Synnytys

En miettinyt mitään näitä asioita ennen esikoisen h-hetkeä. Kaikki tuntui menevän omalla painollaan.
Nyt kuitenkin jännittää parit asiat; uusi sairaala, aikaisemmat todella hyvät kokemukset, pidempi matka sairaalaan ja sitten se kaikki mikä voi mennä pieleen. Lähinnä tämä kaikki nyt tullut jännitys johtuu siitä, että viimeksi kaikki oli täydellistä.
Viimeksi:
Illalla klo 20 aikaan olimme ruokakaupalla, kun tajusin, että kymmenen minuutin välein tulee outoa tunnetta alaselkään. Kaupassa onneksi oli käytävillä kelloja mistä niitä tarkkailin. Sanoin sitten siinä muutaman kerran jälkeen (juu emme pitäneet kiirettä iltaostoksilla..) miehellä ja anopille, että nyt on tullut näitä tuntemuksia. Molemmat innostuivat, mutta jätettiin asia sikseen.
Vietiin anoppi kotiin ja mentiin vielä Heseen hakemaan hampurilaiset kotiin vietäväksi. Autossa tajusin että tuntemukset olivat koventuneet ja tulivat silloin jo 7min välein. Menimme kotiin.
Nautimme sohvalla alkoholittomat siiderit ja hesen juustohampparit, silloin mies sanoi että supistukseni tulevat 5minuutin välein valituksesta päätellen. Kestivät aina sen minuutin. Soitimme sairaalaan klo 22 aikaan, että tilanne on tämä. Kertoivat että saan tulla kun supparit on 2-3min välein, koska asuimme aivan Jyväskylän Keskussairaalan naapurissa. Kätilö joka vastasi puhelimeen oletti kuitenkin, että aamulla on vasta tarvetta.
Kivut alkoivat olla kovempia ja meninkin suihkuun helpottamaan niitä kuumalla vedellä, koska lämmitetystä pyyhkeestä ei ollut apua.
Noin klo 24 tulin suihkusta ja menin anopin aikaisemmasta neuvosta viisastuneena kontilleni, jotta kipu helpottaa. Siinä vaiheessa meni vedet. Sitten kivut vasta alkoivat!
Lähdimme sairaalaan ja noin klo 01 olemme kirjautuneet sisään ja minut laitettiin käyrille.
Ilmeisesti klo 02 sain epiduraalin ja mieheni ohjeistettiin säkkituoliin nukkumaan lämpöviltin alle. Minä sain myös siis viltin ja ohjeistuksen olla ihan rauhassa hetken aikaa. Olin siis silloin jo täysin auki.
SUpparit helpottivat ja pötköttelin rauhassa, varmaan puoli viiteen asti jonka jälkeen kätilö sanoi että voin alkaa itsekseni ponnistella kun siltä vaan tuntuu. Harjoittelemaan..
Klo 05 kätilö tuli paikalle ja sanoi, että voitaisiin aloittaa. Tuli kamojen kanssa koipien juureen ja 05:34 meillä oli tyttö sylissä. Ilman repeämiä, ilman erityisempää kipua. Hieman oli oksitosiinia lisätty että ponnistuksen tunne kasvoi.
ilmeisesti 10 minuuttia synnytyksen jälkeen tuli yhdellä ponnistuksella istukka pihalle.
Haastavinta oli miehen herättäminen joka nukkui melko sikeästi vieressäni. Hän muistaa pään ja istukan.

Kellon ajat ovat noin aikoja, koska ajan taju on hämärtynyt muutamassa vuodessa, mutta ainoat jotka ovat epäselviä ovat sairaalan tapahtumien tarkat ajat. Ponnistusvaihe taisi olla papereissa 20 minuuttia.
 
Ohhoh miten helpolta ja vaivattomalta kuulostaa Minlex! mäki haluan tuollaisen ensisynnytyskokemuksen! :p
 
Ja ennen niitä klo 20 tuntemuksia kaupalla minulla ei ollut mitään tietoakaan supistuksista. Silloin aamulla, kun supistukset alkoivat illalla, tuli limatulppa aamupissalla käydessä pönttöön. Googlettelin jotain keskusteluja siitä, että vuorokausi tulpan lähtemisestä oli kaikilla ollut jo mukula sylissä. Nauroin silloin aamusta kun niitä luin että as fi, mutta niinhän siinä kävi.
 
Tää äitiyslomalla oleminen on ihan pepusta. Tai no, en kyllä jaksaisi töissäkään olla, ainakaan koko päivää, mutta on ihan liikaa aikaa miettiä. Tai laskea päiviä :mad:
Töissä laskin viikkoja äitiyslomaan, nyt lasken päiviä - ja viikkoja - täysiaikaisuuteen ja laskettuun aikaan. Pahimmillaan synnytän vasta reilun 7 viikon päästä. Mulla on ihan sama juttu kaiken kanssa: hyvin menee, kunnes odotettu tapahtuma lähenee ja mulla menee hermo odottamiseen, tai sitten on niin paljon muuta tekemistä, etten edes tajua syntymäpäivääni tm. ennen kuin joku onnittelee tai päivä on tässä ja nyt.

Päivät menee nukkuessa, joten mitään hirveän järkevää en tunnu saavan aikaiseksi.

Toisaalta hirveästi ei ehdi pelkäämään synnytystä, kun toivoo vaan että aika menis nopsaan ja synnytys käynnistyisi. 1,5 viikon päästä on toinen neuvolalääkärikäynti, saa ainakin kuulla että onko paikat pehmenneet. Jos se lääkäri nyt yltää sinne kohdunsuulle asti, kun oli kuulemma viimeksi vaikeuksia :p

Ja se saa miettimään, että jos kohtu ei tule alemmas, niin kiinnittyykö lapsi lantioon ollenkaan? Vai onko lantiosta vaan pirun pitkä luinen tunneli ja lapsi kiinnittyy, mutta ponnistus on tuskaa. No, on ne suvun naiset ennenkin synnyttäneet, että tuskin ihan mahdoton tehtävä on...
 
Kobe kyllä mullakin vielä pari kertaa takaperin tutkimuksessa lekurin oli hankala ylttää sinne kohdunsuulle..nyt edellisellä kerralla oli sit painunut alas jo jonkin verran. Elikkäs kaippa se voi vielä laskeutua ihan normaalisti...huoli pois! :)
 
Täällä tuleva synnytys kans kolkuttelee mieltä koko ajan kun mukula on niin alhaalla koko ajan ja kaikki vaan sanoo että on ajan kysymys. Painaa ihan sikana koko ajan ku on ollu jo useamman viikon samalla tasolla ku synnyttämään lähtevillä.
 
Onko kellekkään annettu oxynorm- nimistä kipupiikkiä ihan synnytyksen alussa? En ollut moisesta kuullutkaan, mutta törmäsin tähän tuolla palstoilla kun lueskelin synnytys kokemuksia. Sain käsityksen että kyseessä olisi aika kovan luokan myrkky ja tuoteselosteessakin sanotaan että ei saisi käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Sivuvaikutuksena aiheuttaa hengityksen lamaantumista ja kokemuksista suurimmalla osalla oli ollut vain humalainen olo eikä kipu ollut helpottunut lainkaan. Useammalla oli myös lapsi tarvinnut apua hengityksen aloittamisessa. Suurimmalle osalle piikin saaneista ei oltu sen kummoisemmin kerrottu mitä piikki sisältää, oli vaan tarjottu kipupiikkinä.

Onko kukaan moiseen törmännyt ja kuinka usein sitä tyrkytetään? Kuulostaa aika kamalalta että ei kerrota mitä laitetaan kroppaan, jos sillä on noinkin vakavat sivuvaikutukset.
 
Mä sain just pitkittyneessä latenssivaiheessa piikin tota oxynormia..jonka tiesin olevan kyllä opioidipohjainen kipulääke, mutten ollut perillä haittavaikutuksista..eikä niistä puhuttu mitään vaikka kysyin erikseen. Olin myöskin kirjoittanut toive lappuseen etten halua vauvaan negatiivisesti vaikuttavia lääkkeitä. Mulla se ei auttanut mitään, eikä tullut juuri minkäänlaista oloakaan. Kätilö siis tuputti sitä jotta asiat etenisi..muttei se siihen ainakaan auttanut mitään. Turha siis, en ota uudelleen. Mutta siis siitä tytön syntymään aikaa vielä tyyliin 15h, joten ei varmaan siksi meillä vaikuttanut likkaan mitenkään.
 
Joo, mulla käsitys että kaikki jotka ovat saaneet synnytyksessä, saivat varsin ajoissa. En kyllä tiennyt, että synnytyskipuihin käytetään.

Itselläni auttoi kyllä leikkauksen jälkeen kun oli pientä kipua heräämössä (leikattiin siis solisluu), mutta olisin pärjännyt ilmankin. Sitten iski ihan hirveä pahoinvointi, en tiedä johtuiko opiaatista vai anestesia-aineista.
Koko yön kärvistelin osastolla hirveissä kivuissa kertomatta niistä, ettei mitään vastaavaa enää annettais, koska se pahoinvointi oli todella kamalaa.
Kipuun olisi helpottanut hirveän kireälle vedetyn kantoliinan löystäminen. Ehkä Buranakin.

Pahoinvointiin varmaan vaikutti sekin, etten ollut saanut syödä mitään yli vuorokauteen. Jos silti olen hirveän kivulias avautumisvaiheessa, niin saatan ottaa kaiken mitä tarjotaan. Noi riippuvuutta aiheuttavat kipulääkkeet on ei-suositeltavia, koska säännöllisessä käytössä aiheuttavat lapselle vieroitusoireita syntymän jälkeen. Sama vissiin kaikilla Panacodeilla ja vastaavilla.

Pidän vielä vaihtoehdot avoimina. Ainakaan en halua väsyttää itseäni kivulla avautumisvaiheessa, jos helpotusta löytyy. En ainakaan aio olla mikään sankarisynnyttäjä.. Eletään tilanteen mukaan.
 
Muutenkin haluan yrittää ilman mitään lääkkeitä selviytyä, mutta tilanne näyttää sitten todellisuuden.
Kaikissahan on tietysti enemmän ja vähemmän haittavaikutuksia, mutta tuo kuulosti vaan jotenkin niin pelottavalta. Varsinkin kun siitä ei kerrota yhtälailla kuin epistä tai muista "perinteisistä" synnytyksessä käytettävistä puudutteista.
Pahoinvointi on ollut kuulema monella todella pahakin piikin jälkeen ja se ettei se edes auta kipuihin.
Eikai missään anneta mitään kysymättä, mutta pisti mietityttämään että mitä kaikkea sitä tuleekaan eteen ensikertalaisena, kun jotenkin kuvittelin että kaikista vaihtoehdoista jaetaan avoimesti tietoa.
 
Mullakaan ei ole erityisiä synnytyssuunnitelmia tehtynä. Tällä hetkellä kuvittelen, että saattaisin jopa selvitä ilman epiä, pelkällä ilolla, mutta aika näyttää sit kuin oikeasti käy. Ainakin luulen, että olen ajoittain tuntenut samaa mitä muut kutsuu sukkapuikoiksi, niin ne tuntuu mulla vaan hetkellisenä iskuna, eli tosi nopeasti ohimenevänä pienenä "kirvelynä" (en nyt keksi parempaakaan kuvausta, hiekkapaperin viilto olis toinen) alapäässä. Eikä muutenkaan ole juuri kipeitä tuntemuksia ollut, joten oma kuvitelma korkeammasta kipukynnyksestä elää vieläkin. Kerron sitten viimestään tammikuun puolivälissä että oliko näin :p
 
Mä olen synnyttäny esikoisen käytännössä pelkällä ilokaasulla, jos puolikasta annosta jotain mietoa kipulääkettä ei lasketa. Epiä ei "ehditty" laittamaan, eikä oikein mitään muutakaan. Kaasua hengittelin liikaa ja mulle tuli siitä ihan humalainen ja huono olo. Olin siis jo sairaalassa kirjautuneena ja seuraavana päivänä piti käynnistää synnytystä, mutta yöllä alkoi supistella sen verran, että avautuminen meni itestään aika pitkälle. Mä en taas ite kokenu noita alun supistuksia mitenkään sietämättöminä, enkä edes tajunnu, että ne oli niitä kunnon supistuksia :) Nyt vähän hirvittää, että miten mä tajuan täältä kotoa lähteä sairaalaan.

Sain sit kyllä lisää lääkitystä, että supistukset saatiin voimakkaammiksi ja sillon ne kyllä alko jo tuntumaan. Ja ponnistukseen kun mentiin niin olihan ne kivuliaita ja se, ettei aina saanu ponnistaa oli vielä vaikeempaa.

Mutta nyt toisella kertaa ajattelin koittaa sitä epiä, jos sen ehdin saamaan. Ilokaasulla ei ollu mun mielestä mitään vaikutusta, muuta ku se paha, humalainen olo. Mutta kaikki ollaan niin yksilöllisiä ja synnytykset on kaikki erilaisia, etten ole ihan kauheen tarkkaan miettiny suunnitelmaa tämän synnytyksenkään osalta. Just äitini kanssa juttelin ja hän on synnyttäny neljä lasta ja jokainen synnytys on ollu ihan omanlaisensa. Vauvat on ollu ihan erikokoisia ja joku on syntyny ennen aikojaan ja toinen taas menny yliajalle.
 
Tipunen, ilon kautta? :grin
Mut joo, mulla ei ole ennakko-odotuksia. Eniten pelkään, että a) kipu lamauttaa tai uuvuttaa b) saan hirveät repeämät (samaan syssyyn kuuluu imukupit ja pihdit) c) episiotomia pitää tehdä d) istukka ei irtoa kunnolla tai jää vuotamaan.

Kaikki pelot siis liittyvät itseeni, en epäile että vauva jäisi jumiin (synnytystapa-arvio viikon päästä, jolloin vauvan kokoakin pääsee arvioimaan) enkä osaa pelätä, että napanuora olisi kaulan ympärillä. Silti nekin on mahdollisia
 
Jooo-o - ilolla vaan. Muistelen jostain opuksesta tai lapusta lukeneeni tällasen kehotuksen :p. Siinä taisivat kyllä tarkoittaa, että hyvällä mielin, pelkäämättä, jolloin olis sitten vissiin rentoutuneena ja kaiken pitäisi mennä silloin helposti, ihanasti ja kivuitta :laughing025.

Joo, ihan en pelkästään tähän iloon luottaisi, vaikka yleensä iloista mieltä löytyykin vaikka olis kuin paha paikka. Aattelin siis ilokaasua (ja kenties ammetta) kokeilla ainakin ensi alkuun. Kyllä kipujakin varmasti tulee, mutta lääkkeet kehiin vasta sitten kun taju alkaa hävitä.... Mullakin pahin peikko on se, että jos joudutaan leikkelemään tai repeilee niin pahasti, että ei pysty pariin viikkoon tahi kuukauteen juuri liikkumaan.

Tahtoisin kuitenkin koiran takas kotiin viimestään viikon päästä kotiutumisesta, jolloin pitäs kyetä edes tää talo kiertämään kävellen ympäri pari kolme kertaa päivässä.
 
Mä en hätäsektiota pelkää mutta en saa noita repeämisiä pois päästäni. Se on oikeestaan ainoa pelko mulla! :/
 
No ite toivuin hätäsektiosta tosin hyvin ja nopeasti, mutta suunniteltu sektio kauhistuttaa. Jos päätän synnyttää normaalisti, yritän selvitä ilman mitään, mutta tiedän, ettei se onnistu. Viimeks tihkui lapsivettä jo vuorokautta aiemmin niin jouduin tippaan eli ei voinu ammetta kokeilla (ois ollu mulla ammeellinen synnytyssali) ja muutenki melkeimpä paikoillaan piti olla, joten kalvot puhkaistiin, jotta hieman nopeutus synnytys. Epiduraali hidasti avautumista, mutta sain parin tunnin tirsat ottaa, jonka aikana mies kävi kaupungilla syömässä. Sitten oksitosiinia lisäämään supistuksia ja epiduraalin teho oli jo lakannut. Kivut olivat valtavat. Ponnistusten ja imukupin jälkeen hätäsektioon, joten nyt en suunnittele mitään.
 
Itse epäilen että en kyllä selviä ilman kipuläääkettä/puudutusta, varsinkin jos tää synnytys kestää lähellekään niin kauan kun esikolta (vajaa 30h). Mutta avoimin mielin matkaan..
 
Mua on alkanut jännittämään ja tavallaan kauhistuttamaan synnytys. Esikoisen syntymä, 14 vuotta sitten, oli helppo ja nopea ja ilman kivunlievitystä pärjäsin hyvin. 7,5 tuntia, 7 sentissä kalvot puhkaistiin ja kipu loppui... Tähän asti olen ajatellut positiivisesti, että samalla tavalla menisi nyttenkin mutta entä jos... Tulee epävarmuus kun lukee synnytystarinoita ja tuntuu et oon ihan pihalla kaikista kivunlievityksistä ja missä vaiheessa mitäkin pitäisi pyytää. Edellisellä kerralla myöhästyin kun sanottiin että tule sairaalaan kun kipu käy sietämättömäksi, ei käynyt ajoissa ja jäin ilman kivunlievitystä... Mitään hätää ei varmasti tule olemaan jos vaan synnytys etenee nopeasti, silloin voin luottaa kipukynnykseeni, mutta kun mitään ei voi etukäteen arvailla... Huh...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top