Raskaus ja Tunteet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mimii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo, taitaa mennä vähän överiksi siellä :D Mun piti myös mennä siihen ryhmään, onneks en mennyt.. Yksi entinen työkaveri oli kova tuputtamaan aave/henki/ennustusjuttuja.. Oli vielä ylemmällä pallilla siinä työporukassa, niin hänestä hänen uskomukset ja muut jutut olivat "totta ja tärkeitä".
Jokainen uskokoon mihin haluaa..
 
Juuh, uskokoon vaan, mutta oivoi. Toivottavasti henget ei pahoita sen mieltä......... :)
 
Ärsyttää tää asuntohomma niin julmetusti............ Ois niin kiva päästä laittelee lapselle huonetta vaikkei se sitä tarvi vähään aikaan, mut silti.. Tänne kaksioon sit joku nurkka rakentaa, jee. Ku ei mahu ees tavan kamat ni pitäs mahtuu sitte vauvan kamat. Asumisoikeusasuntookin niin vitun vaikee saada, vissii vaikeempi ku vuokrakämppää. 60m2 kolmiosta ei kehtaa lähtee maksaa 1500€/kk mitä ne tääl pyytää... Varsinkaa, kun ei tiiä miehen työnsaannista sitten, kun valmistuu kohta. Argh, miksi pitikään ruveta kattelee asuntoja, kun tietää jo ettei oo..
 
Mua taas ärsyttää kun mies voi rauhassa juhlia ja ottaa häppää ja syödä herkutella ilman mitään rajoituksia... Perkules! On tää niin epäreilu tämä evoluutio!
 
"Vähän" vissiin hormonit herkistää: Kattelin tänään lasten kanssa Ponimestaria vai mikä lie aamuohjelma oli ja mua alko itkettää ku niillä oli poniravit... Voi luoja! Jotenkin ne lapset oli niin ihania ku olivat ihan täpinöissään ja sitten ne pikkuset ponit, jotka kipitti siellä menemään. :p Eipä muuten mitään, mutta normitilassa en todellakaan ole mikään herkkis.
 
Nyt harmittaa oikein isosti. Eilen oltiin läheisen hautajaisissa, mikä oli siis aivan kamalaa jo pelkästään... Hautausmaalla tietysti oli kylmä kaikesta toppavarustuksesta huolimatta ja tänään on tosi tukkoinen ja ikävä olo. Päätä särkee ja on voimaton. Enkä mä tiedä kuinka paljon johtuu mahdollisesta kylmettymisestä ja kuinka paljon henkisestä rasituksesta ja ikävästä. Ei jaksais.
 
Mä itkin eilen, ku luin heinäkuun Vauva-lehteä ja siinä oli juttu nuoresta perheestä, jossa mies sairasti vatsasyöpää ja ennuste on, ettei hän koskaan parane. Ja toi Kadonneen jäljillä on kans melkoinen itkupilli-ohjelma. Hurja remonttikin aiheuttaa itkun.
Oisko nämä merkkejä tytöstä?? :)
 
Ihan kamala stressi päällä... Vähintään joka toinen päivä tulee itkettyä oikein kunnolla ihan sen takia, ettei meinaa jaksaa tätä arkea muuttohommineen, työ-ja rahahuolineen, perhehuolineen ja fyysisine vaivoineen. :(


Mua myös pelottaa, mitä haittaa saatan tehä tälle vauvalle mun stressillä. Paino ainakin on ollut nyt laskusuunnassa, mutta en mä oo kovin vapaasti voinu syödäkään kun maha kipuilee kaikesta.

Tuntuu että liian usein sitä on jotenkin ihan pinna kireellä, ja itku lähellä.

Vähän hävettää edes tääll purkaa tällasia tunteita kun muiden suurin juttu on tv-ohjelmien aiheuttamat itkut. No joo ehkä teitä on muitakin siellä jossain, joilla on myös oikeaa stressiä. Tulee vaan sellanen "miksi vaan mä" olo varsinkin kun lukee noita keskiraskauden hehkutus juttuja vauvalehdista ja muualta :)
 
Muokattu viimeksi:
Mimi, koen ihan samoja tuntemuksia. Olen alusta asti kärsiny koko ajan jostaki vaivoista, kun joku loppuu niin uusi tulee tilalle. Ja kun on unettomuutta, niin pelottaa selviääkö normaalista arjesta, ja mitä sitten kun vauva tulee? Mullaki kipuilee selkä, ja vaapun töissäki ku ankka. Työkaveri nauro et vitsit sä oot kyl sit niin raskaana oleva! En halua olla sellanen joka valittaa pienestä, mut mulla nää raskausvaivat on tehny arjesta kovin hankalaa. Koti on ku pommin jäljiltä, ja nyt pitäs alkaa munki pakkaamaan joka hetki kun vuorotyöltäni kerkeän :mad: Ens viikolla pitäs sitte muuttaa, ja mä ku oon niin säälittävä ettei mulla ole edes ajokorttia, niin en pysty edes itseäni auttamaan :eek:. Mä palkkaan muuttofirman muuttamaan mut, vaikka sille rahalle ois todellaki nyt muuta käyttöä, en vaa haluu vaivata ketään. Mä odotan päivittäin sitä hetkeä, kun saan oman kroppani takas, ei tää kyl yhtään nautinnollista ole. Vaikka haluanki lapsia niin paljon, ni välil kaduttaa koko homma :oops: Mä olin kans huolissani tosta tuleeko tästä lapsesta ihan tervepäinen, kun mulla koko ajan joku huoli/stressi, mut työkaveri lohdutteli et hänki nuorena odottaessaan stressas kovast, mut lapsi synty ihan normaalina.

No, halusin sanoa tällä ettet ole yksin noiden sun ajatusten kanssa, tääl on ainaki yks toinen :greet025
 
Huihuihui, kiitos, et tiedäkään miten lohduttavaa on kuulla että joku muukin painii samojen fiilisten kanssa <3
Ettei kaikki oo vaan laittamassa jouluverhoja, leipomassa pipareita ja hehkumassa raskauden onnea täydellisen miehensä kainalossa.

Mä en oo laittanut mitään joulujuttuja täällä kun tosiaan tavaroita vaan pakkaan ja laatikoita joka puolella, varmaan senki takia joulufiilis olematon.
Ja mullakaan ei ole ajokorttia, eli toinen säälittävä tapaus täällä :D Onneks tolla miehellä on edes.
Mutta tosi vaikea löytää joulunpyhinä meille muuttoapua, täällä on käytännössä yks kykenevä muuttaja eli mies, kun ei musta oo nostelemaan mitään.
Eilen kiristeli ihan helv... mahaa jo toi että kumartelin ja pakkailin kamoja laatikoihin illalla, aivan uupuneena.

Yritän vaan miettiä et 5kk päästä on vauva toivottavasti terveenä syntynyt ja poissa mun mahasta, ja saan pikkuhiljaa oman kroppani takaisin, jääköön sit joku vähän löysä mahakin tai muita jälkiä mut kuhan sisäisesti tuntuu taas omalta itseltä eikä ole näitä vaivoja.
Jotkut nauttii raskaudesta, mutta mä voin sanoa suoraan että nautin paljon enemmän mun normaalitilastani. En enää odota mitään ihmettä ja hehkumista, kai tää pitää vaan vetää sisulla läpi loppuun asti!
 
Mimi, ei ole raskaana olo ollut ihanaa, mulla ainakin yhtä helvettiä. Oksensin viikolle 18 asti niin paljon, että en vieläkään voi käsittää miten oon jotenkin järjissäni. Pahimpina hetkinä ajattelin, että menis kesken, en enää kestä tätä ja samalla tunsin syyllisyyttä ajatuksistani. Kerroin niistä miehelleni ja onneks se ymmärsi ja tsemppas mua. En kestänyt katsella saati pitää sylissä kavereiden vauvoja, ne vaan ahdisti. Esikoisesta oli myös kamalat pahoinvoinnit, mutta nyt oli vielä rajumpaa. Tiesin, et olo helpottuu jossain vaiheessa, mutta tunnit, päivät ja viikot tuntu niin toivottoman pitkiltä. Sulla on paljon muutoksia tällähetkellä ja niihin sopeutuminen vaikeaa. Mä oon jo äiti ja kokenut sen myllerryksen, ehkä nyt toisen kohdalla on siksi helpompaa. Esikoista odottaessa panikoin kun hyvän ystävän vauva tuntu niin vieraalta, mitä jos oma tuntuu samalla tavoin? Vauvan synnyttyä en tiennyt mitään ihanampaa kuin oma nyyttini. Tee nyt muutto rauhassa ja hae sairaslomaa! Sit kun on hyvä hetki menet johonkin ihanaan vauvaliikkeeseen katsomaan pieniä vaatteita, ostat mieleisen. Se psyykkaa sua tajuamaan, et susta tulee maailman paras äiti teidän vauvalle! Hän ei tarvi ketään muuta niin paljon kuin sinua! <3
 
Joo ei tämä ihan herkkua ole, mutta niinkuin oma äitini sanoi, että turha itkeä, kun tietää mistä johtuu. Joo tiiän, mut ei se ollut helppoa lohduttautua tollakaan ajatuksella, kun oli tosi huono vointinen, että nukkuessa oli kaiken paras olla. Mutta ite oon saanut olla töistä erossa niin oon huomannut, että oon paljon rauhallisempi ettei oo kokoajan hermot kireellä, mut sit asunto jutut ja raha jutut, kun pitää elää liiton rahoilla nii.. On se pinnaa kiristävää, et tekis miel heittää pyyhe kehään. Välillä miullekin on iskenyt paniikki, että ei tään näin pitänyt mennä vaikka pitihä sen mennä. Ei oo vaan enää oma ittesä siis se tehotykki mikä oon ollu. Nyt vaan löhnään ja valitan, kun en jaksa.. Ajatuksen tulevasta tapaninpäivän reissusta lappeenrantaan miehen sukulaiselle pistää haukotuttamaan, kun en jaksa muutenkaa ni saatikka sillonkin, kun eka istut 3h autossa (miu perse huutaa sillon hoosiannaa!) ja sit pitäs olla sosiaalinen.. ja tämä yhen yön takia. Ei vaa kiinnosta. Mur.

Mutta oonkin ite ajatellut niin, että ei tämä tilanne mikskään muutu hermoilemalla, että antaa mennä omalla painollaan, et sou wot. Jos ei oo rahaa ni ei oo rahaa, ja jos ei oo isompaa kämppää ni sit ollaa täs kääpiökämpäs sitte. Ja siirretään sit koiraa/vaunuu/vauvaa yks porras eteenpäin kolmannesta kerroksesta, et hermoilu ei siihenkää auta, sit mennään niin prkle! :) Kyllä se odotus palkitaan sitten toukokuussa. En vaa jaksa oottaa vaikka pelkäänkin synnytystä. Ootan vaan kevättä jotta pääsen kuntorääkkiin. Ja saan vauvani syliini.
 
Kaikillahan tilanne on erilainen. Onhan välillä varmaan kaikilla ajatus hypätä jostain jyrkänteeltä tai odottaa vaan, että mutavyöry tulis ja veis mennessään. Välillä vaan ei jaksa. Ite koen huonoa omatuntoa kun välillä menee niin hermot noiden valmiiden palleroiden kanssa :confused: Välillä toivon, että sais olla ihan yksin, ihan rauhassa... edes joskus. Nytkin esikko karjuu tuolla pää punasena, kun keskimmäinen on käyttäny kaikki hänen teippinsä ja nuorimmainen yrittää tehdä jotakin leikkikokkauksiaan, mutta hänen "uuni" ja "vuoka" ovat jotenkin ihan persiistä ja poikittain, joten siitä pitää huutaa :eek: Herkempi saattas jo taas hermostua, mutta minäpä surffaan netissä... Olen aina ollu luonteeltani melko rauhallinen enkä ekassa raskaudessakaan kauheesti stressannu, enkä olojani miettiny. Elämäntilanne nyt oli silloinkin aika tasainen eikä mitään uusioperhe- tai muuttokuvioita ollu. Nyt siihen oman olonsa tarkkailuun ei vaan ole aikaa... Pienimmät liikkeet ja kolotukset menee varmaan ohi tässä tohinassa. Lapset ovat tasottaneet ja rauhottaneet mua entisestään. Joskus mietin millaista olisi jos odottaisi esikoistaan nyt tämän ikäisenä.
 
Mulla oli pari viime kuukautta ihan perseestä, tuntui että kaikki tapahtuva on miljoonan vuoden päässä ja kaikki arkiasiat taas olisi heti sekunnissa saada pois alta! Älytön ristiriita mullekin, kun teki mieli vaan maata ja kadota jonnekin..

Nyt pari viikkoa on ollut parempaa, kirjaimellisesti "uusi nousu" henkisesti..

Vaikka ollaan kaikki eri lähtökohdissa ja eri elämäntilanteissa, niin kyllä nuo hormonit monen pään vetää mutkalleen..

Uskon, että mulle tulee nyt joku seesteinen kausi - olen nyt halunnut enemmän läheisyyttäkin, muuttoaan ei stressaa kun se alkaa jo huomenna :)

Tän raskauden motto on oltava: älä stressaa, nauti! Jokainen hetki kun stressaa se on huolettomasta
hetkestä pois ;)
 
Mulla on kyllä tänään mennyt töissä niin tunteet laidasta laitaan. Oon nyt ollut about kuukauden yhden 3v pojan henkilökohtasena avustajana päiväkodissa. Oon niin onnellinen ku sain tietää et ne jatkaa mun työsopparia äitiyslomaan asti! :) Mut sit ku tänään lähin töistä niin tämä pieni poika alkoi itkemään, kun ei olisi halunnut minun lähtevän. Kieltämättä itkuhan siinä itsellekin tuli.
 
Joo, kyllä ne hormonit varmaan on myös iso syy tähän kaikkeen v..utukseen ja stressiin.
Tässä kun muistelee niin ennen raskautta ei miehenkään lapsen kiukuttelut hetkauttaneet läheskään niin paljon kun nyt. Nyt on silleen että välillä pelottaa olla lähelläkin lasta kun hän on niin "hurja" välillä, jalat ja kädet huitoo jokapuolelle ja mä pelkään kai vähän liikaakin että mun mahaan osuu.

Mutta ei tässä kyse ole ainakaan mulla mistään itsensä tarkkailusta, noiden fyysisten oireiden suhteen, aikaa ei sellaseen ole vaan kyllä ne kivut tuntuu vaikka kuin on kiirettä ja muuta. Jos sattuu s...tanasti niin sillon sattuu s..tanasti, vaikka kuin olis muuta ajateltavaa :)
Pieniin kolotuksiin tuo ehkä päteekin että auttaa kun saa muuta ajateltavaa ja on kiire.

Huoh, sitkeesti tuli taas ravattua kaupoissa ostoksilla, vaikka alaselkä, häntäluu ja kyljet sattuu. Kuha nyt sais joulukiireet ja muuton pois alta niin sit vois vaikka olla aikaakin sairaslomalle jos olo sitä vaatii.
 
Mua ihan rehellisesti vituttaa tämä painon nousu. Alkuraskaudesta mun kilpirauhasarvot oli ihan mitä sattuu ja paino nousi ja väsytti. Noh, muutaman kuukauden laiskuus jäi päälle ja painoa on nyt tullut pari kiloa vajaa sen, mitä mulla saisi terkkarin mukaan tulla koko raskaudessa.. Ja koska paino on noussut paljon, pidän itseäni äärettömän rumana, plösönä, seksi ei kiinnosta, vanhat polvivammat alkavat taas kipuilla.

Noh, juuri ennen raskautta pudotin reilussa puolessa vuodessa painoa n.15kg ja terkka sanoikin, että todennäköisesti se paino tulee takaisin helposti, koska kroppa ei ole vielä tottunut uuteen kevyeen painoon. Mutta silti. Ärsyttää. Olen möhömaha möhkofantti, enkä halua edes ajatella mikä tankkeri olen toukokuussa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top