Pulinaketju

[Yölento]

Ihan kamala viikonloppu takana, oma väsymys ottanut vallan ja puolison kanssa oltu napit vastakkain lähes kaikesta....tai minä olen ollut vaikka toinen on yrittänyt sovintoa hieroa mennen tullen ja palatessaan.

Kaikki alkoi lauantai-iltana kun murahtelin itekseni iltapuuroa vauvalle syöttäessäni, no mies erehtyi jotain kommentoimaan jonka tietysti otin itseeni ja laskin kaiken pahanolon siinä paikassa pihalle sillä seurauksella ettei mies uskaltanut edes viereen kömpiä nukkumaan vaan jäi sohvalle... No sehän oli minulle syy jatkaa mörköilyä sunnuntaiaamustakin

Kävin kärrytyelemässä vauvan kanssa ja kyllähän pieni vaistosi äidin kireyden ja kähisi koko ulkoilun ajan ja tämä taas nosti minun kierroksia. Eikä mies sitten jaksanut katsella myrskytuulen lailla käyttäytyvää hormonimonsteria vaan lähti vuorostaan ulos tuulettumaan.
No minä reippaana pakkasin vauvauintiin tavarat mukaan ja bussia odottelemaan, koska enhän tietenkään voinut kysyä että lähteekö meidän mukaan. Toinen yritti taas sopua viesteillä hieroa, mutta enhän voinut periksi antaa. Uinnin jälkeen huomasin viestin että "odottelen parkkiksella ettei tarvii bussia lähteä kylmään odottamaan"
No, autossa kertoi käyneensä pojan kummisedän luona kahvilla ja että käyvät maanantaina tekemässä autoon tarvittavat huollot...juu ei siinä mitään, mutta seuraava lause sai taas kiehumaan. He käyvät samalla katsomassa yhtä tallia/korjaamoa jos hän vuokraa sen omiin projekteihin...mihin hemmetin projekteihin ja missä välissä aikaa on sellaisiin kun on töissä 10h päiviä ja tehnyt nyt paljon lauantaipäiviäkin. No hän sitten vapaapäivillään
Ei muuta tarvittu, ilmoitin että voikin sitten miettiä osoitteensakin muualle että minähän en ala elämään parisuhteessa jossa joudun kilpailemaan ajasta ja huomiosta, että mieluummin elän sitten virallisesti yksin lasten kanssa. Toinen ihan ymmällään että mitä ihmettä ja minä en kaiken kiukun takaa nää muuta kuin sen että mies haluaa vain mahdollisimman vähän olla kotona. Sunnuntai menikin sitten taas hyvin hiljaisissa merkeissä
Ja eilen aamusta yritettiin puhua, mutta en itse nyt pääse ajatuksestani eroon ettei mies muka halua kotona olla. Ilmoitin vaan etten asetu hänen unelmiensa ja haaveidensa tielle vaan siirryn syrjään...missään nimessähän en halua erota, ei ole käynyt mielessäkään mutta nyt tuntuu kaikki jotenkin tosi suurelta muurilta ylittää. Ja taas päivä vietettiin hiljakseen, toinen yritti jotain puhua, olin hiljaa tai vastasin viiveellä hyvin lyhyesti... Äärimmäisen lapsellista minulta!!

Illalla saatiin puhevälit kuntoon, kunnes toinen tahtomattaan taas sorhaisi mielestäni väärään paikkaan
Eikä auttanut vaikka toinen yritti ehdotella hierontaa ja lemmenleikkejä että rentoutuisin. Ja ikinä en niistä kieltäydy, en ikinä.
Yritin sängyssä mahdollisimman reunaan mennä kiukuissani nukkumaan, mutta kun toinen vaan tuli ihan liki ja otti syliinsä...siihen olin nukahtanut.

Kurja fiilis nyt aamulla ollut, toinen lähti kuudeksi töihin ja meillä koko minun draamailu jäi leijumaan ilmaan...hävettää että aikuinen ihminen näin käyttäytyy ja ottaa asiat liian isosti. Juu, toki olen väsynyt vauvan yöheräämisten ja alkuraskauden takia, mutta kai silti voisi laskea kymmeneen ennenkuin ottaa kierroksia. Ja nyt tuntuu etten itse pääse tästä negatiivisuudestani irti enkä kykene heiluttelemaan rauhanlippua... Ihan kamala olotila

Kun vähän rauhoitut ja pääsette sovintoa hieromaan, niin ehdotan, että sanot miehelle siitä tallihankkeesta, että miettisitte sitä yhdessä tarkemmin sitten, kun perheen nuorin vauva nukkuu kokonaisia öitä. Minusta se olisi reilua. Tiedän kokemuksesta, että autot vievät helposti kaiken ajan ja rahan ja siinä sivussa parisuhteenkin.

 

[Sharmander]

Ihan kamala viikonloppu takana, oma väsymys ottanut vallan ja puolison kanssa oltu napit vastakkain lähes kaikesta....tai minä olen ollut vaikka toinen on yrittänyt sovintoa hieroa mennen tullen ja palatessaan.

Kaikki alkoi lauantai-iltana kun murahtelin itekseni iltapuuroa vauvalle syöttäessäni, no mies erehtyi jotain kommentoimaan jonka tietysti otin itseeni ja laskin kaiken pahanolon siinä paikassa pihalle sillä seurauksella ettei mies uskaltanut edes viereen kömpiä nukkumaan vaan jäi sohvalle... No sehän oli minulle syy jatkaa mörköilyä sunnuntaiaamustakin

Kävin kärrytyelemässä vauvan kanssa ja kyllähän pieni vaistosi äidin kireyden ja kähisi koko ulkoilun ajan ja tämä taas nosti minun kierroksia. Eikä mies sitten jaksanut katsella myrskytuulen lailla käyttäytyvää hormonimonsteria vaan lähti vuorostaan ulos tuulettumaan.
No minä reippaana pakkasin vauvauintiin tavarat mukaan ja bussia odottelemaan, koska enhän tietenkään voinut kysyä että lähteekö meidän mukaan. Toinen yritti taas sopua viesteillä hieroa, mutta enhän voinut periksi antaa. Uinnin jälkeen huomasin viestin että "odottelen parkkiksella ettei tarvii bussia lähteä kylmään odottamaan"
No, autossa kertoi käyneensä pojan kummisedän luona kahvilla ja että käyvät maanantaina tekemässä autoon tarvittavat huollot...juu ei siinä mitään, mutta seuraava lause sai taas kiehumaan. He käyvät samalla katsomassa yhtä tallia/korjaamoa jos hän vuokraa sen omiin projekteihin...mihin hemmetin projekteihin ja missä välissä aikaa on sellaisiin kun on töissä 10h päiviä ja tehnyt nyt paljon lauantaipäiviäkin. No hän sitten vapaapäivillään
Ei muuta tarvittu, ilmoitin että voikin sitten miettiä osoitteensakin muualle että minähän en ala elämään parisuhteessa jossa joudun kilpailemaan ajasta ja huomiosta, että mieluummin elän sitten virallisesti yksin lasten kanssa. Toinen ihan ymmällään että mitä ihmettä ja minä en kaiken kiukun takaa nää muuta kuin sen että mies haluaa vain mahdollisimman vähän olla kotona. Sunnuntai menikin sitten taas hyvin hiljaisissa merkeissä
Ja eilen aamusta yritettiin puhua, mutta en itse nyt pääse ajatuksestani eroon ettei mies muka halua kotona olla. Ilmoitin vaan etten asetu hänen unelmiensa ja haaveidensa tielle vaan siirryn syrjään...missään nimessähän en halua erota, ei ole käynyt mielessäkään mutta nyt tuntuu kaikki jotenkin tosi suurelta muurilta ylittää. Ja taas päivä vietettiin hiljakseen, toinen yritti jotain puhua, olin hiljaa tai vastasin viiveellä hyvin lyhyesti... Äärimmäisen lapsellista minulta!!

Illalla saatiin puhevälit kuntoon, kunnes toinen tahtomattaan taas sorhaisi mielestäni väärään paikkaan
Eikä auttanut vaikka toinen yritti ehdotella hierontaa ja lemmenleikkejä että rentoutuisin. Ja ikinä en niistä kieltäydy, en ikinä.
Yritin sängyssä mahdollisimman reunaan mennä kiukuissani nukkumaan, mutta kun toinen vaan tuli ihan liki ja otti syliinsä...siihen olin nukahtanut.

Kurja fiilis nyt aamulla ollut, toinen lähti kuudeksi töihin ja meillä koko minun draamailu jäi leijumaan ilmaan...hävettää että aikuinen ihminen näin käyttäytyy ja ottaa asiat liian isosti. Juu, toki olen väsynyt vauvan yöheräämisten ja alkuraskauden takia, mutta kai silti voisi laskea kymmeneen ennenkuin ottaa kierroksia. Ja nyt tuntuu etten itse pääse tästä negatiivisuudestani irti enkä kykene heiluttelemaan rauhanlippua... Ihan kamala olotila

Voi Äitykkä. Niin tuttua!!! Mä olen just tollanen pahimmissa hormoneissa. Tiedän et olen lapsellinen ja pitäs vaam heittää yläfemma mut ei anna luonto periks. Ja niinku sanotaan niin ihmistä ei voi omistaa eikä pitäs kieltää toisten mielihaluja harrastaa tai tehdä työtä tai mitä ikinä, mut mulla sappi kiehahtaa vastaavista, ”ajattelin semmosta ja tämmöstä lisäkoulutusta tai työkeikkaa tai sitä tai tätä” ku muutenkin on paljon töissä. Niin sit tulee ärähdetyä että missähän välissä ja kiitti vaan vitu**ti ku muutenki olen jo paljo yksin lapsien kans. Ja entä mun mielihalut, mulla ei oo harrastukSia eikä menoja kun ei oo mahis ja sä vaan haalit lisää. Mut mulla on se vika etten pidä rajojami ja sit mökätän toiselle siitä kun hän tietäis mitä haluais. Miehet tarvii mancaven ja ne omat kuviot. Tiedän senkin. Mut sili kiehuu ja vituttaa. Koska jos perheen hankkimisen on valinnu nii sit vaan kaikkee ei voi saada
Tsemppiä! Kyl se siitä taas. Joskus. Huoh!

 

[Sharmander]

Omanapa. En usko et taaskaan on mitään irronnu. Yöllä oli nihkeää ja lämmöt on samat matalat normaalit. Hyvässä kierrossa nousee kyl 1-2pv oviksesta selkeesti lähelle 37

 

[MiisaS]

Tsemppiä hormoonimyrskyihin!
Täällä tänään ilmeisesti kp 1, sen verran juilii ja vääntää mahassa. Ei siis ainakaan ensimmäinen dhea+ubikinoli kuukausi tuonut toivottua tulosta, ei kyllä ajoituskaan ollut ihan kohdillaan joulun takia et sinänsä ei yllätä.

 

[Sharmander]

Tämä!! Vielä olen ymmärtänyt nuo pitkät työpäivät, koska heillä oikeasti on kiire saada valmista määräajassa, ja olen ymmärtänyt ylityötkin. Eikä ole ollut sanomista salilla käynteihin tai satunnaisiin illanviettoihin...mutta että tässä kohtaa oltaisiin valmiita vuokraamaan 900€/kk maksava talli johonkin projektiin joka ei ole edes suunnitteluvaiheessa sen kummemmin kuin ehkä unelmissa. Eikä sillä, kiva jos on mielenkiintoinen harrastus, mutta kun tässä tarvitaan apukäsiä kotonakin ja syksyllä vielä enemmän.

Kyseenalaistinkin viikonloppuna että miksi pitää lapsia laittaa alulle jos niitä ei kiinnosta hoitaa ja oma elämä ja vapaa-aika on tärkeämpää ja tietysti vähän uhriuduinkin ajatuksella kun minähän olen 24/7 kiinni vauvassa. Ja todella tiedän että vauva on tärkeä miehellekin. On meillä vanhemmillakin niin erilaiset lähtökohdat omassa lapsuudessa ja sieltä saadussa perhemallissa, että varmaan sekin jo vaikuttaa tähän meidän niin erilaiseen ajattelutapaan. Toki itse taas olen oikea kotihiiri ja haluan olla lasten kanssa niin paljon kun voin ajatellen että minun aikani on sitten myöhemmin. Otan sen oman ajan vaikka lukemalla hetken kirjaa tai neulomalla, ja se oikeasti riittää minulle.
Mutta kun toinen haluaa vain pois kotoa niin nousee kapina itselle että enhän minäkään minnekään pääse...vaikka en edes haluaisikaan.
Mietin tuossa jo että onko tämä minun vahva reagointi osittain peruja edellisestä suhteesta jossa kaikki oikeasti kaatui minun niskaan ja elämästä tuli lopulta painajaismainen helvetti, pelkäänkö alitajunnassa että jos tämä kääntyy samanlaiseksi, onko tämä jotain hylätyksitulemisen pelkoa vai mitä ihmettä sekoilen




Tätä ajatusta pyörittelin päässäni, mutta en vain saa sitä sanoitettua niin etten kuulosta tyrannilta ja kaikenkieltävältä justiinalta. Todellakaan ei ole mitään ajatusta vastaan, kiva jos olisi mielenkiintoinen juttu, jossa saisi tuusata ja hermojaan lepuuttaa, mutta ajoitus tässä on minusta pielessä ja pahasti. Ja sitä taas ei mies tunnu ymmärtävän

Sama juttu. Meilläkin mallit kotoa on ihan erilaiset. Miehen äiti lähti aikaisin töihin, siihen aikaan oli maks 6kk pois. Teki pitkää päivää molemmat vanhemmet jne. Äitinsä ei oo kotohiiri eikä mikään pullanleipoja. Mä taas en oo koskaan oo ollu esim päivähoidossa, äiti oli aina kotona ja hoiti kodin kun isä oli töissä. Toki miehelle lapset on kaikki kaikessa mutta ei silleen ”näe” että ne ei hoidu ihan vasemmalla kädellä enkä mä kotona keittele kaakaota ja lue naistenlehtiä.
ja mullakin myös omia traumoja Pettämisestä, jättämisestä ja uhrautumisesta perheelle ja osansa tekee joku yksin jäämisen pelko ja ja . Kaikki kai ne silleen vaikuttaa siihen että asioihin reagoi lapsellisesti.
MUTTA sanon sinulle niinkuin itsellenikin että me ollaan kuitenkin silleen askeleen pidemmällä kun tiedostetaan nämä omat virheet ja puutteet ja ehkä ne syyt mistä ne kumpuaa. Moni ei todellakaan näin tee

 

[Sharmander]

Tsemppiä hormoonimyrskyihin!
Täällä tänään ilmeisesti kp 1, sen verran juilii ja vääntää mahassa. Ei siis ainakaan ensimmäinen dhea+ubikinoli kuukausi tuonut toivottua tulosta, ei kyllä ajoituskaan ollut ihan kohdillaan joulun takia et sinänsä ei yllätä.

Symptiat. Ei vaikuttanu näillänäkymin mullakaan vaikken sitä uskonutkaan. Ehkä hetkellisesti jo innostuin ovisplussasta mut kun se tuntui kestävän liian pitkään taas ja olot ja limat tuki siinä suhteessa ”väärään aikaan” ni olokoon.

 

[Suski75]

Nuo miesten projektit ovat kyllä aivan käsittämättömiä. Kuinka monella pienen lapsen äidillä on aikaa omiin projekteihin? Ei minulla ole ollut aikaa lukea kirjoja, tehdä käsitöitä, jne. sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Välillä tuntuu, että miesten mielestä lapsi/lapset ovat äidin projekti ja miehillä pitää sitten olla vastaavasti oma projekti, oli se sitten urheilua 5 iltana viikossa tai romuauton kunnostus. Ja perustelu vain on se, että tarvitsee oman harrastuksen jaksaakseen, mutta kukaan ei mieti mitähän se äiti mahtaa tarvita jaksaakseen. Ei mulla muuta.

 

[Sharmander]

Nuo miesten projektit ovat kyllä aivan käsittämättömiä. Kuinka monella pienen lapsen äidillä on aikaa omiin projekteihin? Ei minulla ole ollut aikaa lukea kirjoja, tehdä käsitöitä, jne. sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Välillä tuntuu, että miesten mielestä lapsi/lapset ovat äidin projekti ja miehillä pitää sitten olla vastaavasti oma projekti, oli se sitten urheilua 5 iltana viikossa tai romuauton kunnostus. Ja perustelu vain on se, että tarvitsee oman harrastuksen jaksaakseen, mutta kukaan ei mieti mitähän se äiti mahtaa tarvita jaksaakseen. Ei mulla muuta.

Niimpä. Meilläkin mies välillä ärtyy kun ei ehdi urheilla tarpeeksi. Sanoo että ei meinaa oma pää kestää jos ei pääse liikkumaan. Ja että jaksaa paremmin. No DAAA!? Ai ihanko näin. Niin olen mikäkin ennen lapsia ja lapsien välissä liikkunu paljon ja ihan urheillut, mutta elämäntilanne on hetken tällainen kun on pienet lapset. Totta ketussa olis kiva ehtiä mutta ei voi mitään. Mut eiii se ei kuulemma oo yhtään sama asia ja vastaus on:”tarviiko tästä alkaa kilpailla kuka ehtii vähiten”. No öö ei, mutta ihan vaan noin yleisesti ottaen, ollaan vissiin molemmat ihmisiä ja vanhempia ja varmasti tekisi kummallekin ihan hyvää. Mut kaikkee ei vaan ehdi. Kele.

 

[Sharmander]

Juu, oma äitinikin oli kotona ja hoiti meidät lapset (8 lasta) kotona siihen kunnes nuorin sisareni lähti kouluun. Meillä oli aina siisti ja puhdas koti, äiti teki itse ruoat (ei puhettakaan että eineksiä olisi syöty) eikä äiti muuten koskaan valittanut että olisi ollut väsynyt. Kun taas puolisoni kotiolot ovat olleet kaikkea muuta...hän on mm kuskannut pikkuveikka tarhaan ennen kouluun menoa ym ja jäänyt aikalailla vaille sitä turvallista vanhemmuutta.

Ja tästä varmaan juontaa myös se että itse tykkään tuusata kotona, tehdä ruokaa, leipoa, siivota ja hyysätä. Enkä koe että tästä mitenkään väsyisin tai tekisin enemmän kuin toinen, viikonloppuisin kun kuitenkin tuusataan sitten yhdessä...hyppisin seinille jos joutuisin vain peukaloitani pyörittelemään.

Eikä purkautumiseni tarkoitus tokikaan ollut syyllistää puolisoani tai väittää ettei hän tekisi mitään kotona. Enkä voi mielestäni vaatia että hän unohtaisi esim salitreeninsä vain sen takia että itse olen kotona viihtyvä ihminen. Eikä tuo tallinvuokrauskaan ole varmasti mikään mahdoton juttu, kunhan nyt saadaan juteltua ja tosiaan mietittyä yhdessä oikeaa ajankohtaa...en minäkään oleta että hän kieltäisi minulta rakkaan lukemisen ja neulomisen, ne nyt vaan on asioita joita pystyn toteuttamaan tässä kotona ja tällähetkellä en juuri muuta virikettä kaipaakaan...lähinnä vain lisää unta

Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu kunhan saan pari parempaa yötä nukuttua. Ja ennemmin vähän aktiivisempi puoliso kuin kaljaa tissutteleva mies joka vain vapaa-aikansa pelailisi verkossa....koska näitäkin mahtuu tuttavapiiriin ja itse en katselisi hetkeäkään.

Vaan ompahan helpottanut puhista pahamieli ulos ja itsekin saada vähän näkökulmaa asiaan, oikeasti jo hävettääkin koko viikonlopun kiukuttelu

Sama. Täysin kuin olisin itSe kirjoittanut tuon tekstisi. Ja niimpä. Puoliso on hyvä ja ihana isä. Ja tiedän toki miehen ja naisen eron ylipäätään sille mitä ne kaipaa pääsääntöisesti. Ja moni työssäkäypä (työstä riippuenkin) tarvii tyhjätä päätä toisin kuin vaikka minä, en sitä silleen tarvii. Mutku!!

 

[Kaarin]

Tunnistan itseäni tuosta Äitykän tekstistä, en haluaisi millään ilveellä antaa periksi kun olen jostain suutahtanut oikein kunnolla, möksötän ja olen kitkerä pitkään, vaikkei olisi mitään tarvettakaan. Aika monesti kyllä pidän höyryt sisälläni jo lähtökohtaisestikin, kun kyse on jostakin pienemmästä asiasta, kuin vaikka siitä, että samat sotkut on kotona edelleen kun palaan töistä kuin mitä oli aamulla lähtiessäkin. Mies on siis aina kotona. Mutta sehän tiedetään, että kun suljettuun pannuun kertyy niitä höyryjä liikaa, se pamahtaa, ja kovaa.

Olen myös hiton huono leppymään, kun suutahdan pojalle joskus oikein kunnolla, kun hän on nyt kai juuri siinä iässä, että kokeilee todenteolla rajojaan. Sydäntä raastaa kun näen, että poika kaikella olemuksellaan huutaa hämmentyneenä, että ota äiti syliin, mutta en vain voi, en kykene rauhoittumaan tarpeeksi, kun kiukku kalvaa sisuksia. Tarvitsen monta tuntia "toipumiseen", se on todella huono juttu. En vaan kykene mihinkään järkevään ajatteluun kun kiukkusuoni pullistelee. Kaikkein mieluiten vetäydyn omiin oloihini, mutta kun sekään ei aina ole mahdollista. Kehittymisen paikka olisi minulla siinä. Pitäisi pystyä hillitsemään itsensä, mutta kun ei niin ei. Kummallista, kun joskus sitä on kuin viilipytty, mikään ei hetkauta ja jaksan vaikka sen 200 kertaa perustella pojalle, miksi jokin asia on kiellettyä ja miksi johonkin ei saa koskea tms. mutta joskus pimahdan saman tien samankaltaisessa tilanteessa. Voi kun voisi vaan olla tasainen

Kp68 meneillään. Luulin tuossa taannoin jo taas, että menkat alkaa, mutta ei, ei mitään parin veritipan jälkeen. Että eipä tässä taas muuta kuin odottelua.

 

[twisted]

Jos saan jotain suositella mikä itselläni toimii tuohon raivoon on mindfulness. Kuulostaa hölynpölyltä, mutta auttaa oikeasti. Äppikaupasta Headspace. Testatkaa kk, vaikka kilahdan, lepyn. Enkä tehnyt niin ennen.

 

[Pikkuvarpaat]

Meillä on nyt talvella hieman rauhallisempaa aikaa ja mieskin useesti kotosalla mut ootappa kun kevät tulee ei näy ei... Välistä tulee viestii vähän milloin mistäkin ja että toisitko jotain syötävä ei kerkee tulla syömään... Onhan se raskasta aikaa kun toista ei mää eikä siitä saa apua ku on muuhalla pois vaikka työmaa onki lähellä mut muut hommat ei oo vieressä... Kun saan pienet nukkuun odottelen monesti yli puolen yön josko saapui ja joo joskus tulee joskus näkee ehkä seuraavana päivänä

 

[MiisaS]

Symptiat. Ei vaikuttanu näillänäkymin mullakaan vaikken sitä uskonutkaan. Ehkä hetkellisesti jo innostuin ovisplussasta mut kun se tuntui kestävän liian pitkään taas ja olot ja limat tuki siinä suhteessa ”väärään aikaan” ni olokoon.

Tosi selvät ovis oireet oli täälläkin, ei todellakaan joka kuu ole tuollaisia, ni ehkä siksi vähän elätteli toiveita et josko sittenkin vaikkei ajoitus ihan kohdillaan ollutkaan. Mut ei auta, menkat alkoi ja niin sitä mennään taas lähemmäs neljättä ivf:ää.

 

[Yölento]

Nuo miesten projektit ovat kyllä aivan käsittämättömiä. Kuinka monella pienen lapsen äidillä on aikaa omiin projekteihin? Ei minulla ole ollut aikaa lukea kirjoja, tehdä käsitöitä, jne. sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Välillä tuntuu, että miesten mielestä lapsi/lapset ovat äidin projekti ja miehillä pitää sitten olla vastaavasti oma projekti, oli se sitten urheilua 5 iltana viikossa tai romuauton kunnostus. Ja perustelu vain on se, että tarvitsee oman harrastuksen jaksaakseen, mutta kukaan ei mieti mitähän se äiti mahtaa tarvita jaksaakseen. Ei mulla muuta.

Hyvin sanottu!
Meillä miehen vanhemmat ovat aikoinaan olleet molemmat töissä vuorotellen niin, että lapset eivät olleet hoidossa. Siellä on siis isän mallia, että kyllä isäkin osallistuu yhtä paljon.
Niinpä mies on itsekin osallistunut paljon lapsen hoitoon, vaikka minä olin hoitovapaalla ja hän töissä.

Miehellä on säännöllisiä harrastuksia, minä en jaksa harrastaa, en jaksanut ennen lastakaan. Teen käsitöitä, kun omilta vaivoiltani pystyn.

 

[Hento Haave]

No huh, on meillä sentään asiat ihan mallillaan. Mies on yötä pois kotoa vaan silloin jos lähtee kunnolla iltaa viettämään. On yhdessä sovittu ettei humalassa kotiin rymytä, vaan tulee sitten aamusta kun on hyvässä hapessa. Eikä muutenkaan juoksentele ympäri kyliä öitä myöten.

Rauha laskeutunut meillekin. Mies tuli töistä, nappasi pitkään halaukseen ja varovasti kysyi joko olen rauhoittunut.
Saatiin puhuttua asiat taas halki, ja kyllä hän oli itsekin nyt tajunnut ettei se projektitalli ole tämän vuoden juttu ja oli tietenkin mielissään etten sitä kokonaan tyrmää ajatuksena.
Ja ehdotteli josko minäkin alkaisin taas salilla käymään edes pari kertaa viikkoon tekemässä kevyttä treeniä, saisin purkaa itseäni siellä ja saisin etäisyyttä kotiin.
Anteeksi pyydetty ja anteeksi annettu

Tosi ihanaa kuulla tällasia asioita! Oon niin onnellinen teidän puolesta

 

[Kuunsilta]

Äitykkä, onpas hienoa että pääsitte sopuun asioista ja osasitte antaa anteeksi puolin ja toisin! Harkitse ihmeessä sitä salille lähtöä, oma aika ja omat harrastukset tekee joskus ihmeitä pääkopalle!

Meillä miehellä ei onneksi ole ollut noin suurisuuntaisia projekteja, mutta tietokonepeleihin saattaa välillä uppoutua. Siitä piti vauvan synnyttyä käydä muutamat keskustelut, että ei hän voi noin vain vetäytyä omaan huoneeseensa pelailemaan. No, sen jälkeen on sitten pelaillut lähinnä öisin (ja seuraavana päivänä on tietysti väsynyt, mutta parempi sekin)...

Noin yleisesti ottaen mä olen pitänyt alusta saakka aika tiukasti kiinni siitä, että lapsi on meidän yhteinen projketi ja sitä myös hoidetaan yhdessä ja tasapuolisesti. Toki mulla oli suurempi vastuu lapsen hoidosta silloin kun olin vielä hoitovapaalla ja mies töissä, mutta illat ja viikonloput ollaan aina jaettu vastuut aika lailla tasan. Omia harrastuksia on molemmilla, mutta niistäkin sovitaan yhdessä ja pyritään siihen, että omaa aikaa olisi kummallakin suurin piirtein yhtä paljon. Mun mielestäni nämä on sellaisia juttuja, joista kannattaa sopia heti kättelyssä (mielellään jo ennen lapsen syntymää) ja pitää myös sovitusta kiinni.

Onhan toki niitäkin naisia, jotka ei lapsen saatuaan edes kaipaa omaa aikaa ja harrastuksia, ja silloinhan asia on ihan fine. Mutta aika monille (kuten minulle) oma aika ja omat jutut on suoranainen henkireikä, enkä näe mitään syytä, miksi miehellä olisi niihin suurempi oikeus kuin minulla. Totta kai niistä joutuu jonkin verran tinkimään lasten ollessa pieniä, mutta sekin tulisi tehdä tasapuolisesti ja molempien tarpeita kuunnellen.

 

[Hento Haave]

.

 

[Pikkuvarpaat]

Toki meillä mies hoitaa ja touhuaa lasten kans ja tekee ruokaa ja siivoaa varsinkin näin talvisin ku pelto hommia ei oo mutta nyt kun oon poissa työ kuvioista niin työnmäärä lisääntyy joten tuleva kevät on varmasti kaamee mut yks hyvä puoli siinä on että isot pojat voi auttaa isäänsä hommissa kun hekin osaavat koneet käyttää ym.. Tehdä tämä työ on semmonen että on pakko tehdä oli yö tai päivä ja varsinkin kesällä satoi tai paistoi ja varsinkin kun ei sada silloin koneet liikkuu vieläkin tiuhempaan... Joka kerta kun mies on pitempään menossa niin kyllä sen huomaa että ikävä lapsiin on suuri ja silloin kun olivat vauvoja niin otti sen ajan itelleen ja vauvalle jollain tapaa... Sydänleukkauksen jälkeen muuttui paljon... Kyllä net vain pysäyttää miettimään ja niinku mies aina sanoo että hänellä on kaikki mitähän tarvitsee niin täällä sisällä

 

[Sharmander]

Kukkuu, missä @Vastavirran akka huitelee?!

Napailu loppuu, lämmöt matalat. Ei siis oo ovuloitu viivoista eikä mistään huolimatta. Jätän pohdinnat nyt tähän tästä kierrosta

 

[Yölento]

Ihan asiasta aidanseipääseen... Järkyttävän pimeää ja märkää! En yleensä ikinä valita säästä, mutta nyt alkaa olla jo liikaa. Saisinko talven, kiitos!