Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Täällä kävi huonosti. Eilen taysissa selvisi että kyseessä on kohdunulkoinen raskaus vasemmassa munanjohtimessa rv6+0.
Hcg veressä nousi aluksi normaalisti kunnes hidastui ja sitten laski. Tiputteluvuotoa oli jo ennen plussaa joka tuli jo siis aikaisin noin 6 päivää ennen kuin menkat jäi pois. Missään vaiheessa ei raskaustestit haalistuneet vaan päinvastoin vahvistui ja oli kirkuvat leffaviivat vaikka veressä pitoisuus oli jo laskussa. Nyt seurataan että hcg laskee nollaan. Kipuja ja kovaa vuutoa on. Itkenyt olen silmät päästä. En olisi uskonut ikinä omalle kohdalle käyvän. Lääkäri oli sitä mieltä että pregnyl pistoksella oli osuutta asiassa tai teroluteilla. Terolut on saattanut juuri kun auttaa kiinnittymään niin auttaa vähön liian hyvin ja kiinnittänyt liian aikaisin ja siksi jäänyt munanjohtimeen. Uutta vauvaa saadaan yrittää heti kun hcg on nega.
Paljonko sulla on luteaali nyt? Oon kans miettinyt että pitäisikö selvitellä onko liian lyhyt tällä hetkellä, kun näyttäis kierto hieman lyhentyneen (tai sitten on vieläkin sekaisin) sama ikä nimittäin täällä
Voi ei, olen todella pahoillani. Ei keskenmenoa ikinä ajattele omalle kohdalle. Niistä myös vaietaan aika paljon eikä kehdata puhua. Siksi ne voi tuntuakin tosi harvinaisilta... Paljon voimia menetyksen käsittelyyn.Täällä kävi huonosti. Eilen taysissa selvisi että kyseessä on kohdunulkoinen raskaus vasemmassa munanjohtimessa rv6+0.
Hcg veressä nousi aluksi normaalisti kunnes hidastui ja sitten laski. Tiputteluvuotoa oli jo ennen plussaa joka tuli jo siis aikaisin noin 6 päivää ennen kuin menkat jäi pois. Missään vaiheessa ei raskaustestit haalistuneet vaan päinvastoin vahvistui ja oli kirkuvat leffaviivat vaikka veressä pitoisuus oli jo laskussa. Nyt seurataan että hcg laskee nollaan. Kipuja ja kovaa vuutoa on. Itkenyt olen silmät päästä. En olisi uskonut ikinä omalle kohdalle käyvän. Lääkäri oli sitä mieltä että pregnyl pistoksella oli osuutta asiassa tai teroluteilla. Terolut on saattanut juuri kun auttaa kiinnittymään niin auttaa vähön liian hyvin ja kiinnittänyt liian aikaisin ja siksi jäänyt munanjohtimeen. Uutta vauvaa saadaan yrittää heti kun hcg on nega.
Oon kuullut/lukenut vastaavanlaisia kokemuksia noista digitesteistä. Siinä yks lisäsyy miks en niitä koskaan ostais. Lisäks samat tulokset saa ihan niillä liuskatesteilläkin ja aivan yhtä luotettavasti ilman valtavaa määrää täysin turhaa muovi- ja elektroniikkajätettä.Varoituksen sanan sanon digi testeistä. Mulla näytti digi 2-3viikkoa ja samana päivänä hormooni verestä oli vain 84!!! Eli ei pidä yhtää paikkaa ne digin lukemat. 2-3 viikkoa vaatii yli 200 virtsassa että näyttää 2-3viikkoa.
Varoituksen sanan sanon digi testeistä. Mulla näytti digi 2-3viikkoa ja samana päivänä hormooni verestä oli vain 84!!! Eli ei pidä yhtää paikkaa ne digin lukemat. 2-3 viikkoa vaatii yli 200 virtsassa että näyttää 2-3viikkoa.
Huomenta kaikille! Iloisena ja itsevarmana hain RFSU testipaketteja äsken 2 kpl.
On niin varma olo jo että olisin raskaana. Pettymys tietysti voi odottaa ihan nurkan takana,kun ikää jo pian 38 mutta olisiko tämä positiivinen..? Tuossa testi on 5 min.kohdalla kuvattuna eli testiajalla. Tui viiva tuli siis heti. Ja en meinannut uskoa silmiäni koska vasta ylihuomenna menkat alkanee.
Oisiko tämä nyt sitä vihdoinkin..
Mulla tuo testi ei ole ennen antanut noinkaan selkeää viivaa ennenkun menkkojen alkamispv kohdalla.
Rakastelu oli siis 10 päivää sitten.
Kiinnittymisestä ja oviksesta ei tietoa mikä kp olisi olleet.View attachment 97874
Voisiko olla viivanpaikka silti tuo? Miksi siinä olisi väriä sitten,jos ois viivanpaikka...niissä ei sitä ole. Aika aikaisin näyttää kun nyt kp 22/24-25.
Kyllä siinä joku hailura näkyy. Parissa päivässä selvinnee onko plussa.:)Huomenta kaikille! Iloisena ja itsevarmana hain RFSU testipaketteja äsken 2 kpl.
On niin varma olo jo että olisin raskaana. Pettymys tietysti voi odottaa ihan nurkan takana,kun ikää jo pian 38 mutta olisiko tämä positiivinen..? Tuossa testi on 5 min.kohdalla kuvattuna eli testiajalla. Tui viiva tuli siis heti. Ja en meinannut uskoa silmiäni koska vasta ylihuomenna menkat alkanee.
Oisiko tämä nyt sitä vihdoinkin..
Mulla tuo testi ei ole ennen antanut noinkaan selkeää viivaa ennenkun menkkojen alkamispv kohdalla.
Rakastelu oli siis 10 päivää sitten.
Kiinnittymisestä ja oviksesta ei tietoa mikä kp olisi olleet.View attachment 97874
Voisiko olla viivanpaikka silti tuo? Miksi siinä olisi väriä sitten,jos ois viivanpaikka...niissä ei sitä ole. Aika aikaisin näyttää kun nyt kp 22/24-25.
Avena - kokeilitko mitään muuta testiä tänä aamuna?
Kyllä siinä joku hailura näkyy. Parissa päivässä selvinnee onko plussa.:)
Itse en ole näihin saanut mitään näkyviin ilman raskautta.