Synnyttäneet --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja maria75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuon sairastavuuden vuoksi ihmettelen, mikä kiire poliitikoilla on saada pienet hoitoon. Tutkimusten mukaan kuitenkin se kolme vuotta on ratkaiseva ikä. Jos lähtee töihin ja joutuu joka tapauksessa olemaan puolet ajasta kotona potilasta hoitamassa, niin kuka siinä voittaa?

En siis tarkoita, ettei kukaan saisi mennä töihin aikaisin tai mikä hoitomuoto on paras, vaan ihan näitä poliittisia visioita ihmettelen. Onkohan siellä kenelläkään kokemusta siitä, mitä arki on pienten lasten perheessä. Tokihan on niitä harvinaisia lapsia, joihin eivät taudit iske, mutta heitä on häviävän pieni vähemmistö.
 
Yölento, samaa olen myös ihmetellyt. Lisäksi sitä että tarhaa perusteellaan sosiaalisten taitojen kehittymisellä. Alle 3v ei vielä kavereita kaipaa jatkuvasti. Ennemminkin jatkuva meteli ym stressaa lasta. Virkamiesten väitteet laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on pelkkää sanahelinää kun samalla ryhmäkokoja kasvatetaan ja henkilöstöä vähennetään.
Kolmas mikä aina saa mulla ärsyynnyksen aikaan on tyypit jotka väittää äitien laiskottelevan kotona heidän verorahoillaan. Ensinnäkin kotihoidontuki on vain puolet minimi työttömyysrahasta. Ja tarhasta maksetaan itse se 300 eur vaikka oikea kulu on 1500-1700 eur per lapsi kuukaudessa jonka valtio/kunta verorahoilla kustantaa. Ihan yksinkertaisella matematiikalla lasten kotihoito on kaikille edullisempaa. Plus varsinkin näin vanhana äitinä aina ärähdän että itsehän en ole ilmeisesti koskaan veroja maksanut 20v työuran aikana.
 
Tuon sairastavuuden vuoksi ihmettelen, mikä kiire poliitikoilla on saada pienet hoitoon. Tutkimusten mukaan kuitenkin se kolme vuotta on ratkaiseva ikä. Jos lähtee töihin ja joutuu joka tapauksessa olemaan puolet ajasta kotona potilasta hoitamassa, niin kuka siinä voittaa?

En siis tarkoita, ettei kukaan saisi mennä töihin aikaisin tai mikä hoitomuoto on paras, vaan ihan näitä poliittisia visioita ihmettelen. Onkohan siellä kenelläkään kokemusta siitä, mitä arki on pienten lasten perheessä. Tokihan on niitä harvinaisia lapsia, joihin eivät taudit iske, mutta heitä on häviävän pieni vähemmistö.

Yölento :)

Mielenkiintoinen näkökulma! Otit asian esille täysin uudesta näkövinkkelistä.

Mekin ollaan kauhistuneita, että mikä poikaa nyt vaivaa, kun aina varsin terve, että ollaanko tehty jotain väärin. Raskas taakka aloittaa töissä ja kuukauden sisällä lapsi on kuumeessa kahteen eri otteeseen. Sanaton :(

Kotona oli 8kk ikään saakka täysin terve, ei kertaakaan kipeä. Sitten tuli jotain pientä...
 
Kolmas mikä aina saa mulla ärsyynnyksen aikaan on tyypit jotka väittää äitien laiskottelevan kotona heidän verorahoillaan. Ensinnäkin kotihoidontuki on vain puolet minimi työttömyysrahasta. Ja tarhasta maksetaan itse se 300 eur vaikka oikea kulu on 1500-1700 eur per lapsi kuukaudessa jonka valtio/kunta verorahoilla kustantaa. Ihan yksinkertaisella matematiikalla lasten kotihoito on kaikille edullisempaa. Plus varsinkin näin vanhana äitinä aina ärähdän että itsehän en ole ilmeisesti koskaan veroja maksanut 20v työuran aikana.

Eclipse :) Voin sanoa, ettei äidit laiskottele kotona :)

Meilläkin töissä on aika vaihdikas meno ja todellinen aika esim. syödäkin päivällä on 15min, eikä se lainmuksainen 30min. Tämäkin lounaaseen varattu aika puhutaan vain töistä. Pahimimmillaan lounaalla mukana asiakkaita.

Meillä ei saa/sovi yksikseen käydä syömässä, vaan koko työporukka menee aina yhdessä, koska firma maksaa luonaan/syömiset!

No, sitten huomaan, että olen aina ollut tehokas ja monitaitoinen työntekijä, mutta kyvyt on nyt entistä paremmat Äitiyden vuoksi!:p Monikaan ei ymmärrä, että miten osaavaksi äitinä tuleekaan...

Aina vaan puhutaan sairaspoissaoloista:shifty:

Niin, ilmeisesti sain palkankorotuksen, koska tilinauha näytti oikein hyvältä :grin
 
Eclipse, hyvin kirjoitettu!

Tähti, ette ole tehneet mitään väärin, mutta pienen vastustuskyky ei ole vielä niin hyvä kuin isompana. Hoidossa käydessä bakteereita tulee kodin lisäksi jokaisen muun hoitolapsen kotoa ja tietenkin hoitajan perheen omat pöpöt ja kaikki, mitä miehen kanssa tuotte töistä. Pienet käyttävät paljon käsiään ja maistelevat kaikkea
Tauteja ei millään voi välttää. Käsien pesu on hyvä lisä mutta ei takaa mitään.
 
Nopea kommentti vaan ennen unia. (Kauhee kiire jouluun asti, ei oo aikaa tänne xD)

Eli mun kaverilla siis meni 1,5v hoitoon aikanaan ja oli ekan 1kk aikana 3 pv tarhassa! Kaiken muun ajan sairaana kotona!! Käsittämätön kierre oli.. mut sit sen jälkeen helpotti. Vanhemmat oli vuorotellen poissa ha toinen onneks pysty etäpäiväilee välillä.
 
Yksi asia josta aika vähän puhutaan on myös se että lapsen suolisto kehittyy muistaakseni noin kaksi vuotiaaksi asti ja se on suuri osa vastustuskykyä. Samoin ruokavalion merkitystä on vasta nyt alettu tutkimaan. Esim D-vitamiini lisä tunnetusti vähentää flunssia myös pienillä. Tärkeää on myös syödä paljon hedelmiä ja marjoja. Maitohappobakteerikuurikin aina silloin tällöin on hyväksi.
Esim meillä ei ole sairasteltu ja tyttö syökin joka päivä useampaa erilaista hedelmää tai marjaa. Ja joka päivä saa myös D-vitamiini purutabun. Lisäksi viljoja syödään varmasti keskiverto perhettä vähemmän. Toki saa maistaa herkkuja erikoistilanteissa eli en ole enää sokeri/suola natsi. Enkä muutenkaan yritä leikkiä mitään superäitiä vaan ruuat on puoliksi kotiruokaa ja puoliksi purkista. Itsellä moniallergikkona ja entisenä vatsavaivaisena on niin paljon kokemusta siitä miten paljon suolistolla on merkitystä koko kehon hyvinvointiin että luin aikoinaan heti kaiken pienten suoliston kehityksestä ja vaivoista. Olen sitten sen perusteella yrittänyt lapselle ruokia valita. Mutta onneksi tyttö ei ole ainakaan vielä ollut millekään allerginen tms. Tosin mäkin sain suurimman osan vasta teininä.
 
Meillä on sekä esikoinen että tämä nuorin olleet vauvoina varsinaisia pöpön nappaajia. Esikoinen sairasti milloin mitäkin (nuhakuume, vauvarokko, vesirokko, mahatauti) puolivuotiaasta 2,5-vuotiaaksi noin kerran kuussa. Oli kotihoidossa lähes 5-vuotiaaksi asti, mutta toki käytiin kerhoissa ja harrastuksissa, kylissä ja kaupoissa. Monipuolisesti syötiin ja syödään yhä. Lääkärissä käytettiin ja tutkittiin, ei mitään perusongelmaa. Sittemmin tyttö on ollut kiitettävän terve.

Tämä tuorein poikanen oli ekassa flunssassa alle puolivuotiaana. Nyt ollut jopa muutaman viikon välein kipeänä... Poika on kotihoidossa, imetän pari kertaa päivässä, elämäntavat ovat ihan terveelliset. Liian steriiliä meillä ei ole, ja koira kantaa pihalta pöpöjä vastustuskykyä lisäämään.

Yritän tässä sanoa, että joskus nää on vähän henkimaailman hommia... Vaikka kaikkesi teet, niin silti sairastuu. Toki kannattaa noudattaa ohjeita ja antaa vitamiinilisät sun muut, mutta nekään ei takaa automaattisesti terveitä päiviä.
 
Saas nähdä, miten meillä sitten lähtee parin kuukauden päästä, tuleeko kierre vai ei. Olen kotona ollessani pyrkinyt käymään kerhoissa, vauvatapaamisissa ja lapsiparkeissa, että tulis ”nuoltua” pinnoilta pöpöjä jne.
Lapsiperheen arki pölähti meille jostain takavasemmalta, kun mieheni eilen diagnosoi itseltään kihomadot. Ilmeisesti meillä muilla ei ole vielä oireita. Lääkekuurin saavat tietysti koko talon väki: minä, tyttö, mummu ja sisko mieheni lisäksi. Olisko tullut siskonsa perheeltä, missä vieraili muutama vko sitten, en tiedä.
 
Olet Napu oikeassa tässäkin. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen niin loppu tulos on aina jokaisen kohdalla erilainen :)
Lähinnä mäkin halusin tuoda tuon ravitsemus näkökulman esille, koska se aina tuppaa unohtumaan usein keskusteluista. Mä esim en käy perhepuistoissa ym joten tyttö ei myöskään altistu niin paljon eri pöpöille. Toki pyörii kavereiden lasten ja eläinten kanssa. Toivon tietty et ehtii kehittää hyvän vastustuskyvyn ennen tarhaa, mutta se on kait toiveajattelua. Se on tosiaakin melko pieni prosentti lapsista jotka ei itseensä tarhan kaikkia tauteja keräile.
 
Saas nähdä, miten meillä sitten lähtee parin kuukauden päästä, tuleeko kierre vai ei. Olen kotona ollessani pyrkinyt käymään kerhoissa, vauvatapaamisissa ja lapsiparkeissa, että tulis ”nuoltua” pinnoilta pöpöjä jne.
Lapsiperheen arki pölähti meille jostain takavasemmalta, kun mieheni eilen diagnosoi itseltään kihomadot. Ilmeisesti meillä muilla ei ole vielä oireita. Lääkekuurin saavat tietysti koko talon väki: minä, tyttö, mummu ja sisko mieheni lisäksi. Olisko tullut siskonsa perheeltä, missä vieraili muutama vko sitten, en tiedä.

Katjusha :) Toivotaan parasta. Etkö vielä aloittanutkaan töitä?:rolleyes: Vai oonko vaan missannut jotain...

Alku oli aika kaaos, aloitella työt ja poika kipeä kahteen otteeseen heti alussa:sad001 Kuumeet ja räkä/köhä kesti monta päivää putkeen ja vuoroteltiin miehen kanssa. Mitä ihmetttä me kaikkea kummasteltiin, kun meidän poika ei sairasta juuri koskaan ja nyt tautien kestokin on lähes tuplat!!:woot:

Yöt oli yhtä valvomista. Onneksi töissä ymmärrettiin, etten ole nukkunut lähes ollenkaan, kun poika on kuumeessa ja valittaa. Nämä tuli siis heti, kun hoidon aloitti:sad001:banghead:

Toivottavasti vois alkaa vähentyyn nämä tilanteet...

Sitten toinen, firmalla itsellään sytytti, etten "luultavasti" ole yhtä pikkujouluhenkinen, kuin muut. Tänään kysyttiin lähdenkö hotelliin yöksi, kuten muuto_O Arvostan huomiota, ja sanoin, etten voi olla pois yötä, kun on 1-vuotias lapsi kotona. Muutoin osallistun ainakin osittain muuhun.
 
Tähti, oonhan mä jo töissä. Mieheni on ensi viikosta alkaen koti-isänä. Tämä viikko sukulaisten voimin :)

:) Katjusha, sit mä missasin jotain...Miltä työt vaikuttaa? :rolleyes:

Mulle tuli käsitys, että on töissä kakkosluokan kansalainen, kun sinne palasi. Mutta tilanne korjaantui noin 1kk jälkeen :) Miten koit tilanteen?

Äitinä olo töissä on erilaista, kuin lapsettomana. Mulla on tunne, että osaan jotain enemmän, olenhan Äiti :) Työtkin osaan paremmin, koska tunnen enemmän vastuuta, sillä yötä päivää lapsen kanssa pitää joustaa.Vaikea kiteyttää, olen ylpeä!!! En itsestäni, vaan tuosta ihanasta ja upeasta pojasta!!:Heartbigred:Heartred:Heartred:love7
 
Tähti, meillä on paljon naisia ja äitejä töissä. Esimiehelläni on kaksi lasta (mies). Aivan sympaattisesti kaikki ovat suhtautuneet ja kyselevät, miten tyttö voi ja kuka hoitaa jne. Nyt on lähinnä aivojen uudelleenohjaus menossa, ja virittäytyminen työmoodiin. Ihan armollisella tahdilla tämä menee :)
 
Katjusha :) Hienoa :) Meilläkin on suht. hyvin suhtauduttu...toiset ehkä paremmin, joilla on itselläkin lapsia :) Meillä kaikki on miehiä, vain kaksi naista, eli yksi mun lisäksi. Omistaja (mies) kyllä hyvin, mutta hänellä on myös jälkikasvua...

Selvästi huomaa, että ne joilla ei ole lapsia ( miehiä), niin ei piittaa mitään...

Mutta joo, "lapsiystävällinen" työnantaja, koska yhä on työpaikka tallella...<3
 
:greet008

Täytyy todeta, että parempaan suuntaan on Suomen talous mennyt. Meidän firmalle tuli ENNÄTYS, laskutuksesta eilen. Omistaja ihan kylpee rahassa, (luultavasti hankkii kalliin huvipurjeensa tilalle super luxusjahdin sinne Kreikan saaristoon).

Se näistä töistä.

Poika pitää hämähäkeistä lauluineen ja ne on niin täysi kauhistus...:woot: Huhh....:joyful:

Last edited by a moderator:
Kp 1/30.... uusi kierto :)

Tällä kertaa ei missata ovista. Toiveet korkealla :)

Joku saattaa hämmästellä, mun tapaa kirjottaa töistä. Tosiasissa työt on vaan pakollisia, eikä edes tunnu enää yhtä tärkeiltä, kun maailmassa on lapsi. Toinen on, että muutokset tai uudet henkilöt ei aina miellytä.

Voi, kumpa pian plussaisi, niin pääsisi takaisin äitiyslomalle :) Perspektiivi on muuttunut todella täysin äitiysloman aikana ja kotonaoloa yllättäin arvostaakin, toisin, kuin ikinä oletti.

Myös vähän meinaa jopa ärsyttää työpaikan tyyli ahneudesta ja rikkauden esiintuomisesta. Ihankuin kaikki tärkeä olisi vain rahaa...:shifty:
 
Niinhän se menee että äitiys kasvattaa :p
Itsellä tietty tyttö on myös yllätyslapsi, jota mun ei pitänyt koskaan saada, joten tie oli ainakin aluksi varmaan muita kuoppaisempi :rolleyes:
Mä oon huomannu sen, että kun pääsi pois siitä työelämän stressaavasta oravanpyörästä sekä kotielämää halveksuvasta ilmapiiristä, ja nyt kun vauvavuosi on takanapäin, niin sitä jotenkin tuntuu että saa olla vihdoin oma itsensä. Mä voisin oikeasti jäädä kotiäidiksi, mutta se nyt ei ole taloudellisesti mahdollista. Tosin en osaa olla tekemättä mitään joten nytkin on selkä jumissa liiasta virkkaamisesta kun pitää saada jotain edes aikaiseksi. Mut eiköhän tääkin mania oo kohta selätetty ja sit onkin aika käydä fyssarilla hoitamassa taas selkä kuntoon. :oops:

Mä ostin jo kaks joululahjaa tytölle. Toisen annoin jo koska ei niitä kannata kaikkia antaa kerralla näin pienelle. Ostin Jollyroomista 18+ kk työpenkin ja keittiön. Työpenkin annoin jo ja tyttö on isin kanssa ruuvannu, porannu ja sirkkelöiny antaumuksella. :eek: :grin Keittiön säästin jouluksi niin on konservatiisempi lahja antaa kun isovanhemmat on paikalla :rolleyes:
 
Yölento :) Minkälainen kokemus sinulla on ihan pienistä, voivatko IHAN pienet kiusata pienempää?:wideyed:

Tänään poika oli "ei itsensä", kun hänet haettiin hoidosta:wideyed: Koko illan kotona, hän oli rauhaton.

Isä lähti epäilemään, että häntä olisi kiusattu, kun on kaikkein pienin ja nuorin.

Vanhin on siis 5v, siitä nuoremmat 4v, ja kaksi 3v. Meillähän on vasta 1v.

Nyt ollaan hämmentyneitä:shy:

Takaisin
Top