pilvikirsikka
Foorumin legenda
Syyskuunmammat 2015
Joulukuun äidit 2019
Helmikuiset 2022
Huhtikuiset 2024
Mäkin olen ollut kotona oikeastaan 8/2015 lähtien
sinä aikana oon tehnyt kaksi kesää töitä, vähän ns olosuhteiden pakosta, mutta enää en menis samaan paikkaan töihin (kaikenlaista ongelmaa siellä ollut). En tiedä minne sitten joskus päädyn. On mulla jotain haaveita lasten ja luonnon parissa, mutta niiden aika tulkoon sitten joskus 
Kai me vähän niin kuin annettiin uudelle raskaudelle mahdollisuus
eilen loppui jälkivuoto ja itellä jo halut heräsi
vaikka raskaana oon vielä testien mukaan, että katsellaan miten kroppa palautuu ja hormonit muuttuu.
Kai me vähän niin kuin annettiin uudelle raskaudelle mahdollisuus