Meidän lapsiluvun kauhistelu alkoi siinä kun kerroin kuumeilevani neljättä. Kolme on kuulemma tarpeeksi, että ehtii töihinkin kerryttämään eläkettä. Tämä ihan lähisuvulta, kenties tuo vähän lapsia ja paljon työtä jotta saa kulutettua paljon, oli se sen sukupolven onnellisuuden lähde. Vaatiihan se pohdintaa ja yhteistä rintamaa miehen kanssa jos tuntuukin että se oma elämä voisi olla enemmänkin kuin yleiset raamit ehdottavat.
No me saatiin vielä viideskin - kerta vielä kiellon päälle! Me kun aikamme pohdittiin niin todettiin ettei se rikkaus tule materiasta, ei siitä paljonko tilillä on rahaa tai paljonko ehdit rahaa polttamaan matkusteluun tai tavaraan. Tai eläkkeen suuruudesta. Käärinliinassa ei ole taskuja. Meille rikkaus on lapsissa, arvokkaimmat ihmiset maan päällä meille. Ja heille toisilleen, sisarukset tarjoavat elämän pisimmän ihmissuhteen. Lapset antavat elämälle mielekkyyttä, mahdollisuuden kasvattaa heitä siten että heillä on valinnanvaraa enemmän kuin mitä itsellä on ollut - ja kykyä valita! Jättää perinnöksi niin tietoa, taitoa, itseluottamusta kuin taloudellinen selkärankakin. Raha on vain väline tehdä puitteet perheelle. Koulutus on väline jonka avulla opit paremmin itse etsimään ja sulattamaan tietoa.
Välillä tuntuu että meidän piti keksiä pyörä uudelleen, nämä meidän pohdinnat kun ovat varmaan tutumpia isovanhemmillemme. Ja tuntuu että kun päätimme tehdä eri tavalla kun vanhempamme, he loukkaantuivat ja huolestuivat - mehän kyseenalaistimme heidän ratkaisunsa. Vaikea sitten sanoa että kuinka käy omien lapsien, millaisen elämän he tulevat sitten luomaan. Varmasti he kyseenalaistavat meidät, ja niin toki pitääkin - jos eivät niin menikö kasvatus pieleen?
Mutta sitten kuumeiluun... vauvelini on muuttunut taaperoksi, ja kroppa huutelee jo uutta raskautta. Saapa nähdä, lähdetäänkö yrittämään sitä kuudetta joskus, vai ollaanko tyytyväisiä tähän. Jos me annetaan mahdollisuus kuudennelle niin se on minun ja mieheni yhteinen päätös, ei muiden.