Synnytys

SatKS:ssa on ainakin kaikki vierailut kielletty myös isovanhemmilta. Noin on ollut kuulemma sikalenssuepidemiasta asti. Mun mielestä ihan hyvä et saa rauhassa toipua ja opetella hoitotoimia ilman et kukaan sukulainen vieressä höösäämässä :wink ehtii sitä sit kotiin kutsumaan kun siltä tuntuu.
 
Onko muuten kokemusta siitä, että entä jos onkin ihan järkky flunssa kun pitää lähteä synnyttämään? Nyt kun on paljon tautia liikkeellä ja isäntä varmaan töistä kantoi taudin kotiin. Pahimmassa skenaariossa sitä yrittää pönkätä räkä poskella ja ilmatiet tukossa elämänsä maratonia suosiolla loppuun.
 
Mä synnytin ekan flunssassa, mutta ihan pahin vaihe ehti pois. En huomannut yhtään koko flunssaa enää synnytyksen alettua. Samoin kävi siskolla.
 
Auts just perhevalmennuksessa terkkari kertoi kun hänen aikanaan oli yksi äiti kertonut synnytyskokemustaan niin oli ollut vatsataudissa samaan aikaan. Yh ei mukavaa. Sitäkin varoitteli että jos isä/tukihenkilö on nuhakuumeessa ei saa tulla mukaan synnytykseen, mutta pieni nuha joka on ollut jo monta päivää ei haittaa.
 
Oho, sitä en oo aatellutkaan, että puoliso vois olla tosi kipeä. Eihän se vatsataudissa tai kuumeessa sais tulla edes vauvaa katsomaan. Olis aika ankea aloitus, mutta kaippa siitäkin selviäis.
 
Kertoi myös että kätilöopiskelijat on halukkaita tulemaan synnytykseen mukaan ja toimivat mielellään tukena/apuna, taidan sitten mennä semmoisella jos siunaantuu kohdalle. Lisäksikin ehkä vaikka mies onkin paikalla, mutta ainakin sitten jos ei ole. Mulla ei ole ketään toista vaihtoehtoa miehen tilalle. Anoppia en halua, siskot ja äiti asuu niin kaukana..enkä varsinkaan halua ajatella äitiä sillä hetkellä auton ratissa, minulla ei ole sellaisia ystäviä, ei työkavereitakaan että sinne ottaisin..Doula vaihtoehto on jotenkin liian vieras. Pakko sitten vaikka yksin jos ei muuten. Olen myös edelleenkin niin "ujo" että en halua mies lääkäri/kätilöä...kai siihenkin pystyy vaikuttamaan?
 
Kätilöitä on lienee aika vähän miehiä..joten vaihto onnistunee, kun siitä heti mainitset, jos näin meinais käydä. Lääkäreitä ei välttämättä ole montaa talossa, mutta synnytyksen aikana, jos lääkäri kutsutaan paikalle, niin et kyllä välttämättä oikeasti enää edes huomaa kumpaa sukupuolta se valkotakkinen tyyppi on. :D Anestesialääkäri (epiduraali) oli mulla mies ekassa synnytyksessä, mutta kaikki muut kätilöt ja synnytyslääkärit, joihin olen (Jorvissa) törmännyt, ovat kyllä olleet naisia. Ja nyt on tullut tokassa raskaudessa juostua äitipolilla ja päivystyksessä aika monta kertaa..
 
Oon menossa synnyttämään yksin ellei saada ihmeen kaupalla lapsenvahtia eli synnytys osu viikonlopulle tai synnytys käynnistetään, jolloin mummo Savosta voisi tulla. Ei se oikeastaan enää niin jännitä kun on tilanteeseen tottunut. Kyllä siitä selvitään!

Mulla on kaikki lääkärit äitipolilla olleet naisia, kätilöt myös. Synnytyksessä oli yksi mieslääkäri, mutta sekin oli joku ylilääkäri. Ei se mua haitannut. Onhan gynetkin joskus miehiä. Ihmisiä nekin on ja varmasti nähneet kaikenlaista.
 
Ja tosipaikan tullen se joka synnytyksen tai tutkimisen hoitaa on aika sukupuoleton. En ole ajatellut asiaa.
 
Muokattu viimeksi:
Kanta-Hämeessä infottiin, että yleensä aina on kätilöopiskelija mukana avustamassa synnytyksessä, jos sellainen talosta löytyy. :) Sukupuolta saa toivoa kaiken henkilökunnan kohdalla, mutta ykkössijalla on vauvan ja äidin vointi, joten erikseen ei jäädä odottelemaan esim. naislääkäriä jos mieslääkäri olisi vapaana ja tarve on. Nyt kuulemma keskarilla kaks erikoistuvaa mies lääkäriä naislääkäreiden lisäksi äitipolilla. Itseä ei häiritse, mutta miehestä en osaa sanoa.
 
Esikoista kun odotin toivoin hiljaa että jospas sattuis naislääkäri, mutta neuvolalääkäriä lukuunottamatta kaikki muut lääkärit oli miehiä! Yliaikais kontrolliin mennessäni sisätutkimuksen teki mieslääkäri samoin kuin anestesia lääkärikin oli mies. Kaikkeen tottuu:happy119 vaikka edelleen mielumin ottaisin sen naislääkärin..
 
En sanonut ettei miesgynet ois ihmisiä!!! :eek: :grin
Pikkasta ylilyöntiä nyt tulkinnassa..jooh minkäs itselleni mahdan. Ihan sama vaikka lääkärisetä katsois mun selkää, aina on ollu sama fiilis. :shy:
 
Mulla edellisessä raskaudessa kaikki neuvolalääkärit oli miehiä. Mutta ammattitaidottomia sellaisia ja sekös otti pannuun. Että oli mies tai nainen niin mielellään sellanen, jolla olis jotakin kokemusta raskauden hoidosta.

Synnytyksessä ainoa mies (oman miehen lisäksi) oli anestesialääkäri. Ja oli kuulkaa taitava!! En edes huomannut kun pisti epiduraalin! Oikeesti. Jouduin kysymään joko se piikki laitettiin. Todella toivon samaa herrasmiestä tälläkin kertaa!

Nyt tässä raskaudessa neuvolalääkäri oli mies jälleen, mutta aivan ihana ja tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja puhui. Nyt seuraava kontrolli onkin äp-polilla, jossa ei ole miehiä lääkäreinä eikä kätilöinä käsittääkseni. Tai en ole työni kautta (teen jonkin verran yhteistyötä äitiyspolin ja neuvoloiden kanssa) enkä edellisen raskauden aikana tavannut ainakaan.

Minua ei synnytyksen tiimellyksessä haittaa kumpi siellä ronkkii. Eikä oikeastaan ole nyt raskaudenkaan aikana ollut väliä. Mutta ihan perus gynetarkastukset olen kyllä pyrkinyt käymään naislääkärin vastaanotolla.

Juuri täytän tässä sairaalan esitietolomaketta synnytystä varten.... huih! Kohtahan se olis käsillä. Tai okei, kuusi viikkoa laskettuun aikaan.
 
Mulle ei oo mitään väliä onko lääkäri mies vai nainen kunhan osaa hommansa. Mieslääkärit on nähny tuhansia naisten alapäitä, ei ne ajattele siitä yhtään mitään.
 
Mulle se "ongelma" ei olekaan ehkä ollut se mitä se mieslääkäri ajattelee vaan se oma ajatus siitä, että vieras mies ronkkii. Mutta tosiaan, nyt tuntuu että näiden raskauksien kanssa on tosiaan karaistunut kun tuntuu, että jatkuvasti saa olla jalat levällään :D Että aivan sama, kunhan osaa hommansa!
 
Mua on alkanut mietityttämään mistä synnytyksen kesto oikeasti lasketaan. Näin uudellleensynnyttäjänä kun saattaa aika olla puoletkin ensimmäisen kestosta. Säännöllisistä supistuksista mulla on kestänyt 11h ja kalvojen puhkaisusta 6h. Mistä se siis lasketaan? Mä kun luulin, että siitä kun on alkanut ns. tapahtumaan eli tulemaan supistuksia, jolloin kesto olis 29h.
 
Leina, monen synnytysosaston nettisivuilla kerrotaan heidän laskevan siitä kun supistusten väli on <10 min ja ovat säännöllisiä. Toisaalta mun käynnistetyn synnytyksen kesto laskettiin kalvojen puhkaisusta vaikka kipeitä supistuksia oli ollut jo 2 vrk 3-5 min välein.
 
Mulla laskettiin esikosta siitä ku alko säännölliset tiheet supistukset. Ku mulla pisin päivää tuli suppareita n. 20min välein mut sit ku ne muuttu 3-5min välisiks ni siitä laskivat.. :)
 
Takaisin
Top