Kaikki varmaan tietää, että raskausaikana hormonit vaikuttavat tunteisiin ja mielialat vaihtelevat usein, ääripäästä toiseen.
Mutta miten teillä muilla on ollut, valtaako mielen välilä negatiiviset tuntemukset raskauden/lapsen saamisen suhteen?
Välillä, kun itse herää taas jälleen uuteen pahoinnin täyteiseen päivään, on vaikea olla onnellinen ja iloinen raskaudesta, ja välillä sitä jopa ajattelee että mitä on tullut tehtyä, kannattiko sittenkään....
Ihan hirveän paljon ei tällasista asioista mielestäni kirjotella vauvapalstoilla, ainoat huolenaiheet tuntuvat olevan että meneekö raskaus kesken, tai syntyykö terve lapsi jne.
Muuten se on sitä onnellista viikkojen "poksumista" ja mahakuvien ottoja, vauvanvaatteita ja muita hankintoja jo mietitään, innolla ootetaan koska voi kertoa läheisille, ja neuvola/ultra-aikoja jännäillään, miehen kanssa intoillaan ym ym. Jopa pahoinvoinnista "nautitaan" kun oireet kertovat että vauvalla kaikki varmasti hyvin.
Mielialojen vaihtelut ovat lähinnä sitä että joko ollaan onnen kukkuloilla tai sitten itketään mainoksille tv:ssä.
Mutta mitä jos tulee välillä hetkiä, että koko vauvahössötys ahdistaa? Jatkuva pahaolo ja oma muuttuva kroppa masentavat ja ahdistavat? Haluaisi sittenkin elää vapaata elämää, vielä hetken?
Saako sellaisista asioista puhua, vai pitääkö vain poksua viikkojen kanssa ja olla onnesta soikeana ja suorastaan hehkua kaikenaikaa?
Mitä jos ei edes ole mitään "nimeä" vielä lapselle, tarkoitan "pötkylää", "papua", sinttiäistä" tai muuta vastaavaa??
Järkyttävää tunteettomuutta varmasti sekin :)
Saako näitä tunteita tulla, jos on itse lasta halunnut ja yrittänyt??
Kertokaa huolista, v*tutuksista, negatiivisista fiiliksistä!
Vai olenko ainoa, joka niitä kokee....
Mutta miten teillä muilla on ollut, valtaako mielen välilä negatiiviset tuntemukset raskauden/lapsen saamisen suhteen?
Välillä, kun itse herää taas jälleen uuteen pahoinnin täyteiseen päivään, on vaikea olla onnellinen ja iloinen raskaudesta, ja välillä sitä jopa ajattelee että mitä on tullut tehtyä, kannattiko sittenkään....
Ihan hirveän paljon ei tällasista asioista mielestäni kirjotella vauvapalstoilla, ainoat huolenaiheet tuntuvat olevan että meneekö raskaus kesken, tai syntyykö terve lapsi jne.
Muuten se on sitä onnellista viikkojen "poksumista" ja mahakuvien ottoja, vauvanvaatteita ja muita hankintoja jo mietitään, innolla ootetaan koska voi kertoa läheisille, ja neuvola/ultra-aikoja jännäillään, miehen kanssa intoillaan ym ym. Jopa pahoinvoinnista "nautitaan" kun oireet kertovat että vauvalla kaikki varmasti hyvin.
Mielialojen vaihtelut ovat lähinnä sitä että joko ollaan onnen kukkuloilla tai sitten itketään mainoksille tv:ssä.
Mutta mitä jos tulee välillä hetkiä, että koko vauvahössötys ahdistaa? Jatkuva pahaolo ja oma muuttuva kroppa masentavat ja ahdistavat? Haluaisi sittenkin elää vapaata elämää, vielä hetken?
Saako sellaisista asioista puhua, vai pitääkö vain poksua viikkojen kanssa ja olla onnesta soikeana ja suorastaan hehkua kaikenaikaa?
Mitä jos ei edes ole mitään "nimeä" vielä lapselle, tarkoitan "pötkylää", "papua", sinttiäistä" tai muuta vastaavaa??
Järkyttävää tunteettomuutta varmasti sekin :)
Saako näitä tunteita tulla, jos on itse lasta halunnut ja yrittänyt??
Kertokaa huolista, v*tutuksista, negatiivisista fiiliksistä!
Vai olenko ainoa, joka niitä kokee....