Raskaus ja Tunteet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mimii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla on ollut aika jakautuneet fiilikset raskauden osalta. Välillä ajatukset on kovin helliä ja tuntuu, että tahtois vaan päästä osteleen tulevalle lapselle tarvikkeita, mutta suurimmaks osaks ei.. Tosi usein ajattelen, että oliko tässä nyt mitään järkee ja toivon, että tää oliskin vaan pahaa unta. Tollasten ajatusten ajattelemisesta tulee sitten taas vielä pahempi olo. Viimeks tänä iltana meinasin alkaa tihrustamaan itkua, kun en haluakaan vauvaa.

Me oltiin pitkään aika "lapsivastaisia", eikä vieläkään olla sellasia ihmisiä jotka pitäis kaikkia vauvoja ihanina ja lapsia sulosina. Huutavat ja tottelemattomat muksut ärsyttää. Kaikki vauvat ei todellakaan oo ihania, eikä niiden saamat nimet automaattisesti kauniita. Alkuvuodesta (varmaan osin siksi kun lähipiiriin on tullut paljon lapsia) kumpikin alkoi haluta lasta (eihän mies sitä sanonut, mutta suostui kun aloin asiasta puhumaan) ja kun kohta alkaa se 30v olemaan lähellä eikä muutenkaan ollut tietoa onko meidän edes mahdollista saada lasta.. kaikki tapahtui suhteellisen äkkiä kun tulin 4. kierrosta raskaaksi.

Aluksi olin vain innoissani ja nyt alkaa olemaan enemmän noita pahoja ajatuksia. Tiedän että tämä kaikki kuuluu raskauteen, mutta välillä sitä miettii, että onko sitä lasta haluttu ihan oikeista syistä?
 
Myy toi olis niin voinu tulla suoraan mun suusta.. Mut ei tännekään uskalla oikeen tuoda julki näitä 'synkkiä' ajatuksia, koska tuntuu, että aika lailla täällä on vaan hehkutusta. Ja siis hyvä niin. Itseasiassa roikunkin mukana tällä palstalla, koska jollain tavalla ehkä yritän samaistua näihin intoa täynnä oleviin tuleviin äiteihin, etteivät negatiiviset ajatukset täysin valtaa mieltä. Meilläkin raskaus oli oikeasti toivottu, mutta kun haaveista tulikin yhtäkkiä totta niin alkoi myös valjeta todellisuus siitä mitä tämä kaikki ihan todellisuudessa tuo tullessaan. Ja se on minusta pelottavaa.

En nyt tarkoita, että joka päivä kadun päätöstäni hankkiutua raskaaksi. Innolla odottelen ensimmäisiä liikkeitä ja miehen kanssa jännitetään sukupuolta. Me emme kuitenkaan ole tehnyt vielä mitään vauva aiheisia hankintoja. En ole edes voinut mennä vielä mamma vaate ostoksille, koska tämä tuntuu niin epätodelliselta. Tällä hetkellä survon itseni pieneksi jääneisiin vaatteisiini. Ja juuri tuo, että kun ajattelee näin niin siitä se olo vasta paheneekin. Sekin ärsyttää kun neuvoloita ynnä muita joilla tämä raskaus olisi enemmän läsnä meidän molempien elämässä on niin harvoin. Minulla ensimmäinen ja toisen neuvolan välillä on kaksi kuukautta. Muistan, että ekan neuvolan ja juuri ultran jälkeen olo olikin hyvin seesteinen ja onnellinen, mutta sitten kun yrittää viimeisillä voimillaan selvitä töistä ja tavallisesta arjesta niin herää kysymys miten jaksan väsyneenä vauva arjen. No onhan sitä muutkin selvinnyt, miksi en minäkin, on ajatus jolla yritän pyristellä eteenpäin.

Toivon että mekin löydämme jossain vaiheessa sisäiset äidinvaistomme ja voimme jättää nämä negatiivisuudet taakse ja alkaa nauttimaan raskaudesta!
 
Myy ja Lälly, just noita tunteita varten mä silloin avasin tämän ketjun, kun tuntu ettei missään noista muista ketjuista pystynyt purkamaan niitä negatiivisia ja synkempiä fiiliksiä raskaudesta. TOSI hienoa, että uskallatte kirjottaa tänne ja kertoa miltä tuntuu <3 Niille, joille raskaus on vain yhtä vaaleanpunaista pilvilinnaa niin löytyy kyllä useita paikkoja mihin kirjoittaa, mutta on tuntunut välillä että huonoista fiiliksistä ei niin vaan "sovi" jokapuolella toitottaa.
Kamalinta on, jos uskaltaa sanoa että raskaus jopa kaduttaa välillä! Eihän noin saa ajatella... Vaan niin vaan on täälläkin välillä tuntunut.
 
Muokattu viimeksi:
Mie taas oon niin äiti ihminen. Mie puolustan sukulaisia ja ystäviä henkeen vereen, autan heitä ja kuuntelen heitä tarvittaessa. Jotkut on sanonukin, että taas vedät äiti vaistolla. En tiedä mistä se kumpuaa, mut oon aina ollu tälläinen niin pienestä lähtien kun vaan muistan. Mutta pienet lapset on minuu kammoksuttanut iha hirveesti. Pelkään, et mie rikon ne jos koskenki tai sanonkin jotai niille, kun ne on niiiiiii pieniä ja hauraita. Mie meen ihan lukkoon jos nään alle 130cm lapsen. Se varmaa johtuu, ettei lähipiirissäni ole koskaa juuri ollut lapsia. Itse olin 8wee, kun pikkuveli syntyi eli siitä on aikaa ja meidän ikäero on melkosen iso, ettei pikkuveljen seura enää pitkään kiinnostanut. Eli se on miun viimeinen kokemus pienen ihmisen kanssa. Ja ootan, että pääsen hoivaa omaa pientä lastani, koska on se erilaista kuitenkin kun jonkin ventovieraan lapsen kanssa oleminen. Vierastan tuntemattomien lapsia siis hirmusesti kokemuksen puutteen vuoksi. En kyl pelkää yhtään, kun nään oman lapseni ensimmäistä kertaa, vaan en malttaisi odottaa yhtää toukokuulle! Onhan se jännittävää tietysti, kun minäkin ekaa kertaa äippä asialla oon. :)On tätä vauva kuumettakin ollu jo jonkin aikaa ja pesän rakentamistakin. :) Se oma pikkanen on kuitenkin se oma rakas beibi <3
 
Että mua helpottaa lukea muiden samankaltaisia ajatuksia! Kiitos Mimi2013, kun jaoit myös fiiliksesi. Tän raskauden myötä on oikeesti joutunut luopumaan niin paljosta, ja ehkä olen sitten itsekäs kun näin ajattelen. Toisaalta yritän ajatella, että tupakasta ja alkoholista luopuminen on pelkästään hyvä juttu oli raskaana tai ei, mutta kyllä mun eilen teki niin paljon mieli lasillista valkkaria, että oikeen pahaa teki :D Enemmän mua harmittaa se, että väsymyksen takia urheilu on kokonaan jäänyt. Kävin tavoitteellisesti salilla 4-6krt viikossa ja se oli yksi suurimmista voimavaroistani. Nyt en ole kahteen kuukauteen käynyt kertakaan. Paino tippunut 3kg ja tiedän että sekin on lihaksista ja nyt enää ei kasva kuin iso maha. Eli kyllä mua oman kehonkuvan muuttuminenkin pelottaa, sellulitteineen ja raskausarpineen.

Kaiken näiden itsekkäiden ajatuksieni jälkeen, mietinpähän vaan, että onko minusta muka äidiksi. Olin tietoinen kaikesta edellä mainitusta jo ennen raskautta, mutta naivisti luulin, että kyllä tunteeni samantien muuttuvat äidillisiksi ja epäitsekkäiksi. Näin ei käynyt, ja täällä sitä nyt ollaan ja avaudutaan.
 
Mimi sun ajatukset vastaa kyllä niin omiani! Mä erosin pitkästä suhteesta muutama vuosi sitten ja silloin kävin läpi ajatuksiani tulevaisuudesta. Siihen entiseen elämään en ikinä olisi lasta hankkinut mutta sitten sinkkuna aloin miettiä että jos vielä kunnollisen miehen ehdin löytää niin ehkä lapsi voisi olla mahdollinen.

Mutta mikään iso haave lapsi ei mulle ole ikinä ollut. En ole ehkä oikeasti uskaltanut haaveillakaan kun epäilin että raskautuminen voisi olla vaikeaa (Endometrioosi ja ikä täälläkin). Juuri en asiasta kavereillekaan puhunut, pari tiesi että ollaan jätetty ehkäisy mutta lopuille taisi olla ihmetys, joillekin jopa järkytys.

Se että miehellä on kaksi muksua ennestään vaikutti asiaan jollain lailla myös. En ole ikinä ollut lasten kanssa tekemisissä , olen ainoa lapsi, pieni suku muutenkin eikä kaveripiiriinkään paljon ole perheellisiä osunut. Mutta nyt huomasin että noiden kanssa puuhastelu onkin ihan jees. Toisaalta tietty mietin että onko tälläiseen kuvioon järkeä alkaa väsätä uutta ipanaa. Mun lapsella ei ole ikinä mahdollisuutta elää ydinperheessä kun ei mullakaan enää. Mutta mikä idyllise ydinperhe sitten muka on? Oma lapsuus ei ainakaan ollut ruusuisimmasta päästä vaikka vanhemmat namisissa pysyikin.

Välillä vieläkin mietin että miksi oikeastaan lapsen haluan. Ja iskee paniikki että haluanko oikeasti. Toisaalta vollotan ja panikoin jos mieleen tulee ajatus ettei raskaudessa menekään kaikki hyvin. Äitisana ei istu mun suuhun. Ei osaa ajatellä jäävänsä äitiyslomalle tai käyttävänsä äitiysvaatteita :)

Mutta onhan tää kehon muutosten ja kehittyvän ihmisalun seuraaminen älyttömän jännää ja mielenkiintoista. Ja varmasti lapsen kasvaminen on myös ihmeellistä seurattavaa. Siinä kai se perimmäinen syy itselle miksi tähän tuli ryhdyttyä.
 
Jos jotain ahdistavaa pitää keksiä niin kyllä se on rupsahtaminen raskauden jälkeen ja plus ne mahdolliset arvet. Oonkin suunnitellut, et heti synnytyksen jälkeen heti kun vaan mahdollista aloitan sellaisen urheilurääkin, että !! Olipaha tääkin meitsin rustonpehmeymä sairaus sillon mitä on! Mut näin oon päättänyt. En tahdo olla mahdollinen maitovalas biitsillä paksuihin vaatteisiin kääriytyneenä.. Ja muutenkin haluan olla lihasta, en tätä mitä nyt on lihaksien surkastumisen jälkeen tilalle tullut.
 
Itse en pidä itseäni täydellisenä "äiti-ihmisenä", puolet äitiä ja puolet omaa ärsyttävää itteäni ;D
Mutta olen nauttinut raskaudesta. Välillä silti tulee minullekin turhautuminen, yksi päivä kun riideltiin ukkelin kanssa kyseenalaistin aivan kaiken.
Koen sen olevan normaalia.
Kun sain esikoiseni käsiin, pelästyin "onko tämä minun vauvani", vauva oli turvoksissa ja muistutti vanhaa ärtyisää pappaa :D
Silti, parissa päivässä olin valmis hyppäämään sen pikkuisen takia mihin vain <3
Ja rakkaus kasvaa päivä päivältä, tunteita tulee ja menee, välillä tuntuu ettei hormonien keskellä löydä enää itseään :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Iiii-saaa: Kuulostaa niin tutulta. Mullakin on äiti-vaiheita, jolloin touhua kovastikin poikien kans. Ja sit on niitä itsekkäitä vaiheita, jolloin haluan olla omissa oloissani ja tehdä mitä haluan. Välillä toivon, että saisinpa olla viikonlopun ihan yksin kotona :)

Rakkaus todellakin kasvaa ja muuttuu sitä omaa lasta kohtaan. Esikoista odottaessa en muista tunteneeni mitään ihmeellistä. Ja nytkin on hetkiä, jolloin toivon etten olisi raskaana. Esim. viikon päästä olis pikkujoulut ja olis niin kiva ottaa vähän sidukkaa kavereiden kaa. Nyt on tyydyttävä mehuun.

Kropastani en murehdi, koska se on mitä on kahden lapsen synnytyksen ja imetyksen jälkeen. Olishan sellainen timmi kroppa ihan kiva, mutta tässä iässä nää kilot ei enää lähde niin helposti kuin niitä tulee.

Kyllä ne omat muksut on rakkaita vaikka myös rasittaviakin. Olen uhkaillut lapsille, että myyn ne mustalaisille, jos eivät ole kiltisti :grin Mutta jos nään epäreilua käytöstä lastani kohtaan, ni kyllä ne leijona-emon puolustusvaistot sieltä nousee välittömästi. Vaikka juuri hetki aiemmin olisin manannut koko äitiyden alimpaan helvettiin.

Kaikki tunteet on hyvästä, niin negatiiviset kuin positiiviset. Pahempaa olis, jos ei olis minkäänlaisia tunteita raskautta ja lasta kohtaan. Kaikki nämä tunteet kuitenkin kasvattavat äitiyteen. Kaikista meistä tulee maailman parhaita äitejä juuri sille omalle rakkaalle riiviölle :love7
 
Lälly, joooo valkoviini!! Ai että mä kaipaan sitä :D Eilen olin jo ajatuksissani pikkujouluissa jossain valkoviiniä ja glögiä juomassa. Ja salitreenit! Mulla on jääny ihan kokonaan :( Nyt mä oon miettiny, että jos ens viikolla menisin pitkästä aikaa, pakkohan tässä ois raskausaikanakin yrittää jotain tehä vaikka kuinka väsyttää, muuten pelkään et se palautuminen raskaudesta tulee olemaan paljon vaikeempaa.

Nipsumuki, sullakin siis endoa... Mielenkiinnolla ootan et miten tää raskaus siihen vaikuttaa, toisilla pysyy samana ja toisilla onnellisilla katoaa tai helpottuu. Kovasti toivon tota vikaa vaihtoehtoa, meinaan mun menkkakivut on jotain aivan järkyttäviä.

Tuntuu tosi lohduttavalta ja helpottavalta lukea teidän muiden ensimmäistä lasta odottavien kommentteja kun te kuitenki ymmärrätte parhaiten nää "kropan muuttumispelot" varsinkin, jos ootte myös treenanneet ja harrastaneet urheilua ja tottuneet siihen että oma vartalo on tietyn kokonen ja näköinen! :) Ja ylipäänsä pelon koko elämän muuttumisen suhteen.
 
Ainut mikä miun kielelle veden saa niin on tuo jääkylmä karpalolonkero ja vain yksi ja hirmu hitaasti nautittuna ! Ai että ootan, että saan kesällä (toivottavasti) yhden sellaisen nauttia! Ah.. Oon yrittäny jotai sen tyyppistä alkoholitonta juomaa ettii.. Tuloksetta.
 
Mä tykkään alkoholittomasta vehnäoluesta ja Torresin alkoholiton punkkukin on juotavaa vaikka mehumaista. Mutta ei niissä ole sitä alkoholin puraisua, joten puolitiehen jää kokemus. Jääkylmä tuoppi Hoegaartenia, haaveissa vain :)
 
Pitää ite vissiin joku saunailta ruveta alcohol free baarimikoks ja kokeilla kaikenlaisia "drinkkejä" jospa se oma saunajuomakin lopult löytys! :p
 
Mie saatan vielä repäistä sen verran että otan puolikkaan ykkösoluen tai ykköslonkeron jossain vaiheessa. Toistaiseks en oo ottanut ja epäilen että jää kaukaiseksi haaveeksi sekin kun ei sit kuitenkaan kehtaa. Mut saunaolut tai -lonkero kyllä kelpais joku päivä. Maistan mieheltä suun kostukkeeksi.
 
Me tuotiin Turkista keväällä 5 EFES-olutta ja oli tarkoitus ne joku "tärkeä" kiva hetki nauttia yhdessä. No nyt tuli sitten tämä raskaus ja kappas kappas niissä menee päiväys helmikuussa... Täytyy siis varmaan vähän luistaa omasta periaatteesta täysin alkoholittomasta ja nauttia esim jouluaterialla yksi nami nami ihana olut. Tuskinpa se edes kovin hyvälle maistuu ja ainakin viimeksi esikoista odottaessa jo pelkkä alkoholittomaksi keitetty glögi sai posket punottamaan niin että hihhulihei :grin Henk koht olen kyllä sitä mieltä että yksi annos jotain silloin tällöin ei VOI vaikuttaa vauvaan mutta tottakai kaikki ammattilaiset sanoo ettei yhtään... Eihän ne voi sitä myöntääkään, saati suositella :p
 
Joo hirveä haloo siitä että vähäinenkin alkoholin käyttö voi vaurioittaa. Henk koht en myös itse usko että vaikka pari senttiä viiniä tai puolikas olut tyyliin kolme kertaa koko raskauden aikana mitään haittaa. Mut se "vähäinen" on eri ihmisille niin eri asia - tietty mikään määrä ei ole takuulla lapselle hyvästä. Mut toiset mieltää vähäiseksi vaikka lasillisen kaksi joka päivä ja minusta se on jo runsasta käyttöä. Ihan ilmankin et on maha pystyssä saati sit siunatussa tilassa.

Ite henk koht oon vähän sitä mieltä että jos ei juo itseään humalaan tai edes pieneen hiprakkaan vaan nimenomaan sen maun takia ja hitaasti (eipä paljon voikaan juoda sillai ku menee maku jo pilalle jos juo sellaista tahtia ettei tunnu ollenkaan) eikä usein (ei joka päivä, joka viikko tai edes joka kuukausi) niin tuskin siitä haittaa on. Toisaalta se nyt on vaan muutama kuukausi ihmisen iästä että ei pitäis olla niin pakottava tarve. Kukin tyylillään, tääkin on tupakoinnin ohella sellainen aihe mikä saa toisilla karvat nousemaan pystyyn aivan täysin.

Muoksis: Miulla on inkivääriviiniä pullo mitä himottais maistaa mutku tietää että sitä saa itse kielen kärjelle korkeintaan ni taidan avata vasta ensi kesänä et saa lasillisen pari. :) Lonkerot ja siiderit ei toivottavasti oo vielä pilalla. Mies niitä lonkeroita edes jonkin verran juo mut siideriin se ei koske kirveelläkään kun on hänelle ihan liian kuivaa.
 
Kuulostaa niin tutuilta noi teidän aatoksenne. Muistan ekassa hyvinkin toivotussa raskaudessani miettineeni/pelänneeni samoja asioita. Toka ja kolmas meni sitten ilman suurempia pohdiskeluja, mutta tän neljännen kohdalla onkin taas toisenlaiset aatokset :rolleyes:

Mulla ei ole ollu koskaan vauvakuumetta, enkä ole mikään hirveen lapsirakas tai en lirkuttele lapsille tai välttämättä ota mitään kontaktia vieraisiin lapsiin. En sitten tiedä kokeeko lapset löytäneensä kaltaisensa, koska usein lapset lähestyy mua... :grin Tästä huolimatta tosiaan neljäs tuloillaan. Vieraat kakarat ( ja myös omat...) ärsyttää jos hilluvat ja huutavat.

Täällä "kotihelvetissä" pyöriessä välillä tulee just noita ajatuksia, kun sais olla hetken yksin tai rauhassa tai edes jotain. Lopulta sitä ei paljoo tarvii, suihku omassa rauhassa tai pieni lenkki koiran kanssa ja taas ollaan uudessa vireessä :)

En jotenkin vieläkään osaa ajatella itteäni äitinä. Ulkopuoliset aattelee sitten vissiin mut joksku äitiyden perikuvaksi o_O Ei sitä aina vaan jaksa ja pysty olemaan ja tekemään silleen ku toivoisi pystyvänsä. Välillä pyydän lapsilta anteeksi omia tekojani (esim. huutamista :oops:) mutta niinhän ne lapset oppii siihen, ettei kukaan ole täydellinen. Tai niin mä ajattelen.
 
Ihana kuulla, että mutkin voi laskea vielä kuitenkin terveenpapereihin :-D luulin että oon ainoo, joka oikeesti haluaa elää raskaudesta huolimatta normaalia elämää ja pitää matalaa profiilia.

Mä olen viimeaikoina ollu suorastaan hirviö :-D (14+5), jonku äitiysneuvolan eepoksen mukaa sitä ihaninta aikaa, mutta jos tää on ihanaa niin mitä tulee lopussa äääk 8)

Viikon sairasloman jälkeen palaan huomenna töihin kello 06.00 oi jippaikee!! Elikkä ensin sain virtsatulehduksen, jonka kaa oli päällekkäin hiivatulehdus ja kaiken kukkuraksi sikiö/kohtu/joku?? päätti painaa virtsarakkoa 4 päivää tästä niin, että hyväkun käveleen pääsi. Vmäisintä ikinä, aattelin vaan, että tällästäkö tää nyt on. Tuleeko näitä nyt sit lisää? Kävin vähän väliä antamassa näytteitä tällä viikolla sinne sun tänne. Tällä viikolla ajattelin, että onko musta tähän sittenkään,
oon ollu aina kova liikkumaan ja tekemään, nyt katsoin vaan kotisohvalta poru kurkussa ku mies lähtee salille ja sanoo "yritä pärjätä". Lääkekuurien jälkeen tää kaikki meni onneks ohi tässä viikossa,se jokukin lakkas painamasta. Huh. Pystyy taas elään jälleen normaalisti.

Jostain tää ehkä kuulostaa, että valittaapa tuoki nainen pienestä, perus terveenä ihmisenä, joka ei oo ees 4 vuoteen ollu sairaslomalla niin jotenkin laittaa vaan ärsyttää, että tässäkö mää saan kärsiä ja mies voi elää normaalisti? Reilua?

Sit on tää naisten yleinen huolenaihe paino, elikkä sinne ne vatsalihakset ainaki pikkuhiljaa katoaa.. mitään vauvamasua ei oo vielä. Mietin vaan, miten pääsen nopeesti toukokuussa kuntoon. Mä en halua olla läski, en oo koskaan ollu. En halua mitään muutoksia mun täydelliseen kroppaan johon oon ihmekyllä tyytyväinen. .Melkein? Lapsi on toivottu ja rakastan sitä jo nyt, mutta eikö se vaan vois tulla toukokuussa mun syliin ilman mitään muutoksia. :-D en halua kuullostaa pinnalliselta, mutta oon aina pitänyt hyvää huolta itsestäni ja tietysti raskaudesta huolimatta edelleen, nyt vaan tuntuu, että joku taistelee sitä vastaan.

Elikkä mulle suurin negatiivinen ajatusmaailma tulee näistä muutoksista. Haluaako mun mies mua enää? Oonko mää vaan kotona löhöömässä sohvalla ison mahani vieressä? Voihan äitikin olla kaunis? - nainen on luotu odottaa ja synnyttää?

Eiköhän tästä kaikesta selvitä, eka raskaus siis menossa ja ikää 23! Ehkä nää ajatukset on normaaleja;)
 
Tämäkin kuulostaa niin tutulta mimmma :rolleyes: Ite olin 24 ku sain ekan ja mietin juurikin noita muutoksia ja miehen haluja :wink Kai se on miehestäkin kiinni, mutt jos oikeesti sua rakastaa ni kyllä se sua haluaa sen mahan kanssa ja sitten myöhemmin ilman sitä mahaakin... Ite olen siis jo kolme vauvaa pyöräyttäny, tietysti ollaan ukkelin kanssa kauan oltu yhessäkin, mutta ei vielä oo tullu tilannetta että olis pakit saanu sen takia ku ei halua. Välillä on kyllä kerenny nukahtaa ennen ku tämä mamma on lastenhoidolta ehtiny sänkyy :p
 
Meil kyl mies haluu, mut mä en aina oo messis, ku ite en pidä itteäni nykyää kovinkaa vetävänä. Pitäs vaa hyväksyy kehon muutokset.. vaikeeta vaa ku turvotus on nii älytön iltaa kohti ja se ei miust oo seksikäst ja häpeen olla sillo alasti ja varsinki ko mies ois sillä päällä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top