Syyskuu!!!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja puapru
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla siis on ollu alkuraskaudesta asti toi alaselkä kipeenä. Oon kyllä päässyt tekemään ihan hyviäkin lenkkejä koiran kanssa, mutta nyt ei sitten millään. Mulla siis ottaa tonne alaselkään, sit vasen pakara puutuu ja kun tarpeeks kauan kävelen niin en saa enää askelta eteenpäin, tulee pakkostoppi, vaikka kävelisinkin etanavauhtia :( En oo koskaan kokenu tollasta, tosin eka tää raskaus onkin :) Niin into piukeena kun liikkuisinkin ja rehkisin et sais niitä suppareita aikaan mut sit tää selkä laittaa stopin koko hommaan :( !

Niin ja mulla on alkanu jalatkin puutumaan? Varmaan painaa jotain hermoa tuolla...

Niin ja kun mulla lääkäri sanoi synnytystapa-arviossa että vauvalla on iso pää, että jos se ei mahdu tulemaan sieltä, niin se ei missään vaiheessa edes laskeudu sinne lantioon. :( Ja mulla on aika vahva epäilys että ei tää tästä laskeudu tai mahdu tulemaan... molemmat siskot synnyttäny ahtaan lantion takia sektiolla kaikki lapset ja mä oon kaikista pienin meistä sisaruksista... Mutta sekin jää nähtäväksi, ei auta muu kun odotella :)

Itse kans aika tekevä ihminen ja päiväduunikin on fyysistä hommaa, joten outoo nyt kun on ihan tällanen puolikuntoinen :sad001
 
Voi harmi!! :sad001 Ikävä toi alaselän vaiva! Mua se kiusas joskus 30 viikolla ja työpaikkalääkäri diaknosoisen ristiselän vaivoiks, kun raskaus hormoonit rentouttaa näitä kaikkia paikkoja, että vauva mahtuu tuleen, niin toisilla se käy siihen ristiselkääkin. Jäinkin sillon saikulle töistä, koska kans fyysinen työ, paljon kumarteluu ja nosteluu ja sitten oli viellä ne kesä helteet. Sitten se helpotti ja onneks ei ole enää vaivannu paljoa. Mulla toi selkä on muutenkin sellai, että joutuu pitää vatsa- ja selkälihakset kunnossa, että selkä pysyy kasassa. Pelkäsin tän raskauden myötä tulevan hirmuset selkä vaivat, mutta onneks oon päässy vähällä ja vältelly niitä minkä tiedän rasittavan sitä kaikken eniten.

Mun äidillä on liian ahdas istuinluu väli ja kaikke me 4 sisarusta on keisarileikattu pihalle. Esikoisen kohdalla kyselin kovasti lääkäriltä, että onko se periytyvää, koska ollaan äidin kans kumpikin kumminkin yli 170cm. ja se on yleensä lyhyiden ihmisten ongelma. No ei se onneks ole periytyvää äidillä vaan sattuu olee joku poikkeuma. Mutta terveitä (jos meistä nyt niin voi sanoa ;D ) ollaan kaikki ja hyvin kasvettu.
 
Hei syyskuulaiset,
olisi hauska kuulla mitä luulette jäävänne/jäitte kaipaamaan raskausajalta ja mitä ajatuksia raskauaika herättää näillä viimeisillä viikoilla? Monesti olen itse todennut raskauden aikana muille etten todellakaan mitään, haluan vain sen vauvan ja raskaus ei ole mun juttu. Kummasti kuitenkin sitä tällä viimeisellä viikolla miettii koko raskausaikaa ja käy sitä itsekseen läpi.

Pari asiaa uskon jäävän mieleeni erityisesti, en tiedä kaipauksesta mutta kuitenkin. Vauvan pienet hennot potkut aamulla kun hän herää ( päivä-ja iltapotkutreenit ovatkin jo toista luokkaa, niitä en jää kaipaamaan). Myös se yhteys joka häneen on, kun tietää tasan miten hänet saa hereille, vaikka syvähengityksellä tai lantionpohjaa supistamalla tai rauhoitettua hänet hänen lempikappaleellansa, muut laulut eivät tehoa. Ja sellainen sisäänpäinkääntyneisyys joka on tullut viimeisillä viikoilla. Vaikka onkin jo rauhaton olo ja haluaisi synnyttää, niin jollain tavalla on ihanaa nauttia tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta, jota ei kaikille suoda. Kaikista kivuista ja tuskista huolimatta olen onnesta soikeana että saan kantaa juuri tätä lasta sisälläni ja kohta hänet tapaan. :happy093
 
Heidi, mä taidan olla vähän tällanen vammaversio kun mulla nää kädetkin on ihan kamalan kipeet! :D Ihan kun olis ranteet murtunu. Neuvola vaan sano että kun kaikki nivelet sun muut löystyy niin se saattaa joillakin vaikuttaa myös käsiin. No, minäpä kärsin myös siitäkin sitten. No, kyllä tän ehkä kestää kun palkinto on mitä ihanin ja tietää että se helpottaa synnytyksen myötä :)

Minsca, oon aika samoilla linjoilla sun kanssa! Siis just se, että oon maailman onnellisin siitä, että olen raskautunut ja tän kaiken kestää kun tietää että palkinto on maailman paras. Mutta, en usko että tulen kaipaamaan mitään tästä raskausajasta. Oikein alkoi yks päivä ärsyttämään kun yks kaveri (joka ei itse ole koskaan ollut raskaana), alkoi ihan jankkaamalla jankkaamaan mun kanssa siitä, että varmasti tulen kaipaamaan jotain raskausajalta ja "no mahaa nyt ainakin tulet ihan varmasti kaipaamaan". Se varmaan viiteen eri otteeseen jankutti että "kyllä sä nyt jotain tulet sitten kaipaamaan siitä raskausajasta, huomaat sen sitten kun oot synnyttänyt...", huoh! Ja siis kyseisellä henkilöllä ei ole omakohtasia kokemuksia edes...! Mä en kyllä itse keksi yhtäkään hyvää syytä, miks tulisin kaipaamaan näitä olotiloja saatika tätä mahaa? Kun fiilikset on ihan täysin samat mitä TerhiJiillä eilisessä kirjoituksessa :) Ja useimpien mammojen kanssa joiden kanssa oon jutellut, niin monet on sanonut etteivät kaipaa raskausaikaa. Nojoo, ehkä sitä jotain raskausviikon 20 pikkupömppistä voi ehkä tulla ikävä ja näitä pieniä ihania potkuja, mutta siinäpä aikalailla se :)
 
Se on kyllä totta jos on paljon vaivoja, itse raskaudesta nauttiminen voi jäädä aika vähälle.

Onko kokemuksia siitä että, monet ihmiset menevät hämilleen kun kysyvät vointia ja tuntoja raskaudesta ja sit vastauksena tuleekin yllättäen että hei, en ole nauttinut yhtään, raskaus ei ole mun vaan juttu. Itselläni tuli melkoisena yllätyksenä reaktiot esim. töissä ja lähipiirissä ( eli pääosin iäkkäimmiltä, ehkä ovat jo unohtaneet ne raskauden negatiiviset puolet) kun puolivälissä iskiaskipujeni kourissa töksäytin nuo lauseet. Olivat kai odottaneet jotain muuta ja hämmentyivät todella, vaikka tiesivät jotenkin tilanteeni. Itsellä tuli aluksi inhottava olo ja oli vaikea vastailla myöhemmin olotilaa koskeviin kyselyihin, ihan kuin pitäisi olla vain naama hymyssä suin ja hehkuttaa ihanaa raskautta. Myöhemmin olen vain töksäyttänyt samalla tavalla ja todennut että raskaus ei ole mun juttu, mutta äitiys varmasti on. Oman ikäisten ja raskaana olevien kanssa on ollutkin kaikkein helpoin jutella avoimesti välittämättä reaktioista. Kai se vaan on sitten niin että ne raskauskrempat unohtaa jossain vaiheessa raskauden jälkeen kait, ainakin jotkut. Ja kaikillahan ei ole edes vaikeista raskauksista kokemusta. Meitä on niin moneksi.

Mahaa en itsekään todellakaan tule kaipaamaan, kyllä se vaan niin hankaloittaa tätä elämää :happy119 Myös vauvan menetyksen pelko on ollut todella suuri koko raskauden ajan, vaikka ei siihen ole ollut konkreettista syytä. Onneksi loppua kohti se on lieventynyt hieman, kun tuntee nuo potkut. Henkisesti se on vaan todella raskasta elää pelon kanssa.
 
Juu ei tule ikävä raskausaikaa! Viimeyön olin osastolla yön kun vauvan liikkeet oli niin vähäiset. Sydänkäyrät sun muut oli kuitenkin hyvät ja pääsin aamulla kotiin. Ei tosiaan tule ikävä tätä stressiä, ja jatkuvaa pientä pelkoa!
 
Jaa, minulla saattaa tullakin ikävä muutamia asioita, kuten
- vauvan potkuja: ihaninta on nyt loppuajasta ollut se kun jalat käy tuossa ihan pinnassa silleen rauhallisempaan tahtiin, ja niitä voi tunnustella, ovat niin pienet <3
- myöskin mahaa... mä olen luonnostaankin pömppömaha ja tässä raskausaikana on ollut mukavaa, kun sitä ei tarvitse piilotella vaan voi olla ihan ylpeä ja iloinen siitä... pelkäänpä että mahan pienennyttyä on taas pukeutumisongelmia
- ja sellaista rentoa ja luottavaista oloa joka mulla on jostakin syystä ollut tän raskauden aikana (pääosin), vaikka luonnostaan olen enemmän murehtijatyyppiä

Siitä huolimatta en mä kovin pian haluaisi ottaa uusiksi, koska on tämä ollut aika rankkaakin. Nyt tuntuu, että minulla oli kaikista rankin se alkupuolisko jonnekin ehkä 22 viikolle asti, sen jälkeen alkoi helpottaa ja sitten tulikin kesäloma ja sitten vähän töitä, saikkari ja äitiysloma, ja nyt etenkin ihan lopussa äp-loman aikana on ollut kummallisen hyvä olo. Pitää olla kiitollinen, että on mennyt näinkin hyvin. Vaikka kaikenlaista vaivaa onkin ollut.
 
Yosa, voi itku kun vielä joutuu stressaamaan tuolla tavalla :( Liikkuiko vaavi kuitenkin käyrillä? Mä kävin kans kertaalleen käyrillä, mut mulla vaan oli se, etten ite ton edessä olevan istukan takia tunne yli puoliakaan liikkeistä.. :/ Sillä on niin vähän tilaa siellä ettei mahu potkiskelemaan :) mut tosi hyvä että kaikki hyvin <3!

Mä oon ollut myös tosi kova stressaamaan koko raskauden ajan, vaikkei mitään syytä ole ollutkaan. Ja alkuraskaudessa se tuntui todella pahalta, kun mulla oli tosi kova keskenmenon pelko ja neuvolasta terkkari nauroi mulle kun kerroin pelosta ja oli jotenkin tosi vähättelevä sen mun pelon suhteen. :( Onneks se on ajan kanssa hieman laantunut ja mä oon taas saanut olla aika onnekas nyt loppua kohden kun oon tuntenut aika hyvin potkut.
 
ai mä Yosa vasta nyt lukasin neuvola- ja ultrakuulumisia... :) hyvä et kaikki hyvin <3!
 
Höh, tosi ikävää, että terkkari käyttäytyy tuolla tavoin, tosi epäammatillista. Mun terkkari kyllä kuunteli mun pelkoja kun kerroin niistä, mutta ei sen enempää niihin kommentoinut. Se kuitenkin helpotti, että olin milloin vain tervetullut kuuntelemaan sydänääniä, kunhan vain soitin neuvolaan. Enemmän taisin kuitenkin avautua aviomiehestäni kaikilla neuvolakerroilla, hän meinasi menehtyä alkuraskauteni aikoihin harvinaiseen komplikaatioon leikkauspöydällä. Se varmasti on jollain tavoin lisännyt menetyksen pelkoa. Onneksi kaikki on nyt hyvin ja kohta meitä on kolme. :)
 
Onpa ollu kiva päivä. Kävin moikkaan työkavereita, syömässä kaverin kanssa, oon siivonnu ja ajanu nurmikon. Nyt istuskelen hämyvalossa, soittelen vauvalle koneelta rauhallista pianomusiikkia ja odotellaan isukkia kotiin, jotta päästään saunaan. Ihanan rauhallinen olo. Hormoonit vaa vissii taas vähä pinnassa, kun kaikki itkettää.

Ihme juttu toi nurmikon leikkauskin, suurin osa kelle oon sitä manannu etten oo saanu aikaseks on kauhistellu että et kai sä ny meinaa oikeesti nurmikkoo leikata?! Ööö joo, aattelin. Vetävä leikkuri. Voin hyvin. Miksi ei? Kaverin äiti ainoona ymmärtäväisenä sano että ei ne tajuu että sitä on energiaa ja virtaa tehdä vaikka mitä, ei sitä ennenkään oo istuttu loppuraskautta. Itellä hyvä mieli kun on saanu tänään aikaseks, kyllä tohon suunnitteluun sit menikin pari viikkoo... ;)
 
Käyrillä sain kuitenkin muutaman liikkeen tunnistettua. Itsellänikin istukka etuseinämässä niin en itsekkään tunne jokaista liikettä. Pitäisi koittaa olla stressaamatta tämä loppuraskaus, mutta se ei vaan ole niin helppoa.
 
Mulla tulee varmasti ikävä tätä itsevarmuuden tunnetta, kun saa kulkea masu pystyssä. Olen myös tuntenut itseni enemmän naiselliseksi jollain tapaa, vaikea selittää mitä sillä tarkoitan, mutta olen ollut eritavalla tyytyväinen iseeni ja kroppaani kun ennen raskautta. Tämäkin hieman yllättävää, koska alkuraskaudessa koin kauhun hetkiä painoni noustessa hurjaakin vauhtia ja murehdin miltähän tulen näyttämään loppuajasta. No, jos turvotuksen (ja ehkä selluliitin :D) saisi vähentymään, voisin jopa sanoa, että nämä kilot pukevat mua jollain tapaa ihan kivasti, hah ;)

En jää kaipaamaan sitä, että sopivia vaatteita on liian vähän (en oo kauheesti raaskinut ostella...), tosiaan tätä tuvotusta ja sitä, että kuorsaan nykyään kun porsas!!
 
Laskeudun myös niihin, joiden mielestä raskaus ei ole mitään elämän ihaninta aikaa. Kuten tuonne kolotuksia-osastoon kirjoittelin, on ollut jos jonkinmoista.

Mietin, että jään kyllä kaipaamaan ehkä niitä potkuja ja liikkeitä. Ne on jotenki minun ja vauvan yhteinen juttu. En kuitenkaan jää kaipaamaan masua, vaan nautiskelen, jos vielä jossakin vaiheessa saan laittaa omat oikeat vaatteet päälle. Raskauden jälkeen heti varmaan onkin se suurin ongelma, että missäs sitä nyt liikkuu, kun ei enää niitä kireitä paitoja viitikään röllykän kanssa laittaa.. o_O

En myöskään jää kaipaamaan närästystä, selkäkipua, ihmisten ainaista kyselyä.. Onko kukaan muu kyllästynyt vastaamaan johonkin näistä "vielä kokonaisena"/"siis koska sulla olikaan se laskettu?! Monta sieltä tulee?!"/"On varmaan ollu tosi tukala kesä..", ja näitähän riittää. Tähän väliin oikein syvä huokaisu. On jotenkin tosi raivostuttavaa kuunnella kommentteja isosta mahasta. Kyllä, se on siinä ja ihan iso on. Joo, ihan normaalikokoinen vauva..joo, ihan normaalit SF-mitat..AIVAN NORMAALI.

Toisin kuin maikku* kirjoittaa, mulla taas ei ole ollut yhtään itsevarma olo. Koko ajan kyttään raskausarpia, puntaria, oman kehon muutoksia ja mietin tulevaisuutta. Tiedäntiedäntiedän, että ulkoiset seikat ovat vain pinnallisia ajatuksia, mutta olen myös orientoitunut ajatuksissani siihen, että elän tämän kehon kanssa loppuelämäni. Vielä senkin jälkeen, kun lapset on lentäneet pesästä ja jään ns. yksin itseni (ja rakkaan mieheni) kanssa, "ihastelemaan" sota-arpia ja mahdollisesti löysää nahkaa? En usko, että ihastelen. Todennäköisesti totean vaan aina katkerasti hymyillen, että se on ollut hinta, jonka sai maksaa. Pitäiskö tähän todeta, että parempi olla sitten tulevaisuudessaki bullukka? :D

Hömph, jokseenkin hormonaalisia, mutta rationaalisia ajatuksia. Tästäkin syystä odotan vauvaa, jotta sais unohtaa onnenhuumassa kaikki nämä ajatukset edes hetkeksi, ja kokea se maailman uusi arvojärjestys. :)
 
Mä jään kaipaamaan raskaudesta sitä, ettei tarvitse vetää vatsaa sisään, saa antaa mahan pömpöttää ihan luvan kanssa. Muuten kuulunkin aikalailla tuohon kategoriaan joitten mielestä on ihana saada oma vartalonsa takaisin! :)
 
Minäkin jään kaipaamaan varmasti vauvan liikkeitä masussa :) On ne sellainen meidän kahden juttu vaikka selvästi ulos näkyy ja tuntuu... Masuakin ehkä vähän voi tulla ikävä :) Joskus öisin herään painajaiseen että joku on varastanut multa mahan :D sit herään paniikissa ja kopeloin, että onhan kumpu vielä paikallaan :D
Mutta on se kuitenkin kiva saada oma vartalo takaisin :) Nyt kun tosiaan painoa on sellaset 25kg kertynyt... :oops: Toivottavasti laitokselle jäisi edes kymmenen kg :D
 
Mä oon tässä miettinyt, että pitäiskö viitata kintaalla kauneusihanteille ja jatkossakin käyttää noita raskauspaitoja (ainaki aluksi), jotka korostaisi ehkä kivasti mun luonnollista pömppömahaa :) Saattaisi tulla vähän kysymyksiä siitä, että onko toinen tulossa. Mut niillehän olis ihan kiva vastata, että no ei oo. :D
 
Mamia, mulla oli kans tiukka suunnitelma, että laitoikselle jäis 7-8kg. Terkkari sitten ystävällisesti naureskellen sanoi, että no ei sinne varmaan niin paljon. Ja varsinkin, kun siinä vaiheessa mulla ei ollut turvotusta, niin oli vähän semmonen, että "oot vaan vähän bullukka". :D Ihana terkkari. <3 (siis oikeasti)

Mulla nyt on tullut se about 8kg, 3vkoa laskettuun vielä. Ehtiihän tuota. ;)
 
Niin samoja fiiliksiä täällä suunnalla! Eilen yöllä sain itkut aikaiseksi yksinkertaisesti siitä, että okei, ihan sama se miltä mä nyt näytän, ehkä jonain päivänä näytän vähemmän ryhävalaalta, mut kun mulla ei mahdu oikeesti enää mitkään vaatteet päälle! Kaikki tissiliivit on varmaan kolme kokoa liian pieniä, paidat ei ylety edes napaan asti ja housut ei mene jalkaan. Vaikka mulla onkin läjäpäin noita verkkareita ja muutamat mammavaatteet niin mikään ei mee enää päälle!! :smiley-angry017 ...ne ainoot hyvät legginsitkin on revenny haaroista... :sad001

Enkä nyt viittis lähtee tässä kauheesti shoppailemaan kun tietää että kohta varmaan pääsee tästä pinkeimmästä mahasta eroon ja näistä tisseistäkään (lue: spanielin korvista) tiiä millaset niistä tulee kun noutee se maito ylös.

Olipa vuodatus mutta tekipä hyvää :)
 
Kyllä ne kilot karisee :) kuten aiemminkin oon sanonut täällä :)
Miehelle just sanoin että ai kun tuli romanttinen olo kun kuvittelen joskus tulevaisuudessa saavani sormukset jälleen sormiini!! Jouduin jo alkuraskaudesta ESIKOISTA odottaessa jättämään pois käytöstä, enkä uskaltanut ketjuunkaan laittaa, kun pelkäsin, että jos ketju katkeaa ja menetän ne.. Ja se oli siis vain joitakin kuukausia häiden jälkeen..
Ollut välillä aikamoisen ikävä olo, kun ollaan miehen kanssa oltu liikenteessä, leffassa vaikka ja hällä sormus vaan mulla ei.. Vähän sellainen, kuin olisi "toinen nainen".
Mies on vain rationaalisesti sanonut mun ajatuksista, että mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelis, me tiedetään... Ja niinhän se onkin, mutta nyt uudelleen raskaana ollessa sitä kai taas ollut herkempänä..
Ja niin, vaikka kaikki kilot ja 5 ylimääräistä karisi raskauksien välissä, ei sormuksia kuitenkaan pystynyt pitämään! Mies olis vienyt jo suurennettavaksi, mutta mä aattelin, et jos nyt kattois tän raskauden jälkeen, mikä on tilanne..
Mihinköhän ketjuun tää nyt tulikaan :D

Jännä nähdä, millainen persoona meille on tällä kertaa syntymässä! Esikoisesta mies sanoi raskauden aikana, että hassuttelija, ja sellainen hän kyllä onkin!
Nyt ei oo tullut puhuttua (?!), mutta vilkkaammalta on kohtuliikunta tuntunut. Kuinka paljon nyt johtuu ihan siitä, että viimeksi istukka oli tuossa edessä ja tällä kertaa takana.

Mulla nää viikot menee ihan huimaa kyytiä. Huomenna tulee jo 37 täyteen. Kai se on, kun ei päivisin voi vain vetää lonkkaa (niin kuin mieli siis tekisi!!), vaan pitää hoitaa esikoisen tarpeet. Jotenkin sekin, että viikot täyttyy sunnuntaina, on sellainen nopeuttava tekijä (??), arkipäivät menee miehen ollessa töissä ja viikonloppuna ollaan koko perhe yhdessä. Ihmeellinen kesä ollut, kun jäin keikkatöistä saikulle jo kesäkuun alussa, ollaan saatu paljon enemmän perheen yhteistä aikaa. Toisaalta myös jäänyt pois miehen ja esikoisen kahden keskiset ajat, kun ei mun tuu minnekään yksin lähdettyä. Sen verran kotihiiri musta on tullut! Viimeks sinkkuna tuli "juostua" kavereiden kanssa/kavereilla, reilut neljä vuotta yhteisoloa on aikalailla irrottanut mut kaikesta. Puuh. Kyllähän sitä kaipaisi, vaan millä tätä tilannetta lähteä purkamaan? Keikkatyöt olleet mun "omaa" aikaa... Hah!!!

Tulipahan ajatuksenvirtaa...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top