Meidän suvussa ei ole yhtään normaalia ihmistä eikä varsinaisesti tiedetä, mikä on tavallista. Siksi en oikein osaa arvioida, ovatko anoppi ja appiukko tavallisia.Yölento :) Ihania ihmisiä ovat nämäkin, riippuu miten arvioi. Tavallisena tarkoitan todella tavallista. Mieheni on kaikkea muuta, kuin tavallinen, eli täysin erilainen, kuin vanhempansa. Hänkin tylsistyy hetkessä anoppilassa (synnyinkodissaan), vaikka paljon puhutaan ja kaikki yhdessä nauretaankin. Anoppi varsinkin on kova nauramaan ja lämminhenkinen ihminen. Kaikki on kuitenkin niin tavallista ja ajattelumallit liiankin tavallisia.
Jostain syystä kaikki erilaisuus kiehtoo ja kaikki tavallisuus tylsistyttää. Elämässä pitää olla hieman hohtoa, luxusta, takkatulen loistetta, eikä eri taustat tai kulttuuritkaan ole haitaksi :)
Me emme ole miehen kanssa kertaakaan ottaneet esim. yhtä lasia viiniä tai muuta, koska pitäisivät sitä epäsopivana. 
:) Tänään sit synttäreiden kunniaksi mennään neuvolaan hakemaan muutama piikki reiteen. Juhlat oli lauantaina. 

Sankari ollut tänään tarmoa täynnä, ihan kuin tietäisi täyttävänsä vuoden


Neuvolassa sai vaan kaksi piikkiä, MPR jätettiin myöhemmäksi, kun kyllä se kaksi piikkiä yhdellä kertaa riittää. Vielä ainakaan ei ole niistä kahdesta tullut mitään erityistä. Pojan 1v mitat ovat nyt sitten 80,8cm ja 11360g! Aika komeat mitat siihen nähden, että kolme edellistä lasta aika pikkuruisia ja esim. tuo tyttötaapero oli samanikäisenä vähän yli 7kg ja nyt siis poika painaa enemmän kuin isosiskonsa, mutta on kuitenkin sopusuhtainen. Ja kehitys ikäisen tasoista. Näytti th:lle kaikki osaamansa temput (miten kävellään tukea vasten, noustaan seisomaan, pinsettiotteen jne). Ja sit lopussa huusi kuin syötävä kun piikit sai. Ne saa aina pahan tuulen aikaiseksi, mutta onneksi ohi menevää.
tuskin vielä poistun, mutta yksin puhuminen on vähän jopa noloa.
Silloin ainakin meillä on eniten pihatöitä, kun taloyhtiössä ei ole ulkopuolista "auraajaa", että voi sitä lapioimista ja auton kaivamista lumesta...
Auton lasien raaputtamista, jäällä liukastelua ja muutoinkin kylmässä hytisemistä, loskassa rämpimistä. Täällä sitä ei kaivata, ei!!