainaa heleposti pois. pistin sitten tiedustelun tuosta talosta...pittää se kyl käävä silti kattoo vaikka ei otettas.


Pinjalla huomasin aamulla eilen että on tullu hampaan aihioturvotukset alas. että nyt vaa odottelemaan pilkahtavia kaksosia alas :P levoton on ja hankaa hirveesti noita hampaitaan.ja kuolaa kuolaa kuolaa..eilen viahoin neljä paitaa ku oli alhaalta ylös asti märkä.
 
räkää ja kuumetta edelleen. Miten sitä pieni jaksaakin olla noin reipas vaikka kuumetta. Pöhkii ja konttaa koko ajan joka suuntaan. Nyt ei tahdo oikein mennä nestemäinen panadol enää alas vaikka ens alkuun näytti tykkäävän siitä.

huomenna täytyis lähtee ikeareissulle ja viemään sveitsin-täti juna-asemalle turkuun... mietin tässä et otanko typyä mukaan. Toisaalta kotona parempi mut rauhallisemmin hän olis jos ottais mukaan. Ku ikeassa ei tarttis ku istuskella rattaissa ja katsella maisemia. Kotona jos on ni koko ajan pitää kontata ja kiipeillä johonkin.

meil on lääkekaapis miltsua varten
panadol neste särkylääke
suolaliuos
nenäfriida
kortisonisalvaa
cuplaton
rela-tipat
rinsessalaastaria[:D]-

ei nyt tule muuta mieleen mitä siel viel vois olla[8|]

siis meillä on viel kolmet päikkärit!! 9-10, 13-15 ja 17-18
 
Täällä mun oma röhinä ja köhinä jatkuu, typy on terve jo.
Huomenna tupperit, pitäs tulla tupa täyteen porukkaa [:)]
Pitäs kans kävästä Raision Ikeassa joku päivä, siäl on pari lelua jotka tahdon (siis en itelleni).

Taitaa olla meillä pientä "yritystä" pikkukakkosen suhteen.. Jotenkin oon unohtanu hakee pillerit apteekista ja se ei ol isäntää haitannu.. päin vastoin... [:D] 

Lauantaina ollaa lähös Tampereelle (Tapparan peliä kattoon) ja likka menee mun porukoille yökylään [:)] Tullaan kyl Turkuun takas yöks, mut ei viittitä hakee likkaa puolen yön aikaan kotiin joten saa nukkua yönsä siellä rauhassa ja meen aamulla sitten hakemaan ku lähetään vauvauintiin..
 
Mulla alko kaveri vasta esittelemään ja lupauduin pitämään kutsut [:)] tilasin viimeks ne lasten lusikat ja sit jonku rasia jutskan..
sitä maitojauhe annostelia juttuu aattelin, aika kätsyn olonen..

Elegialle ja Eemelille voimia altistukseen!
 
Arvatkeepas mitä muuten juuri tajusin!!!!!!

Mulle ei oo ollu sitä puolen vuoden sokerirasitus testiä vaikka se piti olla!!

Elegia: Ei ole noloa jos ei tuu ihmisiä paikalle. sitte vaa kahvitellaa ja pidetää muuten hauskaa :) olen pari esittelyä pitäny joihin ei ole tullu ku emäntä ja hänen miehensä. Ja silti meillä oli hauskaa ja sain heiltä myyntiä vähäsen ees että kattoi kulut hommata emännänlahjan.  Meillä on kans noi kaikki paitsi se trio. Noi pehmeät lusikat noissa omissa säilytysrasioissa on mulla ollu korvaamattomat reissuilla kun ne ei likaa sitten muita tavaroita ja on aina puhtaat vaikka lapsi vähä leikkisi rasialla. ja meillä on myös siitä lastenkuvastosta aikapaljon niitä tuotteita joka on viikkoon 41 asti voimassa.

Meillä oli taas levoton ja vähä kitisevä yö. ei oikein tissikään meinanna maistua joten pidin sitten tytön omasta yöunesta karsien koko yön vieressä ettei huutaisi iha koko aikaa että naapuri sais nukkua vaikka sopimus olikin etteivät reagoi enää itkuun. Aamu yöstä ku kitis nii kitis nii paljo ja kaua että kunnes laitoin käden ympärille..siihen ainoastaan rauhottu ei muuten. hampaat hampaat. ja ku taitaa tulla sit saman tien kaks hammasta ku sille vähä noi ikenet näytti.
 
Kaylies, mä sain lähetteen sinne sokerirasitukseen neuvolasta, mut itse piti muistuttaa niitä laittaan lähete. Kävin viime viikolla ja kaikki oli onneksi ok [:)]

Meillä on neiti ollut myös flunssassa ja korvetulehduksenkin sai jälkitautina... reipas on kyllä ollut kaikesta huolimatta. Paranemisia sinne pienille ja isoille potilaille!
 
Oli pakko tulla tänne kirjottamaan kun ajatukset hieman sekasin:) tein just raskaustestin ja siihen ilmesty 2 viivaa, eli oon raskaana! :) aivan uskomatonta. se toinen viiva on kyllä haalee mutta näkyy silti selkeesti ja ilmesty siihen heti testin tekemisen jälkee:) Ja siis oon syöny jälkitarkastuksesta asti cerazettea kun ei ollut tarkoitus ihan heti yrittää uutta lasta..kaks viikkoa jo epäilinkin että oon raskaana mutta oon testeistä saanu vaan negaa mutta sitte ootin muutaman päivän ja nyt sitten sain positiivisen tuloksen:)

onpas sekava viesti, mutta kuvastaa siis hyvin mun sekavia ajatuksia:)
 
miltsulla oli hauskaa ikean reissulla. varsinkin kun oltiin syömässä, sillä ikean syöttötuolilla pystyy hyppyyttäen liikkumaan[:D]
sit vietiin mun täti rautatieasemalle ja käytiin kahvilassa kahvilla. Siel oli aivan tolkuttoman kiukkuinen ampiainen!! meinas väkisin käydä kimppuun...
Ja sit tunsin hetken päästä itseni NIIN vanhaksi!! Olin lähdössä pois asemalta ja menin ovista ulos. Aloin katsella et mites täältä pääseekään rattaiden kanssa pois kun siinä oli jotkut ihmeelliset kiviset rampit jotka oli super jyrkät ja rattaiden akseli väli oli liian leveä niihin niin et renkaat putos ohi.. sit siihen tuli kohtelias nuori mies joka kysyi että anteeksi ROUVA tarvitsetTEko apua? osasin vastata onneks kohtealiaasti´että kyllä kiitos. Mut siis samassa lauseessa ROUVA ja TEITITTELY!!

onnittelut jossulle raskaudesta. Toivottavasti fiilis kuitenkin pian kääntyis riemuisaksi eikä alkais harmittaa...
 
vauvauinnissa kokkeiltiin kannutusta ja hyvin onnistu paitti tokalla kerralla piti maistaa sitä vetää samalla ku veti sukelluksen päälle...tytölle tapana aukasta keskenkaiken suu ja työntee kieli maistamaan :P refleksi oli viel tallessa meillä jee..pelkäsin sen jo menneen ohi.

nyt väsyny mamma ja tyty lähtöö unille
 
OOOOHHHH ONNEA JOSSU88!!!!! Tai toivottavasti sinua saa onnitella...koska varmasti on hieman shokki tuo jos on syöny pillereitä koko ajan...hmmm
No mutta ku oot ensi"järkytyksestä" selvinny ni ehkä se alkaakin näyttää ihan mukavalta asialta... Tervetuloa joukkoon siis [;)]
Mulla on onneks alkanuu pahat olot helpottaa! TÄnään on rv 9+4.

Mies ja Nuutti lähti anoppilaan päiväksi. En jaksanu enkä halunnu mennä mukaan, liian houkuttelevaa oli ajatus hiljaisesta talosta ja et saa olla YKSIN! on mulla hommaakin, aattelin tehä suursiivouksen!!!! Ku ei lapsen ollessa kotona ehi ku korkeintaan imuroimaan ja pyykkiä pesemään, nyt sais kuurata vessaa rauhassa [;)] Taidanki heti mennä etten jumiudu tähän!!!

Mukavaa viikonloppua!!!![:)]
 
Kiitos paljon onnitteluista! :) kyllä tää on ihana asia kun tosiaan alkujärkytyksestä rupee pääsemään yli, nyt mietin jo ihan tohkeissani että MEILLE TULEE VAUVA!! :) :) aivan uskomatonta! :) vaikka huimaa kyllä koko ajan ihan niinku humalassa olis, mutta on tää sen arvosta:) 
 
Nyt voidaan sit Jossun kans vertailla pahoja oloja yms;D Mä oon jo kirjotellu jotain tonne LA huhtikuussa2011, tuleekohan sulle LA huhti-vai toukokuulle?!?!
Jihuu lisää vauvoja!!! ihanaa [:)] Tsemppiä huimauksiin yms! Se on rankkaa varsinkin kun on pieni hoidettavana samalla... mutta se onneksi helpottaa ajan myötä!
 
Takaisin
Top