Raskaaksi 2017

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mrs.Smith ja kirppu_ suosittelen oikeasti lämpöjen mittausta, jos epäilette, että ette ovuloi. Olen ymmärtänyt, että varsinkin tollaisella normaalimittaisella kierrolla on _todella_ epätodennäköistä, että ovulaatio jäisi säännölllisesti tapahtumatta.

Mä jätin hormonaalisen ehkäisyn pois vähän yli puolivuotta ennen kuin alettiin yrittää raskautta ja ovulaatiotakin yritin tikutella kolme kiertoa ennen yrittämistä. Onnistuin missaamaan ovulaatin kaksi kertaa, mutta mun käyttämä Natural Cycles -sovelus aina silti sitkeästi väitti lämpötilojen perusteella, että ovis on tapahtunut. Olin silti tosi skeptinen ovuloimiseni suhteen, mutta lopulta komannella seuraamallani kierrolla onnistuin bongaamaan ovulaation myös testillä. Olin niin helpottunut ja samalla tajusin, että kyllä mä olin varmasti niissä muissakin kierroissa ovuloinut, koska lämmöt oli nousseet aina samalla tavalla. Ilmeisesti mun lh-huippu oli vaan niin lyhyt, etten ollut onnistunut nappaamaan sitä tikkuun.

Meillä kävi niin uskomaton tuuri, että tulin raskaaksi ekalla virallisella yrityskierrolla. Osittain kyseessä oli ihan varmasti puhdas tuuri, mutta uskon myös kropan ja ovulaation tarkan seurannan auttaneen. Vaikka oon vielä tosi tosi alussa ja mitä vaan voi vielä tapahtua, oon huojentunut ainakin siitä, että tulin näin helposti raskaaksi. Jostain syystä olin aina ollut uskonut, että se tulee viemään mulla tosi kauan aikaa.
 
Toi antaa toivoa!! Mäkin oon ajatellu että ehkä se mun lh-piikki on tosi nopeasti ohi...

Kokeilin tänään iltapäivällä kohdunkaulaa ja (vitsi mua ällöttää nää jutut :D ) se oli pehmeä ja ilmeisesti sitten auki!?! (Huh!!)
Valkovuoto oli myös muuttunut.. jospa sittenkin ehkä ovuloin! Testi oli kyllä jälleen nega.. taidan kokeilla vielä illalla uudestaan. Ihan tieteen (ja supertestaamisen) nimessä!

Ensikierrossa varmasti mittaan lämmöt. Oot ihan oikeessa siinä et se on selkeä ovulaation merkki! :)
 
Vähän hunosti ilmaisin kyllä itseäni. Voi olla että ovulaatio tapahtuu, mutta vasta TODELLA myöhään. Yk3 oli tosiaan 87 päivää, ja kp 75 kävin gynellä joka ultran perusteella totesi että olen ovuloinut vastikään. Eli jossain kp 60+. Ihan hyvä jos ovulaatio tapahtuu, mutta jos se on noilla kp:lla niin ei paljoo naurata.. :shifty: Nyt on mullakin terolutit käytössä, ovista en saanut tikuun kp20 mennessä. Pitää itsekin ottaa kuumemittari käteen ensi kierrossa :happy:
 
Näköjään monelle hormonaalinen ehkäisy on tuottanut lopettamisen jälkeen epäsäännöllistä kiertoa ja ongelmia. Itse söin e-pillereitä 10 vuotta ja meni 10kk lopettamisesta ennenkuin menkat tulivat. Sen jälkeen en ole moisiin koskenut ja uudelle miehelle sanoinkin etten aio pillereitä koskaan hankkia. Onneksi tämä oli hänelle ok.

Täällä lähti nyt virallisesti yk1 kkm:n jälkeen käyntiin. Jee! :happy:

kp1/27-28
 
Olenko ihan väärässä mutta voisiko ylipäänsä kuukautisia pitää merkkinä ovulaatiosta? Mitä oon biologiaa ymmärtänyt joskus niin ovulaation jälkeen jos munasolu ei hedelmöity niin limakalvo surkastuu pois? Toki en voi sanoa et kaikilla sitä tarkoittaa, en ole lääkäri, mut koitan ajatella loogisesti. Ja nyt kun ajattelen tätä niin siks ehkä sanotaan et täysimetys ehkäisee raskautta kun eihän yleensä ees kierto starttaa ennen kun imetys vähenee. Huom, tää on tällaista josehkäjuttuja. :D voiskohan tänne foorumille kirjautua joku naistentautien lääkäri oikoo faktoiksi :D vai lähtiskö ite lukee lääkäriksi :D:rolleyes::D
 
Twisted, varmaankin yleisellä tasolla kyllä voisi pitää, jos kierto on suhteellisen säännöllinen eli kuukautiset tulee normi odotetusti eikä mitenkään oudon pitkällä tai lyhyellä välillä. Tae ne kuukautiset ei ole, koska voi olla just joku ovuloimattoman kierron välivuoto tmv. "kuukautiset", en tätä terminologiaa niin tunne. Ihannekierto on se 28 päivää (toki laaja on "normaali" vaihteluväli). Mulle sanottiin joskus nuorena ehkäisyneuvolassa, että "eipä taida munasarjat toimia normaalisti" kun kierto oli jotain 24-27 päivää. No, eipä sitä sitte siinä kohtaa tutkittu kun ehkäisyä olin hakemassa.
Itse odottelen sitä ekaa ovulaatiota synnytyksen jälkeen ja odotan ekoja menkkoja 10-14 päivän kuluttua siitä.
 
Nuvaring on kyllä maailman surkein kapistus... Tai ei oikeastaan koska ehkäisee vielä vuodenkin lopetuksen jälkeen :joyful: Musta tuntu että tässä kierrossa oli ovulaatio pitkästä aikaa... Tai ainakin toivon niin. Eipä täsä oo oikein muuta voinu tehdä kuin toivoa toivon perään. Iski pienimuotoinen masennus kun piti selata vauvan vaatteita ristäislahjaksi... Välillä onnistuu unohtaa mutta sitten taas puskee se vauvakuume sataa tuhatta päin lärviä.:smiley-angry003 Nytkin olen keksinyt jo raskaus oireita kun rinnat kipeät... Mutta sitten muistan että vanhemmat on tehnyt minuakin melkein 20 vuotta ja yritystä meilläkin ollut jo reilun vuoden... Sitten palaan takaisin maan pinnalle ja pistän kärsivällisyys myssyn syvälle päähän. :smiley-angry026 Plussatuulia meille kaikille :dummy1::dummy:
 
Mrs. Smith testaatko ovista sylkitestillä vai liuskoilla?

Mun piti tässä kierrossa testata liuskalla joka päivä et nään miten etenee mut en oo saanu vielä yhtäkään tikkua aikaseks :D Mut tänään on käyty sit enemmän keskustelua oviksen ajankohdasta, kun miehellä pukkaa työreissua sen päälle. Täytyy sit kikkailla talletukset :D

Kp 8/33-39, yk 7
 
Moikka! En ookkaan hetkeen kirjotellu, mutta päivittäin lukenut teiän kuulumisia. Onnittelut plussanneille ja plussatuulia muille <3 heitsu: ihana kuulla että vihdoin pääsitte inssiin! Toivottavasti tärppäisi!

Mulla tänään oletettu ovulaatio, testi näytti haaleaa viivaa, eli onkohan tulossa vai mennyt. No, katsotaan miten käy!

Yk2 kp 22/34
 
Vähän hunosti ilmaisin kyllä itseäni. Voi olla että ovulaatio tapahtuu, mutta vasta TODELLA myöhään. Yk3 oli tosiaan 87 päivää, ja kp 75 kävin gynellä joka ultran perusteella totesi että olen ovuloinut vastikään. Eli jossain kp 60+. Ihan hyvä jos ovulaatio tapahtuu, mutta jos se on noilla kp:lla niin ei paljoo naurata.. :shifty: Nyt on mullakin terolutit käytössä, ovista en saanut tikuun kp20 mennessä. Pitää itsekin ottaa kuumemittari käteen ensi kierrossa :happy:

Aika tutulta kuulostaa... ei tosiaan naurata jos kp on joku 150 ku ovuloi.... :(
 
Mrs. Smith testaatko ovista sylkitestillä vai liuskoilla?

Mun piti tässä kierrossa testata liuskalla joka päivä et nään miten etenee mut en oo saanu vielä yhtäkään tikkua aikaseks :D Mut tänään on käyty sit enemmän keskustelua oviksen ajankohdasta, kun miehellä pukkaa työreissua sen päälle. Täytyy sit kikkailla talletukset :D

Kp 8/33-39, yk 7

Molemmilla. Eli clear blue kaksoishormoonitesti ja sylkitesti. Kp 17/????!??26-54?
 
Ootko saanu sitä vilkkuvaa hymynaamaa vielä ? Oon testannu kaks kiertoa niillä ja 6pv on vilkkunu ennen pysyvää hymynaamaa :)

Okei hyvä tietää! :)

En oo saanu vielä pysyvää :( aloitin kp9 testaamaan ja tuli se tyhjä ympyrä. Heti seuraavana päivänä tuli vilkkuva ja nyt on kp 17 :( eli 7 vilkkuvaa.

Eilen jo ajattelin että kyllä se ovis nyt tulee kun oli limat+muut kivat mutta ei pysy hymynaama :(
Ensi kierrossa mittaan lämmöt ja nyt siis popsin teroluteja jo.
 
Huoh. Täällä taas tein uudelleen negan raskaustestin. Eli olen vain ilmeisesti huijannut itseäni viime viikkoina, ja hyvin huijasinkin, ihan täytyy hämmästellä. Menkkojakaan ei näy eikä kuulu, olisin odottanut alkavaksi muutama päivä sitten, eikä ole oikein mitään tuntemuksia. :/ Siispä leuka rintaan ja odottelemaan... Jospa sitä osaisi ensi kierrossa olla intopiukeena analysoimatta jokaista suoliston ilmakuplaa ynnä muuta.
 
Okei hyvä tietää! :)

En oo saanu vielä pysyvää :( aloitin kp9 testaamaan ja tuli se tyhjä ympyrä. Heti seuraavana päivänä tuli vilkkuva ja nyt on kp 17 :( eli 7 vilkkuvaa.

Eilen jo ajattelin että kyllä se ovis nyt tulee kun oli limat+muut kivat mutta ei pysy hymynaama :(
Ensi kierrossa mittaan lämmöt ja nyt siis popsin teroluteja jo.
Mullaki näköjään se ovis tapahtuu vasta kp 19-20, vaikka oireiden perusteella oisin veikannu paljon aikasemmin.. sinällänsä jännä, että mulla esiintyy verenvuotoa kp 16 ja se lh-huippu ois testien perusteella vasta 3-4pv siitä, ota nuista sit selvää :D
 
Täällä myös oviksen ihmettelyä, viimekierrossa plussa testi kp14 ja selkeät oviskivut kp15. No nyt on ollu limat tiistaista lähtie mutta plussaa en saanu kiinni. Ehkä pieni tuntemus äsken alavatsassa mut voi olla vaan pieru:woot: Kokeilin myös kohdunkaulaa ja on se jotenkin erituntuinen kuin muina päivinä, ehkä. Miehellä hirvittävä opiskelustressi ja pelkään et tää kierto menee harakoille ellei viehätusvoimani toimi tänään...:arghh:
 
Tänään siis kp 15, turhauttaa, nännitkään ei oo kipeet vaikka kuinka nipistelis toisin ku viimekierrossa...
 
Huhhuh, kyllä tämä ihmismieli on välillä niin helposti harhaanjohdettava.. :hilarious:
Epäilen ettei mulla vielä tässä kierrossa ole ovulaatiota ollut. Ja jo nyt kuvittelen kaikenmaailman raskausoireita! :rolleyes::grin Nännikipu loistaa poissaolollaan, kahdessa ekassa normaalimittaisessa kierrossa sitä oli ovulaation paikkeiltaa menkkojen alkuun asti. Nyt musta näyttää että rintojen verisuonet olis selkeemmin erotettavissa ja että rinnnat ois pinkeemmät (vaikkeivät oikeasti ole normaalia enemmän :grin). Lisäksi alavatsaan on nippaillut ja vatsa ollut tänään hieman sekaisin. R-testi oli kuitenkin negatiivinen (tietenkin pakko oli testata! :rolleyes:) 10 vrk:n terolut kuurin söin tässä ja eilen sen lopettelin. Edellisessä teroavusteisessa kierrossa ennen menkkoja oli ruskeaa tuhru/tiputteluvuotoa, mutta nyt ei mitään (hyvä näin tietenkin!). Valkovuotoa on tosiaan ollut nyt senkin edestä, holahtelee oikein pikkareihin. Mikä tietenkin vahvistaa minua höppänää entisestään , että oiskin jotenkin ihmeessä tärpännyt :angelic: Mut joo, ootellaan menkkoja ensi viikolle :grin

Sympatiahalit Mrs.Smith ja alinah kun sielläkin kiertojen kanssa painitaan!
Marabella, pahoittelut negasta! Jospa se plussa sieltä kuitenki pärähtää :happy: (Täällä kans vähän ylianalysoidaan noita "oireita")

kirppu kp30/ 30-??? yk4
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top