Synnytys

Mä oon tähän asti ollu todella luottavaisin mielin liikkeellä, mutta tänään on ollu niin kipeitä supistuksia että oisin voinu vaan itkeä liikenteessä, aloin sitten pohtimaan että saankohan tästä vielä kovastikin voimakkaammat kivut synnytykseen kaveriks, sitten otan kyllä vastaan kaiken mitä tarjotaan!
 
Meillä (muistaakseni perhevalmennuksessa) sanottiin, että on mahdoton ennakoida kenenkään kohdalla miten hyvin synnytyskipuja kestää. Vaikka olis kuinka korkea kipukynnys tavallisesti, voi olla että synnytyskivut on tosi pahat ja toisinpäin. Se vahvisti omaa ajatusta siitä, että katsotaan, katsotaan...

Ja itse olen kokenut että jos on hirveän korkeat odotukset, niin todellisuus ei koskaan täytä niitä. Niinpä en odota mitään hirveän voimaannuttavaa tapahtumaa, jossa itse "johdan" tilannetta ja määrään itse kropastani. Toki jos näin olisi, olisin todella iloinen, mutta sillä ajatuksella en synnärille mene. Edetään tilanteen mukaan. Jos olen kovin kivulias, haluan ehkä kaikki mahdolliset kivunlievitykset, jos pärjään kipujen kanssa, en halua. Missään nimessä en halua tunnetta, että olisin epäonnistunut synnytyksessä koska se ei mennyt suunnitelmieni mukaan, sitä kun ei tiedä miten se etenee.

Joitain asioita synnytyksessä on joihin haluan vaikuttaa, ja toivon asiallista ja kannustavaa suhtautumista, mikä onneksi pääsääntöisesti toteutuukin. Niin, ja haluan että asioita selitetään.
 
Mulla ois 3 toivomusta: pystyisin olemaan ilman epiduraallia, alapää selviäis ruhjeilla ja päästäsi yhden yön jälkeen kotiin! Mun tuurilla mikään ei toteudu :grin Mutta mulla on kans sama ajatus, etten suunnittele liikaa, kun ei sitä vaan ei pysty tietämään miten kaikki menee! Toiveilla mennään...
 
KoBe, oon tosi tyytyväinen, etten just viimeksi suunnitellu synnytystä liikaa. Oli mulla toiveissa, että jos mahdollista niin kokeilen ammetta ja mielellään ois liikkunu enemmän jne. ja olin käynyt ajatustasolla myös se pahimman vaihtoehdon eli hätäsektion läpi, joten sitten loppujen lopuuksi mikään ei jääny kaiveleen.
 
Mua pelottaa eniten että joudun hätäsektioon. Tietysti en toivo pahoja repeämiä, mutta mieluummin toivun niistä kuin leikkauksesta. Huih, kyllä alkaa jo vähän jännittää että miten sitä oikeasti siitä selviää. Jotenkin synnytys on tuntunut tähän asti niin kaukaiselta ajatukselta, mutta kun on joutunut käymään svo:lla päivystyksessä niin hommasta tuli jotenkin todellisempaa ja tajusin että "ei hemmetti, meillä on kohta VAUVA".:)
 
Mullakin, vaikka on jo toisesta kyse, tuli tässä lähipäivinä ahaa elämys..että meillä tulee tosissaan näinä viikkoina vauva ja mä joudun SYNNYTTÄMÄÄN sen :)
 
Harvoin sitä hätäsektioon tai edes kiireelliseen joutuu, joten luottavaisin mielin. Ja ei se hätäsektiokaan maailmanloppu ole eli ei sitä kannata kauheesti pelätä, vaikka sitä ei kukaan toivokaan. Ite toivuin vielä aika nopeesti.
 
Olen viettänyt lapsuudessa ihan liikaa aikaa sairaalassa ja ollut monessa leikkauksessa vakavan tapaturman takia ja kammoan sairaaloita. Sektio on aika iso leikkaus ja se pelottaa. Ei tietysti voi tietää etukäteen mitä tapahtuu ja sitä on vain sitten mentävä tilanteen mukaan.
 
Tänään alkoi pelottamaan kun olen koko ajan ollut sillä ajatuksella, että jos jotain helpotusta tarvitsee ja varmaan tarvitsee niin epiduraali olisi se paras vaihtoehto omaan mieleen.. Mutta tänään tajusin kysäistä neuvolalääkärillä, että voiko sen antaa kun on skolioosileikkaus tehty ja tuo rautatanko selkärangassa melko alhaalla, eikä neuvolalääkäri osannut asiaan sanoa oikein mitään, muuta kuin että se asia täytyy sitten ottaa puheeksi laitoksella, niin tietävät varmistaa asian.. Jos tuleekin kiire eikä itse ymmärräkään siinä tilanteessa sanoa asiasta kun en ole asiaa muutenkaan ennen tätä päivää ajatellut sen paremmin :eek: Pitäisi varmaan alkaa miettiä muitakin vaihtoehtoja jos tuo ei onnistukaan..
 
Neuvolakorttiin kannattaa varmaan kirjata asiasta, jos ei muistakaan tuskissaan kertoa siitä syynnärillä.
 
Tai voihan tuosta vaikka jo etukäteen soittaa synnärille, niin menee tieto kenties jo valmiiksi tietokantoihin. Tai saat kuulla jo heti että miten toimitaan. Ei varmaan kuitenkaan synnärille ole mikään uus juttu, luulis ainakin, että joku muukin on joskus ollut samassa tilanteessa.
 
Sitähän ne neuvolassakin sanoi, ettei mitenkään ainutkertainen juttu ole, että kyllä siellä on muitakin samanlaisia tilanteita ollut.. :)
 
Tuli muuten mieleeni, että osaatteko te uudelleensynnyttäjät sanoa, että mites vauvan liikkeet synnytyksen aikana? Hiljeneekö muksut kun äitiparka kärsii, ja ottavat rennosti tai ovat supistus-ihmetyksestä liikkumatta, vai tuleeko sieltä suht samaan malliin potkuja myös synnytyksen ollessa käynnissä?
 
Minäkään en muista liikkeitä synnytyksen aikana, ei ainakaan mitään villiä potkimista.
 
Eipä tainnu kyllä meidänkään poika liikuskella. Vai veikö kivut vaan kaiken huomion. Ehkäpä se vauvakin kerää voimia hiljakseen ennen H-hetkeä.
 
En muista mitään liikkeitä...Taitaa neki rauhoittua synnytyksen käynnistyessä.
 
Juu en minäkään muista mitään potkuja. Eikö se supistelu saa ne vauvatkin aika hämmentyneiksi että mitäs tässä tapahtuu. Taitaa paine myös kohdussa kasvaa silloin?
 
Ok, hyvä tietää, että tarttee kestää "vaan" supistuskivut, eikä pieni lisää ihanuutta venyttämällä supistusten välillä vatsanahkaa soikeeksi. Tänään päivällä just kattelin, että kyllä tääkin muksu saa halutessaan äidille aika ikävän olon vatsaan kun pistää kantapäätä ylös yhdestä reunasta, polvea keskeltä ja vielä vähän kättäkin heiluttelee samaan aikaan. Ja toisella jalalla vähän säestetään. Yleensä ollut hyvinkin kiltti ja rauhallinen tapaus, mutta vissiin tilan loppuminen saa liikkeet tuntuvammiksi.
 
Mä oon tullu siihen tulokseen,että tää vauva ei synny ehkä ikinä :oops: masussa on vissiin liian kiva olla!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top