Raskaaksi 2021

Niissä on tällaista myo-inositol nimistä valmistetta jonka pitäisi parantaa munasolujen laatua, on tarkoitettu ensisijaisesti monirakkulaisten munasarjojen hoitoa tukemaan. Täältä foorumiltakin löytyy keskustelu kyseisestä valmisteesta, Googlen avulla löysin sinne. Kirjoittelin omiakin kokemuksia sinne esikoisen raskauden aikaan.

Edit
On siis ilman reseptiä ja paketissa lukee että raskautta suunnitteleville tai pcos hoitoa tukemaan,eli voit vaan hakea apteekista. Toisella nimella on myös inofolic nimistä valmistetta.

juu mie kerkesinkin tossa jo lukea aiheesta vähän :) eli en mie sitä viitsi kokeilla
 
Oikein leppoisaa joulun aikaa kaikille! Itse myös hieman kahtiajakoisissa tunnelmissa, syksyinen km mielessä ja muistissa vuoden takaiset ajatukset, että tänä jouluna voisi olla vauva tulossa... Eipä toki osannut vuosi sitten kukaan ennustaa, miten kummallisissa olosuhteissa tätä joulua vietetään!

Nautitaan kaikista jouluherkuista, kun kerran vielä saadaan! Omalla listalla on ainakin suklaat (raskaana ollessa närästäisi), raskaanaolijoille ei-suositelluista lakut ja kalat sekä lasillinen punaviiniä... :happy: Ensi jouluna sitten vauvantuoksua tai mahankasvatusta...

Just näin! Koitan etsiä myös niitä hyviä asioita tästä. Juustot, kalat, pari lasia viiniä. :) oon ollut ihan ok keskenmenon kanssa, ehtisin tietää asiasta vain muutaman päivän mutta kyllä harmitus väkisin nostaa päätään... voisi olla kohta jo melkein eka kolmannes takana. :( no, murehtimalla se ei auta. Tämään on ollu etova olo ja kuukautiskipuja... voisko ne olla sieltä tulossa?! Vai mitä ihmettä tämäkin taas on...
 
Moony: Mulla myös menossa ensimmäinen kierto km jälkeen. Ovulaatio plussa tuli kp13 (tämäkin tosin on aika häilyvä arvio, laskin päivät mva:sta muutama päivä taaksepäin). Lämmöt silloin ei kohonneet, eikä menkkojakaan ole näkynyt. Ehkä ei ollut munasolu vielä kypsä ja jäi irtoamatta. Toinen selkeä piikki (ei ollut ihan plussaksi laskettava) tuli kp32, jonka jälkeen seuraavana päivänä lämpöjen notkahdus ja tästä laskien Dpo1 selkeä lämmönnousu. Oletan siis että menkat alkaa 1.1. Kierron pituudeksi näillä laskelmilla tulisi 46 päivää..

Ai sulla noin samanlainen tilanne :sour: tsempit myös sinne!:Heartred Jospa seuraava kierto olis meidän :smiley-angelic001
 
Ai sulla noin samanlainen tilanne :sour: tsempit myös sinne!:Heartred Jospa seuraava kierto olis meidän :smiley-angelic001

Toivotaan! Edelleen teen ovistestejä päivittäin, haluan nähdä jos tapahtuu jotain outoja. Nyt "dpo5" ja lämmöt edelleen koholla. Peruslämpö on 36,2-36,4 ja nyt tämän viimeisimmän lh-piikin jälkeen ollut 36,6-36,7.
 
Mäkin oon testaillut pitkin kiertoa oikeestaan sieltä lokakuun alusta asti, jotta pääsee kärryille missä mennään. Ovisplussan jälkeen sit hetken testailutauko ennen raskaustestien tekoa...
 
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille kuumeilijoille <3

Täällä lämmöt pomppasi vielä ylöspäin, tänään 36,9. Tiiä sitten mitä tarkoittaa vai tarkoittaako mitään.
 
Ihanaa joulua kaikille! <3

täälläkin tänään dpo2 ja lämmöt selvässä nousussa. Nyt vaan nautitaan joulutunnelmasta ja aletaan sitten ens vuonna jännäilemään :grin
 
Helou, voisin hypätä tänne mukaan kun vaikuttaa aktiiviselta foorumilta :) Eli meillä yk1, eilen ovisplussa eli nyt alkaa piinapäivät. Kolmatta lasta yritetään. Ollaan kolmatta aikaisemmin yritetty mutta sitten elämäntilanne menikin siihen että jätettiin se ja nyt olisi hyvä aika, jos sellaista ikinä on :D Otin jämägeleet käyttöön, eipä niillä kyllä viimeksikään ollut mitään vaikutusta. Mutta otinpa kuukupin käyttöön ja punaviini korkattu, jospa niistä olisi hyötyä :D esikoinen aikanaan tärppäs ekalla ja kuopusta odoteltiinkin sitten vuosi.

Ihanaa joulua kaikille!
 
Ihanaa joulua kaikille! :Heartred

täälläkin tänään dpo2 ja lämmöt selvässä nousussa. Nyt vaan nautitaan joulutunnelmasta ja aletaan sitten ens vuonna jännäilemään :grin

Me voidaan taas yhdessä piinailla, mulla dpo1, ja muistaakseni meillä oli aika samanpituiset kierrot:hilarious:
 
Me voidaan taas yhdessä piinailla, mulla dpo1, ja muistaakseni meillä oli aika samanpituiset kierrot:hilarious:
Mahtavaa! :p Joo mulla noin 12pv ollu luteaali. Ja tiputtelu alkanu viimeistään dpo10, mutta toivon että noi terot alkais siihen kohta purra :smiley-angelic001
 
Moi kaikki :greet025 Jospa mäkin hyppäisin tänne mukaan. Iltatähti haaveissa ja vuodesta 2021 tulee asiassa kohtalon vuosi; joko vauva tai surutyö.

Meille raskautuminen ei ole ollut aiemminkaan helppoa ja nyt ovis tulee entistä harvemmin. Yksityiseltä ei olla lähdössä kuitenkaan apuja hakemaan vaan toivoen ihmettä, peläten pahinta kohti tulevaa vuotta.

Seuraava mahdollisuus ovikseen on vuoden viimeisinä päivinä. Josko joulun taika sinne asti yltäisi?!

Toivottavasti tuleva vuosi toisi tullessaan kaikille sen mitä me niin kovasti toivotaan ❤️
 
Heips kaikille ja hyvää joulua myös.
Itse siirryn tänne myös. Nyt kp 12 ja tuli talleteltua. Saa nähdä miten ovistestit näyttää aamulla tein ekan ja erittäin haalea toinen viiva. Viime kierrossahan sain oviksen kiinni mutta ei tärpännyt. Seksiä oli kp 11 ja kp 15 oli ovis.
 
Hyvää joulua kaikille! Kyllä on tullut taas syötyä ja maha on kun kuudennella kuulla raskaana. 5pv päästä ois kierukan poisto niin pääsee itekki sit kuumeilee teidän kanssa. Hieman sivusilmällä seuraillut myös raskaaksi 2020 ryhmää ja valitettavan moni joutuu tännekin siirtymään :arghh:
 
Moi! Mäkin hyppään tähän pinoon! Vauva nro 4 haaveissa. Edellinen raskaus odotutti itseään viis vuotta, joten ihmettä toivotaan. Ikää on jo 38 ja imetänkin vielä, mut kuume on kova. Dpo 2 ja geleet ja maca ollu nyt kaks rundia käytössä.
 
EI VOI OLLA TOTTA, SE JÄLKIMMÄINEN LH-PIIKKI OLI OVULAATIO!!!! :Heartred Tein äsken hetken mielijohteesta raskaustestin (pregcheck 25) ja siihen tuli haalea plussa!!! Tänään dpo 8 vasta vielä kaiken lisäksi (ja yllättäen ovulaatiotesti näyttää vielä aika heikkoa viivaa).

En tiiä näkyykö foorumille asti mitään mutta laitanpa kuitenkin:love017
 
Liitteet

  • IMG_20201226_165425.jpg
    IMG_20201226_165425.jpg
    14.2 KB · Katsottu: 224
  • IMG_20201226_171224.jpg
    IMG_20201226_171224.jpg
    17.9 KB · Katsottu: 214
Vielä vähän muokattuna ja negatiivina..
 
Liitteet

  • Negative Image_8b792cdc-b8e5-4808-9152-f1f9a9bccd72.jpg
    Negative Image_8b792cdc-b8e5-4808-9152-f1f9a9bccd72.jpg
    17.9 KB · Katsottu: 146
  • IMG_20201226_182834.jpg
    IMG_20201226_182834.jpg
    35.2 KB · Katsottu: 146
EI VOI OLLA TOTTA, SE JÄLKIMMÄINEN LH-PIIKKI OLI OVULAATIO!!!! :Heartred Tein äsken hetken mielijohteesta raskaustestin (pregcheck 25) ja siihen tuli haalea plussa!!! Tänään dpo 8 vasta vielä kaiken lisäksi (ja yllättäen ovulaatiotesti näyttää vielä aika heikkoa viivaa).

En tiiä näkyykö foorumille asti mitään mutta laitanpa kuitenkin:love017
Tossa alemmassa näkyy jotain hailuraa. Toivotaan vahvistumista.:happy:
 
Voi miten toivon että nyt pysyisi!!!

Pakko vielä spämmätä, tässä kuivuneena ilman mitään muokkauksia :smiley-bounce013 Livenä aivan selkeästi näkyvissä ilman vippaskonsteja.
 
Liitteet

  • IMG_20201226_204544.jpg
    IMG_20201226_204544.jpg
    13.1 KB · Katsottu: 202
Hei vaan kaikille tutuille ja uusille yrittäjille! Pikkuhiljaa alan palautua tauoltani tänne foorumille takaisin kun aletaan päästä jo lähemmäs uutta vuotta. :) Ensi vuoden on pakko olla jo se THE vuosi, kun 21 on mun onnenluku :hilarious:. Mulla sujahti tässä joulun päivinä ovis ohi, mutta mitään yritystä ei tähän ovikseen ollut kun ei saatu inssiä. Joten seuraavaa kiertoa taas odotellessa jotta päästään taas yrityksen pariin. :cool: nyt flon mukaan oviksen pitäisi ajoittua sopivasti keskelle viikkoa..
 
EI VOI OLLA TOTTA, SE JÄLKIMMÄINEN LH-PIIKKI OLI OVULAATIO!!!! :Heartred Tein äsken hetken mielijohteesta raskaustestin (pregcheck 25) ja siihen tuli haalea plussa!!! Tänään dpo 8 vasta vielä kaiken lisäksi (ja yllättäen ovulaatiotesti näyttää vielä aika heikkoa viivaa).

En tiiä näkyykö foorumille asti mitään mutta laitanpa kuitenkin:love017

Kyllä siinä jotain näkyy :love7 Tosin sitä en osaa sanoa näin ruudun välityksellä, että onko siinä väriä. Vahvistumisia!
 
Takaisin
Top