Suurperheelliset kuumeilijat

Ettei ois yhtään helpommaksi tätäkään tehty, hammas lohkesi eilen ja tässä keskeytyksen keskellä vielä sinnekin kipitellä. Sattumalta löytyi ilta-aika mun luottohammaslääkärille ja parasta hoitoa taas sainkin. 🥰
Ja onhan hammasprojektit aina eteenpäin tietysti, myös omaa hyvinvointia (ja mahd tulevia raskauksia) ajatellen. Joten tulipahan hoidettua tähän samaan konkurssiin nyt vähän niitäkin. 😅

Ja sellainen välihuomautus, että keho on ainenkin "herännyt" siihen että kohtu on tyhjentynyt kun käyn siis niin kuumana tohon mieheen tällä hetkellä että ihan hypin seinille kohta tämän jälkivuodon kanssa 🔥🔥🔥🙊🤣

Ja joku pieni ääni sisällä kuiskii että "Yrittäkää uudestaan.." En ole miehelle vielä sanonut äänestä mitään koska itsekin aivan pyörällä päästä kun muka niin "selvät sävelet" kaiken kanssa ollut, että tähän hetkeen ei sovi. Täytyy antaa ajan kulua.
 
@Miitu mäkin kävin poistattamassa toissapäivänä yhden tulehtuneen hampaan... Se poisto itsessään oli ihan hirveää, mutta onneksi siinä ei ole ollut suurempia tuntemuksia poiston jälkeen eli en ole tarvinnut edes särkylääkettä! Mutta onpa nyt se hoidettu, ei siitä enää hammasta olisi tullut.

Nuo pohdinnat on kyllä niin vaikeita. Ja tuttuja! Itse ajattelin viimeksi keskenmenon jälkeen että antaa tulla jos on tullakseen, mutta toki meillä se vauva muutenkin oli haaveena. Kyllä se uusi raskaus lohtua toi sen keskenmenon jälkeen ❤️
 
Hyvä homma että selvisit kivuitta Pilvikirsikka! Parempi poissa tuo hammas. 😊 Mulla sama projekti edessä, yksi hammas jota ensin meinattiin juurihoitaa, mutta on jo ihan toivoton tapaus niin päätin että mielumin napataan pois.

Mies juuri äsken jotain käytännön asiaa tuossa pohti ja totesi loppuun että "Ja jos sitten se neljäs joskus...." 😍 Kyllä on aina paljon puheissa myös 🥰 Tietäisipä sitä jotenkin taianomaisesti koska olisi juuri SE sopiva hetki. 🙊 Sen takia oli niin leppoisa olo tuon ylläriplussan kanssa kun sitä ajatteli että elämä päätti näin meidän puolesta.
 
Mä luulen ettei koskaan ole sitä täydellistä hetkeä 😄 ihmeesti se elämä kuitenkin kantaa ja asiat järjestyy parhain päin, vaikkei aina menisi kaikki suunnitelmien mukaan! Kyllä meillekin tuo viides tuli vähän "huonoon" kohtaan, kun olisi tarvittu minunkin palkkaa viime talven tiukimpaan aikaan, mutta niin ne vaan kaikki järjestyi!

Mutta mullekin se on vaikeinta päättää, että koska se mahdollisuus annetaan. Yllätys olisi tosiaan paras 🤭

Minä olen nyt haaveillut toisesta harrastuskoirasta ja yksi tuttu jo mulle on pentua tyrkyttämässä. Mieskin oli talvella vielä vasektomiaan menossa ja nyt kysyi, tarvitaanko me mitään ehkäisyä 🤣 kysyin montako lasta hän haluaa ja vastaus oli "en tiedä vielä". Että ota tuosta nyt selvää 😅
 
No eipä se minunkaan mies tuntunut olevan varma tästä meidän lapsiluvusta. Totesi vain tuossa eilen illalla ennen nukahtamista et ties vaikka saadaan vielä vauvelille leikkikaveri... Näitähän siis on jo 6, nuorimmainen sen 2kk vanha ja me kumpikin ollaan +40v. Mutta jos meille annetaan vielä vauva niin tervetuloa vaan. :smiling-eyes:
 
Jahas, viimeinen lomaviikko starttasi ja syksyn suhteen täytyisi tehdä päätöksiä töiden & opintojen suhteen. Paljon muuttujia ja pää pyörällä mihin sitä sitoutuisi seuraavaksi.
Mies on näillä näkymin vielä pitkälle syksyyn kotona meidän kuopuksen kanssa, mikä on vain ihanaa kun touhottavat yhdessä ja koululaistenkin kannalta kiva kun aikuinen kotona. 🍂

Täällä on nyt yli viikko lääkkeellisesti tyhjennyksestä ja vuoto on nyt aikalailla loppunut. Haluaisin uskoa että tämä oli tässä🤞🏻 Koska km rv 6 ei myöskään tullut kummempaa. Mies tuumi jo että ovuloinko jo kun oli taas "aistivinaan". Mutta ehkä hieman liian optimistista. 🤭 Noh, saa nähdä millainen kierto tässä tulossa. Ja että miten käy meidän vauvahaaveiden..
 
No eipä se minunkaan mies tuntunut olevan varma tästä meidän lapsiluvusta. Totesi vain tuossa eilen illalla ennen nukahtamista et ties vaikka saadaan vielä vauvelille leikkikaveri... Näitähän siis on jo 6, nuorimmainen sen 2kk vanha ja me kumpikin ollaan +40v. Mutta jos meille annetaan vielä vauva niin tervetuloa vaan. :smiling-eyes:
Sulla tai teillä on jotenkin niin ihana asenne elämään🥰
 
Meille tulossa yllätysnelonen joulukuussa, vanhemmat lapset 9-, 6- ja 2-vuotiaat. Vähän jännittää, miten arki saadaan rullaamaan, kun nyt jo tuntuu, että ei riitä tunnit vuorokaudessa :Grimacing Face: Te, joilla on jo neljä lasta tai enemmän, miten saatte arjen rullaamaan? Tekeekö kotona oleva vanhempi kotitöitä päivisin lasten kanssa vai miten olette asian järjestäneet? Meillä on mies vielä kuopuksen kanssa kotona, mutta ei tee päivän aikana mitään kotitöitä, niin illat helposti ruuhkautuu. Onko teillä edelleen omaa aikaa kodin ulkopuolella? Saako toinen vanhempi hyvin hoidettua iltahommat kotona yksinäänkin? Entä kodin siisteys, saatteko pidettyä jonkin tason? Meillä on nyt jo kolmen kanssa koti usein ihan pommin jäljiltä. Meillä lisäksi myös koira, joka vie oman aikansa ja tuo vähän lisää sotkua :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Yhdessä tehdään ja priorisoidaan hommia. Minä olen ollut lasten kanssa kotona, mutta kotitöiden tekeminen on aika satunnaista. Joskus ehdin laittamaan koneita rullaamaan, jos nuorimmainen suostuu nukahtamaan päikkäreille ja isommat ovat keksineet jotain kiinnostavaa hommaa. Koko talon siivous hoidetaan kun molemmat ovat kotona. Vanhin lapsi saa kuukausirahaa siitä että auttaa kotitöissä ja vahtii välillä sisaruksiaan. Minulla ei juuri omaa aikaa ole kodin ulkopuolella, mutta aika otetaan sieltä mistä saadaan; olen käynyt hölkkälenkkejä heti aamusta jolloin mies on vielä kotona, (miehellä on säännöllinen päivätyö) ja lueskelen tai lenkkeilen lapsen harrastusreissun aikana. Lueskelen myös kotona samalla kun imetän tai hyssytän nuorimmaista (2kk) vaunuissa päikkäreille. Ja ehdinhän minä näköjään aktiivisesti kirjoittelemaan forumillekin. :tears:

Iltahommat on jaettu siten et isommat lapset laittavat itsensä nukkumaan, ja mies hoitaa 2- ja 3-vuotiaat unille. Minä hoidan vauvan joka iltaisin on usein levoton ja rauhoittuu vasta kun koko talo on hiljainen. Yhteistyöllä se onnistuu!

Tsemppiä ja onneksi olkoon! :smiling-eyes: Kaikki kyllä järjestyy, ja sinulla on isommat lapset jo hyvässä iässä. 2-veesi saa leikkikaverin uudesta tulijasta.
 
Meille tulossa yllätysnelonen joulukuussa, vanhemmat lapset 9-, 6- ja 2-vuotiaat. Vähän jännittää, miten arki saadaan rullaamaan, kun nyt jo tuntuu, että ei riitä tunnit vuorokaudessa :Grimacing Face: Te, joilla on jo neljä lasta tai enemmän, miten saatte arjen rullaamaan? Tekeekö kotona oleva vanhempi kotitöitä päivisin lasten kanssa vai miten olette asian järjestäneet? Meillä on mies vielä kuopuksen kanssa kotona, mutta ei tee päivän aikana mitään kotitöitä, niin illat helposti ruuhkautuu. Onko teillä edelleen omaa aikaa kodin ulkopuolella? Saako toinen vanhempi hyvin hoidettua iltahommat kotona yksinäänkin? Entä kodin siisteys, saatteko pidettyä jonkin tason? Meillä on nyt jo kolmen kanssa koti usein ihan pommin jäljiltä. Meillä lisäksi myös koira, joka vie oman aikansa ja tuo vähän lisää sotkua :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Meillä nyt ollaan aika hyvin neljän lapsen (10v, 8v, 6v ja 3v) kanssa saatu hommia vanhempien kesken jaettua. Aika rutiinilla pyykit ja tiskit pyörii pävittäin, niin ne ei koskaan kasaudu. Kotona oleva hoitaa suurimman osan (tällä hetkellä se on mies). Lapset myös tietää sen, että kavereita saa kutsua kylään vain jos kämppä ei ole pommin jäljiltä. Alkavat siis itse pikkuhiljaa oppimaan keräämään omia jälkiään. Jonkin verran on molemmat ollut kotona erikseen, molemmat opiskelemassa ja molemmat töissä samaan aikaan kuopuksen aikana.
Ensi syksynä tilanne on kuitenkin se että koululaisia on jo 3. Koti aina välillä räjähtää kiireisempinä viikkoina, viikonloppuisin/vapaapäivinä sitten yhdessä enemmän siivoillaan. Olen myös laskenut omaa siisteysrimaa. Aina ei tarvitse kiiltää, kunhan enimmät tavarat on pois lattioilta ja keittiö sekä vessa siisti. Vanhemmilla ei ole aikataulutettuja harrastuksia, lenkit ja salikäynnit silloin kun ehtii/lapsen harrastuksen aikana. Kiireistä arkea välillä, välillä taas on paljonkin aikaa myös vain itselle.
 
Meille tulossa yllätysnelonen joulukuussa, vanhemmat lapset 9-, 6- ja 2-vuotiaat. Vähän jännittää, miten arki saadaan rullaamaan, kun nyt jo tuntuu, että ei riitä tunnit vuorokaudessa :Grimacing Face: Te, joilla on jo neljä lasta tai enemmän, miten saatte arjen rullaamaan? Tekeekö kotona oleva vanhempi kotitöitä päivisin lasten kanssa vai miten olette asian järjestäneet? Meillä on mies vielä kuopuksen kanssa kotona, mutta ei tee päivän aikana mitään kotitöitä, niin illat helposti ruuhkautuu. Onko teillä edelleen omaa aikaa kodin ulkopuolella? Saako toinen vanhempi hyvin hoidettua iltahommat kotona yksinäänkin? Entä kodin siisteys, saatteko pidettyä jonkin tason? Meillä on nyt jo kolmen kanssa koti usein ihan pommin jäljiltä. Meillä lisäksi myös koira, joka vie oman aikansa ja tuo vähän lisää sotkua :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:

Paljon onnea! 😍

Meillä on nyt viisi lasta (9v, 7v, 4,5v, 2,5v ja 4kk). Tämän lisäksi kaksi koiraa, joista toinen aktiivinen harrastuskoira ja haaveilen kolmannesta koirasta eli toisesta harrastuskoirasta 😅, kanala ja vähän muitakin pikkuelikoita. Hyvin se sujuu 😁 ei meillä turhan siistiä ole, mutta ei ollut silloinkaan vaikka oli se kaksi lasta. Minä olen kotona lasten kanssa ja yritän tehdä niin paljon kuin pystyn. Tämä kotiäiteily on mun työtä ja yritän, että jälki olisi sen mukaista myös. Toki aina ei pysty ja sitten tehdään yhdessä.

Omaa aikaa saan aina kun mies kotona ja haluan. Toki vielä vauva kulkee mukana, mutta niin isommatkin on vauvana kulkeneet mukana, kun syövät vain tissimaitoa eikä pullo kelpaa. Kyllä se vapaus taas lisääntyy kun vauva kääntyy taaperoksi 😊

Minä en keksi monessa lapsessa mitään muuta huonoa kuin sen, ettei mahdu enää tavalliseen henkilöautoon 😄

Onnea nyt vielä! Minä olen toivonut aina vahinkoa, mutta ei ole vielä sellaista tapahtunut. Yksi läheltä piti -tilanne oli jo, mutta siitä ei seurannut mitään. Harmi 🤭
 
Kiitos rohkaisevista kommenteista! Hyvältä kuulostaa arki monenkin lapsen kanssa 😊 Mekin voitaisiin vähitellen yhä enemmän opettaa isompia lapsia siivoamaan jälkiään.

Ja pilvikirsikka, mahtavaa kuulla, että teillä vielä kaksi koiraakin 😍 meillä nykyisellä koiralla todettu nivelrikko ja siksi olen haaveillut toisesta koirasta, jonka kanssa voisin harrastaa agilityä. Ajattelin jo, että pitää haave kuopata vuosiksi, mutta ehkäpä ei tarvitse 🤭
 
Isompia on tosiaan hyvä rohkaista itsenäisyyteen ja jopa miettiä onnistuisiko jotkin kotityöt. Vaikkapa oman huoneen siivoaminen. Meillä on tosiaan käytössä isommalle kuukausiraha, ja nuorempia ollaan innostettu "kiltteystauluilla", joihin kerätään tarroja, joita saa vaikkapa siivoamisesta, sukkien parituksesta, tai muista hyvistä töistä. Mun 4-vee sai joskus kiltteystarroja ihan siitä kun onnistui automatkoilla hillitsemään autoraivonsa. Kun on vaikkapa 10 kasassa niin tehdään jotain kivaa yhdessä, tai ostetaan jotain mitä hän on toivonut pidemmän aikaa. Ihan nuorille tämä ei toimi, mutta kyllä jo 2-veekin osaa jotakin kun rohkaisee kovasti. Vaikkapa just laittamaan leluja koriin kun yhdessä puuhataan. :smiling-eyes:
 
Kiitos rohkaisevista kommenteista! Hyvältä kuulostaa arki monenkin lapsen kanssa 😊 Mekin voitaisiin vähitellen yhä enemmän opettaa isompia lapsia siivoamaan jälkiään.

Ja pilvikirsikka, mahtavaa kuulla, että teillä vielä kaksi koiraakin 😍 meillä nykyisellä koiralla todettu nivelrikko ja siksi olen haaveillut toisesta koirasta, jonka kanssa voisin harrastaa agilityä. Ajattelin jo, että pitää haave kuopata vuosiksi, mutta ehkäpä ei tarvitse 🤭

Ei se mahdotonta ole 😁 meilläkin vanhempi koira sellainen, ettei siitä ole harrastuksiin. Ja tuo nuorempi tarvitsisi kaverin (harrastan vetolajeja koiran kanssa). Ihan hirveä koirakuume 😂

Pitäisi itsekin ottaa enemmän lapsia mukaan kotitöihin. Se on meillä ollut se heikkous, lapsilla ei luonnostaan ole juurikaan mitään kiinnostusta asiaan ja sitten se toki on hirveää pakkopullaa 🙄 aikaisemmin tarrataulukot ei motivoinut riittävästi, mutta ehkä nyt isompana ne vois toimia..
 
Onkohan tämä sitten mun seuraava kirjoittelu paikka 🤔 parhaillaan olen sairaalassa hoidattamassa keskeytynyttä keskenmenoa kun meidän neljäs ei selvinnyt ensimmäisestä kolmanneksessa. Tämä neljäs plussa tuli yllättäen ja syntyessään olisi vaikeuttanut meidän elämää paljon. Joskaan tämäkään vaihtoehto ei hyvältä tunnu, juuri kun olin ajatellut että raskaus ei mene kesken niin se sitten tapahtui.. Haaveissa kuitenkin on ollut neljäs lapsi, mies puhui aikanaan iltatähdestä mutta itse en isoa ikäeroa haluaisi. Joskin taitaa nyt väkisinkin tulla ainakin se kolme vuotta. Aika näyttää miten tässä käy.
 
Voi ei Siiru, olen niin pahoillani. 😭
Hirmusti voimia sinne. 🤍

Miten voit nyt? 😔
 
Meillä arki on alkanut rullata kun isommat lähtivät kouluun (1 lk & 2 lk) ja meidän kuopuskin on ollut isin kanssa tutustumassa päiväkotiin. Saatiin paikka pienestä hyvin kodinomaisesta päikystä joten uskon että muutos on hieman helpompi. Lisäksi hänellä on lyhennetty viikko ja lyhyet päivät, kuitenkin sen verran että mies saa arkisin myös vähän töitä tehtyä kotoa.
Minä tein työsopimukseni tälle toimintakaudelle ja opinnot alkavat pian töiden ohella. Vuoden päästä sitä sitten pitäisi valmistua jos kaikki menee hyvin. Ajattelen että asiat ovat menneetkin nyt niinkuin pitikin, kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen. 🌈

Neljä viikkoa on kulunut nyt tyhjennyksestä ja jo kolmannen viikon kohdalla oli jo raskaustesti nega. Päätettiin että nyt ei luoteta tuohon keskeytettyynkään vaikka tähän asti sekin toiminut hyvin. Ei sen takia että neljäs olisi jotenkin katastrofi, minusta ei vain rehellisesti olisi nyt hetkeen tähän samaan rumbaan mitä tämä oli raskausoireineen ja keskenmenoineen kaikkineen. 😞
Ehkä vuoden päästä tilanne on jo aivan toinen ja ajatukset voisivatkin olla neljännessä, mutta tällä hetkellä on tosi vahvana tunne että näin on hyvä juuri nyt!
 
Voi ei Siiru, olen niin pahoillani. 😭
Hirmusti voimia sinne. 🤍

Miten voit nyt? 😔
Tuntuu että arki on ollut niin kiireistä ettei ole edes ehtinyt suremaan. Ajatukset osittain jo mahdollisessa seuraavassa raskaudessa, ajattelen että ensi kesä tai alkusyksy olisi vauvalle hyvä aika syntyä. Mutta eihän nämä asiat täysin omissa käsissä ole. Vielä odotan että tulee aika surullekkin, ensi vkl pääsen reissuun ilman isompia lapsia niin ehkä siellä voi hieman hengähtää ja antaa surun tulla.
 
Onkohan tämä sitten mun seuraava kirjoittelu paikka 🤔 parhaillaan olen sairaalassa hoidattamassa keskeytynyttä keskenmenoa kun meidän neljäs ei selvinnyt ensimmäisestä kolmanneksessa. Tämä neljäs plussa tuli yllättäen ja syntyessään olisi vaikeuttanut meidän elämää paljon. Joskaan tämäkään vaihtoehto ei hyvältä tunnu, juuri kun olin ajatellut että raskaus ei mene kesken niin se sitten tapahtui.. Haaveissa kuitenkin on ollut neljäs lapsi, mies puhui aikanaan iltatähdestä mutta itse en isoa ikäeroa haluaisi. Joskin taitaa nyt väkisinkin tulla ainakin se kolme vuotta. Aika näyttää miten tässä käy.

Paljon voimia ❤️❤️
 
Takaisin
Top