Ruokavalio & Syöminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miur
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä ole kanssa kamppaillut hirmusesti tuon ruokavalion suhteen. Olen kyllä syönyt myös esim. mozzarellaa jos on ollut pastöroitu. Nyt viikko 10 menossa ja mä alan olla jo ihan täynnä näitä kielletyt ruoka-aineet juttuja, kun ei uskalla syödä oikein mitään. Kaikki hyvä on mukamas kiellettyä. Tehdään kotona paljon ruokaa, käydään melko usein myös ulkona syömässä ja reissaillaan. Välillä tuntuu ihan mahdottomalta, kun ravintoloissakaan ei usein listalla ole suoraan mitään annosta, minkä voisi sellaisenaan syödä.
 
Mun opinnoistani vuosi oli pelkkää elintarvikehygieniaa, ja täytyy sanoa, että aika monissa asioissa tieto on yllättäen vähentänyt tuskaa, vaikka jossain vaiheessa tuntui, että hemmetti, jos raskaaksi tulee niin maailma on pelkkiä vaaroja täynnä. Suomessa on todella hyvä tilanne listeria-hygienian suhteen ainakin isoissa maitoalan laitoksissa, ja laitostenhan on pakko jatkuvasti valvoa listerian esiintymistä tuotteissaan ja tuotantotilojen pinnoilla. Luotan esim. tähän mitä Valion sivuilta löytyy: http://www.valio.fi/ammattilaiset/ravitsemus_ja_terveys/valion-juustot-raskausaikana/ ja syön päivittäin Valion raejuustoa, satunnaisemmin muita isojen kotimaisten valmistajien pehmeitä juustoja. Ulkomaisia pastoröituja juustoja en mielelläni syö, mutta en kyllä saa satunnaisaltistuksesta mitään ahdistusta kun EFSAn tutkimuksen mukaan 0,06 %:ssa pehmeistä juustoista viimeisenä käyttöpäivänä otetuista näytteistä oli havaittu merkittäviä määriä listeriaa. Ja listeria tautinahan on Suomessa hyvin harvinainen. Viranomaisten suositushan on välttää pehmeiden juustojen syömistä raskausaikana kokonaan, mutta itse olen järkeillyt asian niin, että viranomaisohjeiden on pakko olla varsin suoraviivaisia sen sijaan, että lähtisi erittelemään "no tämän ja tämän valmistajan näitä ja näitä juustoja voi syödä, mutta mahdollisesti kannattaa kuitenkin välttää pienten juustoloiden tuotteita jne"...

Suurin muutos ruokailuihini näiden rajoitusten takia lienee aikaisemmasta niin kätevästä herkusta ja proteiininlähteestä, kylmäsavulohesta luopuminen, nyyh... Muuten koen syöväni aika lailla samoja juttuja kuin ennenkin.
 
Mä oon huoletta syöny pehmeitä juustoja, enkä oikeesti edes muista tarkistaa onko se nyt pastöroitua vai ei. Tyhjiöpakattuja tuotteita meillä ei syödä, ni ei niitä tarvi edes yrittää välttää. Graavilohta ja kylmäsavulohta en oo koskaa tykänny syödä ja pihvitki aina vain kyspisnä; en voi sietää edes ajatustasolla mediumista tai raa'asta lihasta. Kalaa en muutenkaa juuri syö, ja silloinki vain lohta tai purkkitonnaria, joten ei oo tarvinnu miettiä sitäkää et oliko tää nyt kiellettyä vai muuten varoen syötävää. Salmiakkia ja lakua en nyt pahemmin syö, ku tässä ja viime raskaudessa ei maistunu, esikkoa odottaessa söin molempia huoletta (kun oli hirveä himo) eikä se vaikuttanu mitenkään mun verenpaineisiin. Viime raskaudessa oli kauhea himo maksamakkaraan, ja sitä tulikii sit syötyä aika usein, mut yritin sit pitää taukoa ettei menis ihan liiaksi asti, siinäki tais se viikkosuositus olla 200g. Maksalaatikkoa inhoan, joten ei oo vaaraa et tulis sitä syötyä myöskään. Kahvi ei nyt maistu, mut oon kupin silloin tällöin juonu, pellavasiemeniä ei muutenkaan käytetä. Mitähä muita niis listois oli(nyt ei saatu edes niitä)
 
Nyt on vähän tarkemmin tullut kattelttua noita tuote selosteita.... Ja oon huomannut kuinka monia eri maito muotoja on.... On pastöroitumaito,ternimaito,kirnumaito ja maito..... Ei oo ennen tulmut ees seurailtua pahemmin niitä selosteita...
 
Ilona88, tuo tekstisi helpotti vähän :) tänään koko päivän tuota listeriaa ja siitä aiheutuvaa listerioosia pohtinut kun olo niin kamala.. :(
 
Eilen uusi lääkäri (vaihdoin lääkäriasemaa, kun en ollut vakuuttunut edellisestä) antoi ruokasuositusvihkosia, ja toksoplasmoosin välttämisen kohdalla oli useassakin eri paperissa, että hedelmät ja vihannekset pitää kuoria, ja ne joita ei voi kuoria (salaatti, mansikat jne.) pitäisi kypsentää :eek:

Minä olen kyllä vetänyt (huolellisesti pestyinä tietenkin) salaattia ja ihan kaikkia hedelmiä - esim. mansikoita, aprikooseja ja nektariineja vaikka kuinka paljon, kun ne ovat olleet suunnilleen ainut asia joka on yökötykseltä mennyt alas. Eihän nyt mitenkään voi olla, että pitäisi mieluummin jättää tuoreet vihannekset ja hedelmät kokonaan syömättä! Kun esim. tomaattien ja kurkkujen kuoriminen tuntuu kyllä liioittelulta, ja en nyt ainakaan ala mitään salaattia ja mansikoita kypsentämään! :wideyed::woot::nailbiting:
 
Suomalaisia vihanneksia ym. Ei tarvi mun mielestä kuoria, pesee vaan hyvin. Näin mulle neuvolassa sanottiin.
 
Emmmmi oisko ollu Kreikassa sellanen suositus/käsky raskaana oleville, että vihannekset ja salaatti (eli ne mitä ei voi kuoria) täytyy desinfioida sille erikseen tarkotetulla aineella. Ja sitä tais saada tyyliin apteekista ostettua.
 
Täältä Belgiasta aika huonosti löytyy suomalaisia vihanneksia :wink Sitä olen kyllä miettinyt pääni puhki, että mikä niissä suomalaisissa vihanneksissa on niin erilaista ja parempaa verrattuna nyt vaikka belgialaisiin? :bag: Eikös kuitenkin koko EU:ssa pitäisi olla suunnilleen samanlaiset standardit torjunta-aineiden jne. osalta...? Se on kai fakta, että täälläpäin toksoplasmoosia esiintyy enemmän, mutta jos kasvikset pesee hyvin, niin eikö niistä pitäisi silloin multa ja toksoplasmoosit lähteä? Millään desinfiointikemikaaleilla ei kyllä huvittaisi alkaa läträämään...
 
Niin ja sen toksoplasmoosin voi saada vain kerran eläessään, jonka jälkee se vähän niinku jää elimistöön piiloon. Se, onko sen sairastanu, on helppo saada selville verikokeella. Iteltä se otettii esikoista odottaessa, kun pyysin. Multa ei löytyny vasta-aineita, joten en ole sitä sairastanu siitäkää huolimatta, että oon koko lapsuuteni asunu sellasessa ympäristössä (maalla ja paljon pyydystäviä kissoja) jossa sen olis voinu saada.
 
En tiennyt että asut ulkomailla.. Mutta luulisi kuitenkin että kunnon pesulla selviää..
 
Täällä se tarkistetaan aina heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä, ja säännöllisesti useampaan kertaan raskauden aikana. Minullakaan ei siihen ollut vasta-aineita. Todennäköisyys toksoplasmoosin saamiseen (raskausaikana tai muuten) on kai aika häviävän pieni, ja siksi en olekaan osannut ottaa mitään paniikkia vaikka hedelmien kuorimisesta...
 
Mun mielestä Suomessa sitä ei tosiaa edes automaattisesti oteta, tai ainaki ite sain sellasen käsityksen silloin ku sitä pyysin.
 
Olen lukenut, että juuri Belgia ja Ranska olisivat toksoplasmoosin suhteen riskialttiimpia maita, joten varmaankin siksi täällä kiinnitetään asiaan niin paljon huomiota ja tarkistetaan moneen kertaan. Jos toksoplasmoosin kaikesta huolimatta saa raskauden aikana, ja se havaitaan ajoissa, niin sitä voidaan kai yrittää hoitaa antibiooteilla, jotka vähentävät riskiä, että se siirtyy vauvaan ja/tai aiheuttaa oireita.
 
Mut eikös belgialaiset vihannekset yms oo belgiassa niitä kotimaisia? ;) kun vihanneksia tuodaan ulkomailta suomeen niin nehän suojataan jollain ja se mun käsittääkseni on se juttu miks niitä pitäs enemmän käsitellä ennen syöntiä :) kotimaisiakin kyllä virautan ennen kuin syön (paitsi en kyllä mansikoita oo virutellu), mut kypsentään en ala, elleivät sitten mene lämpimän ruuan sekaan :) muutenkaan en ihan kauhean tarkka ole, mutta en tahallaan lapa suuhuni sellasta mitä ei suositella. Mun mielestä saa kuitenki järkeä käyttää. Esim. Jouluna mä haluan maksalaatikkoa ja graavilohta koska ne on niin hyviä. :p mut maistan vain vähän, en kilokaupalla toki syö.
 
Mä pyysin myös, että multa katottaisiin toksovasta-aineet, mutta eipä ollut vasta-aineita, höh! Mä olin aivan vakuuttunut, että mulla olisi immuniteettia toksoplasmalle. Toisaalta jos kaikista maailman ihmisistä meikäläinen ei oo sitä saanut tähän mennessä, niin lienee aika pieni todennäköisyys saada se seuraavien seitsemän kuukauden aikana. :grin Kasvoin tosi huolettomasti pöpöjen keskellä maatilalla, vauvakirjassa lukee "halusit juoda koirien kanssa samasta kupista ja nakertaa näkkileipää pentulaatikossa" ja tuonkaltainen asenne vähän jäi päälle. No, kissat ja multahan toksoa tarkalleen ottaen voi levittää, mutta on tuota kissankakka-altistustakin viime vuosina koko ajan tullut ja vihanneksia ym. aloin pestä muutenkin kuin miehen pakottamana vasta jokunen vuosi sitten, kunnolla ja järjestelmällisesti vasta raskauduttuani. :rolleyes: Ja kynsiä kun on aina nakertanut, niin kumma jos tuota multaa ei ole sitäkin kautta suuhun päätynyt. Että tämän empiirisen ihmiskokeen perusteella hankalahkoa on Suomessa toksoplasmainfektion hankkiminen, kaikkeni yritin!
 
Sen toksoplasmoosin voi saada myös karitsoista.
 
Mulla on ollut muutama omituinen himo raskauden aikana. Ensimmäinen himo oli McDonaldsin McFeast ateria joka oli aivan pakko töiden jälkeen hakea kolmena iltana peräkkäin. Ja syödä autossa matkalla kotiin. Yleensä en koskaan syö hampurilaisia, vaikka en niitä mitenkään välttelekään. Seuraava himo oli Lidlin kalkkuna-juusto croissant. Niitä söin parin päivän aikana varmaan kymmenen. :D
Viimeisin himo oli ruisleipä-valkosipuli snacksit.
Oudointa on, että en yhtään himoitse mitään herkkuja. Suklaa oli ennen mulle jokapäiväinen pahe, mutta raskaana ollessa ei sekään maistu. Kaikki pullat ja leivokset ym on jääneet pois.
Nälkä mulla olisi koko ajan ja ruokahalu on kasvanut valtavasti. Varsinkin nyt kesällä kun ruuat on niin hyviä! Onneksi kesällä on erityisen helppoa syödä monipuolisesti.
Mä olen aina juonut maitoa ja käyttänyt maitotuotteita, mutta neljä lasia maitoa päivässä on liikaa mullekin. :D jugurttia syön lisäksi, mutta nyt osa maistuu niin ällöttävän makeilta, että ei pysty syömään. Maustamattomasta taas en erityisemmin pidä.
Mulla ollut koko alkuraskauden pientä pahoinvointia, lähinnä illalla. Jatkuva syöminen tuntuu auttavan siihen, eikä mikään ruoka-aine aiheuta pahoinvointia.

Muuten olen syönyt aika lailla kaikkea sen kummemmin murehtimatta. Kahvin jätin kokonaan pois, teetä juon pari kuppia päivässä.
Hedelmiä olen koittanut syödä päivittäin. Nektariinit on ehdoton lemppari, luumuja syön vatsan toiminnan takia koska meinaa vähän mennä jumiin.

Silliä olen syönyt, samoin pehmeitä pastöroituja juustoja. Graavi- tai kylmäsavulohta ei ole edes tehnyt mieli. Voiko itse graavattua lohta syödä?

Söin intialaisen ruuan mukana palasen inkivääriä kun tarjoilija unohti kertoa keittiöön, että ei saa laittaa. Tuskin siitä mitään kamalaa tapahtuu.. :D
Siitä puheenollen kuulin, että kurkuma olisi inkiväärin sukuinen ja myös kiellettyjen listalla?

Oletteko muiten kuulleet että persilja olisi kiellettyä raskaanaoleville, vai onko se joku vanha uskomus?

Mites tuon teen kanssa? Onko kamomillatee yrttitee vai saako sitä juoda? Samoin tuntuu hölmöltä, että rooibosta ei saisi juoda..
 
Mä ainaki kiskoin ihan huoletta persiljaa viime raskaudessa, eikä neuvolassa siihen mitenkään kommentoitu vaikka kerroinkii. Ja sit toi inkivääri7kurkuma-juttu. Inkivääriä monissa maissa nimenomaan suositellaan lääkäritasollakin raskaanaoleville ja vielä ihan kapseleinakin. Suomessa se on kieltolistalla. Mä ite luulen et siinä ollaa täällä ehkä turhankin varovaisia. Kamomilla-teetäkin (sitä yrttijuomaa) join esikkoa odottaessa paljon eikä siitä mitää aiheutunu. Tosin ei tullu edes mieleen, että ei saisikaan? Enkä tiiä saako vai ei oikeesti. Joisin sitä varmaa nytkin, mutta mulle ei oo nyt maistunu mitkää teet/yrttijuomat ja kahvikin heikosti. Ja must siinä rooiboksessakaa oo mitää miks ei saisi, vaan lähinnä perusteluna se, että se on yrtti :eek: Eli varoivaisuuden vuoksi, ettei kukaan vaan voi väittää saaneen keskenmenoa jonkin tuotteen vuoksi ja nostaa syytettä jotai tuotetta kohtaan, se on kielletty.
 
Takaisin
Top