Synnytyksestä palautuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja jutsa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä oon kyllä tässäkin suhteessa yllättynyt itsestäni, koska tosiaan varsinaiset raskauskilot lähti heti ja takaisin ei ole tullut, vaikka oon syönyt ihan mitä sattuu ja melkeinpä päivittäin jotain herkkuja... No iltapalat kyllä monesti meinaa jäädä syömättä, kun meen niin aikaisin vauvan kanssa sänkyyn ja sitten en välttämättä enää jaksakaan itse nousta sieltä, jos imetysessio ja nukutus venyy pitkäksi. Mutta voisin kyllä skarpata ton ruokavalioni kanssa ihan jo siksi, että multa saisi kyllä lähteä vielä raskauskilojen lisäksi se kymmenen kiloa ainakin. Nyt imettäessä voisi olla joku sauma, kun pikkutyyppi avustaa imemällä sen useamman sata kaloria päivittäin...

Kroppa on kyllä muuttanut mittasuhteitaan siinä määrin, että mahassa on röllykkää suhteessa enemmän tällä kilomäärällä, ja naama on taas hoikistunut. Että ei muuta kun lisää lankkua vaan, niin eiköhän se tästä. Tällä hetkellä lankutan ehkä hikisesti sen parikymmentä sekuntia. :smiley-angelic006
 
Täällä meni minuutti lankussa ,sit laitoin villasukat käsiin ja tein "voimapyörä" liikettä.
eli kontallee ja kädet liukuu eteen suoriks(lankkuasento polvet maassa) ja sit kropan vetäsy takasin(huono selittämään) 2x jaksoin, ihan pikkusen haastavaa tuntuu et vatsalihakset repee :DD
 
Mulla on raskauskilot ja vähän enemmänkin lähtenyt, mutta löysää lölleröä oon kyllä päästä varpaisiin. Intohimoisena tanssiharrastajana aion kiinteytyä tanssisalissa, mutta vimmatun kurkkukipu nyt estää tanssikoulu-comebackin tekemisen.

Vauvatanssin lopussa tehdyt pilatesliikkeet menivät kevyesti, mutta nyt on kyllä joka paikka kipee :) Että ei ihan entiseen malliin tunnu kroppa kestävän.

Ja raskausarpia on paljon. Vaan en anna niiden häiritä. Tai minkään. Olenhan tehnyt aikamoisen duunin kun kasvatin ja synnytin pienen ihmisen taimen. Kyllä se jossakin saa näkyäkin vielä tässä vaiheessa!
 
Triina sä oot vaan niin ihana. Ihailen sun ajattelutapaa ja jaksamista. Hitto ku itekki osais olla positiivisempi ja itselle armollisempi. Mä oon aina vaatinu iteltäni paljon, ihan arkisissa asioissa... Nyt tänään päätin, et hitto kun väsyttää niin menen nukkumaan, enkä väkisin treenaamaan, kun itkin jo et ku en jaksa, ja kaikki tää on vaan omaa vikaa, kun luon ihan itse itelleni nää paineet.
Pitää viedä koiraa, älä missään nimessä pyydä apua jos väsyttää, on just pakko nyt siivota, pitäs mukamas treenata näin ja näin monta kertaa viikossa, muuten tulee morkkis, ja pitää kokoajan olla tekemässä ja menemässä! Ei mikään ihme jos päivittäin kiukuttaa. Mä haluan eroon tästä itteni ruoskimisesta, että olis muka PAKKO aina jaksaa kaikkea.
 
Ps.iloveyou, lopeta hetipaikallaNYT se stressaaminen ja itsesi ruoskiminen! Mä oon sitä mieltä oikeesti, että meillä kaikilla on synnytyksestä aika vähän aikaa vasta. Nyt täytyy levätä ja antaa kropalle aikaa palautua kunnolla. Kun lapset kasvavat niin juostaan niiden perässä ja kulutetaan kaloreita :)

Kyllä se treenin aika ja paikka tulee vielä... varmasti hyvin piankin. Mutta äiteinä olemme vauvojemme tässä ikävaiheessa varmasti kaikki väsyneitä ilman ylimääräisiä paineitakin. Mä yritän joka päivä muistuttaa itseäni relaamaan ja keskittymään kiireettömään oleiluun pojan kanssa.

Kun poika oli viikon vanha, stressasin hänen nukkumistaan vieressäni. VIIKON vanha, kelatkaa! Olin huolissani, ettei poika opi omaan sänkyyn jne. Ja mitä kaikkea huolta sainkaan lisää ja mitä kaikkea tässä on menty läpi. Että nyt ihan haluaisin sanoa silloiselle minälleni, että ole hyvä ja lopeta stressaaminen ja yritä nauttia :)
 
Triina, mä stressailin samaa kun tyttö oli muutaman viikon. Tuntuu ihan käsittämättömältä, tottakai sellasen ihmisentaimen kuuluukin olla lähellä äitiään. Et kaikesta sitä saakin stressiä väännettyä.
 
Joo tuntuu nyt kun vauva on 3kk niin ihan tyhmältä kaikki ajattelu mitä panikoin kun oli vasta muutaman viikon.. siis ihan samaa että ei saa nukkua vieressä on nukuttava omassa sängyssä,neuvolasta kun kävivät kotona sano että pidätkö kokoajan poikaa sylissä,mietin hetken hölmistyneenä ja sanoin että joo kyllä varmaan sitten pidän. Sen jälkeen kävin miettimää että lasta ei "saisi" pitää sylissä voi juma mitä muiden kommentit saa omassa pääkopassa tapahtumaan,nyt tunnen suorastaan huonoa omaa tuntoa että en 3viikkoista vauvaa pitänyt ehkä tarpeeksi,omasta mielestä.

Nyt yritin lopettaa karkin ja herkkujen syönnin, sitten tuli stressi näistä terveysasioista ja aloin suorastaan tunnesyömään.. äsken tein paahdettuja pähkinöitä fariinisokerilla ja söin varmaan 2tuhatta kaloria että repikee siitä huumorii tähän iltaan :D
nälkä on että eikun syömäään :joyful:
 
Mä yritän nyt tsempata itseäni ja nauttia nyt tästä mitä mulla on. Ei vois olla mitään ihanempaa, kun nyt vieressä oleva vaippapeppu, joka ähisee söpösti syödessään <3 Kiitos tsemppaaveista kommenteista. Mulla on ollu aina tätä et oon ankara itelle. Ajattelin huomenna kysellä jos pääsis neuvolapsykolle käsittelee näitä asioita, en jaksa itseäni enään tälläsenä. Haluisin ees oppia ymmärtämään paremmin itseeni ja miettii miks teen tätä ja stressaan itse itseeni.

Mä oon myös sitä mieltä et vauva on tarkotettu lähelle vanhempiaan. Meillä nukutaan vieläkin vähän miten sattuu, en siitä ota paineita jos vauva nukkuu paremmin lähellä. Sit nukkuu ja kyllä me vielä opitaan itsenäisiks :D
 
Mäkin olen kärsimätön..
Käytiin eilen isyydentunnustuksessa, niin mä yritin tiirailla muiden äitien vatsoja, löytyykö samanlaista kuin mulla vielä. En nähnyt niiden löysien neuleiden ja takkien alta kyllä mitään, että pömpöttääkö siellä maha vai ei höh.. :p
Mies lohdullisesti sanoo, että mulla oli sentään niin isokokoinen maha näin pieneksi naiseksi.. Mutta oonkin ollut aina hyvä (huono) vertailemaan itseäni, pöh,
Silmät kans tuntuisi huijaavan itseäni, joinain päivinä näytän peilistä hyvältä ja näyttäisi edistystä tapahtuneen kropan ulkonäössä, mutta seuraavana päivänä näytän yhtä räjähtäneeltä.

Kahvakuula, puuskahduttavat vaunulenkit ja venyttelyt käytössä. Ensi viikolla on jälkitarkastus, jonka jälkeen ottaisin kovemmat keinot käyttöön. 8)
Janoan hikistä liikuntaa.
 
Hyvä Ps.iloveyou! Siitä se lähtee! Itse kävin raskauden aikana neuvolapsykologilla, koska pelkäsin, että jotain raskaudessa menee pieleen.
 
Mä oon oppinut stressaamaan muiden antamien kommenttien myötä, kuin mitä olisin ehkä muuten stressannut. Esim. n. viikon ikäisenä poitsu nukkui mun vieressä perhepedissä yhden yön ja sain siitä kamalat syyttelyt päälleni, ettenkö tajua, mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua.

Jotenkin tunnen olevani kaikkien katseltavana ja arvosteltavana usein, jos paikalla on sukulaisia tai muita tuttuja, varsinkin vanhempia ihmisiä. Jotenkin tosi stressaavaa, kun itse yrittää kasvaa äitiyteen ja haluaisi nauttia tästä kaikesta.

Ps.iloveyou nyt rennompaa mieltä kehiin ja nautit liikunnasta mm. pikkuisen kanssa. :)
 
Lupu - ihan sama juttu taalla etta panikoin kun vauva nukkui vaan sylissa tai minun vieressa. Ihmiset sanoivat ymparilla etta varo vaan oppii nukkumaan vaan sylissa. Jouduin hirveasti lukemaan netista niin toisten kokemuksia etta tietoa attachment parenting-suuntauksesta, joka kannustaa perhepetiin ja vauva-lahtoiseen vauvan hoitoon ja nukuttamiseen seka kantorepun kayttoon. Itsella oli vankka uskomus etta miten toimin on parasta meidan vauvan perusturvan kehittymisen kannalta. Kuluttavaahan se oli, kun vauva oli kiinni minussa 24/7 ja hyva kun vessaan paasi, mutta viela kuluttavampaa siita teki ulkopuolisten kommentit ja kritiikki. No kaytanto on jo opettanut, etta nyt kohta 3kk vanhana, vauva on jo nyt taman ja viime viikon aikana alkanut nukkumaan sangylla yksin paikkareita ja jopa nukahtanut vaunuihin useamman kerran. Eli nukkuu muuallakin kuin sylissa ja han on kovin tyytyvaisen oloinen, iloinen poika. Vauvalle on muodostunut jo nyt selkea iltarutiini ihan melkein itsestaan vauvan tarpeista. Samoin kun jotkut muut perhepedissa nukuttavat en ole hirveasti karsinyt unettomuudesta sitten ensimmaisten viikkojen, kun olen nukkunut silloin kun vauva nukkuu ja tama on ollut meidan selviytymiskeino. Mies myos totesi, etta mita kauheaa siina muka on etta antaa vauvalle korviketta ennen maitoa tulee kunhan maidon tuotannon vaan saa kayntiin.. Jotenkin jai synnytysvalmennuksesta se kuva, etta se olisi jotenkn epasopivaa. Meidan vauva ei edes pystynyt imemaan ennen kuin kielen kiinnike operoitiin. On ollut uskomatonta huomata kuinka neuvojia on ymparilla ja on pitanyt olla todella vahva, etta pitaa oman paansa ja tekee niin kuin itse kokee parhaaksi. Toisinaan olen ollut epatoivoinen, mutta nyt alan huomata etta kaikki tapahtuu kylla ajallaan. On luonnollista etta vastasyntynyt haluaa aidin turvaa ja olla sylissa koko ajan. Sanoinkin kritisoijille, etta tulee aika jolloin poika ei halua enaa aidin sylia ja yritan nyt nauttia tasta ajasta. Tuskin meilla tulee olemaan 18-vuotias nuori mies, joka viela nukkuu mamman vieressa. :)

Lihakset ovat muuttuneet laskiksi, mutta jotenkin yritan toistaa itselleni etta niin kauan kun imetan on kroppa vauvan armoilla. Pelkaan maidon tuotannon tyrehtyvan jos kovin alan lahduttaa ja liikkua. On aika vaikeaa syoda pelkastaan terveellisesti ja imettaa. Olen vahan joutunut keksi-koukkuun. :confused: Ehka nyt kun aloitan pilateksen niin olosta tulee hieman mukavampi.
 
Kyllä minäkin uskon, että lapsella on myös luontainen tarve läheisyyteen, eikä siitä suurta vahinkoa tule jos lapsi esim nukkuu äidin kanssa vauvana vähän pidempään. Minun työkaverini, joka on itse lastenpsykiatri jopa ihmetteli kun ilmoitin, että haluaisin nukkua sängyssäni rauhassa ilman lasta. Eipä se ole tosin onnistunut kun meillä heräillään niin paljon. Mutta sitten yksi muutenkin pätevän oloinen englanninkielinen nettisivusto (parentingsciense.com), muistutteli siitä, että ihminen on kuitenkin alkujaan saalis-ja laumaeläin, joten vauvalla on luontainen tarve läheisyyteen, eikä mitään tutkimustietoa ainakaan ole, jonka mukaan esim perhepeti olisi jotenkin haitallinen (paitsi että ehkä lisää hivenen muutenkin melko olematonta kätkytkuoleman riskiä).
 
Ja vähintääkin pitäis sen terveellisen ruuan olla helposti saatavissa. Keksien napostelu ei vaadi vaivaa. Ristiäisistä jäi ihan liikaa herkkuja vaik ihmiset veikin niitä mukanaan..
 
JaneDoe - tilastojen mukaan kulttuureissa, joissa perhepeti on normi kaytanto (Aasia) katkyt-kuolema on melkein tuntematon. Arvellaan etta aidin laheisyys auttaa vauvan parasympaattisten (niin kait se oli) toimintojen tasautumista. Siksipa esim taalla painotetan ihokontaktia vastasyntyneen kanssa. Perhepeti on turvallinen, jos se vaan tehdaan niin etta riskit on minimoitu esim nukutaan kyljellaan jalat koukussa, ei juoda eik tupakoida jne. Kun vaan olisin tiennyt taman alussa.

Olen yrittanyt ymmartaa vauvan tarpeita juuri luonnon ja elainten kautta. Minun pieni karhun pentuni, joka on nytkin nukkunut melkein kolme tuntia sylissa kun paikkarit aikaisemmin olivat katkonaisia ja siita johtuen vauva oli kovin karttyinen. :Heartred
 
Se on tosi tärkeää, että tekee niin kuin parhaaksi kokee, koska aina jostain tulee kritiikkiä. Varmasti samaan lopputulokseen, hyvään perusturvaan ja rakastetuksi tulemisen tunteeseen, on monta hyvää reittiä. Perhepeti, oma sänky vanhempien lähellä tai omassa huoneessa. Eri vauvoille ja eri tilanteisiin sopii eri jutut. :)

Tuo on just se mistä minulle tulee fat suit -fiilis, kun lihakset ovat kadonneet ja korvautuneet löysällä. Vaikka siis kiloja ei ole kuin 4 kg alkupainoon, ovat vartalon koostumus ja malli muuttuneet. Kaipaan sitä tunnetta, kun aamulla herää ja tuntee käyttäneensä lihaksia. Nykyään paikkoja kolottavat epäergonomiset asennot tai lihasjumit. ;)

Ja olen samaa mieltä, etten uskalla laihduttaa imetyksen aikana ja tosi vaikeaa on syödä riittävästi terveellisesti niin, ettei ole koko ajan nälkä, kun aikaa ei ole hirveästi kokkailla.
 
Mä sain tänään oikein kunnon väläyksen, kun katselin mahaani peilistä. :D Jos miettii lähtötilannetta, niin olihan se timmimpi, niikuin on moni täällä sanonut..mutta olihan moni varmaan tehnytkin sen eteen jotain hetken jos toisenkin! Toiseksi jos masu kasvaa n. 9kk ja sinne mahtuu 3-4kg ihmisen taimi, lapsevedet, istukat ja muut kaverit, niin eihän sen tarvitsekaan vielä 3-4kk synnytyksestä olla yhtä timmi kuin ennen raskautta! Onneksi! Ihan liian ankaria taidetaan kuulkaa naiset olla itsellemme! :)
 
Noh... Mä tosiaan oikeesti huomasin tänään, et menny vatsa taas vähän pikkasen enemmän kasaan. Ja mietin myös, et herranjumala synnytin vasta 2kk sit, mitä ihmettä vaadin kropaltani??? 9kk meni, ja nii eiköhän siihen palautumiseenkin voi mennä ihan yhtä hyvin saman verrankin. Tietenkin hommaa voi yrittää nopeentaa terveellisillä elämäntavoilla, koska raskausaikana ne ei ollu niin terveelliset mitä olis voinu... Mutta niinpä, ollaan kyllä monet sellasia tomppeleita et ei rajaa :D

Ja ekaa kertaa kattellu mun arpista masuakin ja ajatellut et mulla todellakin on omannäköinen masu, ja en voi oikeesti häpeillä sitä koko elämääni, energian tuhlausta sellanen! Pöh! Tälläset fiilikset tänään, huomenna varmasti taas kelkka kääntynyt :D Naiset <3
 
Mä en oo pahemmin kroppaani tuijotellut, mielestäni oon ihan samannäköinen kuin ennen raskautta - ok, vähän ehkä tossa edessä löysää nahkaa ja kasvot jotenkin luisemmat (oon tosi pyöreäposkinen) ja vaaka näyttelee mitä näyttelee... +/- 1kg lähtöpainoon :D MUTTA mun kunto! Oon niin räkäsessä kunnossa, ettei mitään rajaa... just eilen kaverin kaa päätettiin, et nyt aletaan tekemään ees jotain :P en siis ole mikään himoliikkuja, en saa kiksejä hikoilusta ja liikunnasta eli pitänee vaan keksiä, et mitäs alettais "harrastaa". Vinkkejä huonokuntoisella liikunnan aloittajalle? Oisko ihan salitreeni hyvä?

PS. Oon siis nuorena kyllä tehnyt vaikka ja mitä, ihan sairaalloiseen meininkiin asti, eli ei esim. se sali mikään vieras paikka oo.
 
Itsellä kilot karistettu ja muutama ylimääräinenkin, kiitos kuulunee puhtaasti imetykselle ja vaunulenkeille. Mahassa on toki löysää ja tiedän, että se ottaa aikansa. Esikoisesta saadut raskausarvetkin on vielä jäljellä..tästä kakkosesta ei paljoa tullutkaan arpia vaikka maha oli isompi. Molemmissa raskauksissa rasvailin kyllä paljon, kait se oli tähän toiseen raskauteen jo niin arpeutunut, ettei ollut enää paikkaa, mistä uudelleen venyä :P

Pissa ei lirahtele enää yskiessä tai aivastaessa mutta silti alhaalla ei tunnu vielä omalta..yritän muistaa treenata lantionpohjaa mutta välillä se vaan unohtuu. Ensi kuussa meinasin palata kuntosalille..vähän jo odotan, pitkän tauon jälkeen. En tammikuussa halunnut mennä kaikkien uuden vuoden lupauksen tehneiden kanssa aloittelemaan.. Odotan, että väki vähenee ;)

Perhepedistää vielä sen verran, että älkää välittäkö mitä muut puhuu. Te itse tiedätte parhaiten, mikä on teille ja lapsellenne parhaaksi ja mikä teidän elämään sopii. Me kans nukuttiin esikoisen kanssa ensimmäiset 3-4 kk perhepedissä ja saatiin varsinkin omilta vanhemmiltamme paljon negatiivista kommenttia aiheesta (tätä sukupolvee, että itku vaan vahvistaa keuhkoja jne jne..). Syy, miksi siirryttiin pinnikseen oli niinkin yksinkertainen kuin kesähelteet..Yhtenä yönä esikoinen vaan puhisi ja ähisi niin paljon vieressä, että päätin laskea hänet pinnikseen ja kas, nukkuikin siinä paljon paremmin. Ja paremmin nukkui myös seuraavat yöt. Eli elkää murehtiko, kyllä ne tottuu vielä omaankin sänkyyn. Tämä kuopus on nukkunut lähinnä pinniksessä alusta alkaen..itse nukun paremmin niin kun olen tottunut mahallani nukkumaan. Pinnis on kuitenkin meidän sängyssä kiinni ja saan kädellä sieltä rauhoiteltua, jos tarvis. Hyvin nukkuu..toki joskus on imetyksen jälkeen saattanut jäädä viereen köllimään. Pinniksessä myös esikoisen vuoksi, joka joskus aamuisin kömpii meidän viereen nukkumaan. Turvallisempaa kaikille.. meillä ei kuitenkaan ole kuin se normi 160 cm sänky, jossa esikonen viihtyy lähes poikittain ;)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top