Meillä (muistaakseni perhevalmennuksessa) sanottiin, että on mahdoton ennakoida kenenkään kohdalla miten hyvin synnytyskipuja kestää. Vaikka olis kuinka korkea kipukynnys tavallisesti, voi olla että synnytyskivut on tosi pahat ja toisinpäin. Se vahvisti omaa ajatusta siitä, että katsotaan, katsotaan...
Ja itse olen kokenut että jos on hirveän korkeat odotukset, niin todellisuus ei koskaan täytä niitä. Niinpä en odota mitään hirveän voimaannuttavaa tapahtumaa, jossa itse "johdan" tilannetta ja määrään itse kropastani. Toki jos näin olisi, olisin todella iloinen, mutta sillä ajatuksella en synnärille mene. Edetään tilanteen mukaan. Jos olen kovin kivulias, haluan ehkä kaikki mahdolliset kivunlievitykset, jos pärjään kipujen kanssa, en halua. Missään nimessä en halua tunnetta, että olisin epäonnistunut synnytyksessä koska se ei mennyt suunnitelmieni mukaan, sitä kun ei tiedä miten se etenee.
Joitain asioita synnytyksessä on joihin haluan vaikuttaa, ja toivon asiallista ja kannustavaa suhtautumista, mikä onneksi pääsääntöisesti toteutuukin. Niin, ja haluan että asioita selitetään.