Raskaaksi 2021

Amh-arvo tuli ja oli 1,56. Gyne sanoi viimeksi että 2-5 olis hyvä, mutta ei tuo onneks ihan olematon ole :think005 torstaina ois aikakin varattuna nii pääsee keskustelemaan enemmän ja kartoittamaan jatkoa. Kerrankin ehdin myös ennen ovista gynelle niin vois ehtiä kattomaan ultrallakin tilanteen.
 
Mä tuun kans tänne raskaaksi 2021 palstalle kirjoittelemaan. Toista lasta toivotaan. Meillä on 7/2019 syntynyt esikoispoika. 2020 vuoden lopussa meitä kohtasi suuri suru.Menetimme toisen lapsemme rv22 vakavan rakennepoikkeavuuden vuoksi. :sad001Tilanteen vakavuus selvisi vasta rakenneultrassa.Järkytys oli suuri, koska kaiken piti olla hyvin. Raskauden keskeytyksestä on nyt 2vk aikaa ja suru on kyllä loputon ja sumussa ollaan kuljettu nää päivät. Mutta ollaan päätetty että yritetään vielä ja toiveissa olisi raskautua tän vuoden aikana. Emme ota paineita ja ollaan asenteella että tulee kun on tullakseen. Kumminkin suren vielä menetystämme. Odotellaan vaan että kierto käynnistyisi ja sit saa tulla. Aloitin raskaus ajan monivitamiinin heti keskeytyksen jälkeen uudestaan (oli pieni tauko) ja rautaa syön kun hb tippu hieman runsaan verenvuodon takia. Molemmat raskauteni ovat alkanee yk1 ja en ole koskaan tikuttanut oviksia. Ajattelin et en aloita ainakaan heti tikuttelemaan, et katsotaan alkaako raskaus ilman.Yleensä olen tuntenut ovikseni aika hyvin. Koska vuosi 2020 päättyi meidän osalta niin karmealla tavalla niin toivon että tämä vuosi toisi mukanaan jotain ihanaa.
Voimia suureen suruun, olen pahoillani puolestanne :Heartred
 
Toivotaan todella, jaksamista raskaaseen vaiheeseen ja onnea tulevaan! <3
 
Voimia ja jaksamista kaikille :Heartpink
Kyllä se on niin hauras tuo uuden elämän alku.

Tuntuu vähän turhalta tää oma vinkuminen, mutta vingun vähän siltikin.
Ei menkkoja, ei menkkaoloja. Perjantaina oli jotain outoa vihlontaa alavatsalla. Toistui eilen ja tänään, mut lievemmin. Tänään ollu iltaa kohden voimistuva paineentunne alavatsalla. Vauva hylkii rintaa ja puklailee.. Ja mun pissa haisee jotenkin makealle ja ällöttävälle.
Mies tulee huomenna illalla työreissulta kotiin, nii jos vuoto pysyy poissa, teen taas testiä. Huomenna ois kp 31/28 :whacky011
 
Täällä onkin paljon tullut viestejä onnesta ja surusta.. Onnea kaikille plussanneille ja voimia ketkä ovat lapsensa menettäneet :Heartbigred

On ollut raskas aloitus tälle vuoteen kun mun äiti on toipunut huonosti selkäleikkauksesta ja on ollut kipeenä niin en ole voinut käydä auttamassa ja matkaakin hänen luokseen on 2,5h suunta vähintään.. No tänään hänen ystävänsä soitti ja kertoi että on soittanut mun äidille ambulanssin kun oli äidillä tullut pissat alle ja verta ihan valtavasti.. No äiti oli kieltäytynyt lähtemästä kun pelkää mennä koska hänelle oli lääkäri sanonut että monta vuotta jatkunut virtsatulehdus mikä ei lähde atbllä voi olla syöpä.. No ei aikuista voi pakottaa mut tilanne ahdistaa mua todella.. Meillä on kaikki suvun naiset kuolleet syöpään ja mun äiti on suvun vanhin ja jo selvinnyt munasarja syövästä..

Mut sitte tähän vauvan teko hommaan..
2.1 mulla oli kp 12/32 ja oli ihan kaikki oviksen oireet ja oli kerrankin miehen kanssa lapsivapaata joten pupuiltiin 5 kertaa sinä iltana :angelic: mutta nyt 9.2 kp19/32 lauantaina taas sama juttu todella kovat ovis oireet ja pupuiltiin kahdesti :angelic: nyt vähän olen hämmentynyt koska mulla ei ole kuin yksi munasarja kuitenkin käytössä.. No saa jännittää et miten käy vai käykö kuinkaan :facepalm: nyt siis kp21/32 eikä ole oviksen ajankohdasta tietoakaan nyt joten tällä kertaa en tiedä koska testata ja taas tosiaa pitäis aloittaa ajoissa lääkityksen takia..
 
Suva tsemppiä, huoli äidistä on varmasti kova :sorry: Ovis täsmäisi kyllä periaatteessa molempiin ajankohtiin, mutta itse liputtaisin kp19 puolesta eli sen myöhäisemmän.. ja testailisin sen mukaan :)
 
Täällä onkin paljon tullut viestejä onnesta ja surusta.. Onnea kaikille plussanneille ja voimia ketkä ovat lapsensa menettäneet :Heartbigred

On ollut raskas aloitus tälle vuoteen kun mun äiti on toipunut huonosti selkäleikkauksesta ja on ollut kipeenä niin en ole voinut käydä auttamassa ja matkaakin hänen luokseen on 2,5h suunta vähintään.. No tänään hänen ystävänsä soitti ja kertoi että on soittanut mun äidille ambulanssin kun oli äidillä tullut pissat alle ja verta ihan valtavasti.. No äiti oli kieltäytynyt lähtemästä kun pelkää mennä koska hänelle oli lääkäri sanonut että monta vuotta jatkunut virtsatulehdus mikä ei lähde atbllä voi olla syöpä.. No ei aikuista voi pakottaa mut tilanne ahdistaa mua todella.. Meillä on kaikki suvun naiset kuolleet syöpään ja mun äiti on suvun vanhin ja jo selvinnyt munasarja syövästä..

Mut sitte tähän vauvan teko hommaan..
2.1 mulla oli kp 12/32 ja oli ihan kaikki oviksen oireet ja oli kerrankin miehen kanssa lapsivapaata joten pupuiltiin 5 kertaa sinä iltana :angelic: mutta nyt 9.2 kp19/32 lauantaina taas sama juttu todella kovat ovis oireet ja pupuiltiin kahdesti :angelic: nyt vähän olen hämmentynyt koska mulla ei ole kuin yksi munasarja kuitenkin käytössä.. No saa jännittää et miten käy vai käykö kuinkaan :facepalm: nyt siis kp21/32 eikä ole oviksen ajankohdasta tietoakaan nyt joten tällä kertaa en tiedä koska testata ja taas tosiaa pitäis aloittaa ajoissa lääkityksen takia..

Hei Suva. On varmasti raskasta murehtia,jos äitisi ei halua hoitoon,toivotaan että tilanne muuttuu parempaan suuntaan.
Toivon jaksamista sulle.
Luin jostain että muka iän myötä voisi irrota kaksikin kertaa munasolu kierron aikana. En muista mistä luin,olin itse ihmeissäni. En ole havainnut kyllä itsellä koskaan sellaista tilannetta vaikka ikää on pian 38v. Ainakin olisi kaksi kertaa mahdollista jopa raskautua sitten yhden kierron aikana se vasta mahtavaa olisi.
 
Tästä on vähän ristiriitaista tietoa, useimmat lähteet taitaa olla sitä mieltä, että samassa kierrossa voi ovuloida vain kerran, koska ovulaation jälkeen syntyvä keltarauhanen estää uuden ovulaation. Kun taas joku tutkimus sanoo, että joillakin naisilla saattaisi olla enemmän kuin yksi ovulaatio, mutta tässäkään tutkimuksessa ei siis pystytty sitä varmistamaan, että tapahtuuko oikeasti molemmilla kerroilla munasolun irtoaminen. Ainakin itsellä joskus "yrittää" ovuloida eli on vahvat ovisoireet ja sen jälkeen on vähän mitäsattuu oireita, kunnes sitten se ovulaatio oikeasti tapahtuu ja sit tulee selkeät ovulaation jälkeiset oireet.
 
Hei!

Minä hyppään uutena porukkaan mukaan, mahtavaa että löysinkin tieni tänne.. :angelic:

Tosiaan ikää tulee kesällä 30 mittariin ja esikoinen olisi nyt suurena haaveena. :nailbiting:
Minulla epäsäännöllinen kierto.
Pelottaa ja mietityttää onko raskautuminen edes mahdollista kohdallani, en ole käyttänyt ehkäisyä vuosiin eikä mitään ole siltikään tapahtunut.
Ensi kierrosta alan tikuttamaan ja etsimään ovista. :bookworm:
 
Huomenta kaikille.
En malttanut olla taas tekemättä raskaustestiä,en halunnut jättää yhtä lojumaan kaappiin. Joten tein sen "pois",Pregcheckin puikkotestin. JA en ollut virtsaamatta yhtään vaan olin just käynyt vessassa. Eli laimea pissa.
No siinä lukee että 3 minuuttia odotettava ja 5 min.kuluttua ei saa enää katsoa. Ja hämmennyin kovasti,koska sen 3 min.kohdalla kun negatiivinen varmistuu alkoi piirtyä eritt.selvä mutta hailea viivanen testialueelle. Mitä?
Joko tämä testi on fiasko tai tarkka kun mikäkin.
Mitä kokemuksia teillä on tästä Pregcheck puikosta? Haluaisin kuulla.
Mulla siis alkoi kiinnittymisvuodon jälkeen menkat,3 vrk sen jälkeen tuli.
Ja sitä ennen sain vain Pregcheck-puikkoon haileaa plussaa... nyt on kp 3(29). Voisinko sittenkin olla vielä raskaana.....
Laitan kuvaa. Tää on tehty siis laimeimmasta pissasta koska ehdin juuri käydä 3 krt vessassa ennen tämän tekoa.
Tässä siis sen 3 min.kohdalla juuri kun se viivanen alkaa piirtymään.
Screenshot_20210111-104134_Video Player.jpg

View attachment 98158
20210111_105712.jpg
 
Liitteet

  • 20210111_102404.jpg
    20210111_102404.jpg
    21.2 KB · Katsottu: 233
Muokattu viimeksi:
Osaanotot kaikille surua kokeneille ja tsemppiä muillekin!!

Täällä mies tosiaan on todennut (ku halut ollu katossa - mikä luo muhun jotain toivoa kun en ovista tikuta):angelic: mut nii nymfoks ku nymfo voi olla :laughing001 tosi vaikee pitää näppinsä erossa!! :happy118

Toivon vaa enää et kroppa on jotenkin toennut siitä et jätin syyskuussa pillerit. En jaksais et menkat venyy kuun verra :D sais olla aika jo sille et kroppa totee et hemmetti kyl ny pamautetaa tää muija paksuks! :laughing002

Mut etsin yhä töitä epätoivoisena ja opiskelumahdollisuudetki on kaukana syksyssä ja en tiedä haluanko.. sen suhteen vähän epätoivoisena täällä.
 
Huomenta kaikille.
En malttanut olla taas tekemättä raskaustestiä,en halunnut jättää yhtä lojumaan kaappiin. Joten tein sen "pois",Pregcheckin puikkotestin. JA en ollut virtsaamatta yhtään vaan olin just käynyt vessassa. Eli laimea pissa.
No siinä lukee että 3 minuuttia odotettava ja 5 min.kuluttua ei saa enää katsoa. Ja hämmennyin kovasti,koska sen 3 min.kohdalla kun negatiivinen varmistuu alkoi piirtyä eritt.selvä mutta hailea viivanen testialueelle. Mitä?
Joko tämä testi on fiasko tai tarkka kun mikäkin.
Mitä kokemuksia teillä on tästä Pregcheck puikosta? Haluaisin kuulla.
Mulla siis alkoi kiinnittymisvuodon jälkeen menkat,3 vrk sen jälkeen tuli.
Ja sitä ennen sain vain Pregcheck-puikkoon haileaa plussaa... nyt on kp 3(29). Voisinko sittenkin olla vielä raskaana.....
Laitan kuvaa. Tää on tehty siis laimeimmasta pissasta koska ehdin juuri käydä 3 krt vessassa ennen tämän tekoa.
View attachment 98155 View attachment 98158

Mä en uskalla sanoa mitään.. tai sit itsel on viivalasit et kuvittelen, mut jos nopeesti kattoo ni ei näy tänne..
 
Huomenta kaikille.
En malttanut olla taas tekemättä raskaustestiä,en halunnut jättää yhtä lojumaan kaappiin. Joten tein sen "pois",Pregcheckin puikkotestin. JA en ollut virtsaamatta yhtään vaan olin just käynyt vessassa. Eli laimea pissa.
No siinä lukee että 3 minuuttia odotettava ja 5 min.kuluttua ei saa enää katsoa. Ja hämmennyin kovasti,koska sen 3 min.kohdalla kun negatiivinen varmistuu alkoi piirtyä eritt.selvä mutta hailea viivanen testialueelle. Mitä?
Joko tämä testi on fiasko tai tarkka kun mikäkin.
Mitä kokemuksia teillä on tästä Pregcheck puikosta? Haluaisin kuulla.
Mulla siis alkoi kiinnittymisvuodon jälkeen menkat,3 vrk sen jälkeen tuli.
Ja sitä ennen sain vain Pregcheck-puikkoon haileaa plussaa... nyt on kp 3(29). Voisinko sittenkin olla vielä raskaana.....
Laitan kuvaa. Tää on tehty siis laimeimmasta pissasta koska ehdin juuri käydä 3 krt vessassa ennen tämän tekoa.
Tässä siis sen 3 min.kohdalla juuri kun se viivanen alkaa piirtymään.View attachment 98159
View attachment 98155 View attachment 98158

Valitettavasti näyttää kyllä minun silmään puhtaalta negatiiviselta ainakin kuvien perusteella :sad001
 
En tiedä mutta mulla on nyt viivalasit,jotenkin tässä näen piirtyvän selvemmän punaisen viivan. Tein heti perään eri pissasta tämän 10mIU.
View attachment 98165
Kuule, nyt olisi oikeasti aika laittaa ne testit pois. NämäKIN testit ihan negaa on. :sorry: Kaikki testit sinulla on olleet negaa ja kuukautiset on alkaneet. Kohti uutta kiertoa, eikös niin?
 
Huomenta kaikille.
En malttanut olla taas tekemättä raskaustestiä,en halunnut jättää yhtä lojumaan kaappiin. Joten tein sen "pois",Pregcheckin puikkotestin. JA en ollut virtsaamatta yhtään vaan olin just käynyt vessassa. Eli laimea pissa.
No siinä lukee että 3 minuuttia odotettava ja 5 min.kuluttua ei saa enää katsoa. Ja hämmennyin kovasti,koska sen 3 min.kohdalla kun negatiivinen varmistuu alkoi piirtyä eritt.selvä mutta hailea viivanen testialueelle. Mitä?
Joko tämä testi on fiasko tai tarkka kun mikäkin.
Mitä kokemuksia teillä on tästä Pregcheck puikosta? Haluaisin kuulla.
Mulla siis alkoi kiinnittymisvuodon jälkeen menkat,3 vrk sen jälkeen tuli.
Ja sitä ennen sain vain Pregcheck-puikkoon haileaa plussaa... nyt on kp 3(29). Voisinko sittenkin olla vielä raskaana.....
Laitan kuvaa. Tää on tehty siis laimeimmasta pissasta koska ehdin juuri käydä 3 krt vessassa ennen tämän tekoa.
Tässä siis sen 3 min.kohdalla juuri kun se viivanen alkaa piirtymään.View attachment 98159
View attachment 98158
View attachment 98160
Sanoisin, että viivanpaikka voi näkyä, mutta varsinaista testiviivaa ei.
 
Kertokaapas viisaammat oviksen bongaajat.
Kun ensimmäiset limaisemmat päivät tulee, niin mikä vaihe? Ja mitä on odotettavissa seuraavaksi ja nytkö pitää alkaa petipuuhiin? Ja onko greippimehu jo myöhäistä :happy:
 
Takaisin
Top