Pulinaketju

[Sharmander]

Mulle tuli sitten eilen kohtutulehdus, johon sain antibiootit päivystyksessä. Mutta positiivista se, että hcg oli laskenut hyvin, eikä kohdussa ollut raskausmateriaalia. Ehkä sain tulehduksen siitä, kun heilutettiin peittoja perjantaina. Ei vaan maltettu enää odottaa ja vuotokin tuntui loppuneen. Tänään tosin alkoi uudelleen ja lääkäri löysikin hematooman kohdusta, joka ilmeisesti nyt vuotaa.

Auts. Ei kiva ollenkaan. Toiv menee nyt mahd vähällä ohi

 

[Marcipa]

@Hento Haave Mun hyvä ystävä oli melkein 20 vuotta yhdessä narsistin kanssa. Hän sanoi myös, että seksi oli oikein ihanaa ja sitä oli usein ja mies oli todella hurmaava. Ja hurmaava hän oli kaikkien muidenkin mielestä. Mutta hän laittoi aina oman edun edelle, kaipasi kovasti huomiota ja ihailua. Hän lopulta myös petti ystävääni. Lisäksi hän sätti omaa poikaansa, jolla on asperger. Ei kestänyt heikkoutta muissa. Ystäväni on ollut paljon onnellisempi eron jälkeen ja nyt hänellä on todella ihana mies.

 

[Sharmander]

@Hento Haave Mun hyvä ystävä oli melkein 20 vuotta yhdessä narsistin kanssa. Hän sanoi myös, että seksi oli oikein ihanaa ja sitä oli usein ja mies oli todella hurmaava. Ja hurmaava hän oli kaikkien muidenkin mielestä. Mutta hän laittoi aina oman edun edelle, kaipasi kovasti huomiota ja ihailua. Hän lopulta myös petti ystävääni. Lisäksi hän sätti omaa poikaansa, jolla on asperger. Ei kestänyt heikkoutta muissa. Ystäväni on ollut paljon onnellisempi eron jälkeen ja nyt hänellä on todella ihana mies.

Juurikin näin. Mun exä oli myös tällainen. Menestyvä ja hurmaava, ulospäin ihmiset piti todella symppiksenä. Ja niin kauan kuin olin iloinen, urheilullinen, laittautuva olin ok mutta eräskin kerta kyläreissulla mulle iski vaikea keuhkokuume ja ajoimme 300km kotiin. Se sättimisen ja mollaamisen määrä, ja ylipäätään se kylmäkiskoisuuden verho mikä nousi samantien vastaan. Näyttelin, tekeydyin kipeäksi, halusin huomioita jne jne. Hänen mielestään. Jos laitoin aamulla kulunehkon kylpytakin (oli silloin mun rakkain, äidiltä saatu) sain yks kaks osakseni syvän halpamaisen katseen, ”voisit sinäkin katsoa edes joskus mille näytät” jne vaikka vain 5min aikaisemmin hän olisi sanonut etttä olen ihana ja kaunis. Se oli yhtä miekan terän alla makaamista 247. Ikinä ei tiennyt mistä 10min päästä tuulee. Mun ystävät oli luusereita ja huonoja (kun olivat esim kaupan kassa ja kemisti) koska eivät olleet hänen ystäviensä vaimoja tai korkeasti koulutetuja menestyjiä. Olin kuulemma vain niin katellinen etten halunnu ystäväkseni sellaisia joilla oli paljon rahaa tms. Vaikka mullakin oli/on ylempi korkeakoulututkinto ja rahakas ammatti

 

[Hento Haave]

Juurikin näin. Mun exä oli myös tällainen. Menestyvä ja hurmaava, ulospäin ihmiset piti todella symppiksenä. Ja niin kauan kuin olin iloinen, urheilullinen, laittautuva olin ok mutta eräskin kerta kyläreissulla mulle iski vaikea keuhkokuume ja ajoimme 300km kotiin. Se sättimisen ja mollaamisen määrä, ja ylipäätään se kylmäkiskoisuuden verho mikä nousi samantien vastaan. Näyttelin, tekeydyin kipeäksi, halusin huomioita jne jne. Hänen mielestään. Jos laitoin aamulla kulunehkon kylpytakin (oli silloin mun rakkain, äidiltä saatu) sain yks kaks osakseni syvän halpamaisen katseen, ”voisit sinäkin katsoa edes joskus mille näytät” jne vaikka vain 5min aikaisemmin hän olisi sanonut etttä olen ihana ja kaunis. Se oli yhtä miekan terän alla makaamista 247. Ikinä ei tiennyt mistä 10min päästä tuulee. Mun ystävät oli luusereita ja huonoja (kun olivat esim kaupan kassa ja kemisti) koska eivät olleet hänen ystäviensä vaimoja tai korkeasti koulutetuja menestyjiä. Olin kuulemma vain niin katellinen etten halunnu ystäväkseni sellaisia joilla oli paljon rahaa tms. Vaikka mullakin oli/on ylempi korkeakoulututkinto ja rahakas ammatti

Tuo kuulostaa kyllä tosi rankalta Ei meillä ollenkaan tuollaista ole ollut... enemmänkin vain sitä, että mies on vältellyt kaikkia keskusteluja parisuhteesta, tai jos olin pahoittanut mieleni hänen toiminnastaan ja halusin puhua siitä. Hän ei kestänyt oikein minkäänlaista kriitikkiä, tai mitään minkä koki kritiikiksi itseään kohtaan, ja tajusin että se sai hänet kokemaan syvä häpeää, ja sen takia hän ei juurikaan kyennyt puhumaan sellaisista. Vältteli viimeiseen asti, kaikin keinoin. Ja kun itse olen aika sinnikäs, niin lopulta sitten aina pakkasi kamansa ja uhkasi lähteä kotiin, vaikka keskellä yötä, kun en antanut periksi. Ja se hänen lähtemisensä taas laukaisi minussa ihan järjettömän hylkäämisen pelon. Muutenkin hän saattoi lähteä kotiinsa ja olla vastaamatta viesteihin päiväkaudet, joka sai minut ihan paniikkiin, koin hirvittävää pelkoa ja turvattomuutta jatkuvasti. Sit taas kun oltiin fyysisesti samassa paikassa, koin että mua rakastettiin ja ainakin jollain tapaa otettiin huomioon. Itsekkyyttä kyllä oli paljon, ja sehän on yleistä narsistisilla ihmisillä. Mutta ei hän haukkunut minua, päinvastoin. Usein puhui minusta kauniisti ja sanoi ihania asioita, kertoi miksi rakastaa minua. Ja sitä lasta tehtiin niin rakkaudella yhdessä, ainakin näin koin vahvasti.

Narsistisia piirteitä siis jonkin verran, mutta myös paljon hyvää ja kaunista meidän suhteessa, ja siitä on niin vaikea luopua... mut enemmän koen että nuo mykkäkoulut yms. hänellä on olleet kykenemättömyyttä puhua omista tunteistaan, kuin tarkoituksellista vallankäyttöä. Vallankäyttöähän se toki on, jos kieltäytyy kaikista parisuhdekeskusteluista ja vetäytyy täysin tavoittamattomiin. Ehkä osittain tiedostamatonta. Toisaalta hän kyllä suostui myös parisuhdeterapiaan. Josta ei sit kuitenkaan ollut sen suurempaa hyötyä... ota tuosta nyt sit selvää.

Itseäni en ole enää uhraamassa, enkä taivu mutkille enää kenenkään takia. Elän omaa elämääni omilla ehdoillani, ja sitä alan nyt rakentamaan näistä rippeistä mitä on jäljellä.

 

[Yölento]

HentoHaave otti puheeksi ja lisäksi mietin erään ystäväni kanssa juuri nyt joululomalla, että minkä verran yleisesti ottaen parisuhteissa on keskustelua, mikä on riittävästi ja voiko sitä olla liikaa.

Meillä miehen kanssa on tasainen vaihe. Ei kummankaan mielestä ole tarpeen keskustella mistään ihmeellisestä. Kun toinen sanoo jotain, toinen on juuri ajatellut sitä samaa. Toki se ääneen silti sanotaan, mutta ei mene vääntämiseksi.
Meillä eniten keskustelua aiheesta oli jo ennen kuin olimme parisuhteessa. Sekin oli siinä mielessä mutkatonta, että kumpikin puhuu ja kumpikin kuuntelee eikä erimielisyyksistäkään riitaa saanut aikaiseksi.

Eri mieltä ollaan muutamista käytännön asioista, jotka eivät elämän mittakaavassa ole tärkeitä. Esimerkiksi onko leivänmurujen parempi olla pöydällä vai lattialla, jos niitä ei jaksa siivota.

Ystävälläni on sama tilanne kuin HentoHaaveella, eli nainen haluaa puhua ja mies ei.

 

[Marcipa]

@Yölento Meilläkin vaihtelee, että kuinka paljon puhutaan. Ei kumpikaan tykätä ristiriitatilanteista ja mies mieluummin lähtee vaikka liikunnalla purkamaan tuntojaan kuin ottaa puheeksi asioita. Välillä meillä on kausia kun puhutaan paljonkin. Viime kesänä oli sellainen kausi ja siitä asti onkin ollut helpompi ottaa asioita puheeksi. Usein puhuminen vaatii sopivan tilanteen esim. saunassa, kun ei ole muuta häiriötekijöitä. Mies ei kyllä koe samanlaista puhumisen tarvetta kuin minä. Useimmissa asioissa ollaan samaa mieltä ja ymmärretään toisiamme hyvin. Mutta kun yksi on DI ja toinen humanisti, niin katsotaan asioita välillä aika eri kantilta.

 

[Yölento]

Marcipa, meillä helpottaa se, kun kumpikin on suoria, ei kumpikaan koe hankalaksi ottaa puheeksi mitään aiheita. Tietysti joissakin aiheissa pitää odottaa, että lapsi on nukkumassa tai ei muuten ole kuulolla.

 

[Sharmander]

Meillä mies ei oo kovin ”hyvä” puhumaan tunneasioista. Tai sitten on niin että puhuu jollekulle muulle muttei mulle. Me voidaan aika helposti puhua kevyttä höpöä ja päivän poliittisia aiheita, ei olla perus käytännöistä juurikaan erimieltä. Tai asiat ei oo niin ”justiinsa”, onko pyykki väärässä paikkaa tms. Mut mua risoo joskus miehen tapa jättää kertomatta vaikka ylitöistä tms ja näistä on sit joskus väännetty. Sit lisäks mä olen aika suorasanainen ja mies kokee sen ärsyttävänä ja herkästi ottaa mun mielipiteet jostain väärin. Mut harvoin tosiaan mitään syvällistä saadaan aikaan.

 

[MiisaS]

Meillä mies ei oo kovin ”hyvä” puhumaan tunneasioista. Tai sitten on niin että puhuu jollekulle muulle muttei mulle. Me voidaan aika helposti puhua kevyttä höpöä ja päivän poliittisia aiheita, ei olla perus käytännöistä juurikaan erimieltä. Tai asiat ei oo niin ”justiinsa”, onko pyykki väärässä paikkaa tms. Mut mua risoo joskus miehen tapa jättää kertomatta vaikka ylitöistä tms ja näistä on sit joskus väännetty. Sit lisäks mä olen aika suorasanainen ja mies kokee sen ärsyttävänä ja herkästi ottaa mun mielipiteet jostain väärin. Mut harvoin tosiaan mitään syvällistä saadaan aikaan.

Meillä sama juttu. Ei mies kauheasti tunneasioista puhu/halua puhua. Enkä mäkään nyt mikään yletön höpöttelijä niistä ole, joten mulle se on ihan ok. Kuitenkin teoilla näytetään et miltä tuntuu. Samaa mieltä yleensä ollaan monista asioista eikä kauheasti riidellä. Molemmat tosi rauhallisia persoonia, näin ollut aina

 

[Hento Haave]

Mä lupasin kertoa siitä yhdestä tapahtumasta... sorry nyt tulee pitkästi tekstiä.

En oikein tiedä millä sanoilla sitä kuvailisi. Se järjetön henkinen kipu, jota olin tuntenut jo pari viikkoa - siitä lähtien, kun se mun ex lähti käymään kotona ja vaan hävisi, ja jätti tulematta jouluksi mun luo. Yhteyttä piti tosi minimaalisesti, omilla ehdoillaan, eli mulle ei vastannut, sain pieniä vihjeitä siellä täällä että hengissä oli, mutta kai se halusi jotain mulle ”opettaa”. Joulun yritin vaan kestää kasassa, lasten takia, ja vedin rauhoittavia. Olin täysin riekaleina. Uuden vuodenkin vietin yksin kotona, olin viikon kulkenut näissä tyhjissä huoneissa kuin haamu, en käynyt edes ulkona, en nähnyt ketään ihmisiä, en edes halunnut tavata ketään. Istuin vaan makkarissani, vällyjen alla suremassa.

Uuden vuoden päivänä päätin, että nyt en ota tähän kipuun enää yhtään turruttavaa lääkettä, vaan iskekööt sit koko voimallaan päälle, kuolen tai en. Lapset oli viikon isällään. Päätin että ”Bring it on!” Kipu oli iltaa kohti aivan murskaava, tuntui etten kestä sitä enää. Olin illalla yksin saunan lauteilla, istuin ja itkin, annoin vaan sen kivun tulla päälle ja otin vastaan kaiken.

Lopulta, kun kipu oli niin valtava etten enää kestänyt sitä, tuli tunne että se tuska räjäytti sydämeni auki. Kipeistä kipein haava aukesi kokonaan, ja se tyhjä paikka sisälläni alkoi täyttyä rakkaudella, anteeksiannolla, kiitollisuudella... annoin täysin periksi, luovutin, lopetin kivun vastustamisen, ja ajattelin että annan anteeksi ihan kaiken, ihan kaiken, ja rakastan vaan koko maailmaa, rakastan niin paljon kuin ikinä vaan voin. Ja mulle tuli sellainen mielikuva päähän, että jostain ylhäältä virtaa rakkautta ja rauhaa mun sydämeen, vuolaana virtana, ja se vaan virtaa ja virtaa mun sisään, valuu yli ja virtaa loputtomiin. Ajattelin että lähetän sitä eteenpäinkin, kun tiesin että sitä riittää... annoin mielessäni anteeksi ihan kaikille ja kaikelle - niille jotka sen haavan mulle oli alunperin aiheuttaneet, ja miehelle joka sen henkisen haavani oli taitavasti kaivanut esiin, tehnyt näkyväksi, avannut piilossa olevan ja antanut tulla tuutin täydeltä, ja aiheuttanut niin järjetöntä ja sietämätöntä kipua mulle. Lopulta lysähdin kylppärin penkille istumaan, edelleen itkin, mutta kipu oli poissa siinä silmänräpäyksessä. Tilalle tuli uskomaton rauhan ja hyvänolon tunne. Kaikki oli hyvin, kipu oli loppunut.

Sen jälkeen en ole enää triggetöitynyt, vaikka tää kommunikointi on ollut exän osalta ihan samaa välttelevää ignoorausta kuin aina. Siitä on nyt useampi päivä, eikä vieläkään ole näkynyt triggereitä. En oo tarvinnu rauhoittavia sen jälkeen. En todellakaan tiedä mitä mulle tapahtui! Itellä tuli mieleen että onnistuinko purkamaan solutasolla jonkun epigeneettisen koodin, johon on koodattu ties kuinka monen sukupolven taakkasiirtymät, ylisukupolvenväliset traumat... jotain sellaista, outoa ja erikoista :) Tai ehkä se kipu vaan saavutti kulminaatiopisteensä ja teki itsensä tarpeettomaksi. Sen jälkeen oon kommunikoinut/viestitellyt exälle rauhallisesti ja harkitusti, ilman niin suurta tunnelatausta. Vain lakonisesti kertoen hänelle, mitä en hyväksy parisuhteessa. Täysin ilman draamaa.

Ni että kertokaas ny viisaammat, mitä mulle oikein tapahtui?! Lapsuudesta asti mukana raahaamani hylkäämistrauma yhtäkkiä parani... traumatisoitunut ei olekaan enää traumansa ohjailema. En ole ollenkaan uskonnollinen, joten en ole edes ajatellut selittää tätä jumalallisena väliintulona. Mut jotain hyvin epätavallista se oli. Ei jokapäiväistä. Traumanpoistotoimenpide. Joo tiiän, kuulostaa ihan nyyhkyleffalta koko episodi!

 

[Pikkuvarpaat]

Meillä on taas niin että mies kyllä puhuu/puhuis myös tunne asioista mutta minä en niinkään mutta mua taas ärsyttää se kun se yhtä äkkiä sanoo et hommasin sit tällasen No ei toki mitään turhaa hommaa mut mun mielestä ois kiva tietää mitä hommaa ku ite taas kysyn jopa että voinko mennä kauppaan vaikka ei ees tarttis mut joo näitäkin opetellut ja kyllä oppinutkin... Sitä taas ärsyttää se kun en oikein puhu varsinkaan omista murheista muutako yleisistä.. En vain osaa omista puhua ehkä se tulee kotua kun sai vain pelätä ja yrittää olla kova jotta pärjäis

 

[Suski75]

Hentohaave, minulle joskus psykologi selitti asian niin, että tuossa tilanteessa on eniten pelännyt sitä tuskaa, ja jos sen antaa vain tulla, huomaakin, että se onkin selätettävissä, ja tuskan pelko häviää. Ja monesti se tuskan pelkoon liittyvä ahdistus on pahempaa kuin itse tuskaan liittyvä ahdistus.

 

[Hento Haave]

Hentohaave, minulle joskus psykologi selitti asian niin, että tuossa tilanteessa on eniten pelännyt sitä tuskaa, ja jos sen antaa vain tulla, huomaakin, että se onkin selätettävissä, ja tuskan pelko häviää. Ja monesti se tuskan pelkoon liittyvä ahdistus on pahempaa kuin itse tuskaan liittyvä ahdistus.

Mulle tuossa tuntui olevan olennaisinta se, että annoin periksi, antauduin sille tunteelle, kävi miten kävi. Siihen asti olin kai koko ajan sisäisesti vastustanut sitä kipua. Oon tästä lukenut myös, että kun ihmiselle on luontaista ja elämääsäilyttävä vietti se, että pyrimme välttämään kipua - sama koskee myös henkistä kipua. Vaikka sen pakeneminen ei ole tarkoituksenmukaista, henkinen kipu ei tapa. Mutta vaikea on itse tiedostaa, syntyykö kipu tunnetilan vastustamisesta, vai itse tunnetilasta. Vaikeaa olla tietoinen tuollaisista.

 

[lambi]

Meillä on taas niin että mies kyllä puhuu/puhuis myös tunne asioista mutta minä en niinkään mutta mua taas ärsyttää se kun se yhtä äkkiä sanoo et hommasin sit tällasen No ei toki mitään turhaa hommaa mut mun mielestä ois kiva tietää mitä hommaa ku ite taas kysyn jopa että voinko mennä kauppaan vaikka ei ees tarttis mut joo näitäkin opetellut ja kyllä oppinutkin... Sitä taas ärsyttää se kun en oikein puhu varsinkaan omista murheista muutako yleisistä.. En vain osaa omista puhua ehkä se tulee kotua kun sai vain pelätä ja yrittää olla kova jotta pärjäis

Teillä on vähän samankuuloinen jako kun meillä ! Mutta mä oon kovasti työstänyt itsessäni sitä toisen hankinnoista ärsyyntymistä, aika hyvin mielestäni asiassa jo kehittynytkin.
Täälläkin ukko oottaa kissaa pöydälle aina aiheesta, mä taas saatan päivätokulla hautoa vihaani piilotellen. Erittäin ärsyttävä piirre itsessä,mutta työstetään..
Kyllähän paljon näistä piirteistä näkee omissa vanhemmissa-tiedä sitten onko ne geneettisesti vai olosuhteissa peritty. Ja yhtä lailla kun katsoo omia lapsia , yks hautoo hammasta purren siinä missä toinen laukoo menemään joka tunteen..

 

[Pikkuvarpaat]

Lambi meillä kotona johtu paljolti kaikki siitä kuningas alkoholista se jos mikään oli ihan helvatusta

 

[jamm]

Onko täällä ketään Lahdesta joka haluis 3kk Inocapsit 60eurolla? Joku myy täällä palstalla. Itseäkin hieman kiinnostaa mut syön jo niin paljo kaikkee et en tiedä. Syön myös inositolia sillon tällön vaikka noissa vissiin sitä parempaa myo-inositolia.. hän voi myös postittaa

 

[lambi]

Lambi meillä kotona johtu paljolti kaikki siitä kuningas alkoholista se jos mikään oli ihan helvatusta

Se onkin sitten ihan oma lukunsa .

 

[Sharmander]

Täällä ovisolot (limat lähinnä) on ny ohi. Ainakaan ajoituksesta ei jää nyt kiinni, kolme pv putkeen tuli puuhattua ja hetki ennen sitäkin. No.. tosin ajoitus on mielestäni ollu kohdallaan kaikissa bongaamissani oviksissa tai ”oviksissa” että eipä siinä. Muuta iloa siitä ei oo ollu ku nautinto.
Sit vaan ootellaan ja ihmetellään tuleeko mitään oloja jotka kielisin et joku solu olisi irronnu.

 

[Pikkuvarpaat]

Se onkin sitten ihan oma lukunsa .

Juu niinpä ja eipä oikein muista omasta nuoruudesta mitään paitsi kaikki pelkohetket välillä tympäsee ku muksut kysyy lapsuudesta ja ite sit et öö No se oli vaikee... Niin kaikki piti tehdä salassa.. Syömiset.. Suihkussa käynnit.. Tee een kattomiset ym... Kaverit kävi jos ei iskä ollu kotona.. Pommi tuli kun isoveli päätti muuttaa pois No kun riparin olin käy ny ja ylä aste loppu niin läksin minäkin siks oon sanonutkin lapsille et kotona saa olla ei oo kiirettä pois

 

[twisted]

Äitykkä, täysin ymmärrettävää sulta :) Älä ruoski itsees.

Meillä on vähän väliä sama tilanne ja onneks meillä on yhtä ihana iskä kun teilläkin joka näköjään ymmärtää ja yrittää lohduttaa. Joku toinen lähtis ovet paukkuen vaikka baariin tai mihin vaan. Tai raivois takas. :)

Nyt jos oma fiilis on parempi ja hormonimyrsky laantunut niin suosittelen vain anteeksipyyntöä :)

Meillä mies hormoniraivon tultaessa ensin on hiljaa jotta ei provoais mua ja sehän vasta provoaa. Sit hän koittaa huumorilla lepyyttää, joskus toimii, joskus ei. Yleensä hän pyytää että kävisin yksin vaikka kaupassa tai lähtee lasten kanssa ulos. Kun myrsky laantuu, hän halii ja vaikka itellä olis vielä "painu siitä, mutta älä oikeesti painu" niin annan halia. Siinä vaiheessa itselle tulee itku ja sit pyydän anteeks että olen kamala akka ja mun ei oikeesti kuuluis saada noin ihanaa miestä. :D

Näin se menee aina. :D Tsemppiä raskauteen.

Ps. Mies oli ystävälleen kertonut kun ystävä oli kysynyt et "onko teillä vaimo pahalla päällä raskaana kun oma oli lähes 9kk pahalla päällä"
Mies oli vastannu : "noo, onhan noita huonoja päiviä ollut, mutta helpommalla minä tässä pääsen" :)