Sokerirasitus / raskausajan diabetes

Mulla alkoi nyt kotiseuranta jakso 2. Eli meidän neuvolassa (ja ilmeisesti koko Taysin alueella) tää meni niin, että koska mulla oli radi edellisessä raskaudessa, testattiin se nyt jo aikaisemmassa vaiheessa. Taas todettiin radi ja silloin oli eka seurantajakso (kotitestaus aamulla ennen aamupalaa, 1h jälkeen aamupalan, lounaan sekä päivällisen eli neljä arvoa päivässä 6 päivän ajan), ja koska mulla ei tullut ylityksiä seurantajaksolla oli ohejistus jatkaa samalla ruokavaliolla ja uusi seuranta nyt viikolla 27. Tänään se riemu siis alkoi yhtäaikaa mukavien kesäsäiden. Jostain syystä mulla on ollut tänään tosi "plääh"-päivä, kaikki tympäsee eikä mikään innosta ja esikoinenkin temppuili koko päivän. Täytyy myöntää, että mielialaa ei nostanut se, että piti taas alkaa mittailla sokereita, merkkailla syömisiä ylös ja tuijotella kelloa syömisten jälkeen. Just nyt on kyllä positiiviset ajatukset tätä raskautta kohtaan aika vähissä.... Päivän positiivinen oli se, että annos jäätelöä kahvin kera ei nostanut sokereita (mutta valitettavasti mun normiaamiainen taas nosti ja joutunen luopumaan mun tuoremehulasillisesta - joka ei kyllä taas toisaalta edistä rautataletin imeytymistä...)

Vali vali... anteeksi negatiivisuuteni tänään.
 
No mä olen mittaillut tässä sokereita jo about kaks kuukautta joka viikko, että alkaa joo pikkuhiljaa kyllästyttämään. Onhan tänä aikana ylityksiä tullut, mutta ei paljoa.
 
Joo, olen tässä toki seurannutkin, että monella on ollut tiukempi seuranta ja kaikki sympatiani on kyllä puolellanne. Mä olen onneksi päässyt vähällä. Tämä uuden jakson aloitus sattui vain nyt tällaiseen muutenkin huonoon päivään, niin ketutus on huipussaan.
 
Mulla alkaa kans hermo menee. Ei yhtään ylitystä koko aikana (tai yks ainoo kerta kun vedin puol pakettii jäätelöä kerralla) ja syömisillä ei tunnu olevan enää mitään merkitystä tai yhteyttä arvoihin. Joten täytyy myöntää, että syön nyt melkein mitä vain, ja en meinaa muistaa näitä arvoja ottaa (kolmesti viikossa pitäis). toivottavasti ei tuu takapakkia.
 
Istuskelen nyt labrassa sokerirasituskokeessa sokerisen vadelmamehun juoneena. Vielä ei ole höpö olo. Toivottavasti ei tulekkaan. Paastoarvo sormenpäästä oli 5.1 eli aika hyvä, vissiin. Nollaverikoe otettu ja toista odotellaan samalla ku vatsa asukas vetää samba treenejä niin että vatsa heiluu :D
 
Täällä sama hommma, eli vadelmajuoma juotuna ja nyt sitten odotellaan. Täällä kans pikkuinen laittoi karkelot pystyyn kun sai sokerijuomaa :D
Se juoma oli mun mielestä hyvää, varsinkin kun oli kova jano niin meni melkein janoon koko juoma :D
 
Itse en päässyt kännykällä päivittelemään, mutta vadelmalitkun juotuani alkoi pikkuinen hyppelehtimään masussa. Eka puoltuntia täyttelin ristikkoa, sitten tuli tosi paha olo ja aloin pötköttää sairaalan käytävällä pitkällä penkillä. Nukahdin sitten siihen ja kymmenen jälkeen tuli kutsu. Kehotti jatkamaan pötköttämistä ja otin neuvosta vaarin ja vedin toiset tirsat. :D
Mulla oli mukana ristikko ja neulomus. Mun neuvo on että ei ota mukaan mitään tekemistä vaan tyyny! Sitä mä kaipasin ja jalatkin alkoi puutua. Olo oli ihan ok lähtiessä, onneksi mukana oli banaani ja vesipullo!
 
Mulla alko klo 9 hirvee närästys mutta muuten olo oli hyvä ja hyvin jakso sinne kymppiin odotella. . Banaani oli mullaki mukana ku lähdin pois et sai ees jotain syödä. Nyt ootellaan sit tuloksia :O
 
Istuskelen nyt labrassa sokerirasituskokeessa sokerisen vadelmamehun juoneena. Vielä ei ole höpö olo. Toivottavasti ei tulekkaan. Paastoarvo sormenpäästä oli 5.1 eli aika hyvä, vissiin. Nollaverikoe otettu ja toista odotellaan samalla ku vatsa asukas vetää samba treenejä niin että vatsa heiluu :D
Itse jouduin kotiseurantaan kun paasto oli tuon 5.1... Muut arvot oli tosi hyviä. ;/
 
Eikö paastoraja ole 5.3? Eli alle sen ei pitäis olla syytä kotiseurantaan, jos muutkin arvot alle rajojen. Mulla muistaakseni ekassa rasituksessa paastoarvo 5.2 (joka tapauksessa just alle rajan) ja asia oli kuitattu muidenkin arvojen ollessa alle raja-arvojen.
 
Koe ohi ja selvisin ilman sekavaa oloa. Eväät söin niin nopeaa että huh huh. Nyt töissä ja olo hyvä. Saas nähä mitkä on lopulliset tulokset.
 
Huh kun jännittää tulos! Paastoarvo sormenpäästä 4.8. Se voi kuulema olla korkeampi itse veritestissä joka siis kyynärtaipeesta otettu... Litkun jälkeen tuli mullakin närästys oksetus ja väsymys, mutta jaksoin hyvin lehtiä lueskella. Iltapäivällä tulokset.
 
Aika jännä että annetaan nukkua. Mulle kun on sanottu ettei saa nukahtaa.
 
Eikö paastoraja ole 5.3? Eli alle sen ei pitäis olla syytä kotiseurantaan, jos muutkin arvot alle rajojen. Mulla muistaakseni ekassa rasituksessa paastoarvo 5.2 (joka tapauksessa just alle rajan) ja asia oli kuitattu muidenkin arvojen ollessa alle raja-arvojen.
Meillä se taitaa olla just tuon 5.1.. Mutta kyllä vähän otti päähän kun noin pienestä jäi kiinni!
 
Leina, ei mulle sanottu muuta kuin että ei saa kävellä tai muutenkin turhaa liikkumista tulee välttää. Vessassa sai käydä. Siinä ne ohjeet oli.
 
Onpa jännä, että raja-arvot(kin) vaihtelee paikkakunnittain.

Mun on annettu aina pötköttää sokerirasituksen ajan, kun mulla paastoaminen johtaa verenpaineen laskuun eikä ole erikseen sanottu, ettei sais torkahtaa. En kyllä ole torkkunu, kun ympäröivä häly sen verran "häiritsee".
 
Mä pyörryin rv 14 sokerirasitusessa,ja mut laitettiin sänkyyn pötköttmään ja kehotettiin nukkumaan jos vaan pystyn nukahtamaan. Torkuin sen parituntisen silloin. :)

Mä uskoisin, että kyllä noi rasitustestin raja-arvot on ihan valtakunnalliset, ei kai niissä voi olla sen mukaan eroja, missä päin sattuu asumaan :eek: Jos kuitenkin näin on, niin onpas outoa. Meillä katsottiin sen 5,3/10,0/8,6 mukaan.
 
Meillä samat raja-arvot kuin Vestalla. Olishan se outoo, jos raja-arvot vaihtelis kunnittain... Toisaalla olis radi, toisaalla ei. Mutta ei ylipäätään ole terveydenhuolto samanlaista ympäri Suomea, niin ajattelen kaikenlaisen outouden olevan mahdollista. :grin
 
Joo meilläkin noi arvot muuten mut tosiaan paaston piti olla alle 5.1.. Ompa kummallista!
 
Pystyn linja-autossakin nukkumaan jos tarpeeksi väsy olen..ja heräämään ennen omaa pysäkkiä. :wink Nukuin viime yön todella huonosti; oli kuuma, jännitti, aina mietin menenkö jo ottamaan sen pissanäytteen mikä mun myös piti viedä kontrollina, kun sairastin virtsatientulehduksen alkuraskaudesta. Pyörin 5 tuntia valveunessa ja 2h nukuin joten kyllä sitä pystyy nukahtamaan vaikka hälyssä. :D Joku ei hoitaja pysähtyikin kyselemään multa ja kohtalotoverilta ollaanko okei kun pidetään silmiä kiinni. :)
 
Takaisin
Top