Mrs.Smith ja kirppu_ suosittelen oikeasti lämpöjen mittausta, jos epäilette, että ette ovuloi. Olen ymmärtänyt, että varsinkin tollaisella normaalimittaisella kierrolla on _todella_ epätodennäköistä, että ovulaatio jäisi säännölllisesti tapahtumatta.
Mä jätin hormonaalisen ehkäisyn pois vähän yli puolivuotta ennen kuin alettiin yrittää raskautta ja ovulaatiotakin yritin tikutella kolme kiertoa ennen yrittämistä. Onnistuin missaamaan ovulaatin kaksi kertaa, mutta mun käyttämä Natural Cycles -sovelus aina silti sitkeästi väitti lämpötilojen perusteella, että ovis on tapahtunut. Olin silti tosi skeptinen ovuloimiseni suhteen, mutta lopulta komannella seuraamallani kierrolla onnistuin bongaamaan ovulaation myös testillä. Olin niin helpottunut ja samalla tajusin, että kyllä mä olin varmasti niissä muissakin kierroissa ovuloinut, koska lämmöt oli nousseet aina samalla tavalla. Ilmeisesti mun lh-huippu oli vaan niin lyhyt, etten ollut onnistunut nappaamaan sitä tikkuun.
Meillä kävi niin uskomaton tuuri, että tulin raskaaksi ekalla virallisella yrityskierrolla. Osittain kyseessä oli ihan varmasti puhdas tuuri, mutta uskon myös kropan ja ovulaation tarkan seurannan auttaneen. Vaikka oon vielä tosi tosi alussa ja mitä vaan voi vielä tapahtua, oon huojentunut ainakin siitä, että tulin näin helposti raskaaksi. Jostain syystä olin aina ollut uskonut, että se tulee viemään mulla tosi kauan aikaa.

Nyt on mullakin terolutit käytössä, ovista en saanut tikuun kp20 mennessä. Pitää itsekin ottaa kuumemittari käteen ensi kierrossa 
Musta tuntu että tässä kierrossa oli ovulaatio pitkästä aikaa... Tai ainakin toivon niin. Eipä täsä oo oikein muuta voinu tehdä kuin toivoa toivon perään. Iski pienimuotoinen masennus kun piti selata vauvan vaatteita ristäislahjaksi... Välillä onnistuu unohtaa mutta sitten taas puskee se vauvakuume sataa tuhatta päin lärviä.
Nytkin olen keksinyt jo raskaus oireita kun rinnat kipeät... Mutta sitten muistan että vanhemmat on tehnyt minuakin melkein 20 vuotta ja yritystä meilläkin ollut jo reilun vuoden... Sitten palaan takaisin maan pinnalle ja pistän kärsivällisyys myssyn syvälle päähän.
Plussatuulia meille kaikille 

Kokeilin myös kohdunkaulaa ja on se jotenkin erituntuinen kuin muina päivinä, ehkä. Miehellä hirvittävä opiskelustressi ja pelkään et tää kierto menee harakoille ellei viehätusvoimani toimi tänään...:arghh: