SYYSKUUN kukertavat keskustelut

Niinpä. Kohta on jo joulu. Miettikääs, meidän vauvojen eka joulu [:)]

Yritän kirjoittaa nopeesti, kohta tuolla heräillään. Kiitos taas vastauksista ja neuvoista.
Mun varmaan pitäis saada vähän sitä Yamacrawin auktoriteettia niin ei koira hyppisi silmille. Kun ei se sitä kerran miehellekkään tee. Lenkkejä ollaan käyty siten, että mies käyttää aamulla n.10-15 min ulkoilun. Sit me mennään vaunujen kanssa aamupäivästä pitkä lenkki eli tunnissa pääsis ilman vaunuja, mutta menee sellainen 80 minuuttia (arviolta 5km). Kyllä se silloin saa haistella, mutta varsinaisia käskytyksiä ei tehdä. Sit mies käyttää kun tulee töistä ja vielä joskus 18-19 käydään porukoilla keppiä heittelemässä ja vielä senkin jälkeen käytetään pikaisesti ulkona. Meillä on käytössä valjaat ja niissä melko lyhyt hihna (ei flex). Tuolloin kun heitelty keppiä, niin myös tehty harjoituksia (istu, paikka, sivulle yms.), mutta vähän huonosti malttaa kun juoksisi vain tuon kepin perässä.

Näistä koirien touhuista vois melkein laittaa oman alapalstan tänne tammikuisiin, en oo varma jaksaako kaikkia kiinnostaa(?)

Hiawatha, meilläkin meinasi käydä sängyltä pudotus just silloin kun huomattiin että neitihän pääsee kääntyilemään ja työntämään peittovallit sivuun. Ja yksi kömmähdys mulla kävi kun olin isäni luona yötä. Nukuin sellaisella taitettavalla retkisängyllä ja vauva matkasängyssä. Aamulla kun olin aloittamassa puuron syötöt ja hetkeksi laitoin Ronjan retkisängylle, se pääsi valahtamaan sieltä alas. Siis juuri valahtamaan, melko hitaasti, nimittäin sänky oli kiinni sohvassa ja vauvan sänky toisella laidalla. Ronja kääntyi just sinne vauvan sängyn puolelle joka kevyenä antoi periksi ja se pääsi valumaan väliin. No se valahti hitaasti istumaan lattialle ja oli jo alkanut kääntymään/kaatumaan kyljelleen, jolloin sain sen kädestä kiinni. Ei edes alkanut itkemään, joten tiedän ettei satuttanut itseään eikä ilmeisesti edes säikähtänyt. Ikävältä tuntui silti, mutta oli onneksi onnea mukana.
 
Mitähän minä höpisen. Onhan tuolla tuo masuasukki ja koira -palsta jo valmiina.
 
Syksyyyy on saaapunut kaupunkiiin:DD ihanaa!!! Musta on niin ihanaa laittaa takkoihin tulet ja ulkona on piristävän kirpee ilma[:)] Vielä ku illatki on valoisia ni se on jees. Koht on synkän pimeetä jo!
Huomenna vien Nuutin hoitoon viikonlopuksi mummolaan! meil on rapukekkerit lauantaista alkaen meillä. Muutamia kavereita tulee saunomaan ja rapuja syömään. Ostin itelleni oman pullon valkkaria [;)] pääsee ees jotenki tunnelmaan! ( siis alkoholitonta tietty) Saakohan rapuja ees syödä ku on raskaana.... no syön silti:) tulee TOSI hyvään saumaan muutenki tää et saa nukkua kaksi yötä ja niin pitkään kun haluaa, mulla on ollu aika raskasta ku oon ollu todella väsyny koko ajan. Ei auta vaikka meen jo kasilta nukkuu,, voisin silti vaan nukkua ja nukkua. Nyt sit saa sitä tehä hyvällä omallatunnolla pari yötä[:D]

Mites muilla on alkanu syyskuu? Nuuttiki on jo ens viikolla 8kk...WHAT?! ihanaa pääsee neuvolaan puntarille vihdoinki (siis Nuutti[:)] Ite en oo siihen nii innoissani siis menossa, ja ärsyttää ku taas alkaa omaki kontrollointi, no minkäs teet. Ja enää viikko ultraan!!!!!
 
minto: rapuja saa syödä mut valkkaria ei!![:D]

me korkattiin eilen miehen kans punaviini pullo joka tuotiin italiasta meidän häämatkalta. Oli nimittäin 3. hääpäivä eilen! Sit mässytettiin iso lautasellinen patonkia ja juustoa ja sitä älyttömän ihanaa punaviiniä! den olekaan sitten varmaan vuoteen juonut noin paljon alkoholia... joo hiumat 2 lasillista[;)]
No viimeks siellä häämatkalla on tullu nautiskeltua.
eli syyskuu on alkanut mukavissa merkeissä.
Mutta me mennään Miltsun kans käymään tänään lääkärissä vähän vamuuden vuoksi.. ollut kovin kiukkuinen ja kitisevä. Todennäköisesti on vaan hampaiden tuloa mut haluan varmistaa ettei korvissa ole mitään. Ei tarvi sit murehtia et mitäs jos kumminkin se on jotain tulehdusta jne... Eilen vähän kaiveli korviaan mut tänään ei. Pitää vaan sellaista ihmeellistä kitinä vinkunaa jota ei ole ennen pitänyt...[:-]
 
Nii se on tosi ärsyttävää ku muut saa juoda sellasta valkkaria mikä sopii rapujen kanssa, toi prisman alkoholiton valkkari kun ei oo muistaakseni kuivaa vaan makeeta mistä en niin paljon diggaa.. mut eipä oo valinnanvaraa:( Toisaalta oon niin ilonen ettei tartte kärsiä mistää krapulasta sitte, tässä aamukuvotuksessa on ollu jo ihan tarrpeeksi [:@]

Ihanat syömingit teillä Yama!! ja juomingit [;)] Mukavaa hääpäivää sinne!!!!
 
Kiukku ja kitinä. MINULLA. Ottaa taas päähän.

Oltiin kaverin luona extemppore yökyläilyllä. Vaippoja vain tarvihti ostaa kun kaikki muu löyty talosta pinjalle. Vaippojakin mutta kokoo liia pienii olis ollu :P

Tytöt oli kyl nii hassui yhes. eli siellä oli sellanen kohta puolvuotias tyttö kaverilla. saivat opetella olemaan olematta herkkiksiä toisiaan kohtaan. aamulla olikin hassua seurata näitä ku nukuttii porukalla isossa sängyssä tytöt keskellä ku toinen ku kitis nii toinen aloitti välillä. Meijä tyttö ei niinkää reagoinu pienemmän itkuun yöllä mutta toisin päin kylläkin. aamulla sitten Emilia tutki kovasti pinjaa käsillään ja höpötteli nii pinja tuijotti Emiliaa kuin patsas koko ajan eikä välittänyt jos vähä sormi osu jonnekkii, käänti korkeintaan päätä jos ei tykänny jostain tökkimisestä. Suloista kun mun tyttö osas käyttäytyy nii nätisti. Sit ku laitto  tyttöjen välii tyynyn nii pinja nukahti samantien kun ei nähny enää emiliaa mut emilia ei oikein osanna.ja kaikkee jännää ja kivaa. Joo ja kissa anto pinjalle kynsillään ku meni neiti liia lähelle..kylläpä kissa sai minulta kyytiä sen jälkeen. Se on muutenkin sellanen kissa etät jos asia ei mee hänen halunsa mukaan nii käy kimppuun...huolestuttaa vähä ku kaveri ei oo kovin vielä näyttäny sitä oikeaa paikkaa määräilyssä...sano että jos ei onnistu vauvan kanssa olo sillä kissalla nii antaa äidillensä..mut oha se vauva joskus sielläkin että pitää se silti kyl opettaa..Mie annan sille kyllä kyytiä aina ku se minuun tai pinjaan osoittaa äkäsyyttään..vesi vanhin voitehista nii joha lopettaa sen kynsimisen. Onneksi pinjalle ei tullu mitään ku oli hiha sopivasti takissa eessä. mut muuten olisi kyllä ollu kynnen jälet pinjalla. Huuto tuli pinjalle kylläkin mutta vain siitä ku äiti hääti kissan pois :Pja sellasta jännää..joo..huoh. jaksa. en tiiä. meen pesuille ja lukeen kirjaa..
 
Meillä tuli tänään eka hampi läpi!!! [:)] JEEEEE!!!
Kontata ei vieläkään, mutta ryömien kovaa vauhtia koirien kupoille.
Likka on ihan nuhanen, lämpöä ei ole ollut.
Mul on ihan hirvee väsy koko ajan päällä, tekis mieli vaan nukkuu..
 
Jahas Niisuneidillä on samaa vaivaa ku mulla... raskaustestin ostoon siis???:D

Nyt on Nuutti mummolassa ja talo on hiljainen!:( tuli haikee olo vaik tiedänki et nyt tartten kunnolla unta ja lepoa ja et tää tekee hyvää. No onneks mummo on jo kovin tuttu tyyppi jota ei vierastella! nyt on ravut liemessä ja painun pehkuihin. huomenna meil on juhlat! katotaanko ni mä simahdan saunan jälkeen:DD

ÖITÄ!
 
Eipä taida olla pelkoo raskaudesta... Eipä olla meinaan peittoja heiluteltu aikoihin.. Tiedä mikä tota isäntää vaivaa.... Eli se ois sit aikastemoinen ihme...[:D] 
 
vauva-uintiin tänäään!!![:D][:)][:D][:)][:D][:)]
käytiin edellispäivänä siel lääkäris ku neiti oli ollu niin kitisevä mut ei korvis ollu mitään. Ilmeisesti vaan hampaiden kiusaa. Niitä on meillä jo 8kpl! 3 tullu viikon aikana läpi. kovasti kyllä tota toista korvaansa räplää edelleen...[8|]

lääkäri käski ottaa tiukan otteen että saa katsottua korvat... toisella kädellä piti jumittaa miltsun kädet ja toisellä kääntää pää mun rintaa vasten. Neiti nosti hirveän metelin ja alkoi vääntä itseään väkisin lattialle. sanoin lääkärille et tämä varmaan on ihan paikallaan ku pidän vaan sylissä. lääkäri katsoi mua vähän nenän varttaan pitkin ja ajatteli et näkis vaan. No sit katsoi korvat ja miltsu istui hievahtamatta paikallaan. Lääkäri sai homman tehtyä ja sanoi että hän on elämänsä aikana katsonut monia tuhansia korvia ja nämä olivat ensimmäiset 8kk ikäset jotka pysyi paikallaan! no minkäs teet jos toinen tykkää ku korvia kaivellaan[:D][:D]
 
Mekin oltiin tänää vauva uinnissa. Kesken hyvien unien piti herättee neiti sinne. No PInja rakasti uimista yli kaiken ja oli tosi innoissaan. Ihana oli ku olin saanu vaatteet kummallekkii päälle nii toisella seiso silmät päässä. Ja nukahti autoon iha samantien. Sit ajo mummolaan nii heräs vartin unilta ja syömään aamupuuro. Nukahti tuntiia myöhemmin vajaaksi tunniksi syliin sitten.

Eli saletisti mennään muullonkin uimaan.

Mie pelkäsin et miten käy ton uinnin kanssa ku menkat alko ja minun värkki ei oo koskaan sietänyt tamppooneja. eivät ole asettuneet ja ovat koskeneet aina. Alussa hallille mennessä vähä tuntu mutta sitten hävis tunne. JEe eli värkki isoni synnytyksessä ja sai kolhuja sen verran että tamppooni jopa pysyy paikoillaan kun sen sinne laittaa :)

Kävin äsken sitten vyöhyketerapiassa. AAAH sanon mie. 1,5h vain minä ja musiikki ja joku hipeltämässä jalkoja rentouttavasti.SUOSITTELEN. nyt tulin kotona käymää hakemassa tavaraaa ja sitten lähen kaupan kautta mummilaan hakemaan ukon ja lapset kotia. jumittelen vaan tässä koneella vähä omaa aikaa :P
 
Moi!

Tulin häiriköimään teitä ja kertomaan, että jos (etenkin pk-seudulla) on halpoja talvihaalareita etsinnöissä, niin just laitoin kirppariosioon viestiä, että meillä ois pari. Ei oo hinnalla pilattu, että voi ostaa vaikka piharymyämiseen tästä ja toisen sitten "kaupunkikäyttöön". Tosin kyllä nuo sen verran siistejä ja hyväkuntosia ovat, että käyttäähän niitä vaikka kaupungillakin sievistellessä :))
 
lähdetään tänään kummitätin ja miltsun kans ruotsin laivalle ja huomiseks päiväks tukholmaan!!

Heippa!
 
Moi taas pitkästä aikaa!
Taka-alalla välillä seurailen kirjoituksia. Aika vaan menee niin nopeasti. Pienillä jo kohta 8 kk lasissa [8|]
Täällä neidillä on kuusi hammasta. Vaatteet on vaihtuneet taas hiljallee isompiin, kohti 80 cm vaatteita mennään hiljalleen. Koot vaihtelee niin vaatemerkistä riippuen. Tarkkoja mittoja en tiedä, ylihuomenna on sitten neuvola. Täällä reviiri sen kun kasvaa. Pyörien pääsee liikkumaan sinne minne tahtoo. Ei saa sanoa monta kertaa, kun pienet kädet on joko kukkaruukulla, johtoja tai pistorasiaa tutkimassa... [&:] Ryömimistä ei ole oikein hoksannut, konttausasentoon nousee ja siinä nytkyttelee vieläkin. Nyt pöydän ja tuolien jalat on tuntuneet kiinnostavan, joskos niitä vasten pääsis nousemaan ylös [:D] Syöttötuolissa istua pönöttää mukavasti, ilman tukea ei vielä istu. Viime viikolla on myös puhe muuttunut jokellukseksi, isoon ääneen "puhui" yksi aamu pinnasängyssä, oli hauskan kuulosta. Muskarissa on ollut kivaa. Nyt on ulkoiltukin enemmän käyty vähän keinumassa ja semmosta. Ostin kuravaatteetkin, kun olivat alennuksessa, reilut ovat, mutta jos syksy on kaunis niin sitten kun neiti istuu ja konttaa niin vois mennä hiekkalatikollekin. Päiväunissa ollaan siirtymässä kaksista kolmiin uniin. Tänään taitaa vielä vedellä kolmet, kun nyt nukkuu jo toisia uniaan. Eilen nukkui kahdet unet ja sitten 12 tuntia yöunta. Tosin yöllä söi yhden kerran ja tuttia laitettiin pariiin kertaan suuhun. Olen yrittänyt yöimetystä jättää pikkuhiljaa pois. Päivällä tarjoan tissiä aina ruokailujen jälkeen ja välissäkin, riippuu miten syö. Yleensä syö noin 2 dl puuroa tai sosetta aterialla.  Mutta ei voi kyllä sanoa, että mitään sääännöllistä rytmiä olis. Aina kun rutiinit menee jonkin päivän ajan samoin tulee uusi hammas tai jotain ja sitten on rutiini vähään sekaisin. Mutta se kai on normaalia [;)] No, ne unet ei kauan kestäneet, pitänee mennä nostamaan neiti sängystä leikkimään [:)]
 
JIHUUUU Meillä alko tänään äitivauva-jumppa! oli tosi kivaa [:)] lempeetä jumppaa ja venyttelyä ja mulle ainakin tuli hiki! sitä on niin jumissa kyllä et huh huh.. teki hyvää! Nuutti oli ilosena siellä, katteli ja konttaili:D
Vauvojen iät siellä oli 1-10kk. Aika reipas se neliviikkosen äiti ku heti vaan jumppaamassa!En olis ite silloin jaksanu [&:]
Nyt on hyvä olo! taidan jatkaa jumppailua kotonakin nyt vähän enempi!

Kerro sit Yama miten meni risteily! mullaki olis halu lähtee jos vaan joku kaveri pääsis viikolla mun ja Nuutin kanssa mukaan ku siljalla pääsee nyt halvalla pisteillä ja rahalla... hmmm mua vaan ahistaa ne pienet hytit ku matkasänky vie sit koko tilan. No mut vois olla aika ihanaa syksyisessä tukholmassa[:)]

Rapukinkerit meni hyvin! Osa oli hyvässäkin humalassa, oli hauskaa katella selvinpäin menoa:D eilen oli mulla joku myötätuntodarra ku oli niin huono olo koko ajan[:@]ihan järkky kuvotus ja pahoinvointi... Nuutilla oli menny kivasti mummolassa! Ihanaa kun on tuollainen paikka mihin voi lapsen viedä tarvittaessa hoitoon ja tietää että hän siellä viihtyy hyvin[:D]
 
Laivailu lapsen kanssa menee tosi hyvin. [:)] Matkasängyn saa paatista, jos tarvii. Me ollaa oltu 2 kertaa laivalla tuon pimun kanssa ja hyvin on menny. Eka kerralla Viikkarisssa oli matkasänky, mut jotenki ei tajuttu sit Siljalla pyytää sitä, tehtiin neidille peti lattialle. Hyttiin mahtuis kyl hyvin sellanen sänky.
Siljalla (ainaki Europalla) on tosi hyvin järkätty lasten hoito. On mikrot, pyyhkeet jne.

Mäpä tästä lähden neitiä käyttämään arvauskeskuksessa.. Räkätauti on nyt kestäny melkee viikon ja pelkään et se menee korviin... Yhtä huutoo ollu aamu, eikä tuo suostu syömään
 
*Sanaton* Entinen luokkakaveri kuollut tänä aamuna. HUOH.


ilmoisempiin...mies tuli juuri tytön kaa veskistä ja tuumas että miten ihmeessä näin pienen ihmisen kakka voi haista näin pahalle :P ekaa kertaa löyty sillekkii se raja jo tuolle tuoksulle...


Ja huonompiin... pinja uuvelleen flunssassa..sai eilen serkkupojaltaan :( tuntuu yskivänkin

Meillä ei oo viel matka sänkyä tullu hommattua. pitäs varmaa. Viel menee yön joten kuten tuossa omassa vaunujen kopassa kyläreissuilla. ja puolet ajasta ja yöstä yleensä nukkuu viel vieressäkkii ku o ollu ite nii laiska nostamaan sänkyyn.

Miekii haluun laivalle. Sais rahaa enemmä kokoon niin vois lähtee..Minto lähetäänkö porukalla?? joulukuus tulee noi verorahat nii sitten vois lähteekkiin :)
 
Osanotto Kayliesin kaverin poismenon johdosta:( koskaan ei tiedä koska elämä yllättää ikävällä tavalla.

Joo porukkalaivareissu vois olla aika kiva:D mulla vaan vanhenee noi mun pisteet syyskuun aikana ja silja ainak on kallis jos ei oo mitää alejuttua... Niisuneiti millanen se on se Europan reitti? onkse niin ettei siin käydä maissa ollenkaan? ku mun pisteillä pääsis ainaki sinne ilmaseks.
 
Takaisin
Top