Raskaaksi 2019

Tuosta seksistä, mulla ei tehnyt mieli koko hommaa aikoinaan kun oli hormonit ihan päin peetä, enemmän kuin nykyään. No minä sitten reippaasti lähdin kokeilemaan eri juttuja mutta varmasti vasta kun muutin ulkomaille niin sain halut herään.

Nykyisen kumppanin kanssa on ollut hyvä seksielämä, aiemmin oli kuivuutta ja lelut ja kaikki vaikka varmasti minusta on saanut kuvan et oon joku seksiaddikti. No en ole.

Nykyään kyllä on halut korkeammat ja jopa loppuun asti ilman apuja mikä on mulle iso juttu. Asut ja lelut on ja näin päin pois mut vasta nyt oon oppinut nauttimaan luomusti ja se on ollut oikeasti mukava, ei ole ollut kuivaa jyystöä
 
Nyt munkin tekee mieli osallistua tähän seksikeskusteluun vaikka eipä sitä täällä käyty :hilarious: mutta. Mä oon lähes aina ollut se vähemmän haluava osapuoli suhteissa, myös nykyisessä ja se on välillä aiheuttanut riitojakin vaikka en koe että sitä nyt niiin vähän ikinä olisi ollut. Mulle on aina siis riittänyt hyvin 1-2 kertaa viikkoon. Mies haluis ehkäpä joka toinen tai kolmas päivä eli ei kovin kaukana toisistamme olla, tai oltu. Nyt lapsettomuuden myötä mun halut vähentyneet enemmän 1 kerta viikkoon-kahteen :sour: En tiiä miksen luonnollisesti vaan halua enempää, vaikka haluaisin haluta jos niin vaan voisin päättää. Mutta sekin on ärsyttänyt vuosien varrella että niinkuin vähemmän haluava olis aina jotenkin viallinen jonka pitää korjata tilanne vaikka eihän se niin ole. Ihmisillä on vain erilaisia haluja eikä tarvi aina olla mitään vikaa. Silti edelleen ajoittain tunnen syyllisyyttä etten halua useammin. Oon myös miettinyt johtuuko vähempihaluisuus siitä etten saa huippuja yhdynnässä (en usko et on mun anatomialla mahdollista) vaan vaatii aina suuseksiä/sormeilua tms niin joskus yhdyntä tuntuu tylsältä jyystöltä. Toki oon siitä onnellinen, että mies on aina valmis tuottamaan myös mulle nautintoa mutta en aina vaan halua sitäkään. Leluja ei muuten jostain syystä olla saatu yhteiseen seksiin asti kun musta tuntuu et mies vähän vierastaa niitä surisuttimia :bored: että tällästä :hilarious:

Meillä minä olen aina ollut haluavampi. Toisaalta mies on tehnyt aina paljon ja fyysistä työtä, niin ei ehkä silleen aina jaksakaan, vaikka on yleensä kyllä aina valmis kun vaan ehdottelee.

Tosin nää yli 1,5 vuotta kestäneet vuotohäiriöt on kyllä vaikuttaneet todellakin negatiivisesti seksi elämään. Vaikka kai se olis ihme jos ei vaikuttaisi kun 3/4 viikkoa kuusta on aina verenvuotoa, p*llukapseleita ja siteitä. Kyllä tunnen itseni vialliseksi, mutta kyllä siinä melkoinen taikuri saa olla, että muka pääsis jonkin sortin fiilikseen, kun joka paikka muistuttaa teurastuskenttää ennemmin kun jotain lemmenpesää:bag: harrastetaan sitten mahd. Paljon seksiä sen viikon aikana, kun ei vuoda mitään ja muutoin ollaan lähes selibaatissa. Kuulostaa varmaan katkeralta, mutta sitä se vähän onkin:hilarious:
 
Meillä minä olen aina ollut haluavampi. Toisaalta mies on tehnyt aina paljon ja fyysistä työtä, niin ei ehkä silleen aina jaksakaan, vaikka on yleensä kyllä aina valmis kun vaan ehdottelee.

Tosin nää yli 1,5 vuotta kestäneet vuotohäiriöt on kyllä vaikuttaneet todellakin negatiivisesti seksi elämään. Vaikka kai se olis ihme jos ei vaikuttaisi kun 3/4 viikkoa kuusta on aina verenvuotoa, p*llukapseleita ja siteitä. Kyllä tunnen itseni vialliseksi, mutta kyllä siinä melkoinen taikuri saa olla, että muka pääsis jonkin sortin fiilikseen, kun joka paikka muistuttaa teurastuskenttää ennemmin kun jotain lemmenpesää:bag: harrastetaan sitten mahd. Paljon seksiä sen viikon aikana, kun ei vuoda mitään ja muutoin ollaan lähes selibaatissa. Kuulostaa varmaan katkeralta, mutta sitä se vähän onkin:hilarious:

Ei kuulosta katkeralta vaan kovin tutulta :D
 
Siis tuntuu et joka kerta kun avaa facen, instan tms niin raskausuutisia vaan tulee joka tuutista. Ihan sika ärsyttävää:rolleyes::dead:

JEP ja tuntuu et tänävuonna extrapaljon ja nyt just kesällä/loppukeväästä varsinkin, jos kuulen viel sananki koronavauvoista nii menee kuppi nurin.
Meidän kylällä on myös raskaustestit kokoajan loppu jokapaikasta :):):):)
Mulla meni oikeesti ihan yli kun yks tuttu kenen kanssa oltiin about samaan aikaan aloitettu yrittäminen, niin vähän aikaa sitten päivitti et on raskaana instagramiin, en vaan kestäny enää ja heitin pois seurannasta ja että ei seuraa mua myöskään :hilarious: oon kauhee, mikä katkeruus:bag:

Tästä omasta tilanteesta vielä niin torstaina oli vika tero, edelleen tulee ruskeeta eikä ole, kääntyny uuteen kiertoon tää on yhtä tuskaa ja p***** toiveet nousee ja ahdistaa koska väkisin tarkkailen kokoajan mahdollisia oireita:banghead: ois nyt omien laskujen mukaan dpo9
jos tää avautuminen vaikka avais hanat.
 
Samaistun niin noihin fiiliksiin Sinpura ja Jukkapalmu. Mä en nykyään viitsi käydä enää kuin vaan harvakseltaan siellä facessa kattomassa uutisia, kun aina joku plussaa, päivittää ultra kuulumisia tai synnyttää. Ja sitten tuntuu vaan siltä, että oma tilanne on yhtä epätoivoista p*skaa. Samoin lähipiiristä tosi moni on plussannut ja sitten jos on jotain omasta tilanteesta sanonut ohimennen niin ovat seisseet huuli pyöreänä, joten en oikeen enää jaksa omasta tilanteesta edes puhua.

Niin ja tuolla 20- ryhmässä taas paukahtelee plussia kuin viimeistä päivää. :happy3

Täällä ois kai dpo10, en oo ihan satavarma, kun en tikuttanut tässä kierrossa. Oloja on vaiks mitä, mutta aamun herkkä testi oli mielestäni kai ihan nega, tosin aika aikaista testailla, jos ovis olikin vähän myöhemmin kuin mitä oletin. Rinnat on kipeet ja oksettaa, ei oo nälkä ja raivoon turhasta. Mitään tuntemuksia alavatsalla ei ole. Ehkä normaalia enemmän väsymystä ja valvoskelua. Välillä palelee.

Plääh, jotenkin menkkaolo, sellanen väsyttää ja vituttaa leveli päällä :bag:
 
Muokattu viimeksi:
Mä oon kanssa ollu meil se ei niin alotteellinen osapuoli, ja sain kyllä asiallisesti kuulla kuinka olis kiva jos myös sä... ja oonkin nyt tän viimesen puoltoista vuotta kun ollaan yritetty niin yrittänyt olla aktiivisempi. Mutta niinkun joku muukin sano niin välillä tää on vaan lapsen tekemistä, jyystöö mitä milloinkin. Mutta mä yritän varsinikin näin kun on haluja ovikseenhan ne sitte yleensä loppuu.
Jostain kumman syystä näin kp7 naama kukkii, mitvit oonko mä nyt aknenaama loppukierron miks ne nyt jo tuli??
 
Missäs vaiheessa kukakin täällä menee, jollain piinapäivät, hoitojen tärkeitä päiviä vai joka kaikki meni kesätauvolle?

Mä en ite oo jaksanut laskea ees mikä kp. Joskus ensviikolla alkaa menkat, kesätauko klinikalla nyt. Ens kuussa sitten katsotaan uusiksi pääsiskö viimisen inssin tekemään :)
 
Missäs vaiheessa kukakin täällä menee, jollain piinapäivät, hoitojen tärkeitä päiviä vai joka kaikki meni kesätauvolle?



Alku kierrossa mennään oisko kp9. Tilasin just uusia pc ovis tikkuja. Siis tilasin nyt hetken huumassa tai mielenhäiriössä miehelle siittiötestin raskauskeijulta. Onko tietoo onko ne ihan kuraa vai voiko niihin luottaa? :laughing002

Meillä kummatkin on ihan aktiivisia, musta tuntuu että kun mulla olis halut korkeella oviksen aikoihin niin mies on aktiivimmillaan sit menkkojen aikana :grin mutta kyllä sit kummatkin on tosi suostuteltavissa. Meillä harvoin on kahden päivän taukoja seksistä
 
Onko sun raskaus muutoin sujunut hyvin, onko millaisia oloja tai oireita? :shy:
Sanotaanko et oireita on ollu tosi paljon ja nyt vasta alkanu helpottamaan, ettei ole vuorokauden ympäri paha olo ja veto aivan pois. Useampi viikko meni ihan maatessa ja puhallellessa. Tissit on sairaan kipeet ja kasvanu kovasti. Alussa oli monta viikkoa mahan jomotusta, mutta sekin alkanu helpottamaan.
Sykkeitä en oo kotidopplerilla vielä löytäny, reilu kaks viikkoa ois vielä nt-ultraan et saa jännittää onko kaikki niinkuin pitää ❤️
 
Missäs vaiheessa kukakin täällä menee, jollain piinapäivät, hoitojen tärkeitä päiviä vai joka kaikki meni kesätauvolle?

Kp23 dpo8. Seksiä ei ollut lähimainkaan ovista, joten menkkoja ootellessa. Yleensä mulla menee luteliaali tosi syvissä vesissä ja joka päivä tulee itku. Nyt on ollu ihan hyvät fiilikset koko ajan, kun ei oo mitään pettymystä ootettavassa. Tiputtelukin on päivän myöhässä.:grin Kunpa joku jossain kertois, onko spontaani raskaus ees teoriassa mahollinen.
 
Mulla on joku dpo4 vai 5 vissiin. Ei oo uskoa raskauteen. Tiputtelua on ollut monta päivää, että ei tarvii ajatella kyllä mitään vauvajuttuja.
 
Dpo7 ja vuosisadan krapula. Ei uskoa luomuvauvaan. Onneksi ensi kierrossa alkanee hoidot.
 
dpo10 edelleen ruskeeta tuhnua (kaikkia kiinnostaa varmasti kamalasti, kun jokapäivä kerron :hilarious:) ei tarvi mitään suojaa sentakia.
Ja ei oo menkat alkanu, eikä oo ees sellanen olo vatsassa muutenkaan, muita vatsatuntemuksia on ollu, mut varmaan kuvittelen vaan, me lähetään miehen kanssa sushille on meidän ykkösherkku, usein käydään viikonloppuisin :p
 
Tosta siittiötestistä:

Kaveri tilas sen ja sen mies syö sytostaatteja, niin se sai sillä tuloksen että alle 15 000 / ml (muistaakseni) joten periaatteessa näyttää ihan oikein. Sit klinikalla kun tehtiin analyysi niin tulos oli pyöreä 0 terveitä eteenpäin liikkuvia siittiöitä. Muutamia paikallaan pyöriviä oli. Joten piti paikkaansa. Ja tolla 15 000 / ml ei tee oikeestaan luomuna mitään.
 
Muokattu viimeksi:
Tosta siittiötestistä:

Kaveri tilas sen ja sen mies syö sytostaatteja, niin se sai sillä tuloksen että alle 15 000 / ml (muistaakseni) joten periaatteessa näyttää ihan oikein. Sit klinikalla kun tehtiin analyysi niin tulos oli pyöreä 0 terveitä eteenpäin liikkuvia siittiöitä. Muutamia paikallaan pyöriä oli. Joten piti paikkaansa. Ja tolla 15 000 / ml eo tee oikeestaan luomuna mitään.

Tais tulla väärään paikkaan?:p
 
Täällä sovelluksen mukaan dpo1 ja itteni mukaan dpo2. Olipas ihmeellinen ovis... Oikealta irtoavan tavaran tunnen kun oon aina useamman tunnin kaksinkerroin sohvalla, mutta vasemmalta ei tunnu juuri mitään, siinä perjantain viinien lomassa tosin totesin ukolle, että nyt läks jotain liikenteeseen :bookworm:

Limat oli onnettomimmat ikuna! :eek: Eli se perkeleen onneton sit oli jo perjantaina, mikä tarkoittaa, että odottamassa oli torstaiset, jotka oli viis päivää vanhoja :facepalm: No jos joku perjantaisista kännikaloista ehkä ui suoraan ja tarpeeksi nopeasti :angelic:

Lämpöjen seurailu ollut ihan tuskaa kun alkomahooli aina heittää käyrät perseelleen ja sit vielä herännyt miten sattuu. Jos nyt kuitenkin lasken sen varaan, että jotain tapahtui vaikkei tuskia ollutkaan :dead:
 
Takaisin
Top