Raskaaksi 2024

Toinenkin kysymys aukiolotutkimuksessa käyneille. Ennen sitä ohjeistetaan ottamaan särkylääkettä esim buranaa. Mutta eikös juuri ibuprofeeni saata vaikuttaa ovulaatioon huonolla tavalla? Oletteko silti napannut buranaa? Mulla panadol ei vaikuta niin hyvin kuin burana. Aukiolotutkimus tapahtuisi kp 7 ja ovulaatiotesti on yleensä ollut positiivinen kp 9-11.
Se burana ohjeistetaan ottamaan siksi että kohtu ei supistele, ei niinkään kivun takia (niin mulle sanottiin) joten kannattaa se ottaa 😊 jospa se yksi 400mg burana ei ovikseen vaikuttaisi, ei mulla ainakaan siinä kierrossa kun aukkari tehtiin vaikuttanut mitään😁 ihan normaaliin aikaan muutama päivä sen jälkeen tuli ovisplussa ja lömpöjen mukaan ovis tapahtui
 
Täällä nyt iltapäivän ajan ollut etova olo 🙈 Tällästä ei oo koskaan ennen ollut ja nyt tosiaan dpo4 eli voiko keho reagoida jo näin aikaisessa vaiheessa? 🤔

Mulla oli juurikin tässä plussakierrossa! Dpo 3 tai 4 oli todella huono olo, sit sen jälkeen pahaenteistä oireettomuutta mutta plussa sieltä tuli silti. Toivon sulle myös 🥰
 
Hei nyt tarvitsisin kyllä kokeneemmilta taas apua. Tänään on kp 6 ja aloin tikuttamaan ovista. Pc:n ovistestit oli tumma, mut ei posi. Mulla nää näytti viime kierrossa tältä monta päivää, sit oviksen aikoihin oli tooodella selkeän positiivisia. MUTTA. Clearbluen digiin posahti heti pysyvä hymynaama? Eihän toi nyt voi olla mahdollista? Mitä ihmettä 😢

Ovuloin siis aikaisin, kp10 ollut nyt aiemmissa kolmessa kierrossa. Mut ei kai se nyt näin aikaisin voi tulla? Kp 6??Ja toi liuska oli nega. Katsoin digin tikun eikä sekään ollut läheskään niin tumma, kun viime kierrossa oli pysyvän hymynaaman aikaan. Voiko olla joku maanantaikappale?

Kuvat liitteenä.

Kyllä tuo liuskakin mun mielestä on positiivinen, tai itsellä olisi. Ja digiin luottaisin vielä enemmän. Ehkä tekisin myös raskaustestin vielä varmuuden vuoksi.
Jos kyseessä ovis niin toivotaan, että saitte hyödynnettyä ja munis ois kuitenki iha ok vaikka ottikin varaslähdön 🙏🏻
 
Toinenkin kysymys aukiolotutkimuksessa käyneille. Ennen sitä ohjeistetaan ottamaan särkylääkettä esim buranaa. Mutta eikös juuri ibuprofeeni saata vaikuttaa ovulaatioon huonolla tavalla? Oletteko silti napannut buranaa? Mulla panadol ei vaikuta niin hyvin kuin burana. Aukiolotutkimus tapahtuisi kp 7 ja ovulaatiotesti on yleensä ollut positiivinen kp 9-11.

Mä otin Burana-panadol -yhdistelmän, auttaa itsellä kaikkiin kipuihin tehokkaammin. Ei vaikuttanut ovikseen mitenkää. Eikä kyllä auttanut tutkimuksen aiheuttamaan kipuunkaan.. 😬 Tai jos auttoi niin en haluu tietää miltä ois tuntunut ilman lääkettä, sen verran tuskallinen (mutta onneksi nopea) toi aukiolotutkimus oli lääkkeiden kanssakin 😓
 
Täällä jännätään - tänään kp 29/27-28. Toki ei vielä paljoa ole mennyt ohi normaalista ajasta, mutta herättelee toiveita. Ei ainuttakaan normaalia menkkaoiretta, mutta tänään outoa tunnetta munasarjoissa ja alavatsalla.

Kp 27 tein negan testin, mutta koska oviksen ajankohta olikin limoista päätellen luultavasti vähän myöhemmin, on mieli vielä odottavainen 😊
 
Ymmärrän tuon ajatuksen. Ajattelen kyllä itsekin yhden lapsen jo saaneena vähän samalla tavalla. Ehkä olisi parempi niissä tilanteissa tarkentaa kyseen olevan sekundäärisestä lapsettomuudesta tai keksiä joku uusi termi kuten vähälapsisuus tai mikä nyt sitten sopisi kielen päälle.

Toisaalta miun on vaikea samaistua, kun en ole varsinaisesti kummastakaan vaivasta kärsinyt. Toisesta on alle vuosi vasta yritystä ja vaikka välillä ärsyttääkin niin ikäiselleni tämä on käsittääkseni aivan normaali aika, vaikka kuinka ensimmäinen olisi tullut liiankin helposti.

Toisaalta jollakin se lapsettomuuden tuska voi olla pienempi kuin toisella se tuska ettei saa sisarusta lapselleen. Tämän takia ei ehkä kannata liikaa lähteä vertailemaan.

Omalla kohdalla näin saattaisi ollakin, koska en koskaan kärsinyt vauvakuumeesta tai oikeasti tiennyt haluanko lapsia ennenkuin ylläri iski. Nyt tiedän miten ihanaa on olla äiti, joten osaan jollain tasolla jopa kaivata toista lasta meidän perheeseen.

Tilanne voi olla aivan eri ihmisellä, joka on aina tiennyt haluavansa äidiksi ja tuntee joka solullaan kaipausta siitä lapsesta oli se sitten se ensimmäinen tai seitsemäs.

Ehkä tämä esilleotettaessa kaipaisi yleisesti tarkempaa määrittelyä, kun on monelle herkkä asia. 💁‍♀️
Kiitos kommentoinnista. Arvostan ajatteluasi.

Olen paljossa hyvin samaa mieltä kanssasi.
Kipuja ja tuskia on vaikea verrata, mutta älyllisesti, merkityssisällöltään lapsettomuus-sana minusta tarkoittaa nimenomaan "ilman lasta". Mikä on se totaalinen muoto. Ilman mitään. Täysin ilman. Monille kipeää on myös se kuinka erityksiin se ajaa sosiaalisesti, ajaa keskusteluiden ulkopuolelle teemojen ollessa sellaisia josta ei ole yhtään mitään kokemusta, ei hetkellistä, ei menneisyydessä, ei yhtään mitään.

Itselleni tuo ulkopuolisuus oli pahinta. Oli niin paljon teemoja, joista en voinut sanoa lausettakaan. En odotuksesta, neuvolasta, perheestä, äitiydestä, äidin rakkaudesta, tissien kasvamisesta, synnyttämisestä, sairaalaaloista.

Raskauden myötä ulkopuolisuuden radikaali heikentyminen on itselleni se suurin juttu. Puheenaiheet olivat jäämässä vähiin lapsettomuustuskani pahentuessa.

Siksi toivoisin kulttuurin muutosta, niin ettei täysin toisenlaisessa tilamteessa, toisenlaisen mittakaavan tuskassa varastaisi keakeisintä sanaa. Ei edes "sekundaarisella lapsettomuudella". (Se on kuin avovaimo.) Tai "sekundaarinen halvaus" kun haluaisi juosta vielä kovempaa.

Eli mistä saada uusi ilmaisu... vai riittäisikö vain "vauvakuumeesta" puhuminen?
 
Kiitos kommentoinnista. Arvostan ajatteluasi.

Olen paljossa hyvin samaa mieltä kanssasi.
Kipuja ja tuskia on vaikea verrata, mutta älyllisesti, merkityssisällöltään lapsettomuus-sana minusta tarkoittaa nimenomaan "ilman lasta". Mikä on se totaalinen muoto. Ilman mitään. Täysin ilman. Monille kipeää on myös se kuinka erityksiin se ajaa sosiaalisesti, ajaa keskusteluiden ulkopuolelle teemojen ollessa sellaisia josta ei ole yhtään mitään kokemusta, ei hetkellistä, ei menneisyydessä, ei yhtään mitään.

Itselleni tuo ulkopuolisuus oli pahinta. Oli niin paljon teemoja, joista en voinut sanoa lausettakaan. En odotuksesta, neuvolasta, perheestä, äitiydestä, äidin rakkaudesta, tissien kasvamisesta, synnyttämisestä, sairaalaaloista.

Raskauden myötä ulkopuolisuuden radikaali heikentyminen on itselleni se suurin juttu. Puheenaiheet olivat jäämässä vähiin lapsettomuustuskani pahentuessa.

Siksi toivoisin kulttuurin muutosta, niin ettei täysin toisenlaisessa tilamteessa, toisenlaisen mittakaavan tuskassa varastaisi keakeisintä sanaa. Ei edes "sekundaarisella lapsettomuudella". (Se on kuin avovaimo.) Tai "sekundaarinen halvaus" kun haluaisi juosta vielä kovempaa.

Eli mistä saada uusi ilmaisu... vai riittäisikö vain "vauvakuumeesta" puhuminen?
Vähälapsisuus? En tiedä istuuko kenenkään suuhun, mutta ainahan näistä voi keskustella. Mutta ei ehkä kannata liikaa takertua siihen sanaan. Merkitys on kuitenkin tärkeämpi ja sillä sekundaarisuudella kuitenkin viitataan siihen että lapsia on ennen tullut, mutta myöhemmin ei tule. Keskustelijoiden olisi ehkä kuitenkin hyvä muistaa tarkentaa minkälaisesta lapsettomuudesta kyse, jos kyse sekundaarisesti lapsettomasta eikä primaaristi lapsettomasta. Itsekin miellän lapsettomuuden siten ettei lapsia ole yhtään.

En koe avovaimoakaan loukkaavana. Itse olen avovaimo ja sehän tarkoittaa juurikin sitä, että emme ole aviossa eli en ole juridisesti vaimo, mutta käytännössä kyllä.

Ymmärrän ulkopuolisuuden tunteesi, mutta toivottavasti sinulla myös riittäisi empatiaa heitä kohtaan, jotka haluaisivat lisää lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta saa. Suurperheestä tai sisaruksesta lapselleen haaveilleelle se kipu voi olla ihan yhtä kova kuin sinulle kipu lapsettomuudesta. Ja kuten sanoin, lapsen saanut tietää jo jotain siitä mistä jää paitsi. Eli tunneskaala vain on erilainen. Vakiintunut termi asialle nyt sattuu olemaan sekundaarisesti lapseton, enkä usko, että sillä on tarkoitus loukata yhtään ketään. Se vain erittelee lapsettomuuden laadun.
 
Kiitos kommentoinnista. Arvostan ajatteluasi.

Olen paljossa hyvin samaa mieltä kanssasi.
Kipuja ja tuskia on vaikea verrata, mutta älyllisesti, merkityssisällöltään lapsettomuus-sana minusta tarkoittaa nimenomaan "ilman lasta". Mikä on se totaalinen muoto. Ilman mitään. Täysin ilman. Monille kipeää on myös se kuinka erityksiin se ajaa sosiaalisesti, ajaa keskusteluiden ulkopuolelle teemojen ollessa sellaisia josta ei ole yhtään mitään kokemusta, ei hetkellistä, ei menneisyydessä, ei yhtään mitään.

Itselleni tuo ulkopuolisuus oli pahinta. Oli niin paljon teemoja, joista en voinut sanoa lausettakaan. En odotuksesta, neuvolasta, perheestä, äitiydestä, äidin rakkaudesta, tissien kasvamisesta, synnyttämisestä, sairaalaaloista.

Raskauden myötä ulkopuolisuuden radikaali heikentyminen on itselleni se suurin juttu. Puheenaiheet olivat jäämässä vähiin lapsettomuustuskani pahentuessa.

Siksi toivoisin kulttuurin muutosta, niin ettei täysin toisenlaisessa tilamteessa, toisenlaisen mittakaavan tuskassa varastaisi keakeisintä sanaa. Ei edes "sekundaarisella lapsettomuudella". (Se on kuin avovaimo.) Tai "sekundaarinen halvaus" kun haluaisi juosta vielä kovempaa.

Eli mistä saada uusi ilmaisu... vai riittäisikö vain "vauvakuumeesta" puhuminen?
Kiitos ajatuksiesi jakamisesta, ne pisti minutkin pohtimaan. En vähättele kumpaakaan lapsettomuus-tyyppiä, molempia kokeneena jäin pohtimaan sitä, että entä jos ensimmäisen saa suhteellisen helposti ja toista lasta edeltää pitkä yritys ja tusina keskenmenoja? Mihin kategoriaan he kuuluvat? Tai odottaa ja yrittää ensimmäistä pitkään, sekä toista myös, niin silloinkaan ei enää kärsi lapsettomuudesta?

Ymmärrän sinun kantasi ihan täysin, että on ilman mitään ja täysin ulkona, yksin.💔 Mutta niin on silloinkin, kun kokee useita keskenmenoja, ja yrittää kuukausista ja vuosista toiseen, vaikka se yksi lapsi olisikin. Minulla on lähipiirissä heitä, jonka ensimmäinen lapsi tuli helposti, ja toista eivät saaneet toiveista huolimatta koskaan, sen sijaan tuli kymmeniä keskenmenoja. Entä silloin, voiko puhua lapsettomuudesta? Minusta molemmat aivan yhtä hirveitä ja satuttavia tilanteita, joissa jää yksin ja vaille. Totta kai on se yksi lapsi ja se on rakkain kaikista, mutta ei se poista sitä tuskaa niistä menetyksistä, kipua siitä, että on ulkopuolella ikuisesti toisesta vauva-ajasta ja siitä idyllistä, jossa monet muut vertaiset elää, lapsi ei saa sisarusta jne. Uskallan väittää, että lapsettomuus kulkee silloin mukana edelleen päivittäin. Ja on myös tutkimuksia siitä, että lapsettomuus jatkuu monen vanhemmuudessa, vaikka itse tapahtuma olisikin ohi. Kyse on siis niin voimakkaasta kriisistä, että se voi vaikuttaa identiteettiin.

Mutta totaalinen lapsettomuus on silti aivan eri asia, kuin sekundäärinen. Minusta näitä ei voi liikaa verrata.

Ja kyllä meilläkin meni melkein 2-vuotta ensimmäisen lapsen saamiseen keskenmenoineen. Sen jälkeenkin tuli keskenmenoja ja nyt toisessakin tulee kestämään, ja vaikka syy löytyikin minusta, koen vahvasti, että ne samat haavat revitään rikki tämän toisen lapsen kohdalla, mitä käytiin ensimmäisenkin yritysaikana. Mielestäni en vaadi edes kohtuuttomia, vain toisen vauvan. Sen jälkeen meille ei enempää tule, sillä useita kertoja toistoja näille pettymyksille ja menetyksille, on nounou. Tottakai, suhtautumiseni on hieman erilainen ensimmäisen lapsen myötä, tiedän, mitä ikävöin ja nyt se on realistisempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisen kerran pahin tuska tosin oli se, kun ei voinut tietää saako koskaan elävää lasta, edes yhtäkään, samaan aikaan kun kaikki muut onnistuivat, ja se oli hyvin rikkovaa, erilaista kuin nyt.

Minusta on kuitenkin oikeus puhua lapsettomuudesta molemmissa tapauksissa, ja myös niissä tapauksissa kun raskaudet menee kymmeniä kertoja kesken. Tämä on toki vain oma näkemykseni ja ymmärrän myös muita näkökantoja.😊
 
Taidan vastustaa siis juuri sitä ilmausta.

Komppaan ja myötäelän, ja toivon että kaikki voisivat saada asiat, joita kovasti toivovat. Kohtuullista onnellisuuttahan kaikki toivovat itselleen ja toisille.

Sanat eivät ole vain sanoja. Niillä ilmaistaan paljon. Vaikutetaan, arvotetaan, tuetaan, huomioidaan, vihjataan, kaikkiaan luodaan todellisuutta.

(ps. Itsekin olen avovaimo, mutta en käytä termiä sillä minusta joko on vaimo tai ei ole. Minusta tällaisilla termeillä hämmennetään todellisuutta: avovaimolla ei ole vaimon etuja tai velvollisuuksia, asemaa lain edessä jne ei siis täytä vaimo-sanan määritelmää, joten määrittelisin sanan viestinnällisesti heikoksi)
 
Samoin: lapseton = ilman lapsia

Termi viittaa tosiasialliseen asiaintilaan: joko henkilöllä on lapsia tai ei ole.

Se mitä tunteita se kenellekin tuottaa on toinen asia.
 
Laitoinkin tuonne plussa vai ei kuvan mun yllättävästä positiivisesta (?) testistä. Mietityttää kyllä kun menossa on vasta kp24 ja synnytyksen jälkeen kierrot on olleet kaikkea 30 ja 50 väliltä🤔
 
Taidan vastustaa siis juuri sitä ilmausta.

Komppaan ja myötäelän, ja toivon että kaikki voisivat saada asiat, joita kovasti toivovat. Kohtuullista onnellisuuttahan kaikki toivovat itselleen ja toisille.

Sanat eivät ole vain sanoja. Niillä ilmaistaan paljon. Vaikutetaan, arvotetaan, tuetaan, huomioidaan, vihjataan, kaikkiaan luodaan todellisuutta.

(ps. Itsekin olen avovaimo, mutta en käytä termiä sillä minusta joko on vaimo tai ei ole. Minusta tällaisilla termeillä hämmennetään todellisuutta: avovaimolla ei ole vaimon etuja tai velvollisuuksia, asemaa lain edessä jne ei siis täytä vaimo-sanan määritelmää, joten määrittelisin sanan viestinnällisesti heikoksi)
Maailmaa ei välttämättä voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi. Uusia termejä on todella vaikea saada asioille, koska se vaatisi sen, että todella moni kokisi nykyisen sanan epäsopivana. Eli tässä kai mennään kuitenkin jossain määrin enemmistön ehdoilla. 🤔
Aina voimme käydä keskustelua termistön sopivuudesta, mutta harvoin tällaiset muuttuvat ellei termi ole yleisen hyväksynnän mukaan selkeästi loukkaava. Ja se, että joku asia subjektiivisesti tuntuu loukkaavalta ei ole välttämättä syy muuttaa asiaa. Koska pian olisimme siinä tilanteessa ettemme voi sanoa mitään, koska aina on joku joka loukkaantuu. Pitää pysyä tasapaino ja siinä enemmistön kokemus ja tarkoitusperät ovat niitä suuntaviivoja määrittämään mikä termi on sopiva käyttöön.

Ja muuten lain mukaan avopuolisoillakin on velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Avo- ja aviopuoliso ovat molemmat juridisia termejä, joita molempia koskevat omat velvollisuudet ja oikeudet. Itse koen avovaimona myös eettisiä velvollisuuksia ja oikeuksia mitä ei juridisesti ole ja mitä en kokisi mikäli emme asuisi puolisoni kanssa yhteistaloudessa.
 
Laitoinkin tuonne plussa vai ei kuvan mun yllättävästä positiivisesta (?) testistä. Mietityttää kyllä kun menossa on vasta kp24 ja synnytyksen jälkeen kierrot on olleet kaikkea 30 ja 50 väliltä🤔
Kävin katsomassa ja ihan plussalta tuo näytti. 🤗 Onnea ja tarrasukkia! Eikös joillain voi venyä kierrot, jos ovat ovuloimattomia? Jos nyt olet ovuloinut hyvissä ajoin ja on ihan normaali kierto niin hyvin voi näyttää jo plussaa. 😊
 
Avopuoliso on minusta lievempi versio, sillä pelkkää puoliso sanaa käytetään hyvin laajasti vakiintuneesta kumppanista. Jopa ilman yhteistä kotia.

Halusin ottaa kantaa nimenomaan avovaimo-termiin.
 
Avopuoliso on minusta lievempi versio, sillä pelkkää puoliso sanaa käytetään hyvin laajasti vakiintuneesta kumppanista. Jopa ilman yhteistä kotia.

Halusin ottaa kantaa nimenomaan avovaimo-termiin.
Onhan avovaimo ja -mieskin vakiintuneita termejä. Ainakin mie olen näin ymmärtänyt. Tässä tulee minusta se sama ilmiö, että vaimo sanaa käytetään yleensä aviovaimosta ja sitten eritellään avovaimoksi se, joka ei ole juridisesti aivan yhtä sitova. Eli samalla tavalla kuin primaarisesta lapsettomuudesta käytetään useammin vain sanaa lapsettomuus ja sitten eritellään sekundaariseksi lapsettomuudeksi se kun on jo ennestään lapsi/lapsia, mutta myöhemmin tulee ongelmia lapsen saannissa. Minusta ihan loogista.
 
Tulen hieman kommentoimaan tuota terminologia-keskustelua. Ymmärrän @Maunon äiti :n ajatuksen oikein hyvin. Siinä vaiheessa, kun tuska totaalisesta lapsettomuudesta on päällä, tuntuu se sekundaarinen -etuliite varmasti aivan todella tyhjältä ja koko yhdistelmätermi jopa iskuilta päin naamaa. Siltä, että sillä viedään pois se oma kokemus siitä totaalisen tyhjästä sylistä. Sitä käyttävät ne, joilla se syli ei ole tyhjä. Sitä etuliitettä ei välttämättä edes kunnolla kuule, kun se lapseton-termi kirkuu sieltä.

Mutta asialla on kääntöpuolikin. Ne, jotka ovat sen ensimmäisen lapsen saaneet ja kokevat tuskaa kun se toinen ei tule, saattavat kokea aivan samoja raastavia tuskan tunteita. He saattavat olla käyneet tuskallisen polun ensimmäinenkin kanssa ja kokevat sylin aivan yhtä tyhjäksi toisella kerralla. Ja vaikka ensimmäinen olisikin tullut helposti, voi polku siitä eteenpäin olla sellainen, että kokee termin ”sekundaarisesti lapseton” sopivan itseensä ja kuvaavan sitä kipua tarpeeksi vahvasti.

Kuten on sanottu, terminologia on nyt tällainen, eikä se aivan heti ole muuttumassa, eikä sitä varmasti monien mielestä tarvitsekaan muuttaa. Kuitenkin on paljon heitä, jotka elävät siinä totaalisen lapsettomuuden tuskassa ja joita nykyinen terminologia todella loukkaa. Siinä ei välttämättä auta looginen ajattelu termin sisällöstä.

Toivotan sinulle Maunon äiti oikein hyvää loppuraskautta ja ihanaa vauva-aikaa. Toivottavasti tuleva äitiytesi voi joltain osin parantaa vaikeiden kokemustesi taakkaa.

Ja kaikille muille myös voimia omiin tilanteisiin ja pitkiin, vaikeisiin taipaleihin. Meillä lapsiluku nyt täysi, mutta useat keskenmenot lasten välissä ovat tehneet meidänkin taipaleen osin raskaaksi. Toivottavasti omat raskaat kokemukset kääntyvät kyvyksi myötäelää myös toisten surua. Tuntuu siltä, että tällä palstalla näin on, sen verran positiivinen ja kannustava on yleinen keskustelun sävy. ❤️
 
Muokattu viimeksi:
Tulen hieman kommentoimaan tuota terminologia-keskustelua. Ymmärrän @Maunon äiti :n ajatuksen oikein hyvin. Siinä vaiheessa, kun tuska totaalisesta lapsettomuudesta on päällä, tuntuu se sekundaarinen -etuliite varmasti aivan todella tyhjältä ja koko yhdistelmätermi jopa iskuilta päin naamaa. Siltä, että sillä viedään pois se oma kokemus siitä totaalisen tyhjästä sylistä. Sitä käyttävät ne, joilla se syli ei ole tyhjä. Sitä etuliitettä ei välttämättä edes kunnolla kuule, kun se lapseton-termi kirkuu sieltä.

Mutta asialla on kääntöpuolikin. Ne, jotka ovat sen ensimmäisen lapsen saaneet ja kokevat tuskaa kun se toinen ei tule, saattavat kokea aivan samoja raastavia tuskan tunteita. He saattavat olla käyneet tuskallisen polun ensimmäinenkin kanssa ja kokevat sylin aivan yhtä tyhjäksi toisella kerralla. Ja vaikka ensimmäinen olisikin tullut helposti, voi polku siitä eteenpäin olla sellainen, että kokee termin ”sekundaarisesti lapseton” sopivan itseensä ja kuvaavan sitä kipua tarpeeksi vahvasti.

Kuten on sanottu, terminologia on nyt tällainen, eikä se aivan heti ole muuttumassa, eikä sitä varmasti monien mielestä tarvitsekaan muuttaa. Kuitenkin on paljon heitä, jotka elävät siinä totaalisen lapsettomuuden tuskassa ja joita nykyinen terminologia todella loukkaa. Siinä ei auta looginen ajattelu termin sisällöstä.

Toivotan sinulle Maunon äiti oikein hyvää loppuraskautta ja ihanaa vauva-aikaa. Toivottavasti tuleva äitiytesi voi joltain osin parantaa vaikeiden kokemustesi taakkaa.

Ja kaikille muille myös voimia omiin tilanteisiin ja pitkiin, vaikeisiin taipaleihin. Meillä lapsiluku nyt täysi, mutta useat keskenmenot lasten välissä ovat tehneet meidänkin taipaleen osin raskaaksi. Toivottavasti omat raskaat kokemukset kääntyvät kyvyksi myötäelää myös toisten surua. Tuntuu siltä, että tällä palstalla näin on, sen verran positiivinen ja kannustava on yleinen keskustelun sävy. ❤️
Taas kerran joku muu onnistuu pukemaan ajatukseni nätimpään pakettiin. 🙏

Ja ei ollut tarkoitus logiikalla vähätellä @Maunon äiti kokemaa tuskaa. Halusin vain tuoda sen toisenkin puolen esiin, että myös sitä sekundaarista lapsettomuutta kokevat käyvät läpi vaikeita tunteita ja kaipaavat nimen omalle tilanteelleen ja miksi tällainen termi on (eli se, että lääketieteessä molemmat kokemukset menevät infertiliteetin alle).

Itsellä monesti helpottaa ymmärrys asioiden tarkoituksesta ja merkityksestä ja tällöin ikävät tunteetkin lievittyvät, kun pystyy hahmottamaan asiat laajemmin eikä vain oman kokemuksen kautta. Tiedän itse muihin asioihin liittyen miten traumaattista kokemusta saattaa herkästi elää vain sen oman subjektiivisen tunnekokemuksensa kautta osaamatta käsitellä laajempaa kuvaa.

Toivon @Maunon äiti sinulle vain kaikkea hyvää ja toivottavasti en loukannut ylipragmaattisella suhtautumisellani asiaan. Mie elän itse ympäristössä, jossa miun ajatuksiani haastetaan vaikeissakin asioissa enkä osaa aina pukea asioita kovin nättiin pakettiin (sellaiseen ei ole ollut oikein tarvetta ympäristössä, jossa asiat pyritään ilmaisemaan selkeästi ja suoraan). Koitan koko ajan tässä opetella asioiden ilmaisemista korrektimmalla ja diplomaattisemmalla tavalla, mikä on osasyy tähän palstalla kirjoitteluunikin, kun oma elinympäristöni ei tällaista harjoitusta varsinaisesti tarjoa.
 
Takaisin
Top