Raskaaksi 2021

Huomenta!
Mulla myös ehkä dpo7. Vasenta munasarjaa on jäytänyt kaksi päivää aamusta iltaan. Ensin ajattelin että kuvittelen, mutta tuo jäytäminen on hyvin hermosärkymäinen ja pistävä ajottain (ei kuitenkaan tuikkaisuja, ennemminkin sellainen jatkuva) eikä sitä voi mielikuvituksen piikkiin laittaa. Keltarauhanen näytti toimivan oikeaoppisesti nostaen pariksi päiväksi lämpöjä, joten eiköhän tämäkin kipuilu liity keltarauhasen elämään.
Mulla myöskin semmosta pientä kipuilua munasarjojen tienoilla, mikä varmaan viittaa siihen keltarauhaseen. Mulla on lämmöt puoli astetta alkukiertoa ylempänä. Ja paleltaa. Mutta mitään muuta oireita ei ole. Eiköhän tämä viikko näytä mitä tapahtuu.
 
Huomenta,
Mä en olekaan varma mikä dpo mulla on menossa…6 tai 7. Sain kolmena päivänä digiin hymynaaman. Kolmannen päivän hymynaama oli vain aamulla näkyvissä ja sen aamupäivän aikana tuli selvät ovulaatiokivut. Fertility friend kuitenkin laittoi ovulaation päivän aikaisemmalle. Ähhh, tavallaan toivon että olis vasta dpo6. Koska mulla ei ole vieläkään oikein mitään oireita. Tänään marssin kuiteski sinne kauppaan ostaa niitä testejä. Mutta ajattelin aloittaa testaamisen joskus dpo9-10. Silloin on aina näkynyt jos on näkyäkseen.

Mä laskisin niitteen kipujen mukaan dpo:n. Toi on ärsyttävää, kun sitä usein joutuu vähän arpomaan, että koskakohan se ovis tarkalleen oli.

Mulla se oireettomuus ole melkein selvin ”raskausoire”, toivottavasti sieltä tulee plus muutaman päivän päästä:folded: tsemppiä myös muille piinailijoille :smiling-eyes:
 
Huomenta,
Mä en olekaan varma mikä dpo mulla on menossa…6 tai 7. Sain kolmena päivänä digiin hymynaaman. Kolmannen päivän hymynaama oli vain aamulla näkyvissä ja sen aamupäivän aikana tuli selvät ovulaatiokivut. Fertility friend kuitenkin laittoi ovulaation päivän aikaisemmalle. Ähhh, tavallaan toivon että olis vasta dpo6. Koska mulla ei ole vieläkään oikein mitään oireita. Tänään marssin kuiteski sinne kauppaan ostaa niitä testejä. Mutta ajattelin aloittaa testaamisen joskus dpo9-10. Silloin on aina näkynyt jos on näkyäkseen.

mä oon laskenut just niistä oviskivuista sen dpo:n. :smiling-eyes:

Melko oireetonta on täälläkin dpo5, eilen oli jotain nippailuja vatsalla, mutta tänää on ollut ihan hiljasta. Jotenki usko ja toivo mennyt tähän kiertoon, oon ollut nyt puoltoista viikkoa tässä flunssassa ja eilen nosti kuumeenkin.:loudlycrying: Tosi yllättynyt olisin jos tärppäis, vielä kun ne petihommatkin jäi vähemmälle siinä oviksen aikaan, mutta katsotaan nyt! :Face Without Mouth:
 
Käytiin kaupassa lasten kanssa ja kaupassa alkoi ne samat menkkamaiset jomot mitkä oli viime kierrossakin näillä paikkeilla. Toivottavasti siellä olis joku kiinnittymässä matkaan. Tähän asti on mennyt laskematta niin päiviä. Varmaan joulunpyhät vaikutti. Mutta nyt alkaa jännittämään . Kaupasta tarttui yks clearbluen testi ja pregcheckejä on nyt 7 kpl . Ja clearbluen digi kaapissa odottelee sitten jos menkat ei alakaan .
 
Pakko tässä on varmaan siirtyä kirjoittelemaan tuonne raskaaksi 2022 ryhmään, joko muut on siirtyneet sinne? :smiling-eyes:

Kävin jo vähän kurkkimassa, mutta vielä täällä enemmän mukana. Mahdollisuus plussaan kyllä menee ensi vuoden alkuun, että kai se on kohta siirryttävä :Grimacing Face:
 
Muokattu viimeksi:
Hei,

Sain eilen yllätyksenä digiin pysyvän hymynaaman vaikka sen piti näyttää jopa neljä hedelmällisintäpäivää ja raskauskeijun ovistestistä kunnon kaksi viivaa :smiling face with heart-eyes::smiling face with heart-eyes:Kp9 eilen vasta niin vähän ihmetyttää miten ovis on niin aikaseen. Toisaalta tässä kierrossa macat ja geleet toista kertaa kokeilussa, josko ne vähän aikaistuttaa normaalista mikä on ollut mulla kp12-14 välillä. En oo tehnyt moneen kuukauteen ovistestejä siis varmaan kolmeen. Ajattelin että kun en tee ovistestejä niin en stressaa mutta kun heittää ovis noinkin paljon niin kyllähän se haittaa. Miten tuo nyt menee eli onko huomenna dpo1 jos sunnuntaina ovistesteissä oli plussa? Meillä peiton heiluttelu osui kp7 ja 9:lle josko tänään vielä yrittäisi houkutella miehen niin voisi loppuvuoden yrittää taas olla ressaamatta ja toivoa josko tämä olisi meidän kierto.
En ole vielä kurkkinut 2022 puolelle, mutta kait se on sinne siirryttävä ihan tuotapikaa:smiling-eyes:
 
Liitteet

  • instasize_211227124617.png
    instasize_211227124617.png
    5.3 MB · Katsottu: 138
Täällä dpo11. Mäkin siirryin jo osaksi juttelemaan myös tuonne raskaaksi 2022 :smiling-eyes: Tein tänään rtestin, täysin nega ja ajatus siitä, että uutena vuotena pitäisi menkkojen alkaa on ihan hirmu masentava.. Mulla tuntuu aina osuvan menkat sellasille hetkille kun pettymystä ei vaan jaksaisi käsitellä. Uuteen vuoteen asennoituminenkin jo ahdistaa. Etenki tää konkretia etten tosiaan raskautunutkaan vuonna 2021 :loudlycrying: Anteeksi purkautuminen, mutta vitsit tuntuu pahalta :crying-face:
 
Dpo 10 ja nega, menkkamaisia oloja ollut jo viikko oviksen jälkeen. Ikinä rinnat eivät ole olleet näin arat. Mahtaako muuttua vielä posiksi, tunne, että raskaana ollaan mutta testi sanoo toista. Rfsu herkällä 10 testasin sillä pitöis kyllä jo näkyä...
 
Ei kyllä oo todellakaan varmaa että rfsu herkkä näyttää noin aikaisen, ennemmin pc näyttää 😎
 
Takaisin
Top