Sokerirasitus / raskausajan diabetes

Vauva2015

Jostain jotain jo tietävä
Onko ketään "jäänyt kiinni" sokerirasituskokeessa?
Mulla oli paastoarvo 5,9 kun olis saanut olla 5,3. Muut arvot oli hyviä. Tuosta johtuen joudun tänään hakemaan neuvolasta mittarin ja viikon ajan mittailla kolmesti päivässä verensokeria. Tylsää.
 
Ensi ma rasitus edessä. Tämän hetkisessä voinnissa epäilen suuresti, että tokkopa selviin koko testauksesta. Edellisessä raskauksessa sen kokeneena en pidä itse rasituskoetta pahana, mutta voi olla, että pakkopaaston jälkeen tulee mehut ulos ennenkuin ehtii vatsalaukkuunkaan. :sad001
 
Mulla oli eilen rasituskoe. Maanantaina kuulen tulokset. Enköhän taas jää kiinni kuten viime raskaudessakin :sad001
 
Mä jäin jälleen kiinni. Edellisessä oli tunnin arvo hiukan yli ja sain mittarin kotiin. Tällä kertaa arvot olivat liian matalalla, tunnin arvo päälle 5 ja kahden tunnin arvo alle 3. :sad001 Saman diagnoosin sain silti, vaikka tilanne päinvastainen. Pitää taas seurailla vointia ja tehdä postokokeita mittarin kanssa aina välillä. Vielä en ole aloittanut, mutta pitäisi piakkoin.
 
Mulla oli tänään rasitus. Tulokset saan kai ens kerralla neuvolassa. Edellisessä raskaudessa tää eka rasitus oli vielä ok, mutta siinä myöhemmässä jäin kiinni.

Söin terveellisesti ja mittailin muistaakseni kahden viikon jaksoissa yhtenä päivänä useamman mittauksen ja sen lisäksi pari aamuarvoa. Arvot pysyivät hyvinä ja vauva painoi syntyessään 3,5 kg eli oli ihan normaalikokoinen. Jatkuva sormeen pistäminen ärsytti, mutta mittailu sai syömään terveellisesti, eikä paino noussut juuri ollenkaan raskausaikana.
 
Pitää olla 12 tuntia syömättä ja juomatta, jonkun puoli lasia vettä saa juoda. Testin alussa otetaan 1. verinäyte ja sen jälkeen juodaaan makeeta litkua. Odotetaan tunti ja otetaan 2. verinäyte, toinen tunti ja 3. verinäyte. Odottaessa pitää vaan istua paikallaan. Vessassa saa käydä. Jos oksentaa, testi keskeytetään. Noi kolme verinäytettä on sitten paastoarvo, yhden tunnin arvo ja kahden tunnin arvo, joille löytyy rajat. Jos yksikin arvo osuu rajalle tai menee yli, tulee raskausdiabetesdiagnoosi.
 
Mulla taitaa olla tuo edessä, ja epäilen että jään kiinni. Äitini ja siskoni ovat diagnoosin saaneet . 12h syömättä kuulostaa mahdottomalta, välillä pitää yölläkin syödä jogurttia. :D
 
Mulla kans edessä. Onneks tarvii varailla vasta vapun tienoille se. Edellisessä raskaudessa pyörin molemmat rasitukset rajamailla, mutta en ylittänyt. Mua ahdistaa eniten se sokerilitku. Kauheinta kauhua! Se ei meinaa pysyä sisällä sitten millään ja on sellasta paksua ja siirappista. Eikä se paastokaan helpolta tunnu, muutaman hetken liikaa kun on syömättä, tulee heti paha olo :x
 
Meillä oli ohjeena 10-12 h syömättä, mikä antoi vähän liikkumavaraa iltapalan suhteen. Meilläkin poika oli syntessään 3,1 kg, vaikka mulla vähän lähti käsistä ja paino nousi yli 20 kg. Arvot oli kuitenkin hyvät aina kotimittauksissa. Jälkikäteen todettiin istukan vajaatoiminta, mikä on luultavasti vaikuttanut pojan kasvuun ja eipä se synnytyskään mennyt ihan oppikirjan mukaan. Tällä kertaa yritän olla viisaampi. :)
 
Esikoista odotan. Mä kävin keskiviikkona ekassa sokerirasituksessa, paasto 4,9 (raja 5,3), 1h 8,4 (raja 10), 2h 5,9 (raja 8,6). Terkkari oli lievästi pettynyt kun en minä korkealla bmi:llä varustettu mamma pompannutkaan :happy: Mulla on ollut alusta asti sitä pahoinvointia 24/7, mutta mä selvisin! :smiley-bounce016 Ei pahaa oloa, ei oksetusta. Tsemppiä kaikille!
 
Tänään kävin ja neste oli paljon helpompaa juoda kuin kuvittelin ja jopa pysyi sisällä. Olin tosi yllättynyt, koska kolmeen viikkoon en ole pystynyt normivettä juomaan, enkä muutenkaan isoja määriä tai jatkuvalta ällötykseltä ja oksentelulta syömään kunnolla (kaksi poikkeuspäivää). Huono olo tuli vasta viimeisen tunnin aikana, kädet tärisi ja alkoi särkeä päätä. Söin hitusen testin jälkeen ja sitten oksennettiinkin tunti. Siellä sitten maattiin terveyskeskuksen toimepidehuoneessa. Kotia lähdin, kun päänsärky alkoi helpottamaan ja kaikki oli oksennettu. Joten aikaa kannattaa näköjään varata. Huomenna sitten kuulen tulokset, hivenen jänskättää.
 
No niin raskausdiabetesdiagnoosihan sieltä tosiaan tipahti. Nyt pitää viikko seurailla arvoja ja sen jälkeen/aikana sitten tarvittaessa muokata ruokavaliota. Toivotaan, että olisi sama kuin viime kerralla, että kotiseurannassa arvot kuitenkin pysyy aisoissa ilman suurempia muutoksia.
 
Mulla on ainoastaan tuo paastoarvo vähän koholla, noin 6. En tiedä miten siihen voi vaikuttaa. Päivällä laskee tosi hyvin arvot. Neuvola uhkaili et voi joutua iltasin pistämään insuliinia jos paastoarvo on ongelma. Ensin kai on käynti Hämeenlinnassa sairaalassa.
 
Eilen sokerirasitus. Meni paremmin kuin pelkäsin vaikkakin ekan tunnin sai tehdä töitä, että pysyi mehu sisällä. Paastoarvo rajalla 5.2 (raja 5.3), muuten arvot hyvät. Jokatapauksessa oli jo ohjelmoitu loppuraskauteen toinen rasituskoe. Kunhan pahoinvointi helpottaa, liikkunnalla herättelemään haimaa...
 
Mä vasta varailen aikaa, kun ollut niin huono olo, että ajattelin lykätä sitä hiukan kauemmas, ehkä viikolle 15. Esikoisesta oli raskausdiabetes, silloin BMI 22.7. Mutta oikein kunnon sukurasite ja tulipa ennen labroja herkusteltua. Mutta oikea se diagnoosi oli, koska mulla nousi hyvin helposti sokerit tarkasta ruokavaliosta huolimatta ja alkuun laihduinkin vaikka ei ois mun kohdalla ollut tarpeen. Esim. puuroa voisi syödä 2 dl, muttei enempää kun nousi heti ja 2 ruisleipää oli liikaa. Marjat ja rahka lopulta oli se, mitä söin tiheämmin. Maito nosti kumman paljon sokereita ja moni, moni muu asia. Joinpa sitten vettä tosi usein aterioilla oli se sitten aamupala tai iltapala..
 
Mä olen nyt ensimmäistä päivää tässä mittaillu noita sokereita. Normisyömisillä on pysynyt toistaiseksi kaikki arvot alle 5.5. Kokeilumielessä (halusin nähdä, mitä pienet herkkuhetket aterioiden ulkopuolella tekee) söin päiväkahvin (mun oma nautiskeluhetki, kun tyttö nukkuu, juoda yksi kuppi hyvää kahvia päivän lehden tai jonkun hömppälehden kera) kanssa jäätelöä ja sillä sain sokerit nostettua 6,3:een, mikä on vielä kans reilusti alle sen suositusrajan. Eli ainakin yhden puolikkaan päivän jälkeen näyttää samalta kuin esikoisesta, että kotioloissa ei nuo sokerit juuri heittele. Toivotaan, että jatkuu samaan malliin.
 
Takaisin
Top