Raskaus ja Tunteet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mimii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Samat fiilikset täällä. Mullakin parin kympin pudotus takana ja nyt olen kerännyt takaisin jo 5 kg. Ja joulukin vasta tulossa... Hetken mulla jo tossa kun etominen lieveni niin painon nousu lakkasi mutta nyt kun jokapaikassa on jo tarjolla suklaata, kakkua, torttua ja piparia niin en vaan osaa olla ottamatta.

Neuvolassa on kyllä tosi kannustava asenne, niinkuin olen täälläkin puhunut. Mutta en tiedä, ehkä tarttis vähän persuksille potkimista eikä pääntaputtelua.
 
Joo, mun vaivat ja huolet tuntuu mitättömiltä, kun vain itkeskelen tyhmille ohjelmille. Mulla on nyt ollut onni olla työttömänä, joten työhuolet ei paina. Rahahuolia toki on, mutta en jaksa stressata asialla. Esikoisen ja kuopuksen raskausajat olikin sitten ihan jotain muuta. Esikoisen aikaan olin töissä ja siellä oli hankalaa. Liitoskivut vaivasit ja rannekanavat meni tukkoon. Kuopuksen raskausaika meni siinä sivussa esikoista hoitaessa. Univelkaa kertyi varmaan kaksi vuotta. Meidän pojillahan on ikäeroa vain 1v5kk. Kuopuksen ensimmäisestä vuodesta en juurikaan mitään muista.
Ei tätä nykyistäkään raskautta aina muista kaiken hulinan keskellä. Mutta ehkä se vielä tästä konkretisoituu, kun masu enempi kasvaa.
 
Voi mä olin ihan unohtanu noi rannekanava vaivat. Mulla kans esikoisen aikaan meni ne tukkoon, loppuaika meni käsituet ranteissa. Toivottavasti nyt ei tulis. Kaikkea sitä kans voi raskauteen liittyä ja jotkut sanoo et elämäni parasta aikaa! :D
 
Mulle ei pitäs tulla, kun molemmat ranteet leikattiin v.2009. Vaiva ei helpottanu vaikka synnytin. Mulla noi rannekanava-ahtaumat on ammattitauti. Oli muuten tosi ärsyttävää, kun öisin oli pakko pitää rannetukia ja joskus puutui sormet ihan autolla ajaessa. No, tutkimuksessa selviskin, että oik. käden kanava oli 60% tukossa. Ilmankos vähän kipuili.
 
Heräsin kun nauroin unissani niin etten pystynyt lopettamaan naurua, sitten Itkin ja nauroin koska tilanne oli niin huvittava, mieskin heräsi ja luuli että nauroin sille! :D Kunnon unet taas olleet!
Tätä kävi myös esikoisen aikana.. Kaikkea ne hormonit tekeekin..
 
Tänää ollu pelottavia tunnetilan vaihteluita, vuoroin hyvällä fiiliksellä ja vuoroin itkeskelen. Pakkailen muuttolaatikoita ja tajuan et täst ei oo paluuta. Siis tästä muutosta, eikä tulevasta äitiydestä. Olen asunu 7 vuotta tässä asunnossa ja tää on ollu niin rakas ja turvallinen, ja nyt on aika luopua tästä. Tuleva pelottaa, ja on jotenki turvaton olo. Tosin tiedän et muutan tosi lapsiystävälliseen, yhteisölliseen paikkaan missä on useampia odottavia äitejä, lapsiperheitä ja mun oma sisko asuu lähellä, mut jotenki tänää tajuan äkkiä olevani oikeesti aikuinen(niin tällei 32v:na :rolleyes:) ja kohta mun on huolehdittava jostain toisesta ihmisestä jolle mä oon tärkein. Tiedän et ihmisen elämässä muutto on yks kaikkein stressaavimpia asioita, mut mä en oo tainnu koskaa aikasemmin kärsiä tällasesta pimeestä muutospelosta. Kun mä muutan siihen pihaan, mä muutun tulevaks äidiks. Siis mun pitää olla kypsä aikuinen. Ja tässä mä pillitän ja jopa mietin et voisko mun äiti jotenki pelastaa mut :oops: Jospas mä oon vaa esittäny aikuista ja nyt paljastuuki et oon ihan pentu ite. Nyt on joku skitsofreeninen regressio päällä :eek::grin
 
Huihuihui sanoi:
Tänää ollu pelottavia tunnetilan vaihteluita, vuoroin hyvällä fiiliksellä ja vuoroin itkeskelen. Pakkailen muuttolaatikoita ja tajuan et täst ei oo paluuta. Siis tästä muutosta, eikä tulevasta äitiydestä. Olen asunu 7 vuotta tässä asunnossa ja tää on ollu niin rakas ja turvallinen, ja nyt on aika luopua tästä. Tuleva pelottaa, ja on jotenki turvaton olo. Tosin tiedän et muutan tosi lapsiystävälliseen, yhteisölliseen paikkaan missä on useampia odottavia äitejä, lapsiperheitä ja mun oma sisko asuu lähellä, mut jotenki tänää tajuan äkkiä olevani oikeesti aikuinen(niin tällei 32v:na :rolleyes:) ja kohta mun on huolehdittava jostain toisesta ihmisestä jolle mä oon tärkein. Tiedän et ihmisen elämässä muutto on yks kaikkein stressaavimpia asioita, mut mä en oo tainnu koskaa aikasemmin kärsiä tällasesta pimeestä muutospelosta. Kun mä muutan siihen pihaan, mä muutun tulevaks äidiks. Siis mun pitää olla kypsä aikuinen. Ja tässä mä pillitän ja jopa mietin et voisko mun äiti jotenki pelastaa mut :oops: Jospas mä oon vaa esittäny aikuista ja nyt paljastuuki et oon ihan pentu ite. Nyt on joku skitsofreeninen regressio päällä :eek::grin
Click to expand...
 
Muokattu viimeksi:
Mä niin symppaan teitä! Samoja fiiliksiä ekassa raskaudessa. Sit jotenkin se oli hullua, kun olin monta vuotta toivonut et mentäis miehen kans eteenpäin elämässä ja sit kun mies sanoi et nyt hän on valmis perheen perustamiseen, mä vasta tajusin et nyt oikeesti oon raskaana ja mun elämä muuttuu. Tätäkö mä halusin? No, lupaan et äidiksi tulo on maailman ihaninta ja samalla maailman kamalinta, sillä rakastat niin paljon omaa lastasi, että tunnet syvällä koko ajan pelkoa menettäväsi hänet. Ja älkää huoliko, ettette pärjäisi oman lapsenne kanssa, yön pimeinä tunteina koliikkivauvaa kiikuttaessa meistä äideistä löytyy ihan käsittämättömät voimavarat. Mitään työtä ei tee niin täysillä kuin oman vauvan hoitoa. Tsemiä!
 
Joo ja ihan uudet voimavarat löytyy sitten kun murrosikä alkaa lähestymään ja ovet paukkuu... No siitä sitten tuonempana :wink

Noi kaikki myllerrykset kuulunee raskauteen suurempina tai pienempinä, kyllä se siitä sitten taas :)
 
Mä symppaan myös! Muutin tosin jo loppukesästä, lapsikin taisi saada siinä hötäkässä alkunsa... Myös me elettiin käytännössä samoissa tiloissa pitkään, mutta mulla oli kuitenkin oma kämppä jonkinlaisena itsenäisyyden symbolina. Siitä luopuminen ja raskaus samaan syssyyn ovat tuottaneet itsenäisyydestäluopumis- ja aikuistumismyllerrystä, vaikka yhdessäasuminen on sujunut paljon paremmin kuin osasin haaveillakaan.

Tänään oon ollut todella maassa mun äidin takia. Joudutaan odottamaan tomografiatuloksia uudenvuoden yli. Eihän sieltä positiivisia uutisia ole tulossa, kyse on kuitenkin parantumattomasta syövästä. Tuntuu etten osaa nyt ajatella muuta kuin valmistautumista huonoihin uutisiin, ja se vaikuttaa joulumieleen. Ei huvita ottaa mitään vauvaonnitteluja vastaan, kun oma mieli liikkuu surullisemmissa aiheissa.

Mun omat hormonit varmasti vaikuttavat tässä sopassa – oon ollut epäluonteenomaisesti hysteerinen ja lamaantunut tänään. Mies taas haluaa käyttää viimeisen mahdollisuuden ennen lomia nähdä kavereita, joten istun marttyyrina kotona ja itkeskelen.
 
Täällä tulee symppis itkut.. Voimia sinulle HKI00550, äidillesi ja koko perheelle <3
 
Ahdistus.. Meillä vielä muutto edessä eikä vielä edes asuntoa tiedossakaan. Vaiks silleen tiiän et toikin asia järjestyy niin silti se painaa takaraivossa jonkin verran. Haluisin vaan olla siin kunnos viel muutonkin kohalla et musta olis jotain hyötyykin enkä olis vaan jaloissa.
 
Voimia sinulle ja perheellesi HKI00550! Raskasta tunnemyllerrystä varmasti kun elämän taipaleen molemmat laidat ovat todellisina silmien edessä.
 
Olipa kiva käydä eile mummolas ko sai kuulla olevansa läski ja sama oli edellisel kerral.. raskaan ei sais vissii maha kasvaa.. tulipa itku ku pääsin kotiin. Muutenki stressaan noist muutamist arvist.. Taitaa miu käynnit olla vähis mummolaan jatkossa. Pitäähä se ettii jottai mollattavaa lu muut serkut on narkkareita ja poliisien kaa jokapv tekemisis.. niitteki lapset huostaan otettu järkyttävist syist.. Sama vittuilu se on äidilleki ollu ku se ei polta eikä juo toisinku mummon hänen kaikki muut lapset.. Äitiki ku sairastu syöpää ni sai hoitoje jälkee seki kuulla olevansa läski, kun imusolmukkeit ei ollu tarpeeksi poistaa nestest jaloista.. Suututtaa!
 
Kyllä minä sanoisin tuommoselle mummolle, ettei tule olemaan millään lailla lapsen elämässä mukana, jos ei ala parantaa tapojaan. Itse en kyllä viittis mennä tommosen mummon luo ollenkaan. Pistää ihan vihaks.... :mad:
 
Me mentiin toissa iltana miehen vanhemmille niin anoppi totes heti ovelta ivallisella äänensävyllä: "Oot lihonnut". Tuli heti semmonen olo, että painu sinne missä pippuri kasvaa. No, ehkä sitä joskus tottuu noihin anopin "ihaniin" kommentteihin..

Tänään käytiin miehen kanssa meidän enkelivauvan haudalla ja mun isän haudalla. Pakko sanoa, että kyllähän siellä itku tuli ja haikea mieli, mutta toisaalta taas tuli rauhallinen ja turvallinen olo.
 
Mulle sanottiin viime raskaudessa "odotatko kaksosia?!", "oot jo aika iso" :D Viime viikkoa vanha työkaveri kysyi miten voin olla näin iso :D
Vastaan kaikille että "niin olin ekastakin, ja maha meni yläkäyrillä ja niin menee nytkin" ..

Muhun ei enää kolahda koko ihmettelyt, enpä ajatellutkaan että raskaana ei näytetä siltä että odotetaan vauvaa.. :D

Mutta itse otan sitten taas meidän uusioperheeseen tulevat kommentit hyvin tulisesti vastaan.. :D

Mua kiusattiin ala-asteella ulkonäöstä, joten jotenkin on oppinut että oli kauneusihanteiden näköinen tai ei, oli millainen tahansa niin ikinä ei kaikkia miellytetä ja jotkut vaan on maailman pinnallisimpia ihmisiä.. :S
Missään asiassa ei voi ikinä miellyttää kaikki, joten älkää välittäkö! :)
 
Nyt sitten viimein pullahti mullakin maha esiin ja oikein konnolla pullahtikin. Ei tätä enää peitetä, näytttä siltä että nielasin joulupöydässä kinkun kokonaisena :wink No siitä syystä aloin käyttää sitten ihan noita mammapaitoja, joista suurin osa on tommosia, että maha oikeen korostuu. Anoppi oli tässä aattona käymässä ja alotti ensin kyselemään, että kyllä sulla varmaan jalat väsyy ku kaiken päivää jotain jalkojen päällä touhuat. Vastasin todenmukasesti, että ei väsy, ihan hyvin jaksan. No eipä ollu vissiin tyydyttävä vastaus. Seuraava kysymys oli, että kuinka paljon sulle on oikeen painoa JO tullut ja merkitsevät silmäilyt tohon etureppuun. Vastasin siihenkin todenmukaisesti, että 3kg. Tuhahteli vaan, koska vastaus olisi vissiin pitäny olla 13kg... Joo olen itekki huomannu, että nyt on iso maha. Anoppi vielä jotakin kyseli paljonko muista on tullu, eikä vissiin ollu tyytyväinen näihinkään vastauksiin. Ite olen vaan sen mallinen, että kun toi maha tähän varteen nousee niin se sitten todellakin näyttää isolta... Kaikki on kyllä ihan nätisti keskikäyrillä kasvanu. Muutenkin annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pyykin pesen väärin, kuivausrumpua käytän väärin, ruoka maistuu ihan hirveeltä jos siihen käyttää öljyä eikä voita ja plaa plaa.
 
Mulle ei onneks oo kukaan huomautellut, vaikka itseä ahdistaa ajoittain aika paljonkin, kun en ehtinyt edellisiä raskauskiloja karistaa, kun imetin meidän vauvaa vielä, kun aloin odottaa uutta. Eikä imetys ole koskaan mulla pudottanut lainkaan painoa.

Joten kerään tässä raskauskiloja raskauskilojen päälle, että huomauttelemista riittäis, mut onneks lähisuku on armahtavaa porukkaa :) Katotaan sit seuraavaan imetysajan päätteeksi sitä laihduttamista..
 
Nyt on pakko avautua tänne, etten pilaa loppuiltaa täällä kotona :mad:

Tänään on jostain syystä raivostuttanut kaikki! Siis aivan kaikki, vaikka mikään ei periaatteessa olekaan pielessä. Silti tuntui ruokapöydässäkin siltä, että mies pureskelee liian kuuluvasti ja kastike on liian ruskeaa ja telkkarinkin kanssa olisin saanut riidan aikaiseksi. Sitten luin foorumijuttuja ja sain raivonpuuskaan toisten järjettömästä tavasta kirjoittaa. Jos ei viitsitä laittaa kirjaimia oikeille paikoilleen ja edes niitä isoja kirjaimia lauseiden alkuun, miten kukaan voi ikinä jaksaa niitä tekstejä lukea?

Arvastakin raaputin juuri 40 euron voiton, sain siivottua ja pestyä pyykkiä sekä korjautettua joululahjakellon hihnan lyhyemmäksi, mikään ei onnistunut kääntämään tätä päivää positiiviseksi. Miten voikaan olla näin ärrinä? Hulluinta on, että tajuan sen itse, mutta silti mikään ei auta! Onko kenelläkään vinkkejä millä tästä mielenhäiriöstä pääsee vähimmin vahingoin irti? Parempi varmaan mennä nukkumaan ja toivoa, että huominen on taas parempi!

Kiitos ja anteeksi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top