Minä olen ennen aina vihannut raskaana olemista. Onhan siinä hetkensä, mutta parhaimmillaankin olen kokenut sen ärsyttävän hidastavana. Nyt tässä elämää pohdiskellessani olen tajunnut, että minulla on asenneongelma. Olen keskittynyt raskaudessa vain kaikkeen kurjaan ja sivuuttanut tai ollut välinpitämätön kaikkea ihanaa kohtaan. En onneksi koko ajan sentään, mutta ihan liikaa.
En nyt tarkoita sellaista raskautta, jossa on oikeita terveysongelmia, esim. viidennen kanssa menin pahasti aneemiseksi. Mikään asenne ei olisi saanut siitä väsymyshelvetistä siedettävää, eikä ole syytäkään. Joskus on vaan selvittävä.
Joka tapauksessa, seuraavassa raskaudessa teen kaikkeni helpottaakseni ongelmia (esim. tukivyö ajoissa ennaltaehkäisemään, raudat kuntoon jo ennen, liikkuvuusharjoittelua, ehkä visiitti osteopaatilla tai vastaavalla jne.) ja korjaan tämän asenteeni. Ihastelen aktiivisesti elämän ihmettä, otan kaiken kauniin ja suloisen suurennuslasin alle, keskityn siihen. Olen varma, että tulevaisuudessa munkin raskaus (tai jopa raskaudet, jos tässä vielä ehtii) on IHANAA.
Upeaa, Pilvis, sulla on mahtava asenne.
En nyt tarkoita sellaista raskautta, jossa on oikeita terveysongelmia, esim. viidennen kanssa menin pahasti aneemiseksi. Mikään asenne ei olisi saanut siitä väsymyshelvetistä siedettävää, eikä ole syytäkään. Joskus on vaan selvittävä.
Joka tapauksessa, seuraavassa raskaudessa teen kaikkeni helpottaakseni ongelmia (esim. tukivyö ajoissa ennaltaehkäisemään, raudat kuntoon jo ennen, liikkuvuusharjoittelua, ehkä visiitti osteopaatilla tai vastaavalla jne.) ja korjaan tämän asenteeni. Ihastelen aktiivisesti elämän ihmettä, otan kaiken kauniin ja suloisen suurennuslasin alle, keskityn siihen. Olen varma, että tulevaisuudessa munkin raskaus (tai jopa raskaudet, jos tässä vielä ehtii) on IHANAA.
Upeaa, Pilvis, sulla on mahtava asenne.