Ja Late kaikilla ei välttämättä tuu mitään oloja! Eli oman jaksamisen mukaan, teet mikä hyvältä tuntuu:)
Miten te muut, jotka yritätte toista lasta, niin jännittääks teitä mitenkään se tuleva? Kun mä pyörittelen tosi usein päässä just kaiikkee et, miten sit pärjätään kahden lapsen kans ja miten esikoinen suhtautuu ym. Siis jotenkin tuntuu paljon vaikeammalta tää toisen lapsen yritys henkisesti kun ekan...No kyllähän sitä ekankin kohdalla jännitti et mitä tuleman pitää, mut ehkä nyt on kuitenkin se että kun nimenomaan tietää mitä tuleman pitää niin hyvässä kun huonossakin ja esim kuinka paljon siitä puolisosta on apua. Meillä on ollut melko räiskyvä parisuhde esikon syntymän jälkeen ja esikoisen ihan alkuaikoina en kokenut et miehestä olis hirveesti apua ollut. Jotenkin se sieti itkua tosi huonosti ja yösyötötki jouduin aina itte hoitamaan... Nyt myöhemmin on hieno isä ja pojan kanssa paljon, ittekin on sanonut et se vauva-aika oli vaikeaa. Mut sit jotenkin mä kuitenkin ajattelen, että kyllä me siitäkin ajasta selvittäis, koska se toinen lapsi kuitenkin halutaan. Ja onhan se odotusaika taas pitkä aika sopeutua asioihin, Mut kyl sitä kaikkee pyörittelee päässään. Tavallaan haluis jo senkin takia raskaaks, ettei tarttis pähkäillä et tehdäänkö nyt virhe jos sitä toista yritetään. Et se olis sit siinä se päätös ja sit vaan alkais sopeutua ajatukseen. Ja ehkä just jännää sekin , et kuinka elämä muuttuu kahden kanssa. Yhden kanssa monet asiat ainakin tuntuu helpoilta, mut miten sit kun on kaks. Olis kiva kuulla, josko muillakin olis samaisia ajatuksia etten kokis olevani ihan epänormaali:D